Bushmaster
Greatest Leader
Frasier ja Niles Crane rules... 
Minkälaisia elokuvia te katotte?
- Viestiketjun aloittaja Hejsan
- Aloitus PVM
Maidan
Respected Leader
Hyvin usein aloitan jonkun elokuvan ja jaksan tuskin 15 min. Sarjat tuntuvat perustellisemmilta, joskus kevytmielisetkin sarjat jossa ärsyttävä juoni on tempaiseva ja todella vie huomiota pois raskasta elämästä. Esim. katsoin kesällä ihan uskomattoman peruspaskan (jonkun mielestä) ja olin ihan onneni kukkulalla, Kosto niminen sarja, Revange viimeksi. Useita sesonkia ja heissäkin toista kymmentä jaksoa, huimava kokemus. Menin vessaankin tabletin kanssa ja syödessä katsoin, (sitä en suosittele kuitenkin tukehtumisvaran takia), mutta suihkussa kyllä onnistuu eli sarjat nonstop toimivat.
Tämä vaikuttaa ihan jes elokuvalta: RocknRolla
Edit.
Ei. Jotenkuten jaksoin katsoa yhdellä silmällä loppuun, innostuin musiikin takia kai, ja petyin taas. En suosittelee, jotenkin tyhmän oloinen leffa.
ja syödessä katsoin, (sitä en suosittele kuitenkin tukehtumisvaran takia), mutta suihkussa kyllä onnistuu eli sarjat nonstop toimivat.Tämä vaikuttaa ihan jes elokuvalta: RocknRolla
Edit.
Ei. Jotenkuten jaksoin katsoa yhdellä silmällä loppuun, innostuin musiikin takia kai, ja petyin taas. En suosittelee, jotenkin tyhmän oloinen leffa.
Viimeksi muokattu:
vlad
Respected Leader
Luc Bessonilta nostaisin esille erityisesti kaksi leffaa eli mainitsemasi Nikita (Suomessa esitettiin alunperin nimellä Tyttö nimeltä Nikita) ja Leon, joista jälkimmäinen nosti Jean Renon viimeistään maailmanmaineeseen ja kohti tähtistatusta. Renolla oli ollut jo ennen tätä merkittäviä rooleja (esim. Nikitassa Victor Nettoyeur'in rooli) mutta palkkamurhaaja Léonin rooli oli se todellinen läpimurto, ja loistava olikin! Ja tuolloin 12-vuotiaalle (jos muistan iän oikein) Natalie Portmanille Mathildan rooli oli ensimmäinen merkittävä rooli ja avasi hänelle tiet taivaisiin.
Leonin kombinaatio ja asetelma oli äärimmäisen mielenkiintoinen, se oli yhdelläkertaa kasvukertomus, kertomus tarpeesta kostaa ja saada hyvitys pahoille teoille. Leffassa oli myös viittauksenomaisia lolitamaisia piirteitä, orastavaa ihastusta ja teini-ikäisen tuskaa ja draamaa hänen tavatessa Leonin. Asetelmana tavallaan hiukan epäsovinnainen ja jopa rohkea, sellainen joka kenties vaati "ranskalaista" lähetysmistapaa, jotta tulos ei olisi ollut liian vulgaari.
Minun silmissä Luc Besson saavutti huipun varsin varhain eli Nikitan ja Leonin myötä, sen jälkeen tulos on ollut kohtalainen (joskaan en ole nähnyt koko filmografiaa). The Fifth Element piti sisällään hyviä elementtejä, ollen kuitenkin ehkäpä hiukan naiivi - joskin siinäkin Gary Oldman teki hienon roolin "hitlermäisenä" Jean-Baptiste Emanuel Zorgina, jo Leonissa Oldmanin roolityö oli vakuuttava ja korruptoitunut Stansfield oli kaikkea muuta kuin mallikelpoinen poliisi - omia teitään kulkeva, omaa sotaa käyvä poliisi. The Fifth Element'iä seurannut Jeanne d'Arc olikin sitten jo olennaisesti epätasaisempi elokuva, jota katsoessa tuli tuntu ettei ohjaajalla oikein ollut selkeää mielikuvaa siitä millaista elokuvaa on filmaamassa. Onko kyse seikkailusta, historiallisesta draamasta, elämäkerrallisesta leffasta vaiko jostain muusta... Harmi sinänsä, koska aiheena äärimmäisen mielenkiintoinen.
Ja laitetaan loppuun ikimuistoisin kohtaus Leonista:
This is from Mathilda...
...Shit!
vlad.
Rauhantekijä
Greatest Leader
Kyllä molemat elokuvat ovat huippuja. Jätin Leon mainitsematta vain siksi että kommenttini korottaa Nikitan siitä velä asteen yli. Tätä nimenomaan haluan korostaa. Huomasithan muuten että Leon on Nikitan "side story" ? Nikitassa Leon esiintyy ensikerran siivoojan roolissa kun ne ruhot pitää tuhota ammeessa.
Jeanne dArc löytyy tuolta hyllystä myös. Käsitykseni mukaan sen elokuvan pääpaino on visuaalisuudessa eikä niinkään tarinassa. Pidin kovasti myös ja tarkoitus olisi tässä lähiaikoina katsoa se uudelleen - visuaalisena diggailuna edelleen.
Rauhantekijä
Greatest Leader
Itse etsin elokuvia jotka ovat pidempiä kuin se tyypillinen 90 min. Nuo elokuvat on tehty "liukuhihnalla" sarjakuvan tyylisesti ja sellaiseen helppoon katsomiseen. Aika usein huitaisten tehtyjä.
Elokuvat jotka ovat yli 120 min alkavat sisältää jo muutakin ideaa ja niiden tunnelma on hieman verkkaisempi, yleensä. Elokuva joka kestää 160-180 min on ideaali ja jo todella kiinnostava ja olen varma että poikkeuksetta sisältöön on satsattu hyvän tarinan verran.
Tv-sarjat ovat katsottavia silloin kun sen saa käsiin kokonaisena kausi kerrallaan. Itse en ole koskaan pystynyt seuraamaan jotain sarjaa säännönmukaisesti viikoittain. Viimeistään kahden jakson jälkeen se aika unohtuu ja jää koko sarja katsomatta. Roma - sarjan kaksi tuotantokautta ovat parasta mitä tv on tuonut katsottavaksi. Onneksi sain ne tutulta lainaksi ja siinähän vierähti tovi sujuvasti.
Bushmaster
Greatest Leader
Tämä Sci-Fi leffa on oikeen kuorrutetu erikoistehosteilla ja vauhdikkailla kohtauksilla. Varmaan 3D:nä erinomainen katsoa. Hyvin tehty leffa ja hyvät näyttelijät ja juonkin oli kekseliäs....
Jupiter Ascending Official Trailer #3 (2015) - Channing Tatum, MIla Kunis Movie HD
Jupiter Ascending Official Trailer #3 (2015) - Channing Tatum, MIla Kunis Movie HD
Maidan
Respected Leader
Aloitin. Vaikutta todella hyvältä. Harmi etten omista 3D tv:tta se olisi vasta kokemus.
Löysin Roman, aloitan illalla.
Nikita ja Leon ovat mahtavia elokuvia. Katsoin niitä jopa uudestaan, voisin katsoa kolmaskin kerta. Sitten myös esteettisesti kauniita elokuvia, jossa on paljon taidetta ja kauniit puvut ovat suosikkejani. Miellyttävä kokemus oli katsoa elokuvan YSL:sta ja hänen luomisesta.
Ja tämänkin voisi katso vaikka uudestaan.
Viimeksi muokattu:
vlad
Respected Leader
Pääsääntöisesti nämä puolentoistatunnin leffat ovat tyyliltään kevyempiä (eli tarkoitan sitä, etteivät ne ole syvällisiä kokonaisuuksia) tai soveltuvat johonkin tiettyyn genreen (esim. kauhu & toiminta), jossa ei välttämättä tarvitse taustoittaa henkilöitä kovinkaan paljon ja luoda heistä riittävän uskottavia kokonaisuuksia - näissä leffoissa tapahtumat ovat keskiössä ja henkilöt tulevat tutuiksi tapahtumien kautta (jos tulevat).
Poikkeuksiakin tietenkin on, tällainen on kehuja saanut Steven Knightin ohjaama Locke, jolla on pituutta alle 1½ tuntia (leffaa en tosin ole nähnyt, mutta henkilöiltä joiden arvostelukykyyn luotan olen saanut leffaa ylistäviä kommentteja ja aikomus on katsoa se lähiaikoina) ja joka tapahtuu käytännössä yhdessä autossa Ivan Locken (Tom Hardy) ajaessa töistä kotiin bemarillaan ja saadessa puhelun toisensa jälkeen. Kuulemma hyvin intensiivinen ja tiukka kokemus vaikka leffassa ei sinänsä tapahdu juurikaan, mutta siinäpä liene jutun qluu - puheluiden kautta eletään tiukasti tapahtumia Locken ajaessa autollaan kotiin eikä katsoja oikein tiedä millainen tulevaisuus Lockella on kotiin päästyään - onko hän menettänyt elämänsä yhden automatkan ja sen aikana tulleiden puheluiden myötä?
Mutta tällaiset elokuvat ovat yleensä poikkeus näissä 1½ tunnin leffoissa, pääsääntöisesti ne ovat tyylilajiltaan kepeämpiä ja otteeltaan vähemmän syvällisiä ja toisaalta usein helposti lähestyviä. Tietyssä tunnelmassa sellaiset leffat ovat ihan omiaan, jos ne kuitenkin ovat tavalla tai toisella kunnianhimoisesti tehty, mutta yleisesti ottaen leffan pituus tuo siihen mukaan uskottavuutta, enemmän sisältöä ja syvyyttä ja tuolloin henkilöhahmojen persoonaan ja psykologiaan on mahdollista paneutua jo toisella tavalla ja etenkin sivuosahenkilöiden rooliin voi tuoda uusia ulottuvuuksia - ne eivät ole enää välttämättä ohuita yksiulotteisia karikatyyreja. Kahdesta tunnista eteenpäin kun lähdetään kulkemaan niin elokuvaan on mahdollista sisällyttää aivan toisella tavalla tasoja ja psykologiaa ynnä kerrontaa, syventää sitä olennaisella tapaa - mistä minä pidän. Ja jos ohjaaja osaa hommansa ja käsikirjoitus on hyvin laadittu ja se on uskottava, kolmetuntinenkin leffa menee hyvin pikaista tahtia tuntumatta laisinkaan pitkältä - väliin ei ylimääräisiä taukoja tarvita, jollei nyt wc:ssä ole käytävä.
vlad.
vlad
Respected Leader
Tiedä mihin tämän uutisen nyt kätkisi eli:
"Lenfilm -elokuvastudio ja suomalainen Kinoproduction OY tekevät yhteistyössä uuden dokumenttidraama -elokuvan Carl Gustaf Emil Mannerheimista. Elokuvan työnimenä on "C.G.E Mannerheim 1917 Odessa -Petroskoi- Helsinki-Vaasa".
Kuvaukset aiotaan aloittaa vuoden 2016 maaliskuussa Pietarissa, mutta jo nyt tehdään valmisteluja. Työryhmä on saapunut Helsingistä Pietariin, etsimään kuvauskohteita. Elokuvantekijöiden suunnitelmissa on tutustua muutamiin historiallisiin kohteisiin ja palatseihin, kuvauspaikkojen valitsemista varten.
Helsingin työryhmään kuuluvat ohjaaja Claes Olsson sekä projektin koordinaattori, tunnettu suomalainen elokuvantekijä Kirsi Tikkilainen.
Elokuva omistetaan Mannerheimin elämälle vuonna 1917, kun Venäjän keisarikunnassa tapahtui ensin helmikuun vallankumous ja myöhemmin lokakuun vallankumous. Mannerheim erosi Venäjän armeijan kenraalin virasta, siirtyi Odessaan ja myöhemmin Petroskoin kautta Suomeen, taistelemaan sen itsenäisyyden puolesta. Elokuvan teossa on asiantuntijoina mukana historiantutkijoita.
Kesäkuussa Pietarissa synty skandaali, kun Mannerheimille paljastettiin muistolaatta Galernaja —kadulla sijaitsevan rakennuksen seinään." (lähde: http://fi.sputniknews.com/ulkomaat/20150731/282255.html)
Suomalainen yhteistyökumppani Kinoproduction oy: http://www.kinoproduction.fi/fi/
Saapi nähdä missä aikataulussa tämä produktio valmistuu vai päätyykö tämäkin leffan toteutumattomien unelmien listalle. Ehkäpä enemmän mietityttää se, että millaista jälkeä Lenfilm ja Kinoproduction oy saavat aikaan ja kuinka pitkälti se todella myötäilee historiallisia tapahtumia vai nähdäänkö Mannerheim tavalla tai toisella värittyneessä valossa...
vlad.
"Lenfilm -elokuvastudio ja suomalainen Kinoproduction OY tekevät yhteistyössä uuden dokumenttidraama -elokuvan Carl Gustaf Emil Mannerheimista. Elokuvan työnimenä on "C.G.E Mannerheim 1917 Odessa -Petroskoi- Helsinki-Vaasa".
Kuvaukset aiotaan aloittaa vuoden 2016 maaliskuussa Pietarissa, mutta jo nyt tehdään valmisteluja. Työryhmä on saapunut Helsingistä Pietariin, etsimään kuvauskohteita. Elokuvantekijöiden suunnitelmissa on tutustua muutamiin historiallisiin kohteisiin ja palatseihin, kuvauspaikkojen valitsemista varten.
Helsingin työryhmään kuuluvat ohjaaja Claes Olsson sekä projektin koordinaattori, tunnettu suomalainen elokuvantekijä Kirsi Tikkilainen.
Elokuva omistetaan Mannerheimin elämälle vuonna 1917, kun Venäjän keisarikunnassa tapahtui ensin helmikuun vallankumous ja myöhemmin lokakuun vallankumous. Mannerheim erosi Venäjän armeijan kenraalin virasta, siirtyi Odessaan ja myöhemmin Petroskoin kautta Suomeen, taistelemaan sen itsenäisyyden puolesta. Elokuvan teossa on asiantuntijoina mukana historiantutkijoita.
Kesäkuussa Pietarissa synty skandaali, kun Mannerheimille paljastettiin muistolaatta Galernaja —kadulla sijaitsevan rakennuksen seinään." (lähde: http://fi.sputniknews.com/ulkomaat/20150731/282255.html)
Suomalainen yhteistyökumppani Kinoproduction oy: http://www.kinoproduction.fi/fi/
Saapi nähdä missä aikataulussa tämä produktio valmistuu vai päätyykö tämäkin leffan toteutumattomien unelmien listalle. Ehkäpä enemmän mietityttää se, että millaista jälkeä Lenfilm ja Kinoproduction oy saavat aikaan ja kuinka pitkälti se todella myötäilee historiallisia tapahtumia vai nähdäänkö Mannerheim tavalla tai toisella värittyneessä valossa...
vlad.
Maidan
Respected Leader
Roma sarja sai odottamaan sateisia ja kylmia ilmoja.Laitan tänne vinkin vielä yhdestä tapahtumasta tässä meidän uljassa maailmassa - Tanskan ja Saksan välisesestä sodasta, verisessä 19th
Sarja sekin:
https://en.m.wikipedia.org/wiki/1864_(TV_series)
Ja tästä:
"The Game is a British Cold Warspythriller television series that takes place in London in 1972. It was first broadcast on BBC America in 2014. The six-part series was created by Toby Whithouse and written by Whithouse, Sarah Dollard and Debbie O'Malley"
Ja tämä on ehdoton suosikkisarja, jota taisin jo suositella aikaisemmin. Sekin meni yhdeksi katseluksi ja oli huippukokemus. Tositapahtumien pohjalta muuten.
"Americans (The Americans) on yhdysvaltalainen draamasarja, jonka on luonut Joe Weisberg. Se kertoo kahdesta KGB-agentista, jotka esittävät amerikkalaista avioparia Washington D.C.:ssä kylmän sodan aikaan 1980-luvulla.
Americans alkoi FX-kanavalla 30. tammikuuta 2013, ja sitä on esitetty kolme tuotantokautta."
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Americans
Sarja sekin:
https://en.m.wikipedia.org/wiki/1864_(TV_series)
Ja tästä:
"The Game is a British Cold Warspythriller television series that takes place in London in 1972. It was first broadcast on BBC America in 2014. The six-part series was created by Toby Whithouse and written by Whithouse, Sarah Dollard and Debbie O'Malley"
Ja tämä on ehdoton suosikkisarja, jota taisin jo suositella aikaisemmin. Sekin meni yhdeksi katseluksi ja oli huippukokemus. Tositapahtumien pohjalta muuten.
"Americans (The Americans) on yhdysvaltalainen draamasarja, jonka on luonut Joe Weisberg. Se kertoo kahdesta KGB-agentista, jotka esittävät amerikkalaista avioparia Washington D.C.:ssä kylmän sodan aikaan 1980-luvulla.
Americans alkoi FX-kanavalla 30. tammikuuta 2013, ja sitä on esitetty kolme tuotantokautta."
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Americans
Viimeksi muokattu:
vlad
Respected Leader
Olen tässä muutamana päivänä mietiskellyt tämän hetken (elossa olevista) ohjaajista sellaisia jotka minua syystä tai toisesta kiehtovat eniten ja joiden elokuvat nyt tuntuvat antavan minulle parhaimman katselunautinnon tai inspiroivan jollain tapaa minua. Pohdiskellessa huomasin sitten tällaisestakin listasta tulevan toivottoman pitkän ja yritin pätkiä sitä osiin ja miettiä, ohjaajia jotka olisivat sitä ehdottominta kärkeä - seuraavassa muutamia nimiä omalta listaltani ja kyse siis on ohjaajista jotka jatkavat työtään ja joilla tuntuisi vielä olevan jotain annettavaakin alalle. Muutamia kannuksensa ansainneita ohjaajia jätin kuitenkin pois, joko siitä syystä, että heidän uransa on omissa silmissäni vajonnut tasapaksuuteen tai etten enää odota heiltä mitään uutta ja mullistavaa, että he ovat tavallaan löytäneet sen tyylinsä ja/tai tapansa ohjata ja ettei mitään yllätyksellisyyttä välttämättä enää ole tiedossa.
Japanilaisista tämän hetken ohjaajista (animen ulkopuolelta) edelleen Takeshi Kitano on vahvoilla, vaikka hänen kohdalla ehkäpä ne parhaimmat päivät on jo takana ja edessä on vajoaminen aaltoihin - mutta toivon, että sieltä olisi tulossa vielä jotain Violent cop'in tai Sonatinen kaltaista "väkivaltasinfoniaa". Toinen esille nostettava japanilaisohjaaja on Takashi Miike, jonka tuotannosta löytyy loistava hitaasti etenevä loppuun huipehtuva Audition ja sitten aivan toisenlainen - brutaali ja ironinen - Ichi the Killer (Koroshiya 1).
Korean suunnalta, ja en nyt tarkoita Kim Jong-un:in "hiekkalaatikkoa", tulee nykyään useampiakin mielenkiintoisia ohjaajia, joista Kim Ki-duk ja Park Chan-wook on ehdottomasti mainittava. Kim Ki-dukilta löytyy useampi mielenkiintoinen elokuva, kuten the Isle (vuosituhannen vaihteesta), Parittaja sekä kohua nostattanut Moebius parin vuoden takaa. Park Chan-wook'in ehkäpä paras filmatisointi on aito ja alkuperäinen Old Boy v. 2003.
Euroopasta heittämällä tälle listalle menee tanskalaislähtöinen Lars von Trier sekä itävaltalaislähtöinen Michael Haneke, ketjussa päivä pari sitten mainittu Luc Besson jää tämän listauksen ulkopuolelle lähinnä juuri sen tähden, koska pidän hänen tähteä laskevana. Lars von Trieriin tutustuin ensimmäistä kertaa jo 1998 nähdessäni Idiootit ensimmäistä kertaa - sen jälkeen vakuttavia ohjauksia löytyy lukemattomia, kuten Dancer in the Dark, Dogville, Antichrist, loistavan surumielinen Melancholia. Trierin uusinta - kohua herättänyttä - Nymphomaniacia en ole vielä nähnyt. Olen odotellut sen ns. ohjaajan version tulevan dvd:lle tai blue raylle mutta näyttää siltä ettei sitä ole levitykseen ainakaan lähiaikoina tulossa, joten liene tyydyttävä katsomaan teatterissa pyörinyt - hiukan lyhyempi - versio. Tämän hetken ehkäpä paras eurooppalainen ohjaaja on Michael Haneke, hänen originaali Funny Games vuodelta 1997 suorastaan järisytti aikanaan elokuvamaailmaa - olihan se jotain sellaista, jollaista ei välttämättä ajateltu kuvattavan niin kunnianhimoisesti ja viiltävän tarkasti mitä Haneke teki. Leffa oli yhtäaikaa brutaali ja taiteellisesti korkeatasoinen ja viiltävän tarkka analyysi väkivallasta! Edellä olevasta kaksikosta jää joltisenkin jälkeen germaanien Werner Herzog - hänen uransa on mittava mutta kokolailla tuotannon kannalta epätasaisempi, joskin siihen mahtuu todellisia täysosumia - kuten Nosferatu - yön valtias vuodelta 1979, jossa Nosferatua näytteli maanisen loistava (ja samalla yleisesti hyvinkin sekopäinen) Klaus Kinski.
Meksikon lahja maailmalle on ehdottomasti Alejandro Gonzáles Iñárritu, joka tunkeutui maailman maineeseen oivallisella ja oivaltavalla Amores perrosilla, sen jälkeen on tullut lukemattomia hienoja töitä, kuten 21 grammaa, Babel ja Biutiful - jonka jälkeen tapahtui häviävän pieni notkahdus, kunnes jysähti Birdmanin muodossa. Meksikolaislähtöinen Guillermo del Toro kuului aiemmin ehdottomiin suosikkehini, mutta loistavan Pan's Labyrinthin jälkeen on sitten ollut olennaisesti hiljaisempaa ja tuotantoon on kuulunut hyvinkin epätasaisia ohjauksia, kuten Pacific Rim.
Ja siirrytäänpä sitten Meksikosta pohjoiseen - Amerikan kultamaahan.
Tällä hetkellä amerikkalaisista ohjaajista ehkäpä mielenkiintoisimmat ovat heitä, jotka eivät revi aivan suurimpia otsikoita ja joilla ei ole vastaavaa statusta millainen vaikkapa Spielpergillä on. Tai tämä on ehkäpä tulkinnanvarainen asia, mutta Darren Aronofsky tuskin on niitä tunnetuimpia ohjaajia vaikka filmografiasta löytyy loistavia elokuvia - kuten Black Swan, the Wrestler, maaginen ja ajatuksiaherättävä the Fountain sekä vuosituhannen vaihteessa ohjattu loistavan traaginen kuvaus "koukkuunjäämisen ihanuudesta" eli Unelmien sielunmessu. Täytyy vain toivoa, että Noah oli vahinko floppina Aronofskyn uralla.
Aronofskyn lailla Coenin veljekset ovat kulkeneet usein omia polkujaan eivätkä ole turvautuneet niihin tavanomaisimpiin lähestysmiskeinoihin - heille merkitsevää on usein mustanhuumorin sävyttämät kohtaukset, jollaisia esim. Fargossa on lukuisia - aivan kuten on Big Lebowskissakin, ja kyllä niitä löytyy synkkäsävyisestä No Contry for Old Menistä (Menetetty maa).
Olen ollut Reservoir Dogsista lähtien Quentin Tarantinon leffojen ystävä, joten jo tästä syystä johtuen hänet on mainittava tällä listalla. Kenties siitä syystä, että Reservoir Dogsilla on niin merkittävä paikka "sydämessäni" se on minusta edelleen Tarantinon paras elokuva ja edelleen sen dialogi jaksaa kiehtoa ja innoittaa minua. Monien mielestä Pulp Fiction - Tarinoita väkivallasta on Tarantinon ehdottomasti paras elokuva, omalla listallani se on vasta kolmantena Reservoir Dogsin ja hienon että tunnelmallisen ja hetkittäin tylyn Jackie Brownin jälkeen.
Nuoremmista amerikkalaisohjaajista Christopher Nolan on monille tutuin Batmanien kautta - minä en ole tullut katsoneeksi ainoatakaan Batmania, sen sijaan minulle Nolanin muu tuotanto on se, joka kiehtoo ja miksi hän pääsee tälle listalle. Sieltä "kaukaisuudesta" poimitaan esille Memento, sitten tulee ehkäpä hiukan epätasaisempi ja kaavamaisempi Inception, mutta minulle merkityksellisin on tietenkin Interstellar. Jaa miksikö... AVARUUS!!!
Ja vaikka alkuun lupailin etten näitä asemansa vakiinnuttaneita nosta esille niin on tehtävä poikkeus yhden kohdalla - minulle koko ura huomioiden - eli ura ohjaajana ja näyttelijänä muistaen, on suoranainen pakko mainita Clint Eastwood. Jotenkin tuntuu uskomattomalta, että mies joka ohjasi - silmissäni välttävät tai jopa kehnot - leffat, kuten Firefox, Honkytonk Man ja Heartbreak Ridge onnistui välttämään aallonpohjan, vaikka the Rookien kohdalla pohjakosketus oli todella lähellä, ja nousemaan todelliselle huipulle. Kaksi vuotta the Rookien jälkeen valkokankaille tuli Armoton, jossa Eastwood rautaisella otteella naulasi viimeisenkin naulan lännensankareiden arkuun ja riisui myyteiltä naamiot (ja kaiken muunkin) - viimeistään sen jälkeen sankarillinen myyttinen länsi oli mennyttä. Sen jälkeen on tullut lukematon joukko elokuvia jotka millä tahansa mittarilla arvioituna ovat erinomaisia ja osaa voidaan pitää ravisuttavina teoksina - kuten kaksikkoa Isiemme liput, jota täydentää loistelias Kirjeitä Iwo Jimalta, jossa Eastwood kykenee hyvin inhimillisesti lähestymään japanilaisia saaren puolustajia, luomaan heidän kautta koskettavan tarinan ja merkkiteoksen elokuvahistoriaan.
Tästä viestistä jätin tarkoituksellisesti pois suuren joukon ohjaajia joilla on joko nimeä ja mainetta, tai kumpaakin - samoin moni kuuluisuus jäi vaille mainintaa ja osalla tämä johtuu lähinnä siitä, että tähti on kovasti laskusuunnassa tai ettei mitään mullistavaa ja ihmeellistä ole odotettavissa. Toisaalta listalle olisi saanut nostaa lukuisia nimiä, kuten Nicolas Winding Refn'in Tanskanmaalta, jonka filmografia alkaa olla varsin vakuuttava: Valhalla Rising, Drive ja Only God Forgives.
vlad.
Japanilaisista tämän hetken ohjaajista (animen ulkopuolelta) edelleen Takeshi Kitano on vahvoilla, vaikka hänen kohdalla ehkäpä ne parhaimmat päivät on jo takana ja edessä on vajoaminen aaltoihin - mutta toivon, että sieltä olisi tulossa vielä jotain Violent cop'in tai Sonatinen kaltaista "väkivaltasinfoniaa". Toinen esille nostettava japanilaisohjaaja on Takashi Miike, jonka tuotannosta löytyy loistava hitaasti etenevä loppuun huipehtuva Audition ja sitten aivan toisenlainen - brutaali ja ironinen - Ichi the Killer (Koroshiya 1).
Korean suunnalta, ja en nyt tarkoita Kim Jong-un:in "hiekkalaatikkoa", tulee nykyään useampiakin mielenkiintoisia ohjaajia, joista Kim Ki-duk ja Park Chan-wook on ehdottomasti mainittava. Kim Ki-dukilta löytyy useampi mielenkiintoinen elokuva, kuten the Isle (vuosituhannen vaihteesta), Parittaja sekä kohua nostattanut Moebius parin vuoden takaa. Park Chan-wook'in ehkäpä paras filmatisointi on aito ja alkuperäinen Old Boy v. 2003.
Euroopasta heittämällä tälle listalle menee tanskalaislähtöinen Lars von Trier sekä itävaltalaislähtöinen Michael Haneke, ketjussa päivä pari sitten mainittu Luc Besson jää tämän listauksen ulkopuolelle lähinnä juuri sen tähden, koska pidän hänen tähteä laskevana. Lars von Trieriin tutustuin ensimmäistä kertaa jo 1998 nähdessäni Idiootit ensimmäistä kertaa - sen jälkeen vakuttavia ohjauksia löytyy lukemattomia, kuten Dancer in the Dark, Dogville, Antichrist, loistavan surumielinen Melancholia. Trierin uusinta - kohua herättänyttä - Nymphomaniacia en ole vielä nähnyt. Olen odotellut sen ns. ohjaajan version tulevan dvd:lle tai blue raylle mutta näyttää siltä ettei sitä ole levitykseen ainakaan lähiaikoina tulossa, joten liene tyydyttävä katsomaan teatterissa pyörinyt - hiukan lyhyempi - versio. Tämän hetken ehkäpä paras eurooppalainen ohjaaja on Michael Haneke, hänen originaali Funny Games vuodelta 1997 suorastaan järisytti aikanaan elokuvamaailmaa - olihan se jotain sellaista, jollaista ei välttämättä ajateltu kuvattavan niin kunnianhimoisesti ja viiltävän tarkasti mitä Haneke teki. Leffa oli yhtäaikaa brutaali ja taiteellisesti korkeatasoinen ja viiltävän tarkka analyysi väkivallasta! Edellä olevasta kaksikosta jää joltisenkin jälkeen germaanien Werner Herzog - hänen uransa on mittava mutta kokolailla tuotannon kannalta epätasaisempi, joskin siihen mahtuu todellisia täysosumia - kuten Nosferatu - yön valtias vuodelta 1979, jossa Nosferatua näytteli maanisen loistava (ja samalla yleisesti hyvinkin sekopäinen) Klaus Kinski.
Meksikon lahja maailmalle on ehdottomasti Alejandro Gonzáles Iñárritu, joka tunkeutui maailman maineeseen oivallisella ja oivaltavalla Amores perrosilla, sen jälkeen on tullut lukemattomia hienoja töitä, kuten 21 grammaa, Babel ja Biutiful - jonka jälkeen tapahtui häviävän pieni notkahdus, kunnes jysähti Birdmanin muodossa. Meksikolaislähtöinen Guillermo del Toro kuului aiemmin ehdottomiin suosikkehini, mutta loistavan Pan's Labyrinthin jälkeen on sitten ollut olennaisesti hiljaisempaa ja tuotantoon on kuulunut hyvinkin epätasaisia ohjauksia, kuten Pacific Rim.
Ja siirrytäänpä sitten Meksikosta pohjoiseen - Amerikan kultamaahan.
Tällä hetkellä amerikkalaisista ohjaajista ehkäpä mielenkiintoisimmat ovat heitä, jotka eivät revi aivan suurimpia otsikoita ja joilla ei ole vastaavaa statusta millainen vaikkapa Spielpergillä on. Tai tämä on ehkäpä tulkinnanvarainen asia, mutta Darren Aronofsky tuskin on niitä tunnetuimpia ohjaajia vaikka filmografiasta löytyy loistavia elokuvia - kuten Black Swan, the Wrestler, maaginen ja ajatuksiaherättävä the Fountain sekä vuosituhannen vaihteessa ohjattu loistavan traaginen kuvaus "koukkuunjäämisen ihanuudesta" eli Unelmien sielunmessu. Täytyy vain toivoa, että Noah oli vahinko floppina Aronofskyn uralla.
Aronofskyn lailla Coenin veljekset ovat kulkeneet usein omia polkujaan eivätkä ole turvautuneet niihin tavanomaisimpiin lähestysmiskeinoihin - heille merkitsevää on usein mustanhuumorin sävyttämät kohtaukset, jollaisia esim. Fargossa on lukuisia - aivan kuten on Big Lebowskissakin, ja kyllä niitä löytyy synkkäsävyisestä No Contry for Old Menistä (Menetetty maa).
Olen ollut Reservoir Dogsista lähtien Quentin Tarantinon leffojen ystävä, joten jo tästä syystä johtuen hänet on mainittava tällä listalla. Kenties siitä syystä, että Reservoir Dogsilla on niin merkittävä paikka "sydämessäni" se on minusta edelleen Tarantinon paras elokuva ja edelleen sen dialogi jaksaa kiehtoa ja innoittaa minua. Monien mielestä Pulp Fiction - Tarinoita väkivallasta on Tarantinon ehdottomasti paras elokuva, omalla listallani se on vasta kolmantena Reservoir Dogsin ja hienon että tunnelmallisen ja hetkittäin tylyn Jackie Brownin jälkeen.
Nuoremmista amerikkalaisohjaajista Christopher Nolan on monille tutuin Batmanien kautta - minä en ole tullut katsoneeksi ainoatakaan Batmania, sen sijaan minulle Nolanin muu tuotanto on se, joka kiehtoo ja miksi hän pääsee tälle listalle. Sieltä "kaukaisuudesta" poimitaan esille Memento, sitten tulee ehkäpä hiukan epätasaisempi ja kaavamaisempi Inception, mutta minulle merkityksellisin on tietenkin Interstellar. Jaa miksikö... AVARUUS!!!
Ja vaikka alkuun lupailin etten näitä asemansa vakiinnuttaneita nosta esille niin on tehtävä poikkeus yhden kohdalla - minulle koko ura huomioiden - eli ura ohjaajana ja näyttelijänä muistaen, on suoranainen pakko mainita Clint Eastwood. Jotenkin tuntuu uskomattomalta, että mies joka ohjasi - silmissäni välttävät tai jopa kehnot - leffat, kuten Firefox, Honkytonk Man ja Heartbreak Ridge onnistui välttämään aallonpohjan, vaikka the Rookien kohdalla pohjakosketus oli todella lähellä, ja nousemaan todelliselle huipulle. Kaksi vuotta the Rookien jälkeen valkokankaille tuli Armoton, jossa Eastwood rautaisella otteella naulasi viimeisenkin naulan lännensankareiden arkuun ja riisui myyteiltä naamiot (ja kaiken muunkin) - viimeistään sen jälkeen sankarillinen myyttinen länsi oli mennyttä. Sen jälkeen on tullut lukematon joukko elokuvia jotka millä tahansa mittarilla arvioituna ovat erinomaisia ja osaa voidaan pitää ravisuttavina teoksina - kuten kaksikkoa Isiemme liput, jota täydentää loistelias Kirjeitä Iwo Jimalta, jossa Eastwood kykenee hyvin inhimillisesti lähestymään japanilaisia saaren puolustajia, luomaan heidän kautta koskettavan tarinan ja merkkiteoksen elokuvahistoriaan.
Tästä viestistä jätin tarkoituksellisesti pois suuren joukon ohjaajia joilla on joko nimeä ja mainetta, tai kumpaakin - samoin moni kuuluisuus jäi vaille mainintaa ja osalla tämä johtuu lähinnä siitä, että tähti on kovasti laskusuunnassa tai ettei mitään mullistavaa ja ihmeellistä ole odotettavissa. Toisaalta listalle olisi saanut nostaa lukuisia nimiä, kuten Nicolas Winding Refn'in Tanskanmaalta, jonka filmografia alkaa olla varsin vakuuttava: Valhalla Rising, Drive ja Only God Forgives.
vlad.
Bushmaster
Greatest Leader
tämä oli kanssa aikas kreisi ja hauska pätkä..itseasiassa aika roisi 
Maidan
Respected Leader
Jos saatte tämän sarjan suomenettuna, niin katsokaa ihmeessä. Tämä Bulgakovin teoksen mukaan tehtyy elokuva on erinomainen. Novelli on suosikkini.
On se kumma että Wikipediasta tästä puuttu suomenkielinen versio.
En tiedä, muistanko oikein, mutta minusta tuntuu että tämä sarja oli näytetty Suomen tv:ssa. Oliko se Teema..
En tiedä, muistanko oikein, mutta minusta tuntuu että tämä sarja oli näytetty Suomen tv:ssa. Oliko se Teema..
Rauhantekijä
Greatest Leader
Väliin hieman ajankohtaista triviaa....
21.8.2015
Ranskassa kolme ihmistä on saanut vammoja aseistautuneen miehen avattua tulen junassa perjantaina alkuillasta paikallista aikaa. Kaksi yhdysvaltalaista nujersi hyökkääjän.
Vammoja sai myös ranskalaisnäyttelijä Jean-Hugues Anglade, joka muistetaan muun muassa elokuvasta Tyttö nimeltä Nikita. Anglade sai haavoja käteensä rikkoessaan lasin hälyttääkseen paikalle apua.
Ranskalaisten tiedotusvälineiden mukaan amerikkalaiset kuuluvat Yhdysvaltain merijalkaväkeen. Välikohtaus tapahtui Thalys-junassa Pohjois-Ranskassa lähellä Arrasia. Hyökkääjä pidätettiin Arrasin asemalla. Pidätetty on 26-vuotias marokkolainen. Belgian pääministeri Charles Michel on kutsunut tapausta terrori-iskuksi. Miehellä epäillään olleen mukanaan rynnäkkökivääri, veitsi, automaattipistooli ja patruunoita.
Suurnopeusjuna, joka kulkee jopa 300 kilometriä tunnissa, oli matkalla Amsterdamista Pariisiin. Ranskan rautatieliikenneyhtiö SNCF:n mukaan junassa oli 554 matkustajaa.
.
Bushmaster
Greatest Leader
Tuli tämä katsottua eilen...kameran käyttö ja taistelukohtaukset mainitsemisen arvoista kamaa muilta osin jätä jokaisen itsensä arvioitaviksi...
vlad
Respected Leader
Antoine Fuqua: Southpaw.
Monessa mielessä Fuquan teos on tyypillinen urheiluelokuva, jossa vaikeuksien kautta noustaan lopulta voittoon - ja tässä suhteessa tyypillinen nyrkkeilyelokuva, joka seurailee Rockyn viitoittamaa polkua nyrkkeilyn miehisessä maailmassa. Southpaw'ssa kuvataan Billy Hopen (Jake Gyllenhaal) tarina huipulta niin alas kuin suinkin mahdollista ja sitten täältä alhaalta - aivan pohjalta, tilanteessa jossa mies on menettänyt kaikkensa - noustaan taistellen takaisin huipulle. Mutta samalla saavutetaan kenties voittoa, mestaruutta, suurempi henkilökohtainen voitto, jonka myötä voitetaan lopulta takaisin se itsekunnioitus, arvostus ja saadaan samalla paljon menneitä virheitä anteeksi.
Vaikka tarina on perin yksinkertainen ja yksiselitteinen (ja miehinen) onnistutaan elokuvassa kuitenkin välttämään tietyt urheiluelokuvien kliseet osin Fuquan loistavan ohjauksen (ja Kurt Sutterin tarinan) ja etenkin Jake Gyllenhaalin oivallisen ja raastavan roolisuorituksen myötä. Tätä elokuvaa kuvatessa Gyllenhaal osoittaa jälleen fyysisen muuntautumiskykynsä (yhdistettynä psyykkiseen rooliin sukeltamiseen), niinpä elokuvaan valmistuessa Gyllenhaal treenasi kuin huippu-urheilija useiden kuukausien ajan kahdesti päivässä, hän opetti ammattilaisten avulla nyrkkeilyn saloja, jotta elokuvan nyrkkeily näyttäisi hiukan joltain muulta kuin "ilmaan huitomiselta" ja paneutumista kuvaa se, että niin harjoittelussa, sparrauksessa kuin filmauksen aikana Gyllenhaal otti niitä iskuja oikeasti vastaan - päähän ja ympäri kehoa, koska hänen mielestä ilman tätä kokemusta ei voi tietää sitä miltä tuntuu olla kehässä ja ottaa vastaan "hevosenpotkuja" ja tämä tieto on ratkaisevaa sukeltaessa nyrkkeilijän rooliin.
Fyysisesti Gyllenhaal paneutui rooliin hyvin tiukasti, mutta samaa hän teki myös psyykkisesti - elokuva onkin käytännössä Gyllenhaalin näytöstä, ja hänen loistavan suorituksen myötä Billy Hopen persoona saa lihaa luiden ympärille ja katsoja kokee maailman Billyn silmin, miehenä joka ei ole oppinut tekemään elämäänsä liittyviä päätöksiä, mies joka on käynyt kovan elämänkoulun mutta jonka elämää ovat hallinneet muut ihmiset - joutuessaan ottamaan sen omaan hallintaansa, edessä on katastrofi monellakin tasolla. Mutta vaikka leffa on Gyllenhaalin näytöstä, ei voida jättää mainitsematta vaimoa näytellyttä Rachel McAdamsia, tytärtä loistavasti näytellyttä Oona Laurencea (onko hän tulevaisuuden tähti?), eikä sovi unohtaa agentin ominaisuudessa hyvin kyseenalaisesti toiminutta Jordan Mainsin roolin vetänyttä 50 Cent'iä - puhumattakaan sitten Forest Whitakeria vanhan ja kovia kokeneen Tick Wills'in housuissa.
Fyysisen ja psyykkisen paneutumisen tähden Gyllenhaalin kohdalla on nostettu esille jopa Oscar ehdokkuus, ja se saattaisi olla ainoa merkittävämmistä oscareista joka leffalle saattaisi tulla - jollei sitten ohjauksesta sellainen tule. Mutta vaikka Gyllenhaal paneutui tähän rooliin loistavasti ja hän on leffan kantavia voimia, mielestäni Gyllenhaalin kohdalla merkittävästi kiehtovampi (ja rankempi että epämiellyttävämpi) on roolityö Nightcrawlerin persoonaltaan vastenmielisenä ja inhottavana Louis Bloomina, kyseinen rooli vaati yhtälailla huomattavaa fyysistä muuntautumiskykyä Gyllenhaalin kuihduttaessa itsensä Bloomin riutuneeseen olemukseen. Ehkäpä Louis Bloom oli liikaa sikäli sovinnaiselle oscar-akatemialle!
vlad.
Monessa mielessä Fuquan teos on tyypillinen urheiluelokuva, jossa vaikeuksien kautta noustaan lopulta voittoon - ja tässä suhteessa tyypillinen nyrkkeilyelokuva, joka seurailee Rockyn viitoittamaa polkua nyrkkeilyn miehisessä maailmassa. Southpaw'ssa kuvataan Billy Hopen (Jake Gyllenhaal) tarina huipulta niin alas kuin suinkin mahdollista ja sitten täältä alhaalta - aivan pohjalta, tilanteessa jossa mies on menettänyt kaikkensa - noustaan taistellen takaisin huipulle. Mutta samalla saavutetaan kenties voittoa, mestaruutta, suurempi henkilökohtainen voitto, jonka myötä voitetaan lopulta takaisin se itsekunnioitus, arvostus ja saadaan samalla paljon menneitä virheitä anteeksi.
Vaikka tarina on perin yksinkertainen ja yksiselitteinen (ja miehinen) onnistutaan elokuvassa kuitenkin välttämään tietyt urheiluelokuvien kliseet osin Fuquan loistavan ohjauksen (ja Kurt Sutterin tarinan) ja etenkin Jake Gyllenhaalin oivallisen ja raastavan roolisuorituksen myötä. Tätä elokuvaa kuvatessa Gyllenhaal osoittaa jälleen fyysisen muuntautumiskykynsä (yhdistettynä psyykkiseen rooliin sukeltamiseen), niinpä elokuvaan valmistuessa Gyllenhaal treenasi kuin huippu-urheilija useiden kuukausien ajan kahdesti päivässä, hän opetti ammattilaisten avulla nyrkkeilyn saloja, jotta elokuvan nyrkkeily näyttäisi hiukan joltain muulta kuin "ilmaan huitomiselta" ja paneutumista kuvaa se, että niin harjoittelussa, sparrauksessa kuin filmauksen aikana Gyllenhaal otti niitä iskuja oikeasti vastaan - päähän ja ympäri kehoa, koska hänen mielestä ilman tätä kokemusta ei voi tietää sitä miltä tuntuu olla kehässä ja ottaa vastaan "hevosenpotkuja" ja tämä tieto on ratkaisevaa sukeltaessa nyrkkeilijän rooliin.
Fyysisesti Gyllenhaal paneutui rooliin hyvin tiukasti, mutta samaa hän teki myös psyykkisesti - elokuva onkin käytännössä Gyllenhaalin näytöstä, ja hänen loistavan suorituksen myötä Billy Hopen persoona saa lihaa luiden ympärille ja katsoja kokee maailman Billyn silmin, miehenä joka ei ole oppinut tekemään elämäänsä liittyviä päätöksiä, mies joka on käynyt kovan elämänkoulun mutta jonka elämää ovat hallinneet muut ihmiset - joutuessaan ottamaan sen omaan hallintaansa, edessä on katastrofi monellakin tasolla. Mutta vaikka leffa on Gyllenhaalin näytöstä, ei voida jättää mainitsematta vaimoa näytellyttä Rachel McAdamsia, tytärtä loistavasti näytellyttä Oona Laurencea (onko hän tulevaisuuden tähti?), eikä sovi unohtaa agentin ominaisuudessa hyvin kyseenalaisesti toiminutta Jordan Mainsin roolin vetänyttä 50 Cent'iä - puhumattakaan sitten Forest Whitakeria vanhan ja kovia kokeneen Tick Wills'in housuissa.
Fyysisen ja psyykkisen paneutumisen tähden Gyllenhaalin kohdalla on nostettu esille jopa Oscar ehdokkuus, ja se saattaisi olla ainoa merkittävämmistä oscareista joka leffalle saattaisi tulla - jollei sitten ohjauksesta sellainen tule. Mutta vaikka Gyllenhaal paneutui tähän rooliin loistavasti ja hän on leffan kantavia voimia, mielestäni Gyllenhaalin kohdalla merkittävästi kiehtovampi (ja rankempi että epämiellyttävämpi) on roolityö Nightcrawlerin persoonaltaan vastenmielisenä ja inhottavana Louis Bloomina, kyseinen rooli vaati yhtälailla huomattavaa fyysistä muuntautumiskykyä Gyllenhaalin kuihduttaessa itsensä Bloomin riutuneeseen olemukseen. Ehkäpä Louis Bloom oli liikaa sikäli sovinnaiselle oscar-akatemialle!
vlad.
Fremen
Greatest Leader
Saksassa on tehty vahan vastaavanlainen sarja tana vuonna, vahemman vakivaltaa ja enemman NATO-DDR -kisailua..loytyy netista. Nettiversiossa on englanninkielinen tekstitys, sarja sijoittuu Bonniin NATO-piireihin muilutettuun derkku-vakoojaan vuoden 1983 Able Archeriin lopulta johtaviin aika paranoideihin aikalinjoihin. Suosittelen erittain lampimasti kaikille ajanjaksosta kiinnostuneille, riittavan isolla budjetilla tehty hyvin tuotettu sarja.
Ja nakyy tisseja kun ei ole amerikkalainen tuotanto missa raahataan saatana aamukohtauksissa sangysta kaikki vuodevaatteet halausotteella kylppariin... jupinaa..
http://www.imdb.com/title/tt4445154/?ref_=nv_sr_1
Lone Soldier
Kapteeni
Beaufort. Unohtunut kokonaan laittaa tänne. Loistava leffa.
Fremen
Greatest Leader
Tuli tosta Lone Soldierin ehdottamasta Beaufortista mieleen samankaltainen elokuva venalaisista asevelvollisista aika paskoissa olosuhteissa:
http://www.imdb.com/title/tt0417397/
Venalainen elokuva '9. Komppania', sijoittuu A-staniin kurjassa vaiheessa ja varsinkin deployment-episodi on mielenkiintoinen. Usein harmittaa etten osaa Venajaa, taman leffan kohdalla erityisesti.
http://www.imdb.com/title/tt0417397/
Venalainen elokuva '9. Komppania', sijoittuu A-staniin kurjassa vaiheessa ja varsinkin deployment-episodi on mielenkiintoinen. Usein harmittaa etten osaa Venajaa, taman leffan kohdalla erityisesti.