JR49
Respected Leader
Voikosken nuorisoseura on tehnyt sotahistoriallisen kulttuuriteon! Tässäpä Mouhun alueen taistelut yhdellä nettisivulla kootusti ja seikkaperäisesti esitettynä, ja vieläpä karttaan ja maastoon merkittynä.
Erinomainen asia. Näistä on sen sata vuotta, ja useimmilta painuneet historian unhoon täysin. Nyt jokainen voi perehtyä aiheeseen helposti.
Itse olen tonkinut useimmat sivulla mainitut asiat kirjallisuudesta esille, mutta kyllä tällainen yhtenäisesitys on vaan poikaa.
http://www.voikoskennuorisoseura.fi/mouhu-1918
Urho Kekkonen on yksi päälähteistä. Kuka ei ole aikaisemmin perehtynyt Urho Kekkoseen sotilaana, niin nyt pääsee jyvälle.
Aikaisemmin on pitänyt kaivaa Doria-arkistoa, nyt sieltä löytyvät kirjeet ja muut muistelmat/lehtijutut on yhdistetty.
http://www.voikoskennuorisoseura.fi/koulupoika-urho-kekkosen-sota-1918
http://www.voikoskennuorisoseura.fi/koulupoika-urho-kekkosen-sota-1918
Otettakoon esimerkiksi Kekkosen partiomatka Tähystyskukkulalle:
”Mouhun rintamalla ei ole pitkään aikaan muodostunut erikoisia taisteluita, vaan meikäläisten, eritoten Kajaanin sissien erityisenä tehtävänä on ollut tiedusteluretkien tekeminen punaisten puolelle. Vaikka kuulunkin Kinnillä olevaan 1. komppaniaan, päätin tämän lehden sotakirjeenvaihtajana mennä katsomaan, kuinka 3. komppaniamme Mouhulla jaksaa. Aika alkoi siellä käydä jo kovin pitkäksi, niin arvelin ja toivoin siitä hiukan vaihtelua tulevan, jos lähtisin mukaan sellaiselle retkelle. ”Koirakenraali” Eino Kajander Riekimästä innostui tuumaan, ja t.k. 5. päivänä kello 2 ip. lähdettiin matkalle. Kolmantena oli Oskari Komulainen Kuhmonniemeltä.
Kun oli päästy ketjujemme luo, tarkastimme punikkien tiedossa olevia seutuja ja suuntaa, mitä meidän piti kulkea. Etenimme kohti korkeata vuorta, jossa punaisilla oli tykistön tähystyspaikka ja vankka etuvartio. Nousimme parille kukkulalle, joilla tiedustelijamme eivät ennen olleet käyneet ja saavuimme aivan punaisten tähystysvuoren alle eräälle pienelle töyräälle, jossa levähdimme, tupakoimme ja tarkastimme edessä olevaa kukkulaa. Kirjoitinpa terveiset punikeille ja samalla annoin heille viimeiset tiedot.
Koska kukkulalta ei näkynyt mitään liikettä, päätimme kavuta sinne, sillä emmehän voineet tietää, missä heidän ketjunsa kulki, ellei sitä nähdä. No mitäs siinä, kun ei meistä kenenkään päätä paleltanut, kuten Kajander huomautti. Kuljimmne yli pienen metsän ja siitä ylös jyrkkää vuoren rinnettä kilvalla kuka ensin kerkiäisi. Saavuimme ylhäällä olevalle ylös viettävälle tasangolle, jossa näkyi tuoreita partiopaikkoja kivien takana, mutta miehiä ei vain näkynyt. Kello oli 5 ip. Istahdimme siihenkin, ja katselimme. Oi, verraton näköala. Koko Mouhu näkyi sieltä kuin olisi se edessä kämmenellä, erotti selvään paljaalla silmällä joka talon, jokaisen kulkijankin. Kelpasi siitä punikin tykintähystäjän katsella lahtarten majoja ja ohjata putkensa suuntaa. Tykistöväen tehon saa armotta laskea + - = 0, ellei jokaiselta tähystyspaikalta saa muuta aikaan kuin yhden talon palamisen. Siinä näkee sen ryssän kunnon.
Hetken ihailtuamme seutuja, päätimme nousta vuoren korkeimmalle huipulle, jossa vasta aamulla oli nähty liikkuvan punaisia. Oli sinne matkaa taas aivan aukeata viitisenkymmentä metriä. Kuljimme sen hiljalleen kiväärit aina valmiina jakamaan surmaa ja niin saavuimme aivan kovaksi poljetulle punikkien patrullitielle, jonka ympäristö osoitti että sitä on paljon käytetty. Tein vasemmalla puolen oli miehen korkuinen katos, joka suojasi meidän puolelta tulevilta tuulilta. Etenimme varovasti eteenpäin, josta kuului pientä ääntä, kuten ihminen hengittäisi. Kuljimme edelleen ja yht’äkkiä sattuu etumaisena kulkevan Komulaisen jalan alla oksa risahtamaan. Kohta ilmaantuu kiven takaa aseeton.. (seuraava sana epäselvä), joka luuli tulijoita ”tovereikseen”, sillä kukas uskoisi, että lahtarit tulisivat keskellä päivää aivan vihollisensa suuhun. Pyssy tiuttuisesti poskelle, laukaisu pamahti ja Komulaisen Oskari oli ampunut punikin. Katsoimmer kuinka se kaatui, mutta heti sen jälkeen otimme jalat allemme, sillä emme olisi enää voineet päästä pois sieltä yli aukean, jos hetkenkään viivyttelisimme.
Paluutie kulki alas pystysuoraa vuoren seinämää, ja on todella ihme, että pääsimme hengissä alas. En minä ainakaan pienestä rahastakaan siitä hyppäisi toista kertaa. Kumn olimme päässeet vuoren juurelle, pysähdyimme ja kuuntelimme. Vuorelta kuului ankaraa kiväärin pauketta, mutta mille suunnalle sitä emme kuulleet.
Palasimme pirteinä retkeltä, teimme raportin ja saimme kiitokset. (Muistoja parista tiedusteluretkestä, Kajaanin Lehti nro 46, 19.4.1918).
Jossain Kekkos-kirjassa Urho muistelee partiota tyyliin 50 vuotta tapahtumien jälkeen. Jos oikein muistan, presidentti Kekkonen jättää kertomuksesta pois muun muassa tuon punaisen ampumisen. Samassa yhteydessä kertoo anekdootin, että vuorella oli tuolloin punaisten joukossa joku tuleva johtava sodanjälkeinen vasemmistopoliitikko. Tämä oli tullut esille miesten keskusteluissa vuosikymmeniä tapahtuneen jälkeen.
Jotenkin näin olen muistavani, tietävämmät korjatkoon. Mutta aion nuo paikat kyllä kulkea. Luulisi, että seuraavana vuonna tuonne järjestetään myös yleisöretkiä.
Erinomainen asia. Näistä on sen sata vuotta, ja useimmilta painuneet historian unhoon täysin. Nyt jokainen voi perehtyä aiheeseen helposti.
Itse olen tonkinut useimmat sivulla mainitut asiat kirjallisuudesta esille, mutta kyllä tällainen yhtenäisesitys on vaan poikaa.
http://www.voikoskennuorisoseura.fi/mouhu-1918
Urho Kekkonen on yksi päälähteistä. Kuka ei ole aikaisemmin perehtynyt Urho Kekkoseen sotilaana, niin nyt pääsee jyvälle.
Aikaisemmin on pitänyt kaivaa Doria-arkistoa, nyt sieltä löytyvät kirjeet ja muut muistelmat/lehtijutut on yhdistetty.
http://www.voikoskennuorisoseura.fi/koulupoika-urho-kekkosen-sota-1918
http://www.voikoskennuorisoseura.fi/koulupoika-urho-kekkosen-sota-1918
Otettakoon esimerkiksi Kekkosen partiomatka Tähystyskukkulalle:
”Mouhun rintamalla ei ole pitkään aikaan muodostunut erikoisia taisteluita, vaan meikäläisten, eritoten Kajaanin sissien erityisenä tehtävänä on ollut tiedusteluretkien tekeminen punaisten puolelle. Vaikka kuulunkin Kinnillä olevaan 1. komppaniaan, päätin tämän lehden sotakirjeenvaihtajana mennä katsomaan, kuinka 3. komppaniamme Mouhulla jaksaa. Aika alkoi siellä käydä jo kovin pitkäksi, niin arvelin ja toivoin siitä hiukan vaihtelua tulevan, jos lähtisin mukaan sellaiselle retkelle. ”Koirakenraali” Eino Kajander Riekimästä innostui tuumaan, ja t.k. 5. päivänä kello 2 ip. lähdettiin matkalle. Kolmantena oli Oskari Komulainen Kuhmonniemeltä.
Kun oli päästy ketjujemme luo, tarkastimme punikkien tiedossa olevia seutuja ja suuntaa, mitä meidän piti kulkea. Etenimme kohti korkeata vuorta, jossa punaisilla oli tykistön tähystyspaikka ja vankka etuvartio. Nousimme parille kukkulalle, joilla tiedustelijamme eivät ennen olleet käyneet ja saavuimme aivan punaisten tähystysvuoren alle eräälle pienelle töyräälle, jossa levähdimme, tupakoimme ja tarkastimme edessä olevaa kukkulaa. Kirjoitinpa terveiset punikeille ja samalla annoin heille viimeiset tiedot.
Koska kukkulalta ei näkynyt mitään liikettä, päätimme kavuta sinne, sillä emmehän voineet tietää, missä heidän ketjunsa kulki, ellei sitä nähdä. No mitäs siinä, kun ei meistä kenenkään päätä paleltanut, kuten Kajander huomautti. Kuljimmne yli pienen metsän ja siitä ylös jyrkkää vuoren rinnettä kilvalla kuka ensin kerkiäisi. Saavuimme ylhäällä olevalle ylös viettävälle tasangolle, jossa näkyi tuoreita partiopaikkoja kivien takana, mutta miehiä ei vain näkynyt. Kello oli 5 ip. Istahdimme siihenkin, ja katselimme. Oi, verraton näköala. Koko Mouhu näkyi sieltä kuin olisi se edessä kämmenellä, erotti selvään paljaalla silmällä joka talon, jokaisen kulkijankin. Kelpasi siitä punikin tykintähystäjän katsella lahtarten majoja ja ohjata putkensa suuntaa. Tykistöväen tehon saa armotta laskea + - = 0, ellei jokaiselta tähystyspaikalta saa muuta aikaan kuin yhden talon palamisen. Siinä näkee sen ryssän kunnon.
Hetken ihailtuamme seutuja, päätimme nousta vuoren korkeimmalle huipulle, jossa vasta aamulla oli nähty liikkuvan punaisia. Oli sinne matkaa taas aivan aukeata viitisenkymmentä metriä. Kuljimme sen hiljalleen kiväärit aina valmiina jakamaan surmaa ja niin saavuimme aivan kovaksi poljetulle punikkien patrullitielle, jonka ympäristö osoitti että sitä on paljon käytetty. Tein vasemmalla puolen oli miehen korkuinen katos, joka suojasi meidän puolelta tulevilta tuulilta. Etenimme varovasti eteenpäin, josta kuului pientä ääntä, kuten ihminen hengittäisi. Kuljimme edelleen ja yht’äkkiä sattuu etumaisena kulkevan Komulaisen jalan alla oksa risahtamaan. Kohta ilmaantuu kiven takaa aseeton.. (seuraava sana epäselvä), joka luuli tulijoita ”tovereikseen”, sillä kukas uskoisi, että lahtarit tulisivat keskellä päivää aivan vihollisensa suuhun. Pyssy tiuttuisesti poskelle, laukaisu pamahti ja Komulaisen Oskari oli ampunut punikin. Katsoimmer kuinka se kaatui, mutta heti sen jälkeen otimme jalat allemme, sillä emme olisi enää voineet päästä pois sieltä yli aukean, jos hetkenkään viivyttelisimme.
Paluutie kulki alas pystysuoraa vuoren seinämää, ja on todella ihme, että pääsimme hengissä alas. En minä ainakaan pienestä rahastakaan siitä hyppäisi toista kertaa. Kumn olimme päässeet vuoren juurelle, pysähdyimme ja kuuntelimme. Vuorelta kuului ankaraa kiväärin pauketta, mutta mille suunnalle sitä emme kuulleet.
Palasimme pirteinä retkeltä, teimme raportin ja saimme kiitokset. (Muistoja parista tiedusteluretkestä, Kajaanin Lehti nro 46, 19.4.1918).
Jossain Kekkos-kirjassa Urho muistelee partiota tyyliin 50 vuotta tapahtumien jälkeen. Jos oikein muistan, presidentti Kekkonen jättää kertomuksesta pois muun muassa tuon punaisen ampumisen. Samassa yhteydessä kertoo anekdootin, että vuorella oli tuolloin punaisten joukossa joku tuleva johtava sodanjälkeinen vasemmistopoliitikko. Tämä oli tullut esille miesten keskusteluissa vuosikymmeniä tapahtuneen jälkeen.
Jotenkin näin olen muistavani, tietävämmät korjatkoon. Mutta aion nuo paikat kyllä kulkea. Luulisi, että seuraavana vuonna tuonne järjestetään myös yleisöretkiä.