MPK ja AMPK

TA-1MK

Korpraali
Olisiko kellään negatiivista palautetta maanpuolustuskurssista tai alueellisesta maanpuolustuskurssista. Itse pääsin muutaman vuoden odottelun jälkeen jälkimmäiselle ja täytyy sanoa kun ohjelmaa ja osallistujaluettelo katsoi että vaikuttaa pirun mielenkiintoiselta. Käsitin että em kurssit ovat peruste ylennykselle? Tai ainakin henkilötietolaput olivat kutsukirjeen mukana missä mainittiin erikseen ylennysmahdollisuus..

Kaikki kenen kanssa olen noista kursseista puhunut on puhunut pelkkää hyvää ja pitää niitä erittäin tärkeinä tiedon ja verkostoitumisen kannalta.

Laittakaa kommentteja..
 
Yleensä noille kursseille pääsee viranomaiset, kansanedustajat ja sidosryhmien jäsenet. AMPKlle minne olen itse menossa, pääsin työni puolesta. Eli käytännössä työn pitää olla semmoista että yrityksen/ viraston edustajana olet yhteiskunnallisesti merkittävässä asemassa / työsi on sellaista että olet viranomaisten kanssa tekemisissä päivittäin. Ei tuonne käsittääkseni ketään kutsuta aluetoimiston kautta vaan aluehallintoviraston / pääesikunnan kautta.

Alueellisia maanpuolustuskursseja 50 vuotta
Vuonna 2014 tulee täyteen 50 vuotta ensimmäisestä Etelä-Suomessa järjestetystä alueellisesta maapuolustuskurssista. Kurssi pidettiin huhtikuussa 1964 Hämeenlinnassa. Etelä-Suomen alueella on 50 vuoden aikana järjestetty kaikkiaan 234 kurssia, joihin on osallistunut lähes 14 000 varautumisen avainhenkilöä.
Mikä on alueellinen maanpuolustuskurssi?
Maanpuolustuskurssilla annetaan osanottajille yleiskuva Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta sekä kokonaismaanpuolustuksen eri aloista. Osallistujat saavat myös tietoa valmiudesta ja sen kehittämisestä normaalioloissa, häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa.
Alueellisella maanpuolustuskurssilla keskitytään aluehallinto- ja paikallistason varautumiseen yhteiskunnan häiriötilanteissa, suuronnettomuuksissa, talouskriiseissä sekä sotilaallisissa uhkatilanteissa. Varautumisen osa-alueina käsitellään erityisesti puolustusvoimien toimintaa,
väestönsuojelua, talouden huoltovarmuutta, tiedotusta sekä liikennettä. Kurssin turvallisuusnäkökulma on laaja ja kokonaisvaltainen.
Omalta osaltaan maanpuolustuskurssit edistävät alueen viranomaisten ja poikkeusoloissa keskeisiä tehtäviä hoitavien henkilöiden sekä heidän edustamiensa yhteisöjen yhteistoimintaa.
Kurssien järjestelyvastuu on aluehallintovirastolla sekä alueen sotilasläänin esikunnalla, joista myös kurssin puheenjohtajat ja sihteeristö tulevat. Kurssin johtajina toimivat aluehallintoviraston ylijohtaja ja sotilasläänin komentaja.
Kurssin osanottajat
Kurssitettavien kohderyhminä ovat johtavissa asemissa olevat sekä poikkeusoloihin varautumisen ja toiminnan kannalta keskeisissä tehtävissä toimivat henkilöt. Kullekin kurssille pyritään kutsumaan koulutustarpeen mukaisesti kriisivalmiudelle tärkeitä henkilöitä julkisyhteisöjen hallinnosta sekä talouselämästä, joukkoviestimistä ja kansalaistoiminnan eri aloilta. Kutsu perustuu yleensä työnantajan tai yhteisön esitykseen.
 
Ha haa, eipä koske mua, työnantaja murjottaa puoli vuotta jo normaalin neljän päivän KH:n jälkeenkin, niin eipä tule esittämään koskaan mihinkään tällaiseen vaikka oma asema ehkä voisikin olla riittävän merkittävä. Ko. kurssihan on sinänsä vanha tuttu yhteiskunnan tärkeille toimijoille ja substanssit lienee sitä samaa mitä tuossa kirjoitetaan. Nämä on muutes just niitä kinkereitä, joita käymällä mm. muutamat tunnetut poliitikot ovat ylenneet kohtalaisesti vaikka eivät ole koskaan käyneet päivääkään kertausharjoituksissa :)
 
Nämä on muutes just niitä kinkereitä, joita käymällä mm. muutamat tunnetut poliitikot ovat ylenneet kohtalaisesti vaikka eivät ole koskaan käyneet päivääkään kertausharjoituksissa :)

Kieltämättä ajattelin ennen ihan samoin, mutta nyt kun olen nykyisessä työssäni tavannut useita henkilöitä jotka ovat käyneet ko kurssin ja kurssi ohjelman nähneenä olen kallistunut sille kannalle, että varmasti tulee olemaan hyödyllinen kurssi.
Onhan näillä "herra" kurssin maine, mutta toisaalta antaa tietoa varmasti todella paljon. Huonona puolena tässä vissiin on, että sijoitus voi muuttua. Eli VAPit kutsuu mahdollisesti. Tähän asti olen pystynyt sitä välttelemään, mutta en varmaan ko kurssin jälkeen. Harva kurssille päässyt ja sen käynyt on kuitenkaan näitä arvostellut ko kursseja paskoiksi. Mielestäni ainakin alueellinen MPK kuuluu osana EK:lle Puolustusvoimien hierarkiassa ja tarkoittaa mikäli vuodet osuu kohdilleen ylennystä majuriksi / evl. Valtakunnallinen on sitten everstistä kenraalikuntaan kurssi..
 
Back
Top