MPK, kolmas alokasaikaa kouluttava taho

jk

Alikersantti
BAN
ALTTERI
Olen kuullut huhun että hallitusohjelmaan ollaan ehdottamassa, että puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen rinnalle tulisi kolmas alokas-ajan kouluttaja. MPK. Tämä vaatisi pieniä lakimuutoksia, vaikka ensimmäiset viikot ainakin ennen vanhaan olivat käytännössä aseetonta palvelusta.

Laajennoksella on kolme kohderyhmää, tai neljäkin.

- pitkä tai hankala matka kaikkiin kasarmeihin. Tarkoittaako Kuusamoa vai Eckeröä, en tiedä.
- omaishoidolliset syyt lyhyempään päivittäiseen kotimatkaan. Varmaan parempi kuin lykkäykset ja kolmekymppisenä inttiin. Ilmeisesti myös kilpa-urheilijat mahtuvat tähän erikoisryhmään, kun treeni tapahtuu omalla paikkakunnalla.
- henkilöt joiden arvellaan keskeyttävän perinteisen palveluksen jo alokasajalla. Ongelmataustaisia mutta kelvollisia.
- loukkaantuneita, diabeetikkoja, astmaatikot, lättäjalat, lievästi kehitysvammaisia, mutta halukkaita palvelemaan

MPK kouluttaisi suurissa kaupungeissa yksi kurssi joka vuosi ja keskisuurissa joka toinen vuosi tai joka kolmas.

Alokasajan jälkeen siirto oikeaan kasarmiin tai kotiutus. Ilmeisesti tällä ei haeta kustannussäästöjä vaan reiluutta, aika pienimuotoista toimintaa aluksi.
 
Ei kuulosta huonolta, ihan siinä mielessä että tuossahan on selkeästi asepalvelusta positiivisessa sävyssä näkevä linjaus valittu. Ja joustavuus on erikoistapauksissa harvoin pahitteeksi.
 
Nyt kun vielä ilmoitetaan, että MPK turvautuu reservin kouluttajiin, niin Upseeriliitto vetää sellaisen hernerovion nenäänsä, että CVn ulostulot vaikuttavat joutavilta nyppäisyiltä.

2018 uudistusputki voi tuoda framille mielenkiintoisia vaihtoehtoja, sellaista on ollut ilmassa.

Reservin osaaminen on mollattava tehokkaasti ja julkisesti, jotta moista kataluutta ei pääse syntymään......PV:n terävässä kärjessä osataan yritysjohtamisen kuviot.....

Entäs sitten, jos reservin kouluttajat napsisivat parempia tuloksia kuin palkattu väki.......

Mielenkiintoisia aikoja tultaessa -20-luvulle.
 
Onneksi meillä on turvatut eläkeiät ja eläkkeet niin tarvitse tota nähdä...

:D :D :D
 
Vaiko palattaessa :)
 
Onneksi meillä on turvatut eläkeiät ja eläkkeet niin tarvitse tota nähdä...

:D :D :D
..ja reservissäolokin päättyy 6-kymppisenä, joten ei voida enää käskeäkään alokkaita kouluttamaan, paitsi ylimmäisillä upseereilla ;)
 
Nyt tässä aikeessa on konkretia kateissa. Hoitasivat (valtiovalta) edes rahoituksen ja perusteet MPK.ssa ensin kuntoon. Vai tuleeko tämän aikomuksen mukana jonkinsortin koulutuskeskukset ja sitä kautta toiminnan kehittyminen/paraneminen? Olen pessimistinen...
 
MPK:lle kaikki haakertit, puolihaluttomat, kumipäät, päihdeongelmaiset ja lintsarit erityisopetukseen? Juhla-aika, pojat.

En ota moiseen huhuun kantaa, mutta jos vaihtoehtona on se, että nämä eivät tee asepalvelusta ollenkaan, siinä voisi olla taikaa. Pieniä muuttujia kuitenkin:

P1a, P1b (?), arviointi, koulutus, taistelijan tutkinto... etäopetuksena erityisoppilaille vai asuuko joku vuoron perään niiden kanssa. Kuulostaa hienolta. Löytyy muuten sille Korpisissin susikoiralle kerrankin käyttöä. Puetaan ne toppauksiin ja maalimiehiksi?

Hui hai.
 
Seuraava steppi on varmaankin peruskoulutuskauden suorittaminen ns. monimuoto-opiskeluna eli kirjekurssina. Mikäs siinä, sillä siitä voidaan sujuvan luontevasti luisua kohti seuraavaa välietappia eli valikoivaa asevelvollisuutta ja sitten vaikka asevelvollisuudesta luopumiseen. Tämän tyyppinen kevennetty järjestelmä saattaisi vaikka laskea kynnystä vapaaehtoiseen asepalvelukseen hakeutumiselle sellaisten osalta, jotka eivät muuten tunne erityistä aatteen paloa sotaväen touhuihin.

Onneksi meillä on turvatut eläkeiät ja eläkkeet niin tarvitse tota nähdä...

:D :D :D

Ainakin siihen asti, että sotilaseläkejärjestelmä nostetaan lähitulevaisuudessa pöydälle ja sen kohtalosta aloitetaan vakavahenkinen kehityskeskustelu. Pieniä muutospaineita on olemassa ja ne ovat kovat. Mielessäni on parikin erilaista skenaariota erinäisine erittäin potentiaalisine, mutta samalla myös ikävine sekä kauaskantoisine seurannaisvaikutuksineen.

Mikään ei ole tässä maassa kiveen hakattua ja vahvinkin sementti murtuu määrätietoisen purkajansa edessä.
 
.. Löytyy muuten sille Korpisissin susikoiralle kerrankin käyttöä. Puetaan ne toppauksiin ja maalimiehiksi?

Hui hai.
Maalimieshommiinkin tarvitaan koulutus, eikä niinkään vähäinen. Maalimiehen tulee olla lähes "koirakuiskaajan" tasoa jotta osaa lukea ja ennakoida koiran aikeet ja saa sen käyttäytymään haluamallaan tavalla.
Taitaa olla jo ennakotapauskin, kun virkaohjaaja asetti kouluttamattoman varusmiehen purupukuun. Käräjillehän se meni. Varusmiehet ovat kyllä olleet kohdehenkilöinä mutta vain henkilöetsinnässä ja raunioradoilla.
Toki ovat kohdehenkilönä myös viikonloppuvapailta palatessaan ja joskus tavanomaista tarkemmassa tupatarkastuksessa ;)

PS. Tarkoitit varmaan että näille MPK-alokkaille käyttöä? Koiralle on kyllä paljon muutakin tointa, ilman puru-/suojelu-/voimankäyttöreenejäkin
 
Nyt kun vielä ilmoitetaan, että MPK turvautuu reservin kouluttajiin, niin Upseeriliitto vetää sellaisen hernerovion nenäänsä, että CVn ulostulot vaikuttavat joutavilta nyppäisyiltä.

2018 uudistusputki voi tuoda framille mielenkiintoisia vaihtoehtoja, sellaista on ollut ilmassa.

Reservin osaaminen on mollattava tehokkaasti ja julkisesti, jotta moista kataluutta ei pääse syntymään......PV:n terävässä kärjessä osataan yritysjohtamisen kuviot.....

Entäs sitten, jos reservin kouluttajat napsisivat parempia tuloksia kuin palkattu väki.......

Mielenkiintoisia aikoja tultaessa -20-luvulle.

Tuota, tämä idea kuulostaa enemmän sosiaalihuollolliselta kuin sotilaalliselta. Nyt alan ymmärtää, miksi MPK järjestää niitä erityisryhmien kursseja. Se onkin aina vähän askarruttanut.

No, jokaiselle omansa. Nyt innokkaat ressut ohjataan paikallisjoukkotoiminnan ja tällaisten ideoitten kautta pois terävän kärjen CV:eilyä häiritsemästä omalle tontilleen, mistä on toki yhteiskunnallista ja ehkä jossain määrin jopa militääristä hyötyä.

Mikäpä tässä. Itse olisin ainakin mitä sopivin kouluttaja juuri tälle syrjäytymisvaarassa olevalle ryhmälle. Ottakaa pojat Suffelia ja Pepsiä.
 
Maalimieshommiinkin tarvitaan koulutus, eikä niinkään vähäinen. Maalimiehen tulee olla lähes "koirakuiskaajan" tasoa jotta osaa lukea ja ennakoida koiran aikeet ja saa sen käyttäytymään haluamallaan tavalla.
Taitaa olla jo ennakotapauskin, kun virkaohjaaja asetti kouluttamattoman varusmiehen purupukuun. Käräjillehän se meni. Varusmiehet ovat kyllä olleet kohdehenkilöinä mutta vain henkilöetsinnässä ja raunioradoilla.
Toki ovat kohdehenkilönä myös viikonloppuvapailta palatessaan ja joskus tavanomaista tarkemmassa tupatarkastuksessa ;)

PS. Tarkoitit varmaan että näille MPK-alokkaille käyttöä? Koiralle on kyllä paljon muutakin tointa, ilman puru-/suojelu-/voimankäyttöreenejäkin

Ei nyt lähdetä vielä tosissaan ottamaan tätä esitystä.

Kuka ehtii rauhan aikana korvauksetta olla sen seitsemän viikkoa alokkaiden kanssa? Vai vaihtuuko kouluttaja parin päivän välein? Viikonloppurippikoulu? On niin paljon kysyttävää...
 
vasemmisto kuulemma toivoo että huono suomi maahanmuuttajat voisi käydä minimipituisen intin. Tämmöisessä valmistavassa koulussa katsotaan kelle voi aseen antaa. Armeija ei heitä voi aina kouluttaa koska ei ole vielä kansalaisuutta. Tässä porukassa on sotakokemusta omaavia kurdeja yms burmalaisia. Minusta tämä kuulostaa muukalaislegioonalta?
 
Ei nyt lähdetä vielä tosissaan ottamaan tätä esitystä.

Kuka ehtii rauhan aikana korvauksetta olla sen seitsemän viikkoa alokkaiden kanssa? Vai vaihtuuko kouluttaja parin päivän välein? Viikonloppurippikoulu? On niin paljon kysyttävää...
Onkohan koulutus tarkoitus vetää evp. henkilöstöllä...? Kellään siviilissä normi duunia tekevällä ei ole aikaa tuollaiseen!:D
 
Viimeksi muokattu:
ass.gif
 
Viimeksi muokattu:
Tämän tyyppinen kevennetty järjestelmä saattaisi vaikka laskea kynnystä vapaaehtoiseen asepalvelukseen hakeutumiselle sellaisten osalta, jotka eivät muuten tunne erityistä aatteen paloa sotaväen touhuihin.
.

nörtit kyberjoukkoihin ja elsoon? Kieltämättä f-securen hyppösen näköiset poninhännät ei yleensä käy inttiä. Hänestä en tiedä. Miksei myös joku läski uav ohjaajaksi, no problem
 
Pahkasika osastoa tämä säie
 
nörtit kyberjoukkoihin ja elsoon? Kieltämättä f-securen hyppösen näköiset poninhännät ei yleensä käy inttiä. Hänestä en tiedä. Miksei myös joku läski uav ohjaajaksi, no problem

Koulutamme luonnollisesti läskeille alokasaikana UAV-ohjaamisen viikonloppukurssilla. No problem.
 
Back
Top