Siinäkin joukossa saattaa olla persujen kannatus suurtaPakko olla rinkirunkkausta jos maanpuolustushenkiset eivät äänestä samalla tavalla kuin tukien leikkauksista itkevät työttömät pössyttelijät varisverkostossa. Näin sen täytyy olla.
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
Siinäkin joukossa saattaa olla persujen kannatus suurtaPakko olla rinkirunkkausta jos maanpuolustushenkiset eivät äänestä samalla tavalla kuin tukien leikkauksista itkevät työttömät pössyttelijät varisverkostossa. Näin sen täytyy olla.
Vasemmisto on maanpuolustusvastainen. Vasta kun paukkuu riittävän lähellä, löytyy edes itsesuojeluvaisto, vaikka vihervasemmistolaisuus edellyttää sen amputoimista.Mitenköhän sen sitten levittäisi vasemmistolaisille, kenelle itsenäisyys ja isänmaallisuus ovat olleet vuosikymmeniä aika passé.
Keskusteluyhteys? Nythän vitsin murjaisit. Kansalaiset voivat keskustella keskenään niin kauan että aurinko sammuu, mutta muutamat puolueet ovat jo ennalta torpanneet hallitusyhteistyön, ja itse arvopohjallinen, täysi lapanen Orpo seilannee voittoon ja kabineteissa muistutetaan sitten kenen kanssa ei leikitä.Mielenkiintoinen puoluejakauma joka kertoo omaa kieltään siitä että tämäkin foorumi on kupla johon yhteiskunnan yleinen ilmapiiri ei objektiivisesti heijastu.
PS juuri nyt 68% ja Kokoomus 18%.
Valitettavan yleistä somessa. Ihmiset hakeutuvat samanmielisiin kupliin joissa ulkopuoliset lannistetaan joukkovoimalla ja kokonaiskuva hämärtyy eikä järkevää keskusteluyhteyttä synny.
Oletkos kuullut sellaisesta "Talvisodan ihmeestä" tai omien sotiemme jälkeisestä "Aseveliakselista"Vasemmisto on maanpuolustusvastainen. Vasta kun paukkuu riittävän lähellä, löytyy edes itsesuojeluvaisto, vaikka vihervasemmistolaisuus edellyttää sen amputoimista.
Tuholaisethan eivät lepää yhden sodan tai pandemian aikana. Pitkä peli on käynnissä koko ajan. Sen verran annan myöten että vihervasemmiston kamnattajista enemmistö ei todellakaan tiedä mitä tekee.
Kyllä. Näitä luulisi muidenkin muistelevan, sen sijaan että viidesosa kansasta julistetaan spitaalisiksi. Missä on talvisodan henki kun minä ja (paremman puutteessa) kannattamani puolue olemme pelkkää natsipaskaa niille toisille. Kuva liittyy, ja tätä tämä on ollut jo pitkään.Oletkos kuullut sellaisesta "Talvisodan ihmeestä" tai omien sotiemme jälkeisestä "Aseveliakselista"
Juuri se mahdollisuus annetaan koko kansalle parin kuukauden päästä, ja kiitos siitä kuuluu ennenkaikkea sotaveteraanisukupolvelle, mutta myös sodan jälkeisille sukupolville. Aina on ollut pieni määrä, hyvin pieni, sekopäitä kuten putkonen ja bätmän, jotka myisivät vaikka isoäitinsä sielun kunhan pääsisivät osaksi suurta ja mahtavaa putinistania tai sen edeltäjiä. En ota kantaa siihen, mitä heille pitäisi tehdä, mutta heidän oma(?) isänmaansa Suomi antaa heillekin sananvapauden, ihannevaltioissaan toisinajattelijoiden kohtelu on yleensä paljon karumpaa.Kyllä. Näitä luulisi muidenkin muistelevan, sen sijaan että viidesosa kansasta julistetaan spitaalisiksi. Missä on talvisodan henki kun minä ja (paremman puutteessa) kannattamani puolue olemme pelkkää natsipaskaa niille toisille. Kuva liittyy, ja tätä tämä on ollut jo pitkään.
En odota mitään kädenojennusta vasemmalta tai oikealta. Vain mahdollisuutta antaa sen kansan viidenneksen äänen kuulua.
Heh, luuletko Putkosen/Bätmannin porukan olevan noin suuri?Näin vaan ainakin annat ymmärtää tossa .Että jopa 20%, tuon voi jakaa ihan vapaasti sadalla ja ehkä sekin imartelee tuota sakkia.Juuri se mahdollisuus annetaan koko kansalle parin kuukauden päästä, ja kiitos siitä kuuluu ennenkaikkea sotaveteraanisukupolvelle, mutta myös sodan jälkeisille sukupolville. Aina on ollut pieni määrä, hyvin pieni, sekopäitä kuten putkonen ja bätmän, jotka myisivät vaikka isoäitinsä sielun kunhan pääsisivät osaksi suurta ja mahtavaa putinistania tai sen edeltäjiä. En ota kantaa siihen, mitä heille pitäisi tehdä, mutta heidän oma(?) isänmaansa Suomi antaa heillekin sananvapauden, ihannevaltioissaan toisinajattelijoiden kohtelu on yleensä paljon karumpaa.
Anteeksi kuinka? Mikä 20%? Mitä annan ymmärtää?Heh, luuletko Putkosen/Bätmannin porukan olevan noin suuri?Näin vaan ainakin annat ymmärtää tossa .Että jopa 20%, tuon voi jakaa ihan vapaasti sadalla ja ehkä sekin imartelee tuota sakkia.
"Kyllä. Näitä luulisi muidenkin muistelevan, sen sijaan että viidesosa kansasta julistetaan spitaalisiksi."Anteeksi kuinka? Mikä 20%? Mitä annan ymmärtää?
Öö, Sinun kommenttiisi minulle?"Kyllä. Näitä luulisi muidenkin muistelevan, sen sijaan että viidesosa kansasta julistetaan spitaalisiksi."
Toi lainaus @OXPAHA kommentista johon vastasit.
Niin, mihin kommenttiin Sinä vastasit?
Pienenpieni marginaaliporukka siellä sitten twiittailee keskenänsä. Enpä usko että suurta vaaraa demokratialle muodostavat hekään, kuten eivät toisellakaan laidalla öyhöttävät höyrypäät. Mutta onneksi heille kaikille tämä kommunistinen Suomi voi tarjota hoitopaikan tarpeen tullen, muutakin kuin siperian suolakaivoksen tai teloituskomppanianKannattaa huomata tuossa twiitissa, että vain tietyt ja valitut voivat vastata. Siitä keskusteluyhteyttä laatimaan juu.
Onhan tämä tuskallinen valinta, taas kerran, eli en osaa sanoa vielä:
Kokoomus - Meritokratiaan ja vapaan markkinatalouden kannattamiseen piiloutunutta kaverikapitalismia ja vesikampauspyrkyryyttä
PS - Menneeseen (jota ei koskaan ollutkaan) haikailevaa nostalgiaa jossa soppaa hämmentää someräyhääjät ja kannatusta haetaan yksinkertaistuksilla jotka ylittää sopivuuden rajat
SDP - Hukkasivat itsensä jonnekin Marinin IG-päivitysten ja Rinteen AY-jyräämisen välimaastoon. Turhan kovilla riskeillä mennään - kyllä talouskasvu velat kuittaa
Keskusta - Say no more... (Kepu pettää aina)
Vihreät - Muutamaan asutuskeskukseen keskittyvällä kannatuksella ovat valmiita tuhoamaan muun Suomen elinkeinot, tarjoavat ylimielisiä ratkaisuja niille jotka joutuvat ihan oikeasti elämään niiden päätösten kanssa
Vasemmistoliitto - Kuten vihreät, jonkinlaisella yleisrepivällä intersektionaalisuusdeologialla höystettynä
KD - Jotenkin tulee mieleen ala-asteajat korneine päivänavauksineen ja epävireisen urkuharmonin tahdissa laulettuine virsineen
LN - Harkimon egonjatke, kannattajat ottavat diilihömpän turhan tosissaan
Puolueeksi naamioitunut kielivähemmistön edunvalvontajärjestö.Jätit RKP:n analysoimatta.
Tarkoitin että se n 20% plus miinus virhemarginaali on jo etukäteen asetettu paitsioon. Toisin sanoen, viidesosa kansasta on suljettu jo etukäteen päätöksenteon ulkopuolelle. Tämä ei ole edustuksellisen demokratian tarkoitus.Juuri se mahdollisuus annetaan koko kansalle parin kuukauden päästä, ja kiitos siitä kuuluu ennenkaikkea sotaveteraanisukupolvelle, mutta myös sodan jälkeisille sukupolville. Aina on ollut pieni määrä, hyvin pieni, sekopäitä kuten putkonen ja bätmän, jotka myisivät vaikka isoäitinsä sielun kunhan pääsisivät osaksi suurta ja mahtavaa putinistania tai sen edeltäjiä. En ota kantaa siihen, mitä heille pitäisi tehdä, mutta heidän oma(?) isänmaansa Suomi antaa heillekin sananvapauden, ihannevaltioissaan toisinajattelijoiden kohtelu on yleensä paljon karumpaa.
Eikö se olisi kuitenkin ainoa oikea tavoitetila? Maanpuolustus on kaikkien asia. Ei todellakaan pidä paikkaansa etteikö vihervasemnistossa olisi maanpuolustushenkistäkin porukkaa.
Levitetään siis maanpuolustuksen ilosanomaa eikä runkata ringissä.
Varmasti ymmärrät että monivuotiset hankintaohjelmat kulkevat virkamiestasolla ja koneiden hankinta oli päätetty jo kauan sitten, ja amerikkalaisen koneen valinta melkoisella varmuudella myös. Naton laittaminen istuvan hallituksen ansioksi on myös täysin virheellistä.Marinin hallitus päätti ostaa F-35:t. Ja rysyjen perseilyjen myötä PV ja Raja saivat rahaa ja resursseja lisää. Kirsikkana kakun päällä vihervasemmistolainen hallitus laittoi Nato-paperit vetämään.