[MTV3] Syntyvyys Suomessa ennätyskorkealla

Creidiki

Ylipäällikkö
BAN
Syntyvyys on laskenut tasaisesti toisesta maailmansodasta 1970-luvun alkuun. 1970-luvulta lähtien meillä on syntyvyys ollut hyvin vakaata.

Tämä kannattaa muistaa kun messutaan ikäluokkien pienenemisestä.

Viime vuonna tehtiin uusi ennätys.

Syntyvyys Suomessa on korkein 40 vuoteen. Tilastokeskuksen mukaan viime vuonna syntyi yli 60 400 lasta eli 900 edellisvuotta enemmän.

Edellisen kerran yli 60 000 lasta näki päivänvalon vuonna 1996.

Syntyvyys oli viime vuonna suurinta Pohjanmaan maakunnissa ja Kainuussa. Alhaisinta syntyvyys oli puolestaan Etelä-Karjalassa ja Uudellamaalla.

Synnyttäjät olivat vuonna 2009 keskimäärin samanikäisiä kuin vuotta aiemmin. Kaikkien synnyttäneiden keski-ikä oli yli 30 ja ensisynnyttäjien yli 28 vuotta. Ensisynnyttäjien keski-ikä on tällä vuosituhannella noussut reilulla puolella vuodella.

Suomalaisia myös kuoli vuonna 2009 viime vuosia enemmän, liki 50 000. Luku on Tilastokeskuksen mukaan suurin kuuteentoista vuoteen.

Miehiä kuoli viimeksi enemmän vuonna 1936, jos sotavuosia ei oteta mukaan. Naisia kuoli viimeksi enemmän vuonna vuonna 2003.
 
Joo ja teksti-tv:ssä luki että tämä on 8 vuotta perräkäin synnytysennätys!!!!!

ja Puheloinen puhuu että ne laskee niin pitää suljettä varuskuntia
 
Turussa yleisin poikalapselle annettu nimi viime vuonna oli Mohammed. TOP 10 LISTALLA myös muita variaatioita nimestä Ahmed jne. Eli se tästä uutisesta.
 
Tiettävästi pelkästään Somaleja astui palvelukseen viime vuonna yli sata ja maahanmuuttajataustaisten määrä kasvaa jatkuvasti. Ilmeisesti Mohammed suorittaa myös asevelvollisuutensa.
 
Ikäluokkien pieneneminen on täyttä palturia. Ikäluokat pysyvät samana tai kasvavat, mutta se moniko heistä kykenee henkisen ja fyysisen kuntonsa puolesta suorittamaan asepalveluksen on ihan eri kysymys. Kun palveluksesta vapautetaan kutsunnoissa se 10-15% ja palveluksen keskeyttäjien prosentti pyörii siinä 20-25% hujakoilla ei palveluskelpoista materiaalia olekaan jäljellä kuin 60-70% ikäluokasta kun se aiemmin oli sen 80%. Ja prosenteissa ei ole nähtävissä mitään positiivista kehitystä ellei yhteiskunnassa tapahdu jotain todella mullistavaa. Itseasiassa alan henkilökohtaisesti olmaan sitä miltä että voisimme ihan hyvin siirtyä vaikkapa palkittuun vapaaehtoisuuteen perustuvaan asepalvelukseen. Palkkaa ei maksettaisi, vaan palvelus palkittaisiin yhteiskunnallisilla etuuksilla kuten ilmaisella koulutuksella, veroeduilla tai sen sellaisella (äänioikeudella).
 
Joo hyvä meinasin ikäluokkien pieneminen..ja nyt on 8 vuosi peräkkäinen ennätys siinä synnytysksessä.
 
ZTH:lla edellä ihan ajattelemisen arvoisia näkemyksiä !
 
Zero The Hero kirjoitti:
Ikäluokkien pieneneminen on täyttä palturia. Ikäluokat pysyvät samana tai kasvavat, mutta se moniko heistä kykenee henkisen ja fyysisen kuntonsa puolesta suorittamaan asepalveluksen on ihan eri kysymys. Kun palveluksesta vapautetaan kutsunnoissa se 10-15% ja palveluksen keskeyttäjien prosentti pyörii siinä 20-25% hujakoilla ei palveluskelpoista materiaalia olekaan jäljellä kuin 60-70% ikäluokasta kun se aiemmin oli sen 80%. Ja prosenteissa ei ole nähtävissä mitään positiivista kehitystä ellei yhteiskunnassa tapahdu jotain todella mullistavaa.

Miksi sitten Puolustusvoimat on sitten tullut niin kovin ronkeliksi rekryyttien suhteen? Lääkäreitä suorastaan painostetaan raakkaamaan niin paljon pois kuin suinkaan mahdollista.

Miksi heistä ei tehdä B-miehiä ja anneta palvella kunniallisesti vaikka polkupyörämekaanikoina, uimavalvojina ja vaikka soderaketteina? Ennen vanhaan sentään oli häpeä joutua kruununraakiksi.

Puolustusvoimat on yksipuolisesti irtautunut yleisestä asevelvollisuudesta, jota ainakin aikaisemmin kehuttiin myös yhteiskuntaa eheyttäväksi asiaksi. Jopa sotavaltion oman propagandan mukaan varusmiespalvelus antoi heikommassa asemassa oleville onnistumisen elämyksiä, itsetuntoa, joukkoonkuuluvuutta, terveellisiä elämäntapoja ja muutoinkin ryhtiä elämään. Mihin tämä kasvatuksellinen osa varusmiespalvelusta on kadonnut? Entä kuka on tehnyt päätöksen sen lopettamisesta?

Se on puhtaasti p**kapuhetta, ettäkö 80-luvulla kaikki varusmiehet olisivat olleet parasta A-ryhmää.
 
ZTH:n ehdottamista palkkiosta kun Suomessa jo on ilmainen koulutus ja äänioikeus jokaisella.

Vuosina 1938 ja 1939 kävivät kutsunnoissa Suomen historian pienimmät ikäluokat. Myös kruununraakeiksi julustettavien suhteellinen määrä oli ennätyksellisen korkea, kyseessä kun olivat pulavuosien lapset, joilla oli monenlaista kasvuhäiriötä ja vieläpä tubi yleinen maassa noina vuosina. Monet Kruununraakeista kutsuttiin sitten kuitenkin myöhemmin uudelleen syyniin ja palvelukseen.

Viime vuonna kuoli ennätysmäärä suomalaisia miehiä sitten vuoden 1942 tv-uutisten mukaan.

Objektiiviset uutiset ovat historiaa. Muistakaa, että jokaisella median tuottamalla artikkelilla on syynsä ja pyrkimyksensä. Se mitä uutisoidaan ja miten uutisoidaan on täysin riippuvaista siitä mihin sillä pyritään.
 
skärdis kirjoitti:
Zero The Hero kirjoitti:
Ikäluokkien pieneneminen on täyttä palturia. Ikäluokat pysyvät samana tai kasvavat, mutta se moniko heistä kykenee henkisen ja fyysisen kuntonsa puolesta suorittamaan asepalveluksen on ihan eri kysymys. Kun palveluksesta vapautetaan kutsunnoissa se 10-15% ja palveluksen keskeyttäjien prosentti pyörii siinä 20-25% hujakoilla ei palveluskelpoista materiaalia olekaan jäljellä kuin 60-70% ikäluokasta kun se aiemmin oli sen 80%. Ja prosenteissa ei ole nähtävissä mitään positiivista kehitystä ellei yhteiskunnassa tapahdu jotain todella mullistavaa.

Miksi sitten Puolustusvoimat on sitten tullut niin kovin ronkeliksi rekryyttien suhteen? Lääkäreitä suorastaan painostetaan raakkaamaan niin paljon pois kuin suinkaan mahdollista.

Miksi heistä ei tehdä B-miehiä ja anneta palvella kunniallisesti vaikka polkupyörämekaanikoina, uimavalvojina ja vaikka soderaketteina? Ennen vanhaan sentään oli häpeä joutua kruununraakiksi.

Puolustusvoimat on yksipuolisesti irtautunut yleisestä asevelvollisuudesta, jota ainakin aikaisemmin kehuttiin myös yhteiskuntaa eheyttäväksi asiaksi. Jopa sotavaltion oman propagandan mukaan varusmiespalvelus antoi heikommassa asemassa oleville onnistumisen elämyksiä, itsetuntoa, joukkoonkuuluvuutta, terveellisiä elämäntapoja ja muutoinkin ryhtiä elämään. Mihin tämä kasvatuksellinen osa varusmiespalvelusta on kadonnut? Entä kuka on tehnyt päätöksen sen lopettamisesta?

Se on puhtaasti p**kapuhetta, ettäkö 80-luvulla kaikki varusmiehet olisivat olleet parasta A-ryhmää.

Kaikkille on parempi ettei riippakiviä sinne oteta. Sen olen nähnyt omin silmin.

Aikoinaan tuli hetken aikaa hyvinkin läheltä seurattua mitä B-miehet tuolla armeijassa tekevät. Voin kyllä sanoa että olisi ollut kaikille parempi jos heistä noin 70-80 % olisi jätetty kutsumatta palvelukseen. Muutamille asialliselle henkilöille löytyi asiallisia ja järkeviä tehtäviä ja loput sitten vietti sen kuusi kuukautta erilaisissa täysin turhissa nakkitehtävissä. Suurin saavutus kyseisille herroille oli sotilaan perustutkinnon suorittaminen eli p-kauden ohjelman läpivienti. Tämän saavuttamiseen heillä meni tosin se 6 kk...Näin siis 2000-luvulla.

Mukana oli oikeasti useampi tapaus, joille oli järjestettävä erilliskuljetus joukkueen siirtyessä ampumaradalle jalan (noin 3 km matka). Omin voimin eivät olisi sinne muuten päässeet. Voit arvata myös mikä oli kyseisten herrojen motivaatio. Täysin hukkaan heitettyjä resursseja, hommassa ei yksinkertaisesti ollut mitään järkeä.
 
Valitettava totuus lienee myös se että itselleen tai toisille vaarallisten asevelvollisten määrä on kasvamaan päin. Raakkaaminen on minusta erittäin perusteltua näissä tapauksissa.
 
skärdis kirjoitti:
Miksi heistä ei tehdä B-miehiä ja anneta palvella kunniallisesti vaikka polkupyörämekaanikoina... ...Se on puhtaasti p**kapuhetta, ettäkö 80-luvulla kaikki varusmiehet olisivat olleet parasta A-ryhmää.
Kyllä polkupyörämekaanikot olivat ennen (70-80-luvun vaihteessa) A-miehiä, ainakin silloisissa itsenäisissä jääkäripataljoonissa. "Pumpuksi" valittiin yleensä jonkinasteista asennus- tai metallialan koulutusta saanut, fyysiseltä kunnoltaan hieman heikompi kaveri.
Fillarimekaanikon kanssa oli hyvä olla väleissä. Liikaa runtua antava ryhmyri saattoi huomata, että hänen nimikkopyöränsä laakerit oli kiristetty ylikireiksi ennen marssia. Asiallisen leppoisasti pumppuun suhtautuva taas saattioi saada pyöräänsä uudet ketjut tai kokonaan uuden, hyvän takapyörän. Aika leppoisiahan pp-mekaanikon varuskuntapäivät olivat, mutta fillarilla kulkevan joukon harjoituksissa pumppu korjaili puhjenneita renkaita liikkuvan traktorin peräkärryssä tai teki muita korjauksia yökaudet telttalyhdyn valossa. Ei siinä nössö pärjannyt!

No, nykyään ei enää ole pp-mekaanikoille vastaavaa tarvetta, kun pyörilläkin ajetaan vain varuskunnan sisäisiä lähetti- ja huoltoajoja. Polkupyörälle löytyisi kyllä vieläkin sotilaskäyttöä vaikka vartioyksiköiden aluepartioinnissa ja lyhyissä siirtymisissä. Pyörillä varustettu joukkue, jonka joukkuemateriaali on yhdessä pakettiautossa, siirtyy tunnissa 15-20 km:n päähän... Vaan ei kuulu tähän ketjuun.
 
suksisissi kirjoitti:

Eiköhän palveluksen SAA suorittaa ihan jokainen joka haluaa? On varmaan joitain kymmeniä heppuja per vuosi, jotka pannaan kotiin, vaikka olisi himostiakin palvelukseen, mutta edelleen jokainen motivaatiota edes vähän tuikkiva sälli saa käydä intin.

Eiköhän se edelleen ole pitkälle motivaatiokysymys tuo intin käyminen ja käymättä jättäminen? Toki on henkilöitä, jotka eivät voi käydä inttiä sairauden tms. vuoksi, mutta se vapautettujen taaja massa koostunee paljon sellaisista, joita homma ei vaan nappaa ja sitten keksitään jos minkälaista lorua tämän tosiasian peitoksi.

Rivakan ja riskin näköisiä vapautuskarjuja notkuu jatkuvasti tämänkin pitäjän abc:lla autoineen, joissa on helvetin isoreikäinen pakoputki ja karvanoppa ja nippu hajukuusia. Hyvin jaksavat öitään valvoa ja viskellä keppanapulloja katuun aamuöisin.
 
Tähän vielä täsmennyksenä että kyllä B-miehiä pitää ja voidaankin otaa palvelukseen. Tuon B-luokituksen kun voi saada aika monesta syystä. Mutta kyllä heidän kohdallaan kaikken järkevintä on että rima pidetään suht korkealla.
 
Back
Top