Näin varusmiespalvelus muuttuu - uusi aika alkaa jo tänään

Tvälups

Ylipäällikkö
Näin varusmiespalvelus muuttuu - uusi aika alkaa jo tänään
is 7.1.2013 10:04

Armeijassa maanantaina aloittavista 1,4 prosenttia on naisia.
Maanantaina palvelukseen astuvat alokkaat selviävät varusmiespalveluksestaan kaksi viikkoa lyhyemmällä ajalla kuin aikaisemmat erät. Eduskunnan viime kesänä hyväksymä lakimuutos lyhentää palvelusaikaa 15 vuorokaudella.

Uudet palvelusajat ovat 165, 255 ja 347 vuorokautta.

Varusmiespalveluksensa aloittaa tänään 12 900 uutta alokasta. Heistä 180 on naisia.

Asepalvelukseen hakeneiden naisten määrä kasvoi viime vuonna. Vuonna 2012 armeijan oppiin haki 756 naista. Määrä oli korkeampi vain vuonna 1995, jolloin naiset saivat ensimmäisen kerran hakea asepalvelukseen. Tuolloin hakijoita oli 793. Naisten määrä armeijassa on kasvanut siitä lähtien.

Lisää muutoksia lähivuosina

Armeijassa on luvassa lisää muutoksia lähivuosina, kun kenttämuonituksessa luovutaan kokonaan ruuan kylmäketjusta. Muutos merkitsee uutta ruokalistaa.

Varustus täydentyy henkilökohtaisella termospullolla, joka pitää kuuman kuumana ja kylmän kylmänä.

Kun kenttämuonituksessa luovutaan ruuan kylmäketjusta, päästään eroon elintarvikkeiden säilymisongelmista ja astioiden suuritöisestä puhtaanapidosta maastossa.

Uusi ruokalista tarkoittaa sitä, että taistelijat mutustelevat kuivamuonaa ja iskevät haarukkansa säilykkeisiin.

Omatoimista ruokailua vauhdittamaan armeija hankkii retkikeittimiä.

Yksi lämmin ateria vuorokaudessa taataan, eikä vanhasta kunnon kenttäkeittimestä aiota luopua. Se on armeijan sanoin osoittautunut kustannustehokkaaksi ratkaisuksi muonituksessa.
 
Tvälups kirjoitti:

Tuleekohan tässä oikeasti mitään säästöä? Muistelen meille muutamaan otteeseen jaetun taistelumuonan olleen niin kallis, ettei skapparit moista koskaan ottaneet. Paistoivat mieluummin makkaraa.
 
Lyhyt harjoitus, koko muonitus kerralla mukaan taisteleville osille, muonitusryhmä ei palveluksessa, yksi ajoneuvo vähemmän jne.

Kenttäarmeijan oloissa onkin vähän enemmän laskettavaa. Tosin, pallomeressä ei ole aikaa varaa kykyä keitellä pataljoonasoppaa aktiivivaiheessa kenties. Tukialueilla ja valmisteluvaiheessa lienee Keken Pizza ja Ateriapalvelu Uuskaupunki vahvoilla...
 
JOKO kirjoitti:
Tuleekohan tässä oikeasti mitään säästöä? Muistelen meille muutamaan otteeseen jaetun taistelumuonan olleen niin kallis, ettei skapparit moista koskaan ottaneet. Paistoivat mieluummin makkaraa.
Duoda, duoda.. Sen kenttäruokailun hinta on se ja sama khk:n osalta, että onko se kenttäkeittiön gurmeeta vai trangialla ihan isse väännettyä sissimuonaa.

Siksi toisekseen, kumpaa olisit itse syönyt mielummin: tomaattista makaroonipataa vai kunnon grillimakkaraa?

Ainoa tapaus, että khk saa nauttia ilmaista muonaa on*, että perusyksikössä järjestetään pakkiruokailu ruokalassa käynnin sijaan. Aikoinaan eräs yksikön vääpelinä toiminut kurssiveljeni käytti ko. kikkaa palkanvälien ollessa liian pitkiä...

*Päivystävän upseerin toimeenkuvan lisäksi: tehtävään kuuluu ruokailujen valvonta sekä ruoka-annoksista raportoiminen keittiön päivystyslistaan.
 
AUK:n aikana tuli aika usein syötyä pakista komppanian takapihalla samalla, kun muu komppania meni mukeen syömään. Mitään järkevää perustetta en ole tuolle keksinyt. Ehkä sillä oli joku kasvatuksellinen vaikutus, kun syötiin napalmia ja mustaa makkaraa vesisateessa ilman santsausmahdollisuutta. P- ja J-kausilla tuota ei tapahtunut. Tvälupsin tekstin jälkeen luulen tietäväni syyn.
 
Tvälups kirjoitti:
JOKO kirjoitti:
Tuleekohan tässä oikeasti mitään säästöä? Muistelen meille muutamaan otteeseen jaetun taistelumuonan olleen niin kallis, ettei skapparit moista koskaan ottaneet. Paistoivat mieluummin makkaraa.
Duoda, duoda.. Sen kenttäruokailun hinta on se ja sama khk:n osalta, että onko se kenttäkeittiön gurmeeta vai trangialla ihan isse väännettyä sissimuonaa.

Siksi toisekseen, kumpaa olisit itse syönyt mielummin: tomaattista makaroonipataa vai kunnon grillimakkaraa?

Ainoa tapaus, että khk saa nauttia ilmaista muonaa on*, että perusyksikössä järjestetään pakkiruokailu ruokalassa käynnin sijaan. Aikoinaan eräs yksikön vääpelinä toiminut kurssiveljeni käytti ko. kikkaa palkanvälien ollessa liian pitkiä...

*Päivystävän upseerin toimeenkuvan lisäksi: tehtävään kuuluu ruokailujen valvonta sekä ruoka-annoksista raportoiminen keittiön päivystyslistaan.

Siis koskeeko tämä käytäntö leireillä ateriointia? Leireillä henkilökunta söi samaa kenttäkeittiön tuotantoa meidän kanssa. Vain ne muutamat sissimuonatapaukset olivat omilla eväillä.
 
koponen kirjoitti:
Lyhyt harjoitus, koko muonitus kerralla mukaan taisteleville osille, muonitusryhmä ei palveluksessa, yksi ajoneuvo vähemmän jne.

Saattaapa tuossa olla oppimisnäkökulmakin; tykkimies Rahikainen oppii pakkaamaan reppuunsa ainakin päivän lihapullapurkin ja kuivamuonan. Vaikka pakkaamisessa olisi joitakin muita puutteita. Maastossa joutuu muuten ostamaan purtavaa kavereilta "markkinahintaan".

Veikkaan myös, että ns pizza-takseille voi syntyä tilausta suosituimmilla muutaman päivän alueilla.
 
Back
Top