Naamioituminen julkisilla paikoilla, turvallisuusuhat ja lainsäädäntö

Huhta

Greatest Leader
Yllättävän vähän on saanut Suomessa lukea naamioituneiden "joulupukkien" ja "vapunjuhlijoiden" tekemistä rikoksista. Syynä lieneekin ainakin osittain kyseisten juhlien kausiluonteisuus ja suomalaisten tapa kulkea kasvot näkyvillä. Burqhaan voi pukeutua ympäri vuoden, mutta se herättää huomiota ja ehkä jopa helpottaa rikoksen selvittämistä. Kuitenkin @Sleeper_agent kertoi toisaalla foorumilla, että hänellä on putkikauluri EDC:ssä mukana suojaamassa tarvittaessa identiteettiä, eli jonkin verran ihmiset varautuvat kasvojensa peittämiseen tälläkin hetkellä.

Miten foorumin lainvalvontasiipi näkee asian? Kuinka OK kasvojen peittäminen on ja pitäisikö asiaan kenties puuttua lainsäädännöllä nykyistä enemmän? Laitonta se kai on nykyisellään vain väkivaltaisessa mellakassa tms. erikoistilanteessa. Entä miten mahdollinen koronan leviäminen sekä suusuojien ja hengityssuojaimien käytön yleistyminen länsimaissa vaikuttaa rikoksiin ja niiden selvittämiseen?
 

Vääpeli

Respected Leader
Itsellä on parissa hupparissa ns. sisähuppu, jolla voi kasvot peittää. minusta kasvojen peittäminen on ok. Mutta tarvittaessa on kasvot näytettävä. Nimimerkillä säikäytin R-kioskin myyjän. 90 luvulla karmeessa talvimyrskyssä menin hakemaan videota lainaan läheiseltä R-kioskilta. Päässä kommandopipo, mistä näkyy vain silmät. Aukasen R-kioskin oven ja samalla tuuli repäsee sen oven kunnolla auki ja astun sisällä. Näki kun myyjän käsi oli jossain tiskin alla. Äkkiä pipo pois päästä ja "päivää" :oops::D
Väkivaltaisiksi luokiteltavissa mielenosoituksissa pitäs olla kasvot näkyvissä. Koska kaikissa ei voi olla kasvot näkyvissä, varsinkin jos mielenosoitus on enemmän karnevaalityylinen.
 

Samovarius

Majuri
Oon menny bussilla gorillapuvussa puolen kaupungin läpi.
 
Top