Naiskanttori riehui sotaveteraanin hautajaisissa – poliisi poisti paikalta

JOKO

Ylipäällikkö
BAN
Naiskanttori riehui sotaveteraanin hautajaisissa – poliisi poisti paikalta


Jerri Koskinen
08:02 (Päivitetty 08:13)


Naiskanttorin protestoinnin vuoksi Lapissa viime perjantaina pidettyihin sotaveteraanin hautajaisiin piti kutsua poliisi, uutisoi Iltalehti.

Kanttori yritti estää Kalervo Hämäläisen säveltämän rakastetun veteraanilaulun esittämisen kirkossa kesken hautajaistilaisuuden.

Protestointi oli niin voimakasta, että siunaustilaisuus pääsi jatkumaan vasta poliisin käynnin jälkeen. Poliisi vahvistaa Iltalehdelle, että se poisti kirkosta yhden henkilön perjantaina aamupäivällä.

Kirkkoherra myöntää, että siunaustilaisuus alkoi omaisten kannalta ikävissä merkeissä.

–·Seurakuntamme kanttori on tullut siunaustilaisuuteen, käyttäytynyt asiattomasti ja pyrkinyt estämään Veteraanin iltahuudon esittämisen kirkossa. Kanttori on käyttäytynyt rumasti ja törkeästi. Hänet piti poistaa virkavallan avulla, koska hän ei suostunut poistumaan esimiehen käskystä, kirkkoherra kertoo Iltalehdelle.

Kirkkoherran mukaan kanttori ei ollut hautajaisissa edes työtehtävissä, mutta kuitenkin työajalla.

Kirkkoherran mukaan asian käsittely on kesken.

–·Hänen mielestään kappale ei sovi kirkossa esitettäväksi, mutta minä kirkkoherrana olen sitä mieltä, että sopii.

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/il-naiskanttori-riehui-sotaveteraanin-hautajaisissa/1333110

:lanssi:
 
Piru ko ei lue minkä kylän tapahtumia tuo oli..
 
Komukkalutkakkeelle monon kuviota ahteriosastolle. En prkl mitään häpyä, hautajaisissa ei aleta politikoimaan saati mellakoimaan.
 
Tuo kappale on sellainen, että raavaan ja karskihkon baikalinkin silmät muuttuvat märiksi, kun se lauletaan hautajaisissa. Erittäin sopiva veteraanihautajaisiin. En ymmärrä kanttorin toimintaa mitenkään. Tvälupsin esittämä kavionkuva takalistoon saattaisi olla kohtu hyvä ratkaisu. Ja tekisi ko. virkakunnalle selväksi, mikä on pelin henki hautajaisissa. Ihme hommaa.
 
Tvälups kirjoitti:
Komukkalutkakkeelle monon kuviota ahteriosastolle. En prkl mitään häpyä, hautajaisissa ei aleta politikoimaan saati mellakoimaan.

Jos kyseessä olisi ollut mies, niin potkut olisi tullut suvaitsemattomuudesta.
 
Käsittämätöntä käytöstä, osanottoni omaisille joiden tuskaa on näin törkeästi kasvatettu.
 
On se saatana onko kaikki tullut hulluksi!!!!!

Edit: Raamatussa sanotaan että naiset pitää olla hiljaa.....
 
Tätä en ymmärrä...miksi pittää polisit soittaas sinne, se on vaan otta niskasta kiini ja heittää ulos ikkunasta sen naisen....
 
Se olisi vienyt niskasta ottajan käräjille.
Mitä tulee raamatun käskyihin ja ohjeisiin. Raamatussa käsketään tehdä muutakin hullua, enkä silti tee niitä.

Edit. typoja
 
kimmo.j kirjoitti:
Se olisi vienyt niskasta ottajan käräjille.
Mitä tuleeraatun käskyihin ja ohjeisiin. Raamatussa käsketään tehdä muutakin hullua, enkä silti tee niitä.

Naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo. Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa."
1. Kor. 14:34–35

Luterilaiselta kirkolta unohtuvat nuo perusohjeetkin.
:a-rolleyes:
 
Just niin Teräsmies!!!

Kivaa että löytäsit sen 1. Kor. 14:34-35......:)...."Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo"
 
Back
Top