Tvälups
Ylipäällikkö
yle 9.1.2014 klo 5:46
Naisten maanpuolustusharrastus auttaa selättämään arjen vaikeudet
Vapaaehtoinen maanpuolustusharrastus ei ole miesten yksinoikeus. Isänmaan turvaaminen kiinnostaa koko maassa jopa kymmeniä tuhansia naisia. Naisten Valmiusliiton jäsenyhdistysten kautta maanpuolustusharrastukseen osallistuu tavalla tai toisella jopa runsaat 100 000 naista.
Naisten Valmiusliiton leireilleä jaetaan oppia myös maanpuolustuksen. Kuva: Naisten Valmiusliitto
Mistä on kyse?
Yksi suurimmista alan järjestöistä on Maanpuolustusnaisten liitto. Koko maassa jäseniä on noin 3 000, jotka kuuluvat liiton 95 yhdistykseen. Toiminta on aktiivista myös Kymenlaaksossa.
– Toiminta on vilkasta etenkin Etelä-Kymenlaaksossa, jossa meillä on kolme jäsenyhdistystä, kertoo Maanpuolustusnaisten liiton Kymenlaakson piirin puheenjohtaja Mervi Liimatainen.
Kymenlaaksossa Maanpuolustusnaisten yhdistyksissä on jäseniä yhteensä noin sata. Harrastajien määrä on paljon suurempi, sillä maanpuolustusta ja siihen liittyviä asioita voi harrastaa monissa muissakin järjestöissä, kuten vaikkapa Martoissa ja Sotilaskotiliitossa.
Monet vastaavista järjestöistä kuuluvat Naisten Valmiusliittoon, johon jäsenjärjestöjensä kautta kuuluu yli 144 000 naista.
Apuja arkeen ja työhön
Maanpuolustusnaisten harrastukseen kuuluu monenkirjava joukko asioita, jota helpottavat elämää ihan tavallisessa arjessakin, kriisiajoista puhumattakaan.
– Harjoituksissamme on mahdollista esimerkiksi oppia ampumaan, mutta toiminnassamme on opetettu esimerkiksi johtamistaitoja, joista on hyötyä työelämässä. Viime vuonna opettelimme pärjäämään ilman sähköjä ja niistä taidoista on ollut viime aikoina paljon apua myrskyjen aiheuttamien sähkökatkojen vuoksi, sanoo Liimatainen.
Maanpuolustusharrastus on naisten keskuudessa suosittua. Maanpuolustusnaisiinkin tulee tasaisesti uusia jäseniä, mutta uusillekin olisi tilausta, sillä keski-ikä on kohoamaan päin.
– On ymmärrettävää, että pienten lasten äideillä ei ole aikaa tällaisille harrastukselle, kun vapaa-aikana pitää ehtiä vaikkapa jumppaan, Liimatainen muistuttaa.

- Maanpuolustusharrastus kiinnostaa myös naisia
- Esimerkiksi Maanpuolustusnaisten liitolla on koko maassa noin 3000 jäsentä