Niinistö tukee puolustusvoimien leikkauksia

Tvälups

Ylipäällikkö
Niinistö tukee puolustusvoimien leikkauksia
YLE Uutiset 1.3. klo 19:12

Tasavallan presidentti ja puolustusvoimien ylipäällikkö Sauli Niinistö tukee hallituksen ajamaa puolustusvoimien uudistamista. Uudistus sulkee useita varuskuntia eri puolilla Suomea. Niinistö korostaa myös yhteistyötä hallituksen kanssa.

- Uudistuksen lähivuosien suunta on tiedossa ja edessä olevat väistämättömät muutokset kouriintuntuvia, kipeitäkin. On hyvä, että hallitus on ryhtynyt toimiin, joilla rakennemuutoksen koskettamia alueita voidaan tukea. Kun välttämättömyys vaatii uhrauksia, ne eivät voi jäädä vain joidenkin kannettavaksi, hän totesi virkaanastujaispuheessaan eduskunnassa torstaina.

Perussuomalaiset vetosivat keskiviikkona Niinistöön, jotta menoleikkauksilta ja varuskuntien lakkautuksilta vältyttäisiin.

Niinistö korostaa hyvää yhteistyötä hallituksen kanssa. Tasavallan presidentti johtaa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa yhteistyössä valtioneuvoston kanssa.

- Tänään voimaan tulevan perustuslain keskeisin viesti on sujuva yhteistyö. Sen mukaisesti tulen toimimaan.

Uusi perustuslaki karsii presidentin valtaa. Jos presidentin ja hallituksen välille syntyy erimielisyyksiä, eduskunta toimii ylituomarina.

Niinistö otti eduskunnassa voimakkaasti kantaa yhteiskunnan eriarvoistumiseen. Kannanotto saattaa tuoda mieleen Finnarin ja Ilmarisen asuntokaupan.

- Viestini päättäjille ja vaikuttajille on: luottamuksen voittaa vain näyttämällä esimerkkiä. Ja erityistä lujuutta vaaditaan niiltä, jotka itse voivat vaikuttaa omiin ja lähipiirinsä etuuksiin.

Presidentin tehtävät jättänyt Tarja Halonen evästi Niinistöä olemaan koko kansan presidentti.
 
"Niinistö tukee puolustusvoimien leikkauksia"

Jokohan hitaammillakin nyt alkaisivat hiljalleen silmät aueta. Pv:n näännyttäminen ei ole ollut Halosen, vaan kaikkien tärkeimpien puolueiden projekti. Sille leikkurille riittää Suomessa teroittajia.
 
Hande kirjoitti:

Ei kyllä tämä on tarjan ja tuomiojan kahdelleen suunnittelema salaliitto, jossa kotimaan puolllustuskyky ajetaan alas...Kokoomus on vastustanut hampaat irvessä ja rkp:n nöösipojat yrittäneet siinä sivussa räpeltää....ei ole auttanut, on tarjan ja tuomiojan ote ollut kyllä kova.
 
baikal kirjoitti:

Juu, on ne vaan kovia karjuja. Etenkin Tarja :a-grin:
 
Sauli Niinistö on varmaan Setan ainainen kannattajajäsen. Tämä haloslaisuus ja tuomiojalaisuus on naamioitunut kamreeriuden ja järkimiehekkyyden kaapuun: sodankomitealaisuutta kapteeniin univormussa. :).

Jos Suomella on temppeliherrra ylipäällikkönä, meillä on paavikin puolellamme! Ei siihen mitään soinisteja tarvita enää lisäksi rauhantakuuksi tai "takuudeksi".
 
Hande kirjoitti:
baikal kirjoitti:
Ei kyllä tämä on tarjan ja tuomiojan kahdelleen suunnittelema salaliitto, jossa kotimaan puolllustuskyky ajetaan alas...Kokoomus on vastustanut hampaat irvessä ja rkp:n nöösipojat yrittäneet siinä sivussa räpeltää....ei ole auttanut, on tarjan ja tuomiojan ote ollut kyllä kova.

Juu, on ne vaan kovia karjuja. Etenkin Tarja :a-grin:

Homo-Kokoomus on kuitenkin aina ovelampi, tavalla, jota tyhmempi ei heti huomaa. Ulko- ja puolustuspoliittinen stubbismi voittaa haloslaisuuden ja tuomiojalaisuuden. Stubbismin aatteelliset äidit ovat everstin tytär Heidi Hautala ja Kirsi Piha.
 
Kokoomus on kyllä hoitanut asian suorastaan kadehdittavan hyvin. Vaikka he tulevina vuosina lakkauttaisivat koko narikan, syyttäisi suuri osa tämänkin palstan kirjoittajista todennäköisesti Tarjan haamua :a-grin:
 
Tai Kekkosta. Tai Tannerin inkarnaatiota.
 
jokiranta kirjoitti:

Ai, molemmatko ovat Ev. Hautalan tyttäriä?
 
Missä luki everstin tyttäret?
 
jokiranta kirjoitti:
Homo-Kokoomus on kuitenkin aina ovelampi, tavalla, jota tyhmempi ei heti huomaa.

Heh..nyt olet osoittanut, että löytyyhän sieltä kirjoitetun kielen kieliasupakista se toinenkin ääripää.. Nyt kun löydät sen välimuodon näiden kahden keskeltä, niin sitten olet päässyt sellaiseen kieleen, jota ihmiset ymmärtävät..

En nyt sitten tiedä, mikä yksittäisen poliitikon..tässä tapauksessa Niinistön..olisi voinut olla Puolustusvoimauudistusta tehtäessä?! Hallituksen ja hallituspuolueiden johdon kauttahan nämä asiat ovat syntyneet ja Niinistö ei ole ollut hetkeen sen enempää hallituksessa kuin hallituspuolueen johdossakaan. Olen ollut siinä vaikutelmassa että Kokoomusjohto Kataisen johdolla ei ehkä sittenkään ole mitään sydänystäviä Niinistön kanssa tähänkään saakka, joten epäilen hieman sitä mikä Niinistön vaikutusvalta olisi tässä asiassa ollut jos hän olisi yrittänyt kulisseissa vaikuttaa Kokoomusjohdon linjan vastaisesti?!

Pitäydyn vielä tässä vaiheessa ottamasta kovin jyrkkää kantaa Puolustusvoimauudistukseen ja sen tarkoitusperiin, koska olen edelleen sitä mieltä että vasta se tulee ratkaisemaan ja näyttämään uudistuksen todellisuuden, mikä on rahoitus vuodesta 2015 eteenpäin. JOS siinä vaiheessa käy niin, että hankinnat ja kertausharjoitukset pysyvät edelleen jäissä tai aivan minimissään..alkaa näyttää siltä, että uudistus on epäonnistunut ja/tai sen todelliset tavoitteet ovat jotakin ihan muuta kuin mitä nyt valmistelu- ja päätöksentekovaiheessa on annettu ymmärtää.
Tässä vaiheessa en vielä usko salaliittoihin Suomen ajamiseksi NATO:oon tai palkka-armeijaan jne. 2015-> näyttää sitten sen mikä tässä on pelin todellinen henki.
 
Osaamista RE: Niinistö tukee puolustusvoimien leikkauksia

Hande kirjoitti:
Kokoomus on kyllä hoitanut asian suorastaan kadehdittavan hyvin. Vaikka he tulevina vuosina lakkauttaisivat koko narikan, syyttäisi suuri osa tämänkin palstan kirjoittajista todennäköisesti Tarjan haamua :a-grin:

Mainostoimistopuolue on tosiaan ylivoimainen informaatiosodankäynnissä. On kuitenkin todettava, että kritiikitöntä tulitukea tulee ajoin Sanomalta ja jatkuvasti Alma Medialta mittaamattoman paljon. Samoihin rauhankumppaneihin kuuluvat myös Bonnierin, MTV3:n, väki.

Se toinen asia on sitten se, että monikaan ei sieltä poteron reunalta eikä Salpalinjalta oikein ymmärrä puolustuspolitiikan ulottuvuuksia jääkärin arkeen. Toisin sanoen kasarmilla kasvaneilla on hieman rajallinen kyky hahmottaa ulko- ja puolustuspolitiikan kokonaisuuksia.
 
Kapiainen kirjoitti:
jokiranta kirjoitti:
Homo-Kokoomus on kuitenkin aina ovelampi, tavalla, jota tyhmempi ei heti huomaa.

Kapiainen kirjoitti:
Heh..nyt olet osoittanut, että löytyyhän sieltä kirjoitetun kielen kieliasupakista se toinenkin ääripää.. Nyt kun löydät sen välimuodon näiden kahden keskeltä, niin sitten olet päässyt sellaiseen kieleen, jota ihmiset ymmärtävät..

Perussuomalainen, suomalaisuudenliittolainen ja suomensisulainen kielenkäyttö on se, jota kantakirjakokoomuslainenkin ymmärtää katsomatta sanakirjasta. Keskustelu eskaloituu aina alimmalle tasolleen, koska osallistuvuuden edellytykset ovat silloin suurimmat.

Kapiainen kirjoitti:
En nyt sitten tiedä, mikä yksittäisen poliitikon..tässä tapauksessa Niinistön..olisi voinut olla Puolustusvoimauudistusta tehtäessä?!.

Niinistö allekirjoittaa tai jättää allekirjoittamatta. Siinä on Kansallisesta Kokoomuksesta eronneen ylipäällikön valta.

Kapiainen kirjoitti:
Hallituksen ja hallituspuolueiden johdon kauttahan nämä asiat ovat syntyneet ja Niinistö ei ole ollut hetkeen sen enempää hallituksessa kuin hallituspuolueen johdossakaan.

Kansallisen Kokoomuksen parlamentaristit ovat tehneet kaikkensa, jottei Niinistöstä tulisi yhtä hankala kuin Halosesta, joka on ottanut imagovoittoja mm. Esko Ahosta ja Ilkka Kanervasta, jotka kerjävisvät päästä yli 10 000 euron palkoille Suomen pankkiin. Sasistit turmelivat perustuslakia lisää ennen kuin Niinistö astui virkaansa.

Kapiainen kirjoitti:
Olen ollut siinä vaikutelmassa että Kokoomusjohto Kataisen johdolla ei ehkä sittenkään ole mitään sydänystäviä Niinistön kanssa tähänkään saakka, joten epäilen hieman sitä mikä Niinistön vaikutusvalta olisi tässä asiassa ollut jos hän olisi yrittänyt kulisseissa vaikuttaa Kokoomusjohdon linjan vastaisesti?!

Ennen vanhaan Tasavallan presidentti sai haukkua suoraan tunarit niin, että äänestäjäkin sen ymmärsi.

Kapiainen kirjoitti:
Pitäydyn vielä tässä vaiheessa ottamasta kovin jyrkkää kantaa Puolustusvoimauudistukseen ja sen tarkoitusperiin, koska olen edelleen sitä mieltä että vasta se tulee ratkaisemaan ja näyttämään uudistuksen todellisuuden, mikä on rahoitus vuodesta 2015 eteenpäin.

Minusta jyrkkä pohjoiskarjalalainen kanta pitää ottaa jo nyt, koska muutoin ilmavoimien suunnittelu etenee häiriöttä ja tämä sekä merivoimien lobbaaminen ajaa Suomen Ruotsin linjalle.

Tässä mielessä olen hieman samaa kantaa kuin Pohjois-Karjalan rettelöitsijät, päätoimittaja Puusaari ja tohtori Niinistö.

Tämä pangermaaninen, svekomaaninen ja transatlanttinen kehitys pitää kyseenalaistaa ennen kuin on liian myöhäistä ja rakenneratkaisut on valettu. Voimaliiton voisi perustaa uudelleen.

Kapiainen kirjoitti:
JOS siinä vaiheessa käy niin, että hankinnat ja kertausharjoitukset pysyvät edelleen jäissä tai aivan minimissään..alkaa näyttää siltä, että uudistus on epäonnistunut ja/tai sen todelliset tavoitteet ovat jotakin ihan muuta kuin mitä nyt valmistelu- ja päätöksentekovaiheessa on annettu ymmärtää.

Tästä ei selvitä reservin esiupseeriylennyksillä eikä sotilasansiomitaleilla. Asiat pitää nostaa pöydälle jo nyt. 2015 ei ole rahaa, koska talous ei nouse EMU-leikkausten vuoksi. Uskon, että jokainen virkatutkinnon suorittanut voi todeta asian Googlella.

Kapiainen kirjoitti:
Tässä vaiheessa en vielä usko salaliittoihin Suomen ajamiseksi NATO:oon tai palkka-armeijaan jne. 2015-> näyttää sitten sen mikä tässä on pelin todellinen henki.

Ei kyseessä ole salaliitto, vaan virallinen integraatiolinja. Suomella on Lissabonin sopimus 1.12.2009, jonka toimeenpanosta kieltäydytään. Suomessakin kansanedustajat vain kilvan moittivat saksalaisten veronmaksajien tapaan Kreikan puolustusmenoja ja ostoksia Saksasta, jolla saadaan metallityöväenliiton sosialidemokraatit mukaan kristillisdemokraattien politiikkaan.

Samaan aikaan kun meillä valtiosopimus perustuu Lissabonin sotilasliittoon, ei Euroopan unionin puolutusvälineteollisuutta ylläpidetä tehokkaasti, jolloin maa toisensa jälkeen ajautuu Boeingin ja Lockheed Martinin armoille, mistä seuraa, että lopulta jokaisen 27 jäsenvaltionon kumarreltava samaan tahtiin ja oltava rähmällään.

Yhdysvaltian ja sen liittolaisen, Britannian, politiikka ei saa maailmassa aikaan mitään muuta kuin islamilaisia demokratioita.
 
RE: Osaamista Niinistö tukee puolustusvoimien leikkauksia

jokiranta kirjoitti:
Se toinen asia on sitten se, että monikaan ei sieltä poteron reunalta eikä Salpalinjalta oikein ymmärrä puolustuspolitiikan ulottuvuuksia jääkärin arkeen. Toisin sanoen kasarmilla kasvaneilla on hieman rajallinen kyky hahmottaa ulko- ja puolustuspolitiikan kokonaisuuksia.

Hetkinen?!?! Nyt meni taas yli ymmärryksen?! "ei ymmärretä puolustuspolitiikan vaikutuksia jääkärin arkeen...." ja seuraavassa lauseessa todetaan "kasarmilla kasvaneilla olevan rajallinen kyky hahmottaa ulko- ja puolustuspolitiikan kokonaisuuksia"

Avaatko hieman, koska en ymmärrä noiden lauseiden yhteyttä toisiinsa?!

En tosin ymmärrä/ allekirjoita sitä erillisenä lauseenakaan, että "kasarmilla kasvaneilla ei olisi kykyä hahmottaa ulko- ja puolustuspolitiikan kokonaisuuksia".. Mikä sitten pätevöittää kasvuympäristönä hahmottamaan ulko- ja puolustuspolitiikkaa?! Ja toisaalta voisi yhtä hyvin kysyä, että kuinka moni kansalainen ylipäätään tosiasiassa hahmottaa minkään politiikan osa-alueen kokonaisuuksia..kun niitä ei välttämättä hahmota aina nekään, jotka niiden asioiden kanssa päivittäin työskentelevät.
 
RE: Osaamista Niinistö tukee puolustusvoimien leikkauksia

Kapiainen kirjoitti:
En tosin ymmärrä/ allekirjoita sitä erillisenä lauseenakaan, että "kasarmilla kasvaneilla ei olisi kykyä hahmottaa ulko- ja puolustuspolitiikan kokonaisuuksia".. Mikä sitten pätevöittää kasvuympäristönä hahmottamaan ulko- ja puolustuspolitiikkaa?! Ja toisaalta voisi yhtä hyvin kysyä, että kuinka moni kansalainen ylipäätään tosiasiassa hahmottaa minkään politiikan osa-alueen kokonaisuuksia..kun niitä ei välttämättä hahmota aina nekään, jotka niiden asioiden kanssa päivittäin työskentelevät.

Puolustuspolitiikka on paras apu ulkopolitiikan ymmärtämiseen sotilasdiktatuurivaltioissa. Muissa valtiossa turvallisuuspolitiikkaan: puolustus-, ulko- ja kauppapolitiikkaan, auttaa myös kansainvälisen kaupan ja ulkopolitiikan tuntemus.

Asiantuntemus voi olla hyvää ja syvää, mutta samalla myös osaksi muiden osa-alueiden osalta irrelevanttia.

Suomessa ei yhdyskuntasuunnitteluakaan tehdä kriisinhallinnan, palomiesten, ehdoilla. Ei ole olemassa palomiesansiomitalia, ei reservin palomajuria eikä siviilipuolustusvoimien komentajaa eikä siviilipuolustusministeriötä. On vain sisäasiainministeriössä yksi Partanen SPR:stä, joka ei nauti esimerkiksi kenraaliluutnantti Rädyn arvovaltaa.

Turvallisuus on laaja kokonaisuus. Yksi tyttö koki turvattomuutta, kun hän oli menettämässä poikaystävänsä. Neuvokkaana hän soitti "112"-numeroon ja kysyi, mitä kriisitilanteessa voisi tehdä. Monet pilaavat koko elämänsä menettämällä oikeita ihmisiä ja hankkimalla vääriä ihmisiä seuraansa. Puhelinsoitossa oli strategian taju.
 
RE: Osaamista Niinistö tukee puolustusvoimien leikkauksia

jokiranta kirjoitti:
Kapiainen kirjoitti:
En tosin ymmärrä/ allekirjoita sitä erillisenä lauseenakaan, että "kasarmilla kasvaneilla ei olisi kykyä hahmottaa ulko- ja puolustuspolitiikan kokonaisuuksia".. Mikä sitten pätevöittää kasvuympäristönä hahmottamaan ulko- ja puolustuspolitiikkaa?! Ja toisaalta voisi yhtä hyvin kysyä, että kuinka moni kansalainen ylipäätään tosiasiassa hahmottaa minkään politiikan osa-alueen kokonaisuuksia..kun niitä ei välttämättä hahmota aina nekään, jotka niiden asioiden kanssa päivittäin työskentelevät.

Puolustuspolitiikka on paras apu ulkopolitiikan ymmärtämiseen sotilasdiktatuurivaltioissa. Muissa valtiossa turvallisuuspolitiikkaan: puolustus-, ulko- ja kauppapolitiikkaan, auttaa myös kansainvälisen kaupan ja ulkopolitiikan tuntemus.

Asiantuntemus voi olla hyvää ja syvää, mutta samalla myös osaksi muiden osa-alueiden osalta irrelevanttia.

Suomessa ei yhdyskuntasuunnitteluakaan tehdä kriisinhallinnan, palomiesten, ehdoilla. Ei ole olemassa palomiesansiomitalia, ei reservin palomajuria eikä siviilipuolustusvoimien komentajaa eikä siviilipuolustusministeriötä. On vain sisäasiainministeriössä yksi Partanen SPR:stä, joka ei nauti esimerkiksi kenraaliluutnantti Rädyn arvovaltaa.

Jokiranta, sinä saat minulta politiikko-arvonimen, papukaija-merkin ja 10 pistettä!
Tehokasta selitystä ja sepitystä sanomatta yhtään mitään. Nuo kommenttisi ovat niin maailmaa syleileviä ja asiat lähtevät poukkoilemaan niin ettei kukaan hetken päästä muista mistä ketju sai alkunsa. Eikun eduskuntaan siitä!

Turvallisuus on laaja kokonaisuus. Yksi tyttö koki turvattomuutta, kun hän oli menettämässä poikaystävänsä. Neuvokkaana hän soitti "112"-numeroon ja kysyi, mitä kriisitilanteessa voisi tehdä.
No aina asiallinen ja mukava HÄKE-päivystäjä sanoi tytölle että " pieni hetki, minä
katson parisuhde-oppaasta neuvoa ja pyydän paria infarktipotilaan omaista odottelemaan linjalla hetkisen niin saadaan sinulle apua tähän tragediaan". Voi elämän kevät!
Monet pilaavat koko elämänsä menettämällä oikeita ihmisiä ja hankkimalla vääriä ihmisiä seuraansa. Puhelinsoitossa oli strategian taju.
Hei Jokiranta, tässä sulle realiteettia; jokainen menettää joskus jonkun läheisen, eikö? Asiasta voi keskustella kaverien kanssa tai vaikkapa neuvovassa kriisipuhelimessa. 112-hätänumero ei ole siihen oikea paikka. Täytyy myöntää että aikanaan 112-numeroa mainostettiin väärin sanoilla "112 auttaa aina" ja ihmiset ottivat tämän liiankin kirjaimellisesti.
 
Back
Top