Northern Coasts NOCO 2010

deeq

Kersantti
#1
Suomi isännöi kansainvälisen merellisen kriisinhallintaharjoituksen Northern Coasts (NOCO) 13. - 24. syyskuuta 2010.

Harjoitukseen osallistuu viitisenkymmentä alusta ja 3 500 - 4000 henkilöä 13:sta eri maasta (Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Saksa, Puola, Viro, Latvia, Ranska, USA, Iso-Britannia, Alankomaat ja Belgia.). Lisäksi harjoituksessa nähdään myös maa- ja ilmavoimien joukkoja, muun muassa noin 10 helikopteria ja noin 25 lentokonetta eri maista.

Harjoitusalueena on Saaristomeri, Itämeren pohjoisosa ja Pohjanlahden eteläosa. Harjoituksen tavoitteena on kehittää osallistuvien joukkojen yhteistoimintakykyä vaativissa, matalissa ja karikkoisissa olosuhteissa.

Harjoituksen kuvitteellisessa tilanteessa käynnissä on kriisinhallintaoperaatio, jonka turvallisuusuhkia ovat muun muassa terrorismi, merirosvous ja salakuljetus.
Tämäkin harjotus käpistelty loppuun.
 

Liitteet