"Urheilujärjestöt karkottavat nuoret liikunnan parista"
Moni nuori lopettaa urheiluharrastuksen, koska se vaatii liikaa aikaa tai on liian kilpailullista. 13-15-vuotiaiden liikkuvien suomalaisnuorten määrä laskee nopeammin kuin missään muussa länsimaassa.
Kotimaa19.6.2012 klo 15:29| päivitetty 19.6.2012 klo 15:38
Monet nuoret lopettavat liikuntaharrastuksensa teini-iässä ja yleensäkin suomalaiset nuoret liikkuvat yhä vähemmän.
Nuoren Suomen päivittäisen liikunnan yksikön johtajan Jukka Karvisen mukaan 13-15-vuotiaiden liikkuvien määrä tippuu Suomessa voimakkaammin kuin missään muussa länsimaassa.
Nuorten liikuntaharrastuksien lopettamiselle on lukuisia syitä. Harrastusmahdollisuudet voivat olla rajalliset tai niitä ei ole lainkaan.
- Seurat keskittyvät kilpailemiseen ja se ei kaikkia nuoria kiinnosta. Jokainen ei jaksa intensiivistä treenaamista 4-5 tuntia viikossa, Karvinen selittää.
Pelkkään lajin harrastamiseen ei urheiluseuroissa juuri ole mahdollisuuksia.
- Harrasteurheilu on Suomessa vielä lapsenkengissä, hän jatkaa.
Aikuisilla liikaa päätösvaltaa
- Organisoitu toiminta on helposti liian tiukkapipoista. Aikuiset päättävät kaikesta eikä nuorten ääntä kuulla, Jukka Karvinen pohtii.
- Valmentajat saattavat tuntua liian ankarilta ja nuoret keksivät mieluummin oman tapansa liikkua, esimerkkinä skeittaaminen.
- Suomi lähentelee jo Yhdysvaltoja ja Isoa-Britanniaa lapsuusiän ylipainoisuudessa, Karvinen pelottelee liikkumattomuuden riskeillä.
Vanhempien painostus ei syy lopettamiseen
Oliver Saarinen, 17, lopetti jääkiekon 15-vuotiaana harrastuksen stressaavuuden ja muiden intressien takia.
- Pitää valita aikooko pelata tosissaan ja olla paras vai olla huono, hän kertoo.
- Alkoi olla liikaa treenejä ja liian totista, joten päätin lopettaa.
Vanhempien painostusta Saarinen ei kokenut harrastusvuosiensa aikana, mutta päätös lopettamisesta oli vaikea.
- Kyllähän sen huomasi, että isä oli tosi pettynyt, kun päätin lopettaa. Mietin päätöstä pitkään senkin takia, Saarinen sanoo.
Häntä ei kaduta harrastuksen lopettaminen, päinvastoin.
- On jäänyt paljon enemmän aikaa kaikkeen muuhun ja nyt elämässä on paljon enemmän asioita, eikä pelkästään lätkä, Oliver Saarinen sanoo.
Kannustava valmentaja ja joukkuehenki on nuorille tärkeää
Nuoret kaipaavat enemmän harrastuksia, joissa kilpaileminen ei ole tärkeää. Intensiivinen treenaaminen koetaan usein rasitteeksi.
Monet nuoret toivovat, että urheiluseurat ja valmentajat keskittyisivät pelkän kilpailumenestyksen sijaan myös pelaamisen iloon ja vähentäisivät urheilijanuoriin kohdistuvia paineita
Pesäpallon vuosi sitten lopettanut Erika Ojanperä, 17, kertoo, että valmentaja tavoitteli vain voittoa ja suosi parhaita pelaajia.
- Kadun silti päätöstäni lopettaa ja pelaisin mielelläni vieläkin ihan harrastusmielessä, hän sanoo.
Suomen mestaruudenkin voittanut Roope Rytkönen, 17, lopetti koripallon pelaamisen seitsemän vuoden jälkeen 15-vuotiaana.
- Ilmapiiri oli liian painostava valmentajien taholta. Koko ajan piti saada tuloksia aikaan, hän kertoo.
Rytköstä ei kuitenkaan kaduta päätös lajin lopettamisesta.
- Enää ei tarvitse elää muuta elämää koripallon kautta eikä koko ajan ole kauheita paineita koripallon suhteen, hän kuvailee.
- Ystävät, seurustelu ja koulu tulivat tärkeämmiksi ja halusin viettää perjantai-illat jossain muualla kuin treeneissä, hän naurahtaa.
- Kaikki joukkueet ovat todella kovatasoisia ja treenaavat monta kertaa viikossa. Olisi hyvä, jos olisi enemmän sellaisia joukkueita, joissa pelataan ihan vaan pelaamisen ilon takia, Erika Ojanperä pohtii.
Alina Juote
Kirjoittaja on yksi Ylen siisti kesäduuni -kampanjan nuorista
http://yle.fi/uutiset/urheilujarjestot_karkottavat_nuoret_liikunnan_parista/6187561