Tvälups
Ylipäällikkö
Nuoret vänrikit maksoivat raskaimman laskun
il Perjantai 4.12.2009 klo 12.35
Joukkuetta oli johdettava etulinjassa omalla esimerkillä. Se maksoi usein joukkueenjohtajan hengen.
Mannerheimin laajan kirjallisen tuotannon hienoin teksti on talvisodan päätyttyä 14.3.1940 annettu päiväkäsky. Yksi keskeinen kappale oli seuraava:
"Kiitän teitä kaikkia, upseereja, alipäällystöä ja miehistöä, mutta tahdon erityisesti korostaa reserviupseerien uhrautuvaa uljuutta, heidän velvollisuudentuntoaan ja sitä etevyyttä, millä he ovat suorittaneet tehtävää, joka ei varsinaisesti ollut heidän. Niinpä on heidän uhrinsa suhteellisesti sodan suurin, mutta se on annettu ilolla ja horjumattomalla alttiudella."
Totta joka sana.
Talvisodassa kuoli tai katosi kaikkiaan 25 243 suomalaista. Heistä 769 oli reservin vänrikkejä ja 192 reservin luutnantteja. Eli yli seitsemän prosenttia kirjoissa olleista. Aktiiviupseereita kaatui kaikkiaan 135, heistäkin valtaosa vänrikkejä ja luutnantteja. Korkein kaatunut upseeri oli Summassa rykmenttiä komentanut eversti Väinö Polttila, Evan isoisä.
Väinö Linnan mielestä reservin upseerit ylpistyivät Marskin kiitoksista. Silti joukkueenjohtajat ja tulenjohtajat olivat puolustuksen avainhenkilöitä. Jopa ohjesäännön mukaan oma esimerkki on paras johtamismenetelmä - ja suomalaisia on johdettava edestä.
Nuoren vänrikin oli vedettävä kolmisenkymmentä miestään tuleen - rohkaistava heitä ja säilytettävä malttinsa, vaikka jokainen tervejärkinen ihminen kai pelkäsi sodassa. Etenkin ensimmäinen taistelu eli tulikaste oli kova paikka.
Moni mies näki panssareita ensi kerran, eikä pakokauhulta voitu aluksi useinkaan välttyä. Sitten havaittiin, että teräslaatikko oli varsin sokea. Ja haavoittuva.
Joukkueenjohtaja oli usein alaisiaan nuorempi, sillä talvisotaan vedettiin miehet 45-vuotiaiksi asti. Tätä vanhempiakin upseereja oli riveissä, mutta lähinnä taaemmissa portaissa. Etulinjan johtajuus kuului nuoremmille.
Armeija muodostettiin alueellisesti niin, että kussakin kunnassa perustettiin komppania tai pataljoona - Helsingissä jopa Ässärykmentti. Joukkueenjohtaja oli usein opettaja tai metsänhoitaja, jonka alaisena saattoi olla pitäjän suurimman talon isäntä. Kotiseudun sosiaalinen asetelma meni siis liikekannallepanossa mullin mallin.
Monet upseerit ja heidän alaisensa olivat olleet yhdessä jo suojeluskunnassa. Tuttujen kesken ei tarpeettomasti pokkuroitu. Toisaalta joukkueessa saattoi olla kylän kommunisteja tai ainakin punakaartilaisten poikia. Vänrikin oli saatava kaikki mukaan.
Aktiiviupseereja oli vähän, joten reserviläisten oli otettava johtoonsa lähes kaikki joukkueet ja tulenjohtueet sekä usein komppaniatkin.
Reservin upseerit
edustivat koko kansaa siinä kuin puolustusvoimat kaikkiaan. Vapautuksia ei juuri myönnetty. Taisteluissa kaatui lupaavia tutkijoita, kuuluisia urheilijoita ja vauraiden sukujen perillisiä siinä kuin mökkiläisiä, satamajätkiä ja metsureitakin.
Useimmat reservin upseerit olivat ylioppilaita, osa vain keskikoulun tai esimerkiksi opettajaseminaarin käyneitä. Kun valkolakin oli saanut vuosittain vain noin tuhat nuorukaista, sotien upseeritappiot olivat koulutetuille raskas isku. Koululuokka saattoi menettää joka kolmannen jäsenensä.
Suomen armeija oli koottu rajoille samaan aikaan kuin neuvottelijat lähtivät lokakuussa 1939 Moskovaan. Seitsemän viikon YH-aika (liikekannalle-pano naamioitiin "ylimääräisiksi harjoituksiksi") antoi johtajille tilaisuuden tutus tua joukkoonsa ja puolustusasemiin. Niitä tietenkin vahvistettiin.
Etulinjan joukkue puolusti vänrikkinsä johdolla tukikohtaansa eli Kannaksella ehkä puolen kilometrin pätkää Mannerheim-linjasta.
Yksi joukkue toimi bunkkereista kuuluisimmassa eli Miljoonalinnakkeessa Summassa. Lopulta joukkue hautautui linnakkeeseen, jonka ampuma-aukot punapanssarit olivat tukkineet. Siellä pohjalaisten jäännökset ovat edelleen.
Puolustuksen runkona olivat vesijäähdytteiset konekiväärit, jotka ampuivat pesäkkeen suojassa rintaman suuntaisesti. Joukkueenjohtajan rinnalla oli usein toinen vänrikki - tykistön tai kranaatinheittimien tulenjohtaja. Hän ilmoitti kenttäpuhelimella tai lähetillä maalit takamaastossa toimiville aseilleen. Kranaatteja oli kuitenkin kovin vähän. Samoin kenttäradioita.
Joukkueenjohtajan tukena olivat ryhmänjohtajat. He olivat hyviä esitaistelijoita, mutta vastuu painoi nuorta vänrikkiä. Tosin moni ryhmänjohtaja joutui ottamaan koko joukkueen johtoonsa vänrikin haavoituttua tai kaaduttua.
Hyviä ryhmänjohtajia komennettiin Niinisaloon siirretyn RUK:n jättiläiskursseille. Etulinjan upseereista oli pian pula.
Raskaimman laskun sodista maksoi ikäluokka 1917, joka oli mennyt sotaväkeen 1937 ja sai - paria taukoa lukuun ottamatta - riisua asetakkinsa vasta 1944-45. Alueellisesti tappiot vaihtelivat sen mukaan, mille rintamaosalle eri maakuntien divisioonat olivat joutuneet.
Yhtymistä eniten kaatuneita - 1 341 miestä - oli Ryhmä Talvelassa. Eli muun muassa Pirkanmaan punakaartilaisten pojissa, jotka heitettiin Tolvajärvelle. Toista tuhatta kaatunutta oli muissakin koko ajan etulinjassa olleissa divisioonissa. (Niiden kirjavahvuus oli noin 15 000 miestä.)
Erityisen verinen
talvisota oli sen aikana muodostetulle kahdelle uudelle divisioonalle. Niiden miehille ehdittiin antaa vain muutaman viikon pikakoulutus, päällystöä haalittiin sieltä täältä. Muuan pataljoonankomentaja - elämäntapansa vuoksi armeijasta eroamaan joutunut kapteeni - Australiasta saakka.
Mannerheim-linjan murruttua "posliinipojat" heitettiin puhtaissa lumipuvuissaan taisteluun. Vaikka he ehtivät olla etulinjassa alle kuukauden, kaatuneita kertyi kolmatta tuhatta. Jatkosodassa ei enää perustettukaan täydennysjoukkoja, vaan uudet miehet lähetettiin vanhoihin yksiköihin kokeneiden soturien seuraan.
Puolittain sattumalta talvisodassa syntyi maailmassa lähes ainutlaatuinen tapa lähettää kaatuneet mahdollisuuksien mukaan kotiseudulleen haudattaviksi. Tämä vahvisti puolustustahtoa.
Sankarihautojen rivit kaikilla kirkkomailla kertovat edelleen sotien uhreista. Monelle ulkomaalaiselle näky havainnollistaa Suomen asemaa paremmin kuin mikään historiateos. Vv
Lähde: Kaatuneiden upseerien elämäkerrasto.
Isänmaan puolesta (1950)
Huippu-urheilijoita kaatui rintamilla
Myös moni urheilija kaatui talvisodassa. Sodan aikaan jo 40-vuotias kersantti Paavo Nurmi lähetettiin toki Amerikkaan vahvistamaan myötätuntoa Suomea kohtaan.
Juoksija tuhosi panssareita
Reservin vänrikki Gunnar Höckert oli poikkeuksellinen suomalainen mestarijuoksija: suomenruotsalainen kauppakorkeakoulun käynyt pankkiirin poika. Berliinin olympiakisoissa 1936 hän voitti kultaa 5 000 metrillä.
Talvisotaan Höckert lähti uusmaalaisessa jalkaväkirykmentti 10:ssä eli Ässärykmentin kaksikielisessä naapurissa. Hän johti joukkuettaan Marjapellonmäellä Summan lounaispuolella.
Höckert kunnostautui panssarien tuhoamisessa. Niinpä hän hyppäsi 9.2.1940 tankin päälle, ampui tähystysaukoista sisään ja venäläisten avattua luukun heitti käsikranaatin sisään. Tuona päivänä olympiavoittaja tuhosi kolme panssaria.
Seuraavana päivänä vian saanut punapanssari pysähtyi linjojen eteen ja sen miehistö pakeni. Höckert ryömi hylättyyn tankkiin kääntäen sen konekiväärit venäläisiä vastaan.
Höckert kaatui 11.2.1940 Karhulan kylässä kranaatin osuttua pikakivääripesäkkeeseen. Tuona päivänä puna-armeijan suurhyökkäys huipentui ja Mannerheim-linja taipui muutama kilometri Höckertin kuolinpaikasta koilliseen.
Voimistelija oli Kollaan sankareita
Reservin luutnantti Martti "Make" Uosikkinen edusti Suomea voimistelussa kolmissa olympiakisoissa yltäen kahdesti viidenneksi. Uosikkinen oli myös laskettelun uranuurtajia julkaisten opaskirjan Mutkamäenlasku.
Kuopion kasvatti johti joukkuettaan Kollaalla, mitä Erkki Palolampi on kuvannut klassisessa teoksessaan. Sodan viime päivinä Uosikkinen nousi komppanianpäälliköksi. Johtaessaan 9.3.1940 miehiään vastaiskuun käsikranaatteja heittäen häneen osui neljä pikakiväärin luotia. Uosikkinen kuoli pian joukkosidontapaikalla. Ahkiostaan hän huusi:
- Muistakaa, että Kollaa kestää!
Luistelija kaatui vastaiskussa
Reservin vänrikki Birger Wasenius voitti pikaluistelun maailmanmestaruuden 1939 ja kolme mitalia Garmisch-Partenkirchenin talvikisoissa 1936. Höckertin lailla hän oli ruotsinkielinen ekonomi - mutta vain tullivartijan poika.
Wasenius palveli rannikkotykistössä, mutta joutui etulinjaan Mantsin linnakkeella. Se oli Laatokan pohjoisrannalla - syvällä etenevien venäläisten sivustassa. Mantsin raskaat tykit tukivat merkittävästi voitokkaita mottitaisteluja.
Waseniuksen joukkue lähetettiin torjumaan Mantsia uhkaavia venäläisiä Lunkulansaaressa. Pellolla miehet joutuivat tuliylläkköön. Wasenius komensi heidät vetäytymään metsänreunaan jääden itse viimeiseksi suojaamaan joukkuettaan. Hän kaatui hypätessään aidan yli.
Toimittaja Taipaleella
Journalisteja nuorissa vänrikeissä edusti Iltalehden edeltäjän Uuden Suomen toimittaja Kalevi Rönkä. Hän oli tehnyt Uutta Suomea vuodesta 1937.
Rönkä johti joukkuettaan Yrjö Jylhän kuuluisaksi tekemän Taipaleen Terenttilässä. Rönkä kaatui vastahyökkäyksessä Mustaojalla 20.2.1940 konekiväärin suihkun lävistäessä hänen päänsä.
Kirjeessään Rönkä oli toivonut, että "te siellä kotiseudulla olette yhtä rauhallisia kuin mekin täällä, odotatte kevättä yhtä toivorikkaina ja osaatte iloita yhtä vähäisten syiden takia kuin mekin".
il Perjantai 4.12.2009 klo 12.35
Joukkuetta oli johdettava etulinjassa omalla esimerkillä. Se maksoi usein joukkueenjohtajan hengen.
Mannerheimin laajan kirjallisen tuotannon hienoin teksti on talvisodan päätyttyä 14.3.1940 annettu päiväkäsky. Yksi keskeinen kappale oli seuraava:
"Kiitän teitä kaikkia, upseereja, alipäällystöä ja miehistöä, mutta tahdon erityisesti korostaa reserviupseerien uhrautuvaa uljuutta, heidän velvollisuudentuntoaan ja sitä etevyyttä, millä he ovat suorittaneet tehtävää, joka ei varsinaisesti ollut heidän. Niinpä on heidän uhrinsa suhteellisesti sodan suurin, mutta se on annettu ilolla ja horjumattomalla alttiudella."
Totta joka sana.
Talvisodassa kuoli tai katosi kaikkiaan 25 243 suomalaista. Heistä 769 oli reservin vänrikkejä ja 192 reservin luutnantteja. Eli yli seitsemän prosenttia kirjoissa olleista. Aktiiviupseereita kaatui kaikkiaan 135, heistäkin valtaosa vänrikkejä ja luutnantteja. Korkein kaatunut upseeri oli Summassa rykmenttiä komentanut eversti Väinö Polttila, Evan isoisä.
Väinö Linnan mielestä reservin upseerit ylpistyivät Marskin kiitoksista. Silti joukkueenjohtajat ja tulenjohtajat olivat puolustuksen avainhenkilöitä. Jopa ohjesäännön mukaan oma esimerkki on paras johtamismenetelmä - ja suomalaisia on johdettava edestä.
Nuoren vänrikin oli vedettävä kolmisenkymmentä miestään tuleen - rohkaistava heitä ja säilytettävä malttinsa, vaikka jokainen tervejärkinen ihminen kai pelkäsi sodassa. Etenkin ensimmäinen taistelu eli tulikaste oli kova paikka.
Moni mies näki panssareita ensi kerran, eikä pakokauhulta voitu aluksi useinkaan välttyä. Sitten havaittiin, että teräslaatikko oli varsin sokea. Ja haavoittuva.
Joukkueenjohtaja oli usein alaisiaan nuorempi, sillä talvisotaan vedettiin miehet 45-vuotiaiksi asti. Tätä vanhempiakin upseereja oli riveissä, mutta lähinnä taaemmissa portaissa. Etulinjan johtajuus kuului nuoremmille.
Armeija muodostettiin alueellisesti niin, että kussakin kunnassa perustettiin komppania tai pataljoona - Helsingissä jopa Ässärykmentti. Joukkueenjohtaja oli usein opettaja tai metsänhoitaja, jonka alaisena saattoi olla pitäjän suurimman talon isäntä. Kotiseudun sosiaalinen asetelma meni siis liikekannallepanossa mullin mallin.
Monet upseerit ja heidän alaisensa olivat olleet yhdessä jo suojeluskunnassa. Tuttujen kesken ei tarpeettomasti pokkuroitu. Toisaalta joukkueessa saattoi olla kylän kommunisteja tai ainakin punakaartilaisten poikia. Vänrikin oli saatava kaikki mukaan.
Aktiiviupseereja oli vähän, joten reserviläisten oli otettava johtoonsa lähes kaikki joukkueet ja tulenjohtueet sekä usein komppaniatkin.
Reservin upseerit
edustivat koko kansaa siinä kuin puolustusvoimat kaikkiaan. Vapautuksia ei juuri myönnetty. Taisteluissa kaatui lupaavia tutkijoita, kuuluisia urheilijoita ja vauraiden sukujen perillisiä siinä kuin mökkiläisiä, satamajätkiä ja metsureitakin.
Useimmat reservin upseerit olivat ylioppilaita, osa vain keskikoulun tai esimerkiksi opettajaseminaarin käyneitä. Kun valkolakin oli saanut vuosittain vain noin tuhat nuorukaista, sotien upseeritappiot olivat koulutetuille raskas isku. Koululuokka saattoi menettää joka kolmannen jäsenensä.
Suomen armeija oli koottu rajoille samaan aikaan kuin neuvottelijat lähtivät lokakuussa 1939 Moskovaan. Seitsemän viikon YH-aika (liikekannalle-pano naamioitiin "ylimääräisiksi harjoituksiksi") antoi johtajille tilaisuuden tutus tua joukkoonsa ja puolustusasemiin. Niitä tietenkin vahvistettiin.
Etulinjan joukkue puolusti vänrikkinsä johdolla tukikohtaansa eli Kannaksella ehkä puolen kilometrin pätkää Mannerheim-linjasta.
Yksi joukkue toimi bunkkereista kuuluisimmassa eli Miljoonalinnakkeessa Summassa. Lopulta joukkue hautautui linnakkeeseen, jonka ampuma-aukot punapanssarit olivat tukkineet. Siellä pohjalaisten jäännökset ovat edelleen.
Puolustuksen runkona olivat vesijäähdytteiset konekiväärit, jotka ampuivat pesäkkeen suojassa rintaman suuntaisesti. Joukkueenjohtajan rinnalla oli usein toinen vänrikki - tykistön tai kranaatinheittimien tulenjohtaja. Hän ilmoitti kenttäpuhelimella tai lähetillä maalit takamaastossa toimiville aseilleen. Kranaatteja oli kuitenkin kovin vähän. Samoin kenttäradioita.
Joukkueenjohtajan tukena olivat ryhmänjohtajat. He olivat hyviä esitaistelijoita, mutta vastuu painoi nuorta vänrikkiä. Tosin moni ryhmänjohtaja joutui ottamaan koko joukkueen johtoonsa vänrikin haavoituttua tai kaaduttua.
Hyviä ryhmänjohtajia komennettiin Niinisaloon siirretyn RUK:n jättiläiskursseille. Etulinjan upseereista oli pian pula.
Raskaimman laskun sodista maksoi ikäluokka 1917, joka oli mennyt sotaväkeen 1937 ja sai - paria taukoa lukuun ottamatta - riisua asetakkinsa vasta 1944-45. Alueellisesti tappiot vaihtelivat sen mukaan, mille rintamaosalle eri maakuntien divisioonat olivat joutuneet.
Yhtymistä eniten kaatuneita - 1 341 miestä - oli Ryhmä Talvelassa. Eli muun muassa Pirkanmaan punakaartilaisten pojissa, jotka heitettiin Tolvajärvelle. Toista tuhatta kaatunutta oli muissakin koko ajan etulinjassa olleissa divisioonissa. (Niiden kirjavahvuus oli noin 15 000 miestä.)
Erityisen verinen
talvisota oli sen aikana muodostetulle kahdelle uudelle divisioonalle. Niiden miehille ehdittiin antaa vain muutaman viikon pikakoulutus, päällystöä haalittiin sieltä täältä. Muuan pataljoonankomentaja - elämäntapansa vuoksi armeijasta eroamaan joutunut kapteeni - Australiasta saakka.
Mannerheim-linjan murruttua "posliinipojat" heitettiin puhtaissa lumipuvuissaan taisteluun. Vaikka he ehtivät olla etulinjassa alle kuukauden, kaatuneita kertyi kolmatta tuhatta. Jatkosodassa ei enää perustettukaan täydennysjoukkoja, vaan uudet miehet lähetettiin vanhoihin yksiköihin kokeneiden soturien seuraan.
Puolittain sattumalta talvisodassa syntyi maailmassa lähes ainutlaatuinen tapa lähettää kaatuneet mahdollisuuksien mukaan kotiseudulleen haudattaviksi. Tämä vahvisti puolustustahtoa.
Sankarihautojen rivit kaikilla kirkkomailla kertovat edelleen sotien uhreista. Monelle ulkomaalaiselle näky havainnollistaa Suomen asemaa paremmin kuin mikään historiateos. Vv
Lähde: Kaatuneiden upseerien elämäkerrasto.
Isänmaan puolesta (1950)
Huippu-urheilijoita kaatui rintamilla
Myös moni urheilija kaatui talvisodassa. Sodan aikaan jo 40-vuotias kersantti Paavo Nurmi lähetettiin toki Amerikkaan vahvistamaan myötätuntoa Suomea kohtaan.
Juoksija tuhosi panssareita
Reservin vänrikki Gunnar Höckert oli poikkeuksellinen suomalainen mestarijuoksija: suomenruotsalainen kauppakorkeakoulun käynyt pankkiirin poika. Berliinin olympiakisoissa 1936 hän voitti kultaa 5 000 metrillä.
Talvisotaan Höckert lähti uusmaalaisessa jalkaväkirykmentti 10:ssä eli Ässärykmentin kaksikielisessä naapurissa. Hän johti joukkuettaan Marjapellonmäellä Summan lounaispuolella.
Höckert kunnostautui panssarien tuhoamisessa. Niinpä hän hyppäsi 9.2.1940 tankin päälle, ampui tähystysaukoista sisään ja venäläisten avattua luukun heitti käsikranaatin sisään. Tuona päivänä olympiavoittaja tuhosi kolme panssaria.
Seuraavana päivänä vian saanut punapanssari pysähtyi linjojen eteen ja sen miehistö pakeni. Höckert ryömi hylättyyn tankkiin kääntäen sen konekiväärit venäläisiä vastaan.
Höckert kaatui 11.2.1940 Karhulan kylässä kranaatin osuttua pikakivääripesäkkeeseen. Tuona päivänä puna-armeijan suurhyökkäys huipentui ja Mannerheim-linja taipui muutama kilometri Höckertin kuolinpaikasta koilliseen.
Voimistelija oli Kollaan sankareita
Reservin luutnantti Martti "Make" Uosikkinen edusti Suomea voimistelussa kolmissa olympiakisoissa yltäen kahdesti viidenneksi. Uosikkinen oli myös laskettelun uranuurtajia julkaisten opaskirjan Mutkamäenlasku.
Kuopion kasvatti johti joukkuettaan Kollaalla, mitä Erkki Palolampi on kuvannut klassisessa teoksessaan. Sodan viime päivinä Uosikkinen nousi komppanianpäälliköksi. Johtaessaan 9.3.1940 miehiään vastaiskuun käsikranaatteja heittäen häneen osui neljä pikakiväärin luotia. Uosikkinen kuoli pian joukkosidontapaikalla. Ahkiostaan hän huusi:
- Muistakaa, että Kollaa kestää!
Luistelija kaatui vastaiskussa
Reservin vänrikki Birger Wasenius voitti pikaluistelun maailmanmestaruuden 1939 ja kolme mitalia Garmisch-Partenkirchenin talvikisoissa 1936. Höckertin lailla hän oli ruotsinkielinen ekonomi - mutta vain tullivartijan poika.
Wasenius palveli rannikkotykistössä, mutta joutui etulinjaan Mantsin linnakkeella. Se oli Laatokan pohjoisrannalla - syvällä etenevien venäläisten sivustassa. Mantsin raskaat tykit tukivat merkittävästi voitokkaita mottitaisteluja.
Waseniuksen joukkue lähetettiin torjumaan Mantsia uhkaavia venäläisiä Lunkulansaaressa. Pellolla miehet joutuivat tuliylläkköön. Wasenius komensi heidät vetäytymään metsänreunaan jääden itse viimeiseksi suojaamaan joukkuettaan. Hän kaatui hypätessään aidan yli.
Toimittaja Taipaleella
Journalisteja nuorissa vänrikeissä edusti Iltalehden edeltäjän Uuden Suomen toimittaja Kalevi Rönkä. Hän oli tehnyt Uutta Suomea vuodesta 1937.
Rönkä johti joukkuettaan Yrjö Jylhän kuuluisaksi tekemän Taipaleen Terenttilässä. Rönkä kaatui vastahyökkäyksessä Mustaojalla 20.2.1940 konekiväärin suihkun lävistäessä hänen päänsä.
Kirjeessään Rönkä oli toivonut, että "te siellä kotiseudulla olette yhtä rauhallisia kuin mekin täällä, odotatte kevättä yhtä toivorikkaina ja osaatte iloita yhtä vähäisten syiden takia kuin mekin".