Oikeusupseeriksi varusmiespalveluksena?

Patton1

Korpraali
Omalla kohdallani kävi nyt niin, että vastoin kahden yleislääkärin ja yhden erikoislääkärin suositusta kutsuntalautakunta palautti palveluskelpoisuuteni takaisin A:han. Nämä vesselit meinasivat, että palaisin palvelukseen 2/18, tai viimeistään 2020, kun olen jo valmistunut oikeustieteiden maisteriksi. Osaako kukaan täällä kertoa mahdollisesti oikeusupseerin toimenkuvasta, ja onko siihen mahdollista päästä ilman AUK:n ja RUK:n käymistä. 27-vuotiaana marssit + sulkeiset + muu näihin kuuluva kuullostaa käsittämättömän hajottavalta, ottaen huomioon, että kaverit ovat silloin jo töissä asianajotoimistoissa tienaamassa enemmän kuin 5€/päivä. Eli: 1) Joudunko käymään normaalisti AUK ja RUK? 2) Osaako joku kertoa oikeusupseerin toimenkuvasta (mikä sotilasarvo, onko hyötyä ihan oikeasti elämässä?) 3) Miten voin kikkailla itseni ulos kolmannen kerran tästä koko touhusta? Kannattaako vain odottaa syntymäpäivää ja täyttää 28, jotta voisin teeskennellä onnellisena myöhemmin etten ole koskaan edes kuullut firmasta? Kaikkia neuvoja arvostetaan!
 
Tällä forumilla on maanpuolustusvelvollisuuteen keskivertokansalaista huomattavattavasti positiivisemmin suhtautuvia kirjoittajia. Et siten tule saamaan ohjeita palveluksesta lusmuilemiseen! Eikä sinua taiottu takaisin
palvelukelpoiseksi vaan määrättiin uudelleen tarkastettavaksi. Jos sama vaiva jatkuu lyödään silloin kouraasi lopullinen vapautuspahvi. Ja mitä muka olet menettänyt palveluksen viivästymisestä! Toisten ryynätessä metsässä
6/12 kk olet voinut keskittyä opintoihisi. Tai jos et, on oma häpeäsi.

Oikeusupseeri löytyy joukko-osaston esikunnasta. Lyö haasteen käteen virkavallan kanssa pahemmin tekemisiin joutuneille varusveijareille tai hoitelee esim auton puuhun pamauttaneen skapparin seuraamuksia. Nimityksestä
huolimatta peruskoulutettu sotilas. Alueellisesta esikunnasta (jaa, enpäs nyt enää tiedäkään varmasti mistä viime uudistuksen jälkeen) löytyy taasen sotilaslakimies. Oikeustieteen maisteri tai vastaava tutkinto. Hän toinii esim
syyttäjänä sotilasrikoksissa. Siviilihenkilö, joka on valtioon virkasuhteessa.

Joitakin tehtäviä edelleen hoidetaan varusmiestyövoimalla. Kaikille näkyvä esimerkki vaikkapa Ruotuväki -lehden toimittajat. Peruskoulutuskausi on ensin käytävä; loppuaika töitä. Näihin valitaan hakemusten perusteella.
Aluetoimisto osannee auttaa. Joskun muinoin korkeakoulutettuja oli halpatyövoimana niin paljon, että RUK:ssa oli heitä jokaisessa saapumiserässä kokonainen komppania. Syynä oli sodan jälkeiset suuret ikäluokat, joita
varten olisi pitänyt rakentaa suunnilleen yksi varuskunta lisää, jos olisivat kaikki heti parikymppisinä tulleet palvelukseen. Järjestely lopetettiin, kun viimeisetkin näistä ikäluokista ehtivät kolmekymppisiksi.
 
Oli terveystilassasi tapahtunut millaisia muutoksia tahansa, niin olisit mitä suuremmalla todennäköisyydellä voinut hoitaa intin pois alta aikaisemmin. Itse suoritin palvelukseni vähän vanhempana, vaikka en vielä silloin ollutkaan yliopistosta valmistuut. Eikä useimpien palvelustovereitteni läpät kuulostaneet kovinkaan kypsiltä 22-vuotiaan valtiotieteilijän korvaan. Annoin silti parhaani, jolla pääsin reservin upseeriksi. En ole katunut. Tiedän jotain kutsuntalautakunnan toiminnasta, enkä jaksa uskoa, että palveluakelpoisuutesi uudelleenluokittelu tapahtui vastoin hallitsevaa lääketieteellistä näkemystä. Toisin sanoen laajempi tai uskottavampi lääkärikolleegio omasi kannastasi eroavan mielipiteen ja antoi sen mukaisen lausunnon.

Näiltä pohjilta annankin sinulle neuvon; lopeta nillittäminen ja hoida kansalaisvelvollisuutesi.

PS.
Varusmiespalvelusta oikeudellisissa tehtävissä suorittavasta henkilöstä ei tule oikeusupseeria. Oikeusupseeri on opistoupseeritehtävä, jossa vastataan joukko-osaston laillisuusvalvonnasta ja oikeudellisen tuen antamisesta kurinpitoesimiehille.
 
Voit RUK:n jälkeen hakeutua lakimieskokelaaksi eli tavallaan sotilaslakimiesharjoittelijaksi. RUK:iin asti pitää päästä omilla näytöillä, siihen ei ole oikotietä. Kun sitten pääsee lakimieskokelaaksi viimeinen 4kk kuluu oman alan töissä ja yleensä lakimieskokelaat sijoitetaan kotiutuessa soda ajan joukkoihin operaatiolakimiehiksi esikuntien henkilöstö- tai operaatiivisiintoimistoihin jossa heidän tehtävään on toimia komentajan neuvonantajana lakiasioissa. He pääsevät myös harjoittelemaan näitä soda-ajan tehtäviä isoissa harjoituksissa ja varmasti näkevät ja kuulevat paljon enemmän mielenkiintoisia juttuja kun moni muu varusmies.

Tosin tuolla asenteella mikä sinun viestissäsi näkyyn niin on intille parempi että haet suoraan sivariin...emme tule sinua kaipaamaan jollet muuta asennettasi. Hakeudu jo ennen palvelukseen astumista sivariin, jos harkitset sitä: kaikilla kuluu vain turhaa aikaa ja rahaa jos lähdet "kokeilemaan" ja haet 3 päivän jälkeen SiPaan.
 
Miten voin kikkailla itseni ulos kolmannen kerran tästä koko touhusta?
Joku ylilauta tai murobbs tai vastaava on varmasti parempi foorumi tälläisille kysymyksille ja sieltä saanee hyviä neuvoja. Mielenkiintoista tosin, että sinut laitettiin A-mieheksi vastoin kolmen lääkärin näkemystä.
 
Olen varma, että valmistuttuasi lakimieheksi olet jo pystyvä kehittämään rännin, jota pitkin välttää palvelus. Kyllä lakimiehet halutessaan pystyvät parempiinkin suorituksiin. :rolleyes:
 
Miten voin kikkailla itseni ulos kolmannen kerran tästä koko touhusta?

Suosittelen totaalikieltäytymään, jolloin voit suorittaa rangaistuksen jalkapantarangaistuksena ja käydä samalla töissä. Samalla poliittinen paine perustuslain yhdenvertaisuuspykälää rikkovan asevelvollisuusjärjestelmän korjaamiseksi kasvaa. Aseistakieltäytyjäliitto neuvoo totaalikieltäytymiseen liittyvissä seikoissa.

Visa Savolainen suorittaa parhaillaan pantarangaistusta. Visan kuulumisia voit lukea hänen blogistaan: https://puolivuottapannassa.wordpress.com/ ja fb-sivuiltaan: https://www.facebook.com/Puolivuottapannassa/

Varusmiehiä koulutetaan tällä hetkellä aivan liikaa suhteessa sodanajan joukkojen kokoon, joten välttämällä palveluksen ja menemällä töihin veroja maksamaan teet palveluksen isänmaalle. Tsemppiä!
 
En muista keneltä kuulin, mutta kuulemma toi "Lakimieskokelas" palvelus RUK:n jälkeen on aika siistiä.. Pääsi kuulemma tutustumaan mielenkiintoisiin juttuihin mitä ei muuten tule ikinä vastaan siviilissä.

IMO RUK:n käymisestä on vain hyötyä tulevalla urallasi:)
 
Omalla kohdallani kävi nyt niin, että vastoin kahden yleislääkärin ja yhden erikoislääkärin suositusta kutsuntalautakunta palautti palveluskelpoisuuteni takaisin A:han.

Tuskinpa.

kun olen jo valmistunut oikeustieteiden maisteriksi.

OTM = oikeustieteen maisteri, ei "oikeustieteiden".

Osaako kukaan täällä kertoa mahdollisesti oikeusupseerin toimenkuvasta, ja onko siihen mahdollista päästä ilman AUK:n ja RUK:n käymistä!

Erikoisalojen upseerikoulutukseen oikeudelliselle alalle (lakimieskokelaaksi) voidaan hyväksyä ylemmän oikeustieteellisen tutkinnon suorittanut henkilö tai tätä tutkintoa suorittava oikeustieteen ylioppilas, joka on suorittanut rikos- ja prosessioikeuden aineopinnot. Koulutukseen hyväksytyt lakimieskokelaat koulutetaan sijoitettaviksi eriasteisten joukkojen ja esikuntien sodan ajan oikeudellisiin tehtäviin, kuten sodan ajan prikaatin oikeusupseeriksi.

Pääesikunta määrää koulutukseen hyväksytyn lakimieskokelaan koulutettavaksi puolustushaarassa. Valinnan tekee puolustusvoimien asessori. Koulutus toteutetaan puolustushaaran esikunnan johdolla ja sen laatiman koulutusohjelman mukaisesti joukko-osastossa.

Koulutusohjelman käytännön toteuttamisesta vastaa puolustushaaran esikuntaan sijoitettu lakimies yhdessä kunkin joukko-osaston oikeusupseerin kanssa. Koulutusohjelma sisältää päätoimista työskentelyä yhden tai useamman joukko-osaston virkamiehen, kuten oikeusupseerin, huoltopäällikön ja henkilöstöpäällikön, avustajana sekä tutustumisjakson puolustushaaran esikunnan oikeudelliseen toimintaan.

3) Miten voin kikkailla itseni ulos kolmannen kerran tästä koko touhusta?

Ks. Baikalin viesti

Kaikkia neuvoja arvostetaan!


Jos ottaisin sinut tosissani, sanoisin varmaan, että hakeudu jollekin toiselle alalle.


bing.gif
 
Erikoisalojen upseerikoulutukseen oikeudelliselle alalle (lakimieskokelaaksi) voidaan hyväksyä ylemmän oikeustieteellisen tutkinnon suorittanut henkilö tai tätä tutkintoa suorittava oikeustieteen ylioppilas, joka on suorittanut rikos- ja prosessioikeuden aineopinnot. Koulutukseen hyväksytyt lakimieskokelaat koulutetaan sijoitettaviksi eriasteisten joukkojen ja esikuntien sodan ajan oikeudellisiin tehtäviin, kuten sodan ajan prikaatin oikeusupseeriksi.

Pääesikunta määrää koulutukseen hyväksytyn lakimieskokelaan koulutettavaksi puolustushaarassa. Valinnan tekee puolustusvoimien asessori. Koulutus toteutetaan puolustushaaran esikunnan johdolla ja sen laatiman koulutusohjelman mukaisesti joukko-osastossa.

Koulutusohjelman käytännön toteuttamisesta vastaa puolustushaaran esikuntaan sijoitettu lakimies yhdessä kunkin joukko-osaston oikeusupseerin kanssa. Koulutusohjelma sisältää päätoimista työskentelyä yhden tai useamman joukko-osaston virkamiehen, kuten oikeusupseerin, huoltopäällikön ja henkilöstöpäällikön, avustajana sekä tutustumisjakson puolustushaaran esikunnan oikeudelliseen toimialaan.
Kun et tuota kuitenkaan päästäsi keksinyt niin lähteen mainitseminen olisi kohteliasta vai eikö moden tarvitse jos ei halua? Esimerkki, jne...
 
Tosiaan meni sekaisin tuo OTM-tutkinnon virallinen nimike! Opiskelen oikeustieteitä, mutta valmistun oikeustieteen maisteriksi. Kiitos Vonkalle tarkennuksesta. Tässä on siis aivan aikuisten oikeasti käynyt nyt niin, että sairastuin astmaan suorittaessani varusmiespalvelusta 2013. AUK jäi kesken, ja sen jälkeen hakeuduin nykyiselle alalleni. Jotenkin kasvoin sitten yli tästä ajatuksesta käydä armeijaa enää. Olen kolme vuotta käynyt keuhkolääkärillä, ja nyt tänä keväänä hain kotikuntani terveyskeskuksesta yleislääkärin lausunnon, sairaalasta keuhkolääkärin lausunnon, ja liitinpä vielä perään kaveriksi varuskunnan lääkärin lausunnon. Kaikki suosittelivat vapautusta palveluksesta vedoten siihen, että suorituskykyni on niin riippuvainen lääkityksestäni, etten voisi esimerkiksi leireillä olla täysipainoisesti mukana ilman riskiä.

Eli se mitä ymmärsin varsin hyvistä vastauksistanne on, etten voi suorittaa varusmiespalvelustani ns. siisteissä sisähommissa toimien lakimiehenä firmalle, toisin kuin minulle uudelleentarkastuksessa uskoteltiin. Eli aloittaisin ilmeisesti taas sieltä AUK:sta, ja suorittaisin minulle määrätyt 283 vuorokautta ihan normaaliin tapaan, sillä oletusarvolla, että viimeiset neljä kuukautta olisin lakimieskokelas. PV heittäisi siinä hukkaan varsin arvokasta erityisosaamista, mutta se ei taida olla tavatonta?

Totaalikieltäytyminen ei kiinnosta, eikä oikeastaan sivarikaan. Kerran kun on päässyt koittamaan armeijaa ja antamaan terveytensä yrityksessä niin koen etten ole enää ihan niin paljon velkaa tälle maalle.

Nimimerkin tein vain saadakseni heitettyä tänne kysymyksen, en ole trolli, ja jos muiden asevelvollisuuden suorittaminen menee liian paljon tunteisiin niin en voi asialle mitään.
 
Olen kolme vuotta käynyt keuhkolääkärillä, ja nyt tänä keväänä hain kotikuntani terveyskeskuksesta yleislääkärin lausunnon, sairaalasta keuhkolääkärin lausunnon, ja liitinpä vielä perään kaveriksi varuskunnan lääkärin lausunnon. Kaikki suosittelivat vapautusta palveluksesta vedoten siihen, että suorituskykyni on niin riippuvainen lääkityksestäni, etten voisi esimerkiksi leireillä olla täysipainoisesti mukana ilman riskiä.


Aluetoimisto voisi teoriassa kutsua oman lääkärinsä katsottavaksi ennen vapauttamispäätöstä, mutta ei noiden suositusten jälkeen määräisi palvelukseen.
 
Lääkäri oli paikalla, perusteli päätöstä melko heppoisesti sanoen: "et sä kyllä A-mies ole se on ihan selvä, B-miestä susta ei oikein enää voida tehdä, C-mies olisi tavallaan lähinnä sua". Lautakunta vielä sanoi, että A-mies pystyy mihin vain, koska vain, ja samaan hengenvetoon kun totesivat etten ole todellakaan sellainen, tekivät minusta juurikin sellaisen.

En tiedä mikä sinut näin kyyniseksi on tehnyt, mutta mulla ei ole todellakaan aikaa rekisteröityä palstalle joka ei millään muulla tavalla kiinnosta sen enempää ja valehdella teksteissäni. Tuhlaisin vain omaa ja muiden aikaa sillä. Tottakai kahlasin läpi puolustusvoimien omat sivut, mutta käytännön tieto on aina parempi ja sitä täältä toivoin saavani.
 
Eli se mitä ymmärsin varsin hyvistä vastauksistanne on, etten voi suorittaa varusmiespalvelustani ns. siisteissä sisähommissa toimien lakimiehenä firmalle, toisin kuin minulle uudelleentarkastuksessa uskoteltiin. Eli aloittaisin ilmeisesti taas sieltä AUK:sta, ja suorittaisin minulle määrätyt 283 vuorokautta ihan normaaliin tapaan, sillä oletusarvolla, että viimeiset neljä kuukautta olisin lakimieskokelas. PV heittäisi siinä hukkaan varsin arvokasta erityisosaamista, mutta se ei taida olla tavatonta?

Säännöt on ihan selvät: "Erikoisalojen reserviupseerikoulutukseen oikeudelliselle alalle hakeudutaan viipymättä sen jälkeen, kun henkilö on tullut valituksi koulutettavaksi reservin upseeriksi. Hakemuslomakkeita saa oman yksikön yksikköupseerilta." http://www.puolustusvoimat.fi/porta...eskokelaat/lakimieskokelaat#.VlocBTo4YTg.link

Totaalikieltäytyminen ei kiinnosta, eikä oikeastaan sivarikaan. Kerran kun on päässyt koittamaan armeijaa ja antamaan terveytensä yrityksessä niin koen etten ole enää ihan niin paljon velkaa tälle maalle.
Laki opiskelijana sinun tulisi tietää että lailliset vaihtoehdot ovat 1) asepalvelus 2) siviilipalvelus 3) vapautus rauhan tai vapautus rauhan ja sodan aikana asepalveluksesta.

Kolmiosta sinulle ei myönnetty, ykköstä et halua. Valitse kakkonen ja elä seurausten kanssa.
 
Totaalikieltäytyminen ei kiinnosta, eikä oikeastaan sivarikaan. Kerran kun on päässyt koittamaan armeijaa ja antamaan terveytensä yrityksessä niin koen etten ole enää ihan niin paljon velkaa tälle maalle.

Siviilipalvelus olisi sinulle hyvä myös ammatillisesti.

Haet sivariin käräjäoikeuteen ja hoidat hommasi hyvin, niin sinulla on lähes varma auskultointipaikka ja sitä kautta varatuomarin arvo plakkarissa. Nykyisin auskultoimaan on melkoisen hankala päästä.

Intti vs. sivari ei kiinnosta tulevia työnantajiasi pätkän vertaa, joten sitä ei kannata murehtia, vaikka palstan sedät muuta väittävätkin.
 
Back
Top