Olemmeko siirtymässä post-douhetismiin?

Huhta

Ylipäällikkö
ELSO 2.0
Tunnettu italialainen lentoupseeri Giulio Douhet kehitteli 20-luvulla doktriininsa, joka osoittautui sittemmin toisen maailmansodan pyörteissä jokseenkin epäonnistuneeksi. Ilmahyökkäysten vaikutukset jäivät paljon odotettua vaatimattomammiksi eikä pommikone ollutkaan mikään lentävä linnoitus (sanaleikki tarkoituksellinen).

Douhet oli kyllä periaatteessa oikeassa, hänen doktriininsa todistamiseen vain menisi 60-70 vuotta aikaa. Persianlahdella Saddam Husseinin valtava maa-armeija teurastettiin aavikolle ilmasta käsin. Balkanilla maa-armeija pystyi vain piileskelemään Naton ilma-aseelta, kunnes siviiliyhteiskunnan kantti petti.

Käsityksemme ilma-aseen tehokkuudesta perustuu pitkälti siihen tarkkuuteen ja ulottumaan, jonka se kykenee meille tarjoamaan. Laserohjautuvat pommit, kohteeseen lukittavat infrapunasensorit, satelliittipaikannukseen perustuva ohjautuminen... yhdistettynä ilma-aseen satojen kilometrien kantamaan tuovat voiton. Tai ovat tuoneet viimeiset 30 vuotta.

Ilma-aseen monopoli on kuitenkin murroksessa. Tällä vuosituhannella aseiden älykkyys on kasvanut eksponentiaalisesti. Ihmistä ei enää tarvita kertomaan, että tuossa on maali. Nyt riittää, että ihminen kertoo alueella olevan maalin, ja tekniikka tekee loput. Brimstone ja SDB II ovat oiva osoitus tästä kehityskulusta. Samalla tykistö ja merivoimat ovat saaneet piirteitä, jotka ennen olivat ilma-aseen yksinoikeus. Tykistöllä on kirurgisen tarkasti osuvat GMLRS ja ATACMS, panssarinsa itse etsivä Bonus ja itsenäisesti vihollisen tutkaan hakeutuva, ns. "loitering munition" -ase, IAI Harop. Merivoimilla on jopa tuhansien kilometrien päähän lentävät risteilyohjuksensa, joista Tomahawk lienee tunnetuin esimerkki.

Ilma-aseella on kylläkin eräs vahva jokeri hihassa, nimittäin itsenäisyys ja yhden alustan riittävyys. Ilma-ase pystyy yhdellä lavetilla löytämään ja tuhoamaan maalinsa. Toisaalta ilmasodankäynnissäkin painopiste vaikuttaa siirtyvän verkostokeskeisyyteen. Kylmän rationaalisesti ajatellen verkostokeskeisyys pelaa nimenomaan ilma-asetta vastaan; ilma-aseella ei ole enää monopolia, vaan ilma-ase on vain yksi verkoston osanen.

Ollaanko nyt, vuonna 2019, kenties samanlaisessa murroskohdassa kuin toisen maailmansodan aattona? Olemme oppineet pitämään ilma-asetta sodan ratkaisijana, käänteentekevänä asiana. Ehkä se ei sittenkään ole sitä? Vai olenko minä samanlaisessa tilanteessa kuin Douhet, periaatteessa oikeassa, mutta reilu puoli vuosisataa liian aikaisessa? Tai ehkä olenkin täysin väärässä oleva ryssän trolli, jonka ainoa tarkoitus on torpedoida HX-hanke.

Sana on vapaa, oli sitten puolesta tai vastaan tai pikemminkin päinvastoin.
 

StmSvejk

Ylipäällikkö
Ilma-aseen monopoli on kuitenkin murroksessa. Tällä vuosituhannella aseiden älykkyys on kasvanut eksponentiaalisesti. Ihmistä ei enää tarvita kertomaan, että tuossa on maali. Nyt riittää, että ihminen kertoo alueella olevan maalin, ja tekniikka tekee loput. Brimstone ja SDB II ovat oiva osoitus tästä kehityskulusta. Samalla tykistö ja merivoimat ovat saaneet piirteitä, jotka ennen olivat ilma-aseen yksinoikeus. Tykistöllä on kirurgisen tarkasti osuvat GMLRS ja ATACMS, panssarinsa itse etsivä Bonus ja itsenäisesti vihollisen tutkaan hakeutuva, ns. "loitering munition" -ase, IAI Harop. Merivoimilla on jopa tuhansien kilometrien päähän lentävät risteilyohjuksensa, joista Tomahawk lienee tunnetuin esimerkki.

Ilma-aseella on kylläkin eräs vahva jokeri hihassa, nimittäin itsenäisyys ja yhden alustan riittävyys. Ilma-ase pystyy yhdellä lavetilla löytämään ja tuhoamaan maalinsa. Toisaalta ilmasodankäynnissäkin painopiste vaikuttaa siirtyvän verkostokeskeisyyteen. Kylmän rationaalisesti ajatellen verkostokeskeisyys pelaa nimenomaan ilma-asetta vastaan; ilma-aseella ei ole enää monopolia, vaan ilma-ase on vain yksi verkoston osanen.
Olen samaa mieltä, ja voi tarkastella myös Israelia joka on painostanut voimakkaasti maalta käsin toimivaan iskukapasiteettiin teknologian sen mahdollistaessa. Meri- ja maavoimilla etuna on, kantaman salliessa, suurempi reagointinopeus ja helpompi kyky massoittaa isku torjunnan kyllästämiseksi ja shokin lisäämiseksi. Toisaalta sama kehityskulku lisää voimakkaasti myös ilma-aseen kykyjä ja lisää selviytyvyyttä - ilma-aseen rooli on toimittaa stand-off aseet laukaisuetäisyydelle.

Ilmavoimien suurimpia etuja on kyky voimien keskittämiseen laajalla alueella, tosin se vähenee aseiden kantaman kasvaessa.

Ilmapuolustuksen osana lentolaitteilla on tärkeä rooli jo yksin sensorien korkean tarkkailuaseman vuoksi.

Tai ehkä olenkin täysin väärässä oleva ryssän trolli, jonka ainoa tarkoitus on torpedoida HX-hanke.
Näinhän se on :) HX-hanke on vedonlyöntiä tulevaisuuteen tietyssä ajassa ja tietyin reunaehdoin. Avataan skumpat sitten joskus 2060.
 

Juna112Porojetsiin

Eversti
Lahjoittaja
Tunnettu italialainen lentoupseeri Giulio Douhet kehitteli 20-luvulla doktriininsa, joka osoittautui sittemmin toisen maailmansodan pyörteissä jokseenkin epäonnistuneeksi. Ilmahyökkäysten vaikutukset jäivät paljon odotettua vaatimattomammiksi eikä pommikone ollutkaan mikään lentävä linnoitus (sanaleikki tarkoituksellinen).

Douhet oli kyllä periaatteessa oikeassa, hänen doktriininsa todistamiseen vain menisi 60-70 vuotta aikaa. Persianlahdella Saddam Husseinin valtava maa-armeija teurastettiin aavikolle ilmasta käsin. Balkanilla maa-armeija pystyi vain piileskelemään Naton ilma-aseelta, kunnes siviiliyhteiskunnan kantti petti.

Käsityksemme ilma-aseen tehokkuudesta perustuu pitkälti siihen tarkkuuteen ja ulottumaan, jonka se kykenee meille tarjoamaan. Laserohjautuvat pommit, kohteeseen lukittavat infrapunasensorit, satelliittipaikannukseen perustuva ohjautuminen... yhdistettynä ilma-aseen satojen kilometrien kantamaan tuovat voiton. Tai ovat tuoneet viimeiset 30 vuotta.

Ilma-aseen monopoli on kuitenkin murroksessa. Tällä vuosituhannella aseiden älykkyys on kasvanut eksponentiaalisesti. Ihmistä ei enää tarvita kertomaan, että tuossa on maali. Nyt riittää, että ihminen kertoo alueella olevan maalin, ja tekniikka tekee loput. Brimstone ja SDB II ovat oiva osoitus tästä kehityskulusta. Samalla tykistö ja merivoimat ovat saaneet piirteitä, jotka ennen olivat ilma-aseen yksinoikeus. Tykistöllä on kirurgisen tarkasti osuvat GMLRS ja ATACMS, panssarinsa itse etsivä Bonus ja itsenäisesti vihollisen tutkaan hakeutuva, ns. "loitering munition" -ase, IAI Harop. Merivoimilla on jopa tuhansien kilometrien päähän lentävät risteilyohjuksensa, joista Tomahawk lienee tunnetuin esimerkki.

Ilma-aseella on kylläkin eräs vahva jokeri hihassa, nimittäin itsenäisyys ja yhden alustan riittävyys. Ilma-ase pystyy yhdellä lavetilla löytämään ja tuhoamaan maalinsa. Toisaalta ilmasodankäynnissäkin painopiste vaikuttaa siirtyvän verkostokeskeisyyteen. Kylmän rationaalisesti ajatellen verkostokeskeisyys pelaa nimenomaan ilma-asetta vastaan; ilma-aseella ei ole enää monopolia, vaan ilma-ase on vain yksi verkoston osanen.

Ollaanko nyt, vuonna 2019, kenties samanlaisessa murroskohdassa kuin toisen maailmansodan aattona? Olemme oppineet pitämään ilma-asetta sodan ratkaisijana, käänteentekevänä asiana. Ehkä se ei sittenkään ole sitä? Vai olenko minä samanlaisessa tilanteessa kuin Douhet, periaatteessa oikeassa, mutta reilu puoli vuosisataa liian aikaisessa? Tai ehkä olenkin täysin väärässä oleva ryssän trolli, jonka ainoa tarkoitus on torpedoida HX-hanke.

Sana on vapaa, oli sitten puolesta tai vastaan tai pikemminkin päinvastoin.
Vaikuttaa siltä että olet saanut yliannoksen ahtilappi-seerumia. Mutta analyysi on kyllä kieltämättä herkullinen.
Sitä voisi jatkaakin; onko teknologiaintensiivisen sodankäyntidoktriinin resilienssi riittävä, silloin kun vastakkain on kaksi modernia jälkiteollista informaatioyhteiskuntaa. Verkostokeskeisessä sodankäyntitavassa myös verkoston pitää kestää, state-of-the-art aseiden tuotannon pitää pystyä vastaamaan sodan intensiivisyyteen ja vastapuolen työkalupakista saattaa löytyä täysin odottamattomia uusia aseita.
 

rööperi

Kapteeni
BAN
Tällä vuosituhannella aseiden älykkyys on kasvanut eksponentiaalisesti.
Mielestäni aseiden älykkyys on toki kasvanut, mutta koko koneiston älykkyys ei ole kasvanut vaan sitä siirretään paikasta A paikkaan B. Olkoon sitten esimerkkinä joystickillä ohjatut vimpaimet niin sotilaan omaa älykkyyttä on siirretty elektroniikkaan, mutta sotilaan ja hilavitkuttimen yhteenlaskettu älykkyys ei ole kasvanut kovinkaan merkittävästi.

Ohjelmiston kehityksen näkökulmasta voisi ehkä viitata ns. software entropyyn eli sitä mukaan kun älykkyyttä yritetään lisätä, tarkoittaapi se ohjelmiston kompleksisuuden lisäystä ja tämä kompleksisuus yleensä kattaa ainoastaan ne käyttötapaukset, jotka ollaan pystytty ohjelmiston määrittelyn aikana tunnistamaan. Tällöin jos ja kun ohjelmistolla löydetään käyttötapauksia, joita ei etukäteen tunnistettu niin nämä näkyvät ohjelmistolla yleisesti ottaen blue screen of death:einä ja yms hallittuina tai hallitsemattomani ohjelmistojen kaatuiluna. Täten, ohjelmistonkehityksen näkökulmasta aseiden markkinointi entistä älykkäämpinä entisiin nähden on puhdasta silmän lumetta, puhumattakaan siitä että korkean teknologian ylläpito vaatii paljon enemmän energiaa kuin matalaan teknologiaan.

Suomen on täten turha pokkuroida älykkäämmillä ratkaisuilla verrattuna Venäjään jos ei ole suhteellisen hyvää energian lähdettä ja siihen liittyvää infraa omasta takaa. Suomen korkean teknologian asehankinnat muistuttavat enemmän puolisotilaallisen palkka-armeijan viivettelytaistelun hankinnoilta kun mietitään asiaa pragmaattisesti, tai ainakin näin itse olen asian järkeillyt.
 
Viimeksi muokattu:

Kapiainen

Ylipäällikkö
Mielestäni ilma-ase saattaa hyvinkin olla murroksessa, eikä se ehkä enää jatkossa ole yksinään niin dominoivassa asemassa kuin aiemmin on ollut.
Mitä siitä sitten seuraa, onkin vähän moniulotteisempi juttu esim. meidän hävittäjähankintamme näkökulmasta.
Ilma-ase ei siis yksinään hallitse taistelukenttää. Sen sijaan kokonaisuuden osana se saattaa jatkossakin olla merkittävässä asemassa. Siksi onkin syytä tarkoin miettiä että esim. Suomi hankkii koneen jolla on potentiaalia toimia järjestelmän osana omalla paikallaan JA on syytä myös huolehtia että me itse olemme osa sellaista kokonaisuutta jolla on käytössään se järjestelmä jonka osana hävittäjämme voivat tehokkaasti toimia.
Koneen ei välttämättä tarvitse olla F35. Kärjistäen se voisi olla vaikka A-10, JOS olemme osa kokonaisuutta johon A-10 sopii.
 

baikal

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Siksi onkin syytä tarkoin miettiä että esim. Suomi hankkii koneen jolla on potentiaalia toimia järjestelmän osana omalla paikallaan JA on syytä myös huolehtia että me itse olemme osa sellaista kokonaisuutta jolla on käytössään se järjestelmä jonka osana hävittäjämme voivat tehokkaasti toimia.
Koneen ei välttämättä tarvitse olla F35. Kärjistäen se voisi olla vaikka A-10, JOS olemme osa kokonaisuutta johon A-10 sopii.
Näin juuri. Toisaalta voi olla itsenäisen valtion etujen mukaista pitää puolustuskykynsä palikat siinä ojennuksessa, että milloin tahansa riittää kykyä sotimiseen myös iha ite. Liian pitkälle viety -spesialisoituminen- aiheuttaa myös täydellisen riippuvuuden liittokunnasta, eikö vain?

Hypoteesina ja kärjistettynä esimerkkinä voitaisiin keskittyä olemaan esim. liittokunnan pelastus-lääkintä-haavoittuneidenhoito spesialisteja....siihen saataisiin määrärahat uppoamaan heittäen. Oma tulenantokyky jäisi liittokunnan varaan.

Ilmapuolustusverkostoasiassa olen täysin samaa mieltä kuin sinä olet aiemmin esittänyt: vähintään pohjolan kokoinen ja -vahvuinen ilmapuolustusalue on ehkä pienin kokonaisuus, joka pelittää riittävän -pelottavasti- uhkaa vastaan. Anteeksi, jos lainasin ajatustasi väärin, mutta muistelen sinun näin esittäneen.
 

baikal

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Suomen korkean teknologian asehankinnat
Niiden on oltava liitettävissä isompaan kehykseen. Oltava mukana itseään isommissa kuvioissa. Sitä se tarkoittaa de facto. Ja samalla on käytössä myös oma itsenäinen tulenavauskyky. Meillä suomalaisilla on EHKÄ vähän -lapsellinen- käsitys siitä, mitä osaa Suomen asevoima nykyään edustaa. Se on vähän hassua, että Kreml hyväksyy jo paremmin Suomen aseman kuin suomalaisyleisö keskimäärin. :cool:

En esitä ym. perinteisesti de factona vaan kohtuullisesti järkeenkäyvänä ratkaisuna, joka on tehty jo aikoja sitten. Eli neukun kyykähdettyä, se tehtiin vain poliittisen tason matalimmalla profiililla, vältettiin poliittista kärjistämistä suhteessa Rus.
 

Kapiainen

Ylipäällikkö
Näin juuri. Toisaalta voi olla itsenäisen valtion etujen mukaista pitää puolustuskykynsä palikat siinä ojennuksessa, että milloin tahansa riittää kykyä sotimiseen myös iha ite. Liian pitkälle viety -spesialisoituminen- aiheuttaa myös täydellisen riippuvuuden liittokunnasta, eikö vain?

Hypoteesina ja kärjistettynä esimerkkinä voitaisiin keskittyä olemaan esim. liittokunnan pelastus-lääkintä-haavoittuneidenhoito spesialisteja....siihen saataisiin määrärahat uppoamaan heittäen. Oma tulenantokyky jäisi liittokunnan varaan.

Ilmapuolustusverkostoasiassa olen täysin samaa mieltä kuin sinä olet aiemmin esittänyt: vähintään pohjolan kokoinen ja -vahvuinen ilmapuolustusalue on ehkä pienin kokonaisuus, joka pelittää riittävän -pelottavasti- uhkaa vastaan. Anteeksi, jos lainasin ajatustasi väärin, mutta muistelen sinun näin esittäneen.
Näin se on - ja siinä se tämän päivän hankaluus onkin lähes kaikilla valtioilla joiden uhka/vastustaja on joiltakin osin suurvaltaan rinnastettava taho. Nykyaikaisten ase- ja muiden järjestelmien kalleus ja monimutkaisuus. Yksin on vaikea (mahdoton) ylläpitää kaikkia suorituskykyjä ajan vaatimalla tasolla. Liittoutumalla voisi jakaa vastuita, mutta historiankin valossa liittoumiin ei voi 100% luottaa. Se taas tarkoittaa sitä että on pakko ylläpitää suhteellisen laajaa suorituskykyvalikoimaa.
Ilmapuolustukseen liittyvä muistikuvasi on ihan oikea.
 

rööperi

Kapteeni
BAN
Niiden on oltava liitettävissä isompaan kehykseen. Oltava mukana itseään isommissa kuvioissa. Sitä se tarkoittaa de facto. Ja samalla on käytössä myös oma itsenäinen tulenavauskyky. Meillä suomalaisilla on EHKÄ vähän -lapsellinen- käsitys siitä, mitä osaa Suomen asevoima nykyään edustaa. Se on vähän hassua, että Kreml hyväksyy jo paremmin Suomen aseman kuin suomalaisyleisö keskimäärin. :cool:

En esitä ym. perinteisesti de factona vaan kohtuullisesti järkeenkäyvänä ratkaisuna, joka on tehty jo aikoja sitten. Eli neukun kyykähdettyä, se tehtiin vain poliittisen tason matalimmalla profiililla, vältettiin poliittista kärjistämistä suhteessa Rus.
Ehkä nämä NH90-seikkailut ovat muodostaneet kuvaa vesi kielellä hankintoja junailevista kenraaleista, mutta ihan käytännön syistäkin valtion täytyy tukeutua ns primitiivisempään aseistukseen ja strategioihin. Tämän talouskasvuintoilun osalta olemme kapsahtamassa samaan ansaan teknologisen kasvun osalta eli seuraavat edistysaskeleet vaativat entistä suurempia sijoituksia ja ylläpitokustannuksia. Mielestäni Suomen pitkän aikajänteen sodan ajan strategia pitäisi olla, vähän niin kuin nämä hiilinielu-kuviot, hemmetinmoinen energianielu eli vastustajan näkökulmasta edistystä tapahtuu, mutta sodan investointiennusteisiin nähden reissu ei kata kustannuksia alkuunkaan. Jos Suomen ilmavaivat korkealla teknologialla varustettuna edesauttaa tässä strategiassa niin antaa mennä vaan mutta itse olen vähän skeptinen asian suhteen.
 

Kapiainen

Ylipäällikkö
Käsi pystyyn joka kuvittelee Maavoimien pystyvän vähänkään merkittävämpiin operaatioihin tilanteessa jossa punatähtiset koneet hallitsevat taivasta.
Sanotaanko näin että näissä yhteyksissä mittakaava sanelee paljon. Viittaan siihen että helposti voisi kysyä myös että pystyykö Maavoimat merkittävämpiin operaatioihin ylipäätään?
Tarkoitan siis sitä että meillä kotimaan rajojen sisällä oikeastaan ihan kaikki on ihan pirun pientä nyhertämistä. Hyvä että ylipäätään pystytään liikkumaan vaikkei ilmassa olisi ketään.
No, eihän se tietysti sitä paikoillaan olemistakaan helpota jos ilmatila on vastapuolen hallussa.
 

baikal

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
mutta sodan investointiennusteisiin nähden reissu ei kata kustannuksia alkuunkaan
Itänaapuri on osoittanut tarpeeksi monta kertaa, että ruplakustannus ei ole määräävä, jos Asian katsotaan olevan sen väärti. Strategisen tason peliliikkeillä ei ole hintalappua tai se numero on niin iso, että se on meille liikaa. Yksin.

Eihän Ukrainan konfliktihiilloksen ylläpitokaan ole ollut mikään taloudellinen suksee. Mutta melkoisesti siitä kärhämästä ollaan näköjään valmiita maksamaan. Poliittistaloudellinen hinta on ollut kuitenkin -jonkinmoinen- eikä päätä näy.

Eli ruplakustannusten hintaan ei ehkä kannata liikaa tuijottaa.
 

rööperi

Kapteeni
BAN
Itänaapuri on osoittanut tarpeeksi monta kertaa, että ruplakustannus ei ole määräävä, jos Asian katsotaan olevan sen väärti. Strategisen tason peliliikkeillä ei ole hintalappua tai se numero on niin iso, että se on meille liikaa. Yksin.

Eihän Ukrainan konfliktihiilloksen ylläpitokaan ole ollut mikään taloudellinen suksee. Mutta melkoisesti siitä kärhämästä ollaan näköjään valmiita maksamaan. Poliittistaloudellinen hinta on ollut kuitenkin -jonkinmoinen- eikä päätä näy.

Eli ruplakustannusten hintaan ei ehkä kannata liikaa tuijottaa.
Juu, en pelkästään viittaa rahalliseen tuottolaskelmiin. Putiinin Krimin seikkailut ovat juurikin sellaisia energianieluja, joista täytyisi pysyä erossa, vaikka jonkinlaista maakaasuputkea sitä kautta voisi rakentaa Länsi-Eurooppaan. Putiini ja yms epärationaaliset valtionjohdot maailmalla yrittävät hakea helppoja voittoja maailmantalouden sakkautuessa.
 

inscout

Kenraali
Itänaapuri on osoittanut tarpeeksi monta kertaa, että ruplakustannus ei ole määräävä, jos Asian katsotaan olevan sen väärti. Strategisen tason peliliikkeillä ei ole hintalappua tai se numero on niin iso, että se on meille liikaa. Yksin.

Eihän Ukrainan konfliktihiilloksen ylläpitokaan ole ollut mikään taloudellinen suksee. Mutta melkoisesti siitä kärhämästä ollaan näköjään valmiita maksamaan. Poliittistaloudellinen hinta on ollut kuitenkin -jonkinmoinen- eikä päätä näy.

Eli ruplakustannusten hintaan ei ehkä kannata liikaa tuijottaa.
Rupla (tai dollari) kustannusta täytyy miettiä myös ajan suhteessa. Jos Krim maksaa 1000 miljardia ruplaa nyt, mutta on osa Valtakuntaa 200 vuotta tästä eteenpäin, onko se tappio? Kvartaaliajattelu ei ole ainoa tapa laskea. Ja tämäkin pitää huomioida uhkaa ajateltaessa.

Mitä tulee ilmavoimaan. Ilmavoiman käytöstä puolustetussa tilassa ei ole mitään todellista kokemusta sitten Vietnamin sodan. Ja silloinkin pelikenttä oli melkein täysin yksipuolinen. USA rakastaa ilmavoimaa koska se mahdollistaa siirtomaasodat ilman omia tappioita joita Vietnamin jälkeen kotirintama ei kestä koska missään näissä sodissa kyse ei oikeasti ole maanpuolustuksesta. Ja muut ovat seuranneet perässä.

Teknologiaa on tullut lisää, mutta korvaako kasvanut tarkkuus aina määrän? Ammattiarmeijat rakastavat teknologiaa koska niiden suurin ongelma on saada tykinruokaa rulliin halvalla. Mutta tuo yhtälö ei toimi loputtomiin. En osaa sanoa ollaanko se taso saavutettu, mutta jossain vaiheessa teknologian hinta ylittää tehon lisäyksen. Kannattaa myös muistaa, että suurimmalla osalla länsimaista ei ole varaa nykyisiinkään armeijoihinsa. USA etunenässä. Joten määrää on mahdoton kasvattaa teknologiaa lisäämällä. Haastava yhtälö.
 

Benelli

Ylipäällikkö
Käsi pystyyn joka kuvittelee Maavoimien pystyvän vähänkään merkittävämpiin operaatioihin tilanteessa jossa punatähtiset koneet hallitsevat taivasta.
Tähän tulisi aikaikkuna. Venäläiset käyttävät ilmavoimia enemmän strategisella tasolla esimerkiksi satamia vastaan ja maavoimien tuki perustuu enemmän taistelukoptereihin ja epäsuoraan tuleen.
 
Top