Huhta
Greatest Leader
Tunnettu italialainen lentoupseeri Giulio Douhet kehitteli 20-luvulla doktriininsa, joka osoittautui sittemmin toisen maailmansodan pyörteissä jokseenkin epäonnistuneeksi. Ilmahyökkäysten vaikutukset jäivät paljon odotettua vaatimattomammiksi eikä pommikone ollutkaan mikään lentävä linnoitus (sanaleikki tarkoituksellinen).
Douhet oli kyllä periaatteessa oikeassa, hänen doktriininsa todistamiseen vain menisi 60-70 vuotta aikaa. Persianlahdella Saddam Husseinin valtava maa-armeija teurastettiin aavikolle ilmasta käsin. Balkanilla maa-armeija pystyi vain piileskelemään Naton ilma-aseelta, kunnes siviiliyhteiskunnan kantti petti.
Käsityksemme ilma-aseen tehokkuudesta perustuu pitkälti siihen tarkkuuteen ja ulottumaan, jonka se kykenee meille tarjoamaan. Laserohjautuvat pommit, kohteeseen lukittavat infrapunasensorit, satelliittipaikannukseen perustuva ohjautuminen... yhdistettynä ilma-aseen satojen kilometrien kantamaan tuovat voiton. Tai ovat tuoneet viimeiset 30 vuotta.
Ilma-aseen monopoli on kuitenkin murroksessa. Tällä vuosituhannella aseiden älykkyys on kasvanut eksponentiaalisesti. Ihmistä ei enää tarvita kertomaan, että tuossa on maali. Nyt riittää, että ihminen kertoo alueella olevan maalin, ja tekniikka tekee loput. Brimstone ja SDB II ovat oiva osoitus tästä kehityskulusta. Samalla tykistö ja merivoimat ovat saaneet piirteitä, jotka ennen olivat ilma-aseen yksinoikeus. Tykistöllä on kirurgisen tarkasti osuvat GMLRS ja ATACMS, panssarinsa itse etsivä Bonus ja itsenäisesti vihollisen tutkaan hakeutuva, ns. "loitering munition" -ase, IAI Harop. Merivoimilla on jopa tuhansien kilometrien päähän lentävät risteilyohjuksensa, joista Tomahawk lienee tunnetuin esimerkki.
Ilma-aseella on kylläkin eräs vahva jokeri hihassa, nimittäin itsenäisyys ja yhden alustan riittävyys. Ilma-ase pystyy yhdellä lavetilla löytämään ja tuhoamaan maalinsa. Toisaalta ilmasodankäynnissäkin painopiste vaikuttaa siirtyvän verkostokeskeisyyteen. Kylmän rationaalisesti ajatellen verkostokeskeisyys pelaa nimenomaan ilma-asetta vastaan; ilma-aseella ei ole enää monopolia, vaan ilma-ase on vain yksi verkoston osanen.
Ollaanko nyt, vuonna 2019, kenties samanlaisessa murroskohdassa kuin toisen maailmansodan aattona? Olemme oppineet pitämään ilma-asetta sodan ratkaisijana, käänteentekevänä asiana. Ehkä se ei sittenkään ole sitä? Vai olenko minä samanlaisessa tilanteessa kuin Douhet, periaatteessa oikeassa, mutta reilu puoli vuosisataa liian aikaisessa? Tai ehkä olenkin täysin väärässä oleva ryssän trolli, jonka ainoa tarkoitus on torpedoida HX-hanke.
Sana on vapaa, oli sitten puolesta tai vastaan tai pikemminkin päinvastoin.
Douhet oli kyllä periaatteessa oikeassa, hänen doktriininsa todistamiseen vain menisi 60-70 vuotta aikaa. Persianlahdella Saddam Husseinin valtava maa-armeija teurastettiin aavikolle ilmasta käsin. Balkanilla maa-armeija pystyi vain piileskelemään Naton ilma-aseelta, kunnes siviiliyhteiskunnan kantti petti.
Käsityksemme ilma-aseen tehokkuudesta perustuu pitkälti siihen tarkkuuteen ja ulottumaan, jonka se kykenee meille tarjoamaan. Laserohjautuvat pommit, kohteeseen lukittavat infrapunasensorit, satelliittipaikannukseen perustuva ohjautuminen... yhdistettynä ilma-aseen satojen kilometrien kantamaan tuovat voiton. Tai ovat tuoneet viimeiset 30 vuotta.
Ilma-aseen monopoli on kuitenkin murroksessa. Tällä vuosituhannella aseiden älykkyys on kasvanut eksponentiaalisesti. Ihmistä ei enää tarvita kertomaan, että tuossa on maali. Nyt riittää, että ihminen kertoo alueella olevan maalin, ja tekniikka tekee loput. Brimstone ja SDB II ovat oiva osoitus tästä kehityskulusta. Samalla tykistö ja merivoimat ovat saaneet piirteitä, jotka ennen olivat ilma-aseen yksinoikeus. Tykistöllä on kirurgisen tarkasti osuvat GMLRS ja ATACMS, panssarinsa itse etsivä Bonus ja itsenäisesti vihollisen tutkaan hakeutuva, ns. "loitering munition" -ase, IAI Harop. Merivoimilla on jopa tuhansien kilometrien päähän lentävät risteilyohjuksensa, joista Tomahawk lienee tunnetuin esimerkki.
Ilma-aseella on kylläkin eräs vahva jokeri hihassa, nimittäin itsenäisyys ja yhden alustan riittävyys. Ilma-ase pystyy yhdellä lavetilla löytämään ja tuhoamaan maalinsa. Toisaalta ilmasodankäynnissäkin painopiste vaikuttaa siirtyvän verkostokeskeisyyteen. Kylmän rationaalisesti ajatellen verkostokeskeisyys pelaa nimenomaan ilma-asetta vastaan; ilma-aseella ei ole enää monopolia, vaan ilma-ase on vain yksi verkoston osanen.
Ollaanko nyt, vuonna 2019, kenties samanlaisessa murroskohdassa kuin toisen maailmansodan aattona? Olemme oppineet pitämään ilma-asetta sodan ratkaisijana, käänteentekevänä asiana. Ehkä se ei sittenkään ole sitä? Vai olenko minä samanlaisessa tilanteessa kuin Douhet, periaatteessa oikeassa, mutta reilu puoli vuosisataa liian aikaisessa? Tai ehkä olenkin täysin väärässä oleva ryssän trolli, jonka ainoa tarkoitus on torpedoida HX-hanke.
Sana on vapaa, oli sitten puolesta tai vastaan tai pikemminkin päinvastoin.