Oletko liberaali vai konservatiivi?

Näytät olevan konservatiivi
Sait pisteitä 398/500

Näiden viiden kysymyksen perusteella olet selvästi konservatiivisempi kuin suomalaiset keskimäärin.
 
Meikä on tämän palstan mittapuulla liberaalimmasta päästä ja testin tuloksena oli siltikin ihan patakonservatiivi. Tiedä sitten kertooko tuo enemmän palstasta vai testistä...

Tuosta olisi kyllä saanut helposti paremman muutamalla lisäkysymyksellä esim. eutanasiaan, päihteisiin, uskontojuttuihin yms. liittyen. Ei se maahanmuuttokanta kuitenkaan yksinään tee ihmisestä konservatiivia. Alkuperäisessä Taloustutkimuksen kyselyssä olikin kaiketi 19 kysymystä.
 
Kyllähän se tämän päivän mediassa tekee. Vasemmistolaispuolue perussuomalaiset on esimerkiksi äärioikeastoa, tai ainakin sen kanssa "flirttailevaa".
Totta. Kun katsoo talouspoliittisia linjauksia, on aika mahdotonta nähdä Perussuomalaiset oikealla.
Itse asiassa en edes muista milloin Suomessa olisi ollut oikeistolainen puolue, Jori Ehrnroot oli ennen meikäläisen aikaa, enkä edes muista mitä puoluetta ukko edusti... sisukas anti-kekkoslainen kuitenkin, siitä meikäläisen respektit ihan tappiin.
Omassa kirjassani sama asia kuin anti-haloslainen... tienaajana-Päivi & Paavo -combosta puhumattakaan, heipparallaa, me tienataan tällä kaasuputkella... ja tällä toveri-viralla... ja näillä sopeutumis-eläkkeillä... siistiä!

Pahoittelut vielä eilisestä rähjäämisestä @sotajätkä , joskus on vaan huono reaktio huonolla hetkellä.
Ei muuta kuin seuraavaan vuonoon sukeltamaan... kalaa tulee sit kuin sitä tulee bro :).
 
Täydet pisteet tuli, mutta olipa köykänen testi.

Aika köykäistä on moni muukin tekeminen tänä päivänä.
Suurinpiirtein yhtä köykäisiä tuotoksia saan yhdeltä 3-kymppiseltä DI-kollegaltani, kun jotain raportteja tms. pyydän tekemään. "Onks pakko jos ei haluu?" "Voiks jäädä kotiin saikuttamaan jos väsyttää?" Kaikista pahimpana ehkä se, että joku sanoo tekevänsä jotain mutta mitään ei tapahdukaan. Prkl, että välillä pistää vihaksi.

Kyllä tämä alkaa olla menetetty maa jos trendi vielä jatkuu ja yleistyy. Niin, huolestunut patakonservatiivi siis täälläkin, joka nykyään äänestää kristillisiä.
 
Viimeksi muokattu:
Aika köykäistä on moni muukin tekeminen tänä päivänä.
Suurinpiirtein yhtä köykäisiä tuotoksia saan yhdeltä 3-kymppiseltä DI-kollegaltani, kun jotain raportteja tms. pyydän tekemään. "Onks pakko jos ei haluu?" "Voiks jäädä kotiin saikuttamaan jos väsyttää?"

Kyllä tämä alkaa olla menetetty maa jos trendi vielä jatkuu ja yleistyy. Niin, huolestunut patakonservatiivi siis täälläkin, joka nykyään äänestää kristillisiä.

Usein ajattelen samoin mutta sitten tajuan että yhteiskunnan romahdus johtaa vallan uusjakoon jossa toisiin sattuu enemmän kuin toisiin.
 
Usein ajattelen samoin mutta sitten tajuan että yhteiskunnan romahdus johtaa vallan uusjakoon jossa toisiin sattuu enemmän kuin toisiin.

Yleensä vallan uusjako tuottaa valtaan kovemmat, jotka harvoin ovat miniatyyri-ihmisille kivempiä. Uusjako vain siksi, että joku joutuu kärsimään on saatanan huono lähtökohta. Suomalaisen yhteiskunnan romahtaminen ei taatusti ole case, joka hivelee meitä taviksia.
 
Ihan hyvin se meni 1917-18 oman porukan osalta.
 
Yleensä vallan uusjako tuottaa valtaan kovemmat, jotka harvoin ovat miniatyyri-ihmisille kivempiä. Uusjako vain siksi, että joku joutuu kärsimään on saatanan huono lähtökohta. Suomalaisen yhteiskunnan romahtaminen ei taatusti ole case, joka hivelee meitä taviksia.
Vaihtoehtona saattaa vaan olla Brasiliaksi muuttuminen.
 
Arvoliberaali, fiskaalikonservatiivi.
 
Back
Top