Oltermannin hiihto 10-12.3.2015

Kotimaa 11.3.2015 klo 13:59 | päivitetty 11.3.2015 klo 13:59
Raju koettelemus yön pimeydessä – Oltermannin hiihdon voittaminen on sotilasurheilijan kohokohta
Puolustusvoimien vanhin urheilukilpailu, Oltermannin hiihto järjestetään keskiviikon ja torstain välisenä yönä Mikkelissä. Kilpailuun osallistuu 15 joukkuetta maavoimista, merivoimista, Maanpuolustuskorkeakoulusta sekä reserviläispiireistä.

Ratamestari Ari Taskinen esittelee Oltermannin hiihdon kilpailukarttaa. Kuva: Simo Kurki / Yle

Oltermannin hiihdossa kilpajoukkueiden tehtävänä on alkuperäisiä perinteitä kunnioittaen välittää viesti joukko-osaston komentajalta Oltermannille. Oltermanni on historiallinen arvonimi, jota on käytetty esimerkiksi ammattikunnan vanhimmasta.

Hiihtomatka sekä rastit, joita on yhdeksän kappaletta, paljastetaan joukkueille samana aamuna. Hiihtomatkan pituus on linnuntietä 71 kilometriä, mutta todellisuudessa matka vaihtelee 90-100 kilometrin välillä, kertoo ratamestari majuri Ari Taskinen.

– Tällä kertaa hiihdetään Mikkelin pohjoispuolella. Alue on varsin haastava johtuen lumitilanteesta ja tiet ovat vaihtelevassa kunnossa. Tämän johdosta koko aikaa ei tarvitse hiihtää, vaan matkaa voi taittaa myös jalan.

Taskinen on itse ollut kilpailujoukkueessa mukana useaan otteeseen.

– Kaksi kertaa olen lukenut viestin Oltermannille voittajana. Kyllä tämä on yksi kovimpia sotilasurheilutapahtumia ja voittaminen on sotilasurheilijan kohokohtia.

Ennakkosuunnittelulla tärkeä rooli
Koska joukkueet saavat tietää lähtöpaikan, maalin ja kuljettavat rastit vasta kisapäivän aamuna, korostuu kilpailussa tarkka ennakkosuunnittelu.

– Kaikkein haastavinta on mielestäni löytää nopeimmat reitit. Ennakkosuunnittelulla on suuri merkitys kilpailun kannalta. Kilpailu käydään myös pimeän aikaan, joten olosuhteet ovat silloin varsin haastavat, kertoo voittoa puolustavan Kainuun prikaatin yliluutnantti Janne Tuhkalainen.


Kainuun prikaatin tuvassa käydään tarkkaan läpi mahdollisia hiihtoreittejä. Kuva: Simo Kurki / Yle
Tuhkalainen on osallistunut Oltermannin hiihtoon yli kymmenen kertaa. Tänä vuonna hän toimii huoltajan roolissa.

– Olen tiiviisti mukana reitin suunnittelussa ja vastaan materiaalista. Autan myös parhaani mukaan partiopareja lähtöön saattamisessa. Koitamme nyt etsiä lumisimmat reitit, jotta matkaa voisi taittaa mahdollisimman paljon suksien avulla.

Kilpailun veteraanina Tuhkalaiselle on sattunut vuosien varrella suuri määrä erilaisia kommelluksia.

– Varusteet eivät aina ole löytyneet lähtöpaikalle, lamput ovat sammuneet yöllä, pommiin on nukuttu yöllä sekä on hiidetty harhaan. Kyllä näistä kommelluksista voisi kirjoittaa vaikka kirjan.

Simo+Kurki
Simo Kurki Yle Etelä-Savo

http://yle.fi/uutiset/raju_koettele...aminen_on_sotilasurheilijan_kohokohta/7859816
 
Tähän kiinnostaisi osallistua tänä vuonna. Maakuntakomppaniasta tuli kyselyä kiinnostuksesta.

Ilmeisen rankka setti luvassa. Hiihtotaustaa ei juuri ole, uskaltaako lähteä ns kylmiltään?

Intin sukset tarkoitus hommata talveksi, joten ehkä 2-3 kertaa lumitilanteesta riippuen mahdollista ehkä treenata pohjille.

Unohdanko suosiolla?
 
Back
Top