Omatoiminen itärajan tiedustelu

Kaikkein parasta, mitä voi tehdä, on pitää täällä sisempänä yhteiskunnassa silmät ja korvat auki. Tuskin mitään meitä vastaan suunnattua tapahtuisi niin, ettei siitä olisi poikkeavia merkkejä tietyillä alueilla. Näistä sitten antaa vain viestiä viranomaiselle. Suomalainen on kyllä ihan hyvä tiedustelukamera kahdellakin jalalla. Kaveri vei kerran merkittömän katiskan savolaiseen järveen eikä ketään näkynyt missään. Aamulla siellä oli savustettuja muikkuja.

Mutta hienoa, että @ajs178 sinulla on kätevä vehje, jolle voi joskus olla oikeaa tarvetta. Mutta rajaloukkaus ja ilmatilaloukkaus ovat vakavia juttuja, joilla on myös ulkopoliittisia vaikutuksia. Peruskysymykseesi voisin tietenkin sanoa, että lennokkiasi ei välttämättä havaittaisi ellei sitten sattumalta pintahavaintona.
 
Ihmettelisin ellei esim. RVL:lla olisi vähintäänkin epäviralliset suhteet kuljetusyrittäjiin, paikallisiin asukkaisiin tai muihin jotka työkseen tai muutoin säännöllisesti käyvät rajan takana ja sitä kautta saatavissa tietoa jos jotain poikkeuksellista on havaittu.
 
Kaikkein parasta, mitä voi tehdä, on pitää täällä sisempänä yhteiskunnassa silmät ja korvat auki. Tuskin mitään meitä vastaan suunnattua tapahtuisi niin, ettei siitä olisi poikkeavia merkkejä tietyillä alueilla. Näistä sitten antaa vain viestiä viranomaiselle. Suomalainen on kyllä ihan hyvä tiedustelukamera kahdellakin jalalla. Kaveri vei kerran merkittömän katiskan savolaiseen järveen eikä ketään näkynyt missään. Aamulla siellä oli savustettuja muikkuja.

Mutta hienoa, että @ajs178 sinulla on kätevä vehje, jolle voi joskus olla oikeaa tarvetta. Mutta rajaloukkaus ja ilmatilaloukkaus ovat vakavia juttuja, joilla on myös ulkopoliittisia vaikutuksia. Peruskysymykseesi voisin tietenkin sanoa, että lennokkiasi ei välttämättä havaittaisi ellei sitten sattumalta pintahavaintona.

Tämä oli asiallinen vastaus. Kiitoksia. Lennetään visusti Suomen rajojen sisällä.
 
Jep, ajatusleikkinä hauska, tavallaan jopa mielenkiintoinen.
Käytännössä ei ehkä niinkään.
Tosielämässä kävisi lähes 100% varmuudella niin että laite havaitaan, joka aiheuttaa työtä sekä naapurissa (jolla ei ole ehkä niin väliä) ja meillä (joka taas on pois jostakin muusta joka olisi tärkeämpää).
Entäpä sitten tieto mitä "operaatiolla" saataisiin? Mihin "operaattori" sen ilmoittaisi? Jos ei ilmoita mihinkään, ei siitä ole hyötyä. Jos taas ilmoittaa, on viranomaisen melkeinpä pakko ryhtyä toimenpiteisiin saatuaan tiedon laittomasta toiminnasta raja-alueella.
Jotta "operaatio" olisi hyödyllinen, pitäisi etukäteen tehdä suunnitelma mitä etsitään, mistä etsitään, mihin kysymyksiin haetaan vastauksia jne. Tämä taas edellyttäisi yhteydenottoa (tiedustelu)viranomaisiin - joiden olisi pakko puuttua tekeillä olevaan laittomuuteen.

Tiedustelun kannalta ei toteuttamiskelpoinen suunnitelma. Harrastuksena jännittävä mutta hyvin isoja riskejä sisältävä. Näinollen suosittelisin myös hakemaan jännitystä vaikkapa vaparihäkistä vaklailun sijaan ja antaisin ammattimiesten ja -naisten hoitaa tämän tiedonhankinnan :)
 
Voihan sitä lähteä Venäjän maalle viinaa/tupakkaa/bensaa/huoria ostamaan. Innokkaana hippituristina sitten eksyt vähän sinne ja tänne ja otat kuvia puista jotka teki suuren vaikutuksen sieluusi. Vieläpä eri suunnista, jotta voit ihailla puun syvintä olemusta kotisohvalla. Kuvaan voi vahingossa sattua jotain muutakin kuin puu tai patsas. Ehkäpä siihen lipsahtaa myös sotilas-alue.. Tunnokkaana hipsteri-sissinä kiinnität sotilas aiheisia yms. kuvia sisältävän sd-kortin kivespussin takapuolelle ja pidät kamerassa kiinni korttia jossa on viattomia turistin perus kuvia. :D
 
Jep, ajatusleikkinä hauska, tavallaan jopa mielenkiintoinen.
Käytännössä ei ehkä niinkään.
Tosielämässä kävisi lähes 100% varmuudella niin että laite havaitaan, joka aiheuttaa työtä sekä naapurissa (jolla ei ole ehkä niin väliä) ja meillä (joka taas on pois jostakin muusta joka olisi tärkeämpää).
Entäpä sitten tieto mitä "operaatiolla" saataisiin? Mihin "operaattori" sen ilmoittaisi? Jos ei ilmoita mihinkään, ei siitä ole hyötyä. Jos taas ilmoittaa, on viranomaisen melkeinpä pakko ryhtyä toimenpiteisiin saatuaan tiedon laittomasta toiminnasta raja-alueella.
Jotta "operaatio" olisi hyödyllinen, pitäisi etukäteen tehdä suunnitelma mitä etsitään, mistä etsitään, mihin kysymyksiin haetaan vastauksia jne. Tämä taas edellyttäisi yhteydenottoa (tiedustelu)viranomaisiin - joiden olisi pakko puuttua tekeillä olevaan laittomuuteen.

Tiedustelun kannalta ei toteuttamiskelpoinen suunnitelma. Harrastuksena jännittävä mutta hyvin isoja riskejä sisältävä. Näinollen suosittelisin myös hakemaan jännitystä vaikkapa vaparihäkistä vaklailun sijaan ja antaisin ammattimiesten ja -naisten hoitaa tämän tiedonhankinnan :)

Itseasiassa tiedon voi julkasta tor-verkossa anonyyminä. Sitten joku huomaa sen ja vinkkaa eteenpäin. Enpä tullut eka ajatelleeks.
 
Innokkaana hippituristina sitten eksyt vähän sinne ja tänne ja otat kuvia puista jotka teki suuren vaikutuksen sieluusi. Vieläpä eri suunnista, jotta voit ihailla puun syvintä olemusta kotisohvalla. Kuvaan voi vahingossa sattua jotain muutakin kuin puu tai patsas. Ehkäpä siihen lipsahtaa myös sotilas-alue.. Tunnokkaana hipsteri-sissinä kiinnität sotilas aiheisia yms. kuvia sisältävän sd-kortin kivespussin takapuolelle ja pidät kamerassa kiinni korttia jossa on viattomia turistin perus kuvia. :D

Voi kun on taas helvetin fiksu idea...

Varmaan naurattaa ihan saatanasti kun olet jollain työleirillä tuhat kilsaa Uralista itään.

Venäjällä kun noi vakoilupykälät on kirjoitettu niin, että se mikä voidaan tulkita vakoiluksi riittää aivan mainiosti vakoilutuomioon.

Se on eri asia, jos sattumalta reissullansa näkee jotain. Älä kuvaa, älä tee muistiinpanoja. Jos kerrot asian Suomessa eteenpäin, ei välttämättä ole hyvä idea mennä Venäjälle uudelleen. Noin lähtökohtaisesti jos paikkakunnan ihmiset ei halua kertoa esimerkiksi mikä se betoninen rakennus keskellä metsää on, niin älä missään nimessä mene asiaa selvittelemään omin päin. Käytännössä paikalliset ihmiset ilmoittaa eteenpäin noista sotilaskohteista kiinnostuneista turisteista.

On noita "eksyjiä" Suomessakin napattu. Usein ne eksyjät on olleet nuoria hyväntahtoisia ihmisiä, jotka on halunnut vähän "lomarahhoo". No Suomen vankiloissa maksetaan pientä palkkaa ja sillä on sitten varmaan saanut kotimaahan palattua vuokrakämpän käsirahan maksettua ja patjan lattialle.
 
Viimeksi muokattu:
--

Onko teikäläisellä tarjotaan mitään linkkejä aisaa koskevaan uutisointiin? Luulisi uutiskynnyksen ylittyvän, jos kyse on noinkin vakavista asioista. Vakoilua ja Suomea ja käräjäoikeutta jos hakee Googlesta, niin tuloksena on lähinnä "mies vakoili vaimonsa sähköpostia" ja Wärtsilän teollisuusvakoilua ym. täysin asiaan liittymätöntä.
 
Tulee mieleen tämä veijari jolla ei ollut viisumia Venäjälle. No hän sai viettää lähes kaksi kuukautta Venäjällä ennenkuin päästettiin takaisin Suomeen.

Venäjällä laittomasta maahantulosta tuomittu suomalaismies on päässyt tällä viikolla palaamaan Suomeen ja kotiinsa Mikkeliin noin kahden kuukauden odottamisen jälkeen.

Mies matkusti kesä-heinäkuun taitteessa Viipuriin Saimaan kanavaa pitkin osana Mikkelin urheilusukeltajien ryhmää. Miehellä ei ollut voimassa olevaa viisumia, mutta asia paljastui vasta Venäjän puolella, jossa venäläisviranomaiset ottivat hänet kiinni.

Suomalaismies odotti Viipurissa tapauksen oikeuskäsittelyä lähes kaksi kuukautta. Ylen mukaan mies tuomittiin lopulta maksamaan 25 000 ruplan eli noin 400 euron sakot. Oikeudenkäynti pidettiin elokuun puolessa välissä, mutta sen jälkeen miehen piti odottaa vielä kymmenen päivää, jotta tuomio on lainvoimainen.
 
Olisi hakenut turvapaikkaa. Olisivat palauttaneet heti vaarallisena hulluna..
 
Suomessa noista vakoilutapauksista ei tehdä numeroa. Oikeudenkäynnit käydään luonnollisesti suljetuin ovin.

Virossa jää kiinni noita amatöörivakoojia tuon tuostakin. Eivät siis todellakaan ole mitään virkamiehiä vaan keräävät tietoa asevoimista yms. ja teippailevat sd-kortteja sulkijalihakseen.

Venäläinen tuomittiin Virossa vankeuteen vakoilusta

Maanantai 8.5.2017 klo 17.55

30-vuotias venäläismies sai Virossa viiden vuoden vankeustuomion vakoilusta venäläiselle tiedustelupalvelulle.

Harjun tuomioistuin Virossa on tuominnut 30-vuotiaan Venäjän kansalaisen laittomasta vakoilusta.

Viron viranomaisten mukaan venäläismies palkattiin Venäjän federaation asevoimien sotilastiedustelun keskuselimen eli GU:n palvelukseen vuonna 2009. Saatuaan oleskeluluvan Virossa vuonna 2013, venäläinen vakoili Viron turvallisuustoimia ja välitti tietoja tiedustelupalvelulle aina kiinniottamiseensa asti vuonna 2017.

Venäläisen tehtäviin kuului muun muassa tietojen kerääminen Viron elintärkeistä turvallisuusobjekteista ja sotilaskaluston tarkoista liikkeistä. Hänen piti myös toimittaa sotatarvikkeiden malleja GU:lle.

Lähteet: Tass ja Interfax ANNA EGUTKINA
[email protected]

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201705082200125561_ul.shtml

Syyttäjä: Virossa vakoilusta tuomitut työskentelivät salakuljettajina
Ulkomaat23.02.2016 12.29

STT, BNSTallinna
Virossa Tarton käräjäoikeus on tuominnut kolme miestä vakoilusta Venäjän hyväksi. Tuorein tuomioista on annettu viime viikolla.

Viron syyttäjäviranomaiset ja poliisi järjestivät aiheesta tänään tiedotustilaisuuden.

Syytteiden mukaan kaksi miehistä värvättiin kolme vuotta sitten. He vuotivat tietoja Viron suojelupoliisista, rajavartiolaitoksesta ja puolustusvoimista Venäjän tiedustelupalvelulle.

Kolmas tuomittu oli syytteiden mukaan tehnyt yhteistyötä Venäjän kanssa jo vuodesta 1994 lähtien. Hän jäi kiinni viime vuonna, kuten myös kaksi muuta tuomittua.

Yksikään tuomituista ei ole Viron valtion virkamies. Syyttäjä Inna Ombergin mukaan miehet olivat salakuljettaneet savukkeita Viron ja Venäjän välillä, kun Venäjän tiedustelupalvelu värväsi heidät leipiinsä.

Miesten päämotiivi tekoonsa oli ilmeisesti välttyä salakuljetuksesta saaduilta syytteiltä. Jotkut heistä saivat myös taloudellista hyötyä tietovuodoista.

Viron suojelupoliisin mukaan tapaus osoittaa, että vakoilusta tuomittujen ei tarvitse aina työskennellä valtion tehtävissä, vaan Venäjä voi värvätä vakoiluun myös muita ihmisiä.

– Kellään heistä ei ollut pääsyä Viron valtion salaisiin tietoihin, sanoi Viron suojelupoliisin tiedottaja Harrys Puusepp. Teoista koitui kuitenkin Puuseppin mukaan vaaraa kansalliselle turvallisuudelle.

https://www.satakunnankansa.fi/maai...tut-tyoskentelivat-salakuljettajina-13725292/
 
Voi kun on taas helvetin fiksu idea...

Varmaan naurattaa ihan saatanasti kun olet jollain työleirillä tuhat kilsaa Uralista itään.

Venäjällä kun noi vakoilupykälät on kirjoitettu niin, että se mikä voidaan tulkita vakoiluksi riittää aivan mainiosti vakoilutuomioon.

Se on eri asia, jos sattumalta reissullansa näkee jotain. Älä kuvaa, älä tee muistiinpanoja. Jos kerrot asian Suomessa eteenpäin, ei välttämättä ole hyvä idea mennä Venäjälle uudelleen. Noin lähtökohtaisesti jos paikkakunnan ihmiset ei halua kertoa esimerkiksi mikä se betoninen rakennus keskellä metsää on, niin älä missään nimessä mene asiaa selvittelemään omin päin. Käytännössä paikalliset ihmiset ilmoittaa eteenpäin noista sotilaskohteista kiinnostuneista turisteista.

On noita "eksyjiä" Suomessakin napattu. Usein ne eksyjät on olleet nuoria hyväntahtoisia ihmisiä, jotka on halunnut vähän "lomarahhoo". No Suomen vankiloissa maksetaan pientä palkkaa ja sillä on sitten varmaan saanut kotimaahan palattua vuokrakämpän käsirahan maksettua ja patjan lattialle.
Olen täysin samaa mieltä kaikesta. Luulin, että viimeistään siinä vaiheessa kun teipataan sd-korttia kasseihin alkaa lukijaa naurattamaan.
 
"toiset tosin oli vähemmän kuin toiset tosissaan"
 
Käy noissa teippaushommissa pahimmillaan kuten tässä....

2009-02-13-bms006.jpg
 
Entäs sitten siellä vankilassa kun vangit kuulee, että heidän maataan vakoilit? Tulee joku äitimaallinen venkula selliin ja tökkää tee-se-itse veitsin rintaan. Vartija sai valitettavan yskänpuuskan samaan aikaan eikä kuullut mitään.
 
Aihetta sivuten, dronellahan onnistuu harmittomampikin tiedustelu. Itse muutama viikko sitten katsastin paikallisia hillasoita kävellen. Kuntoilusta toki käy rymytä pusikoiden läpi puolen kilometrin päähän nevalle ja takaisin. Mutta paljon mukavampaa olisi metsäautotien varresta vain lennähtää sinne ja todeta että marjat on haettu jo.

Varmasti muitakin käyttökohteita ko. leluille löytyy.
 
Onko parhaimmista siviililivehkeistä jo sellaista hyötyä että voisi kerätä käyttöön jos tarve tulee?
 
Kyllä siellä Venäjällä on ihmisiä jotka välittää tietoa tänne Suomeen päin. Ihan Venäläisiäkin. Ns. Hevosmiesten tietotoimistolta aikoinaan kuulin. Eli pakko olla varma tieto..
 
Back
Top