Pääesikunta: Resurssipula suurin uhka puolustusvoimille

Tvälups

Ylipäällikkö
yle uutiset Kotimaa 6.12.2012 klo 12:35
Pääesikunta: Resurssipula suurin uhka puolustusvoimille

Nykyisillä resursseilla puolustuksen perusratkaisuja ja puolustusvoimien tehtäviä joudutaan tarkistamaan ennen vuosikymmenen vaihdetta, sanoo vara-amiraali Juha Rannikko.

Määrärahojen supistuminen vaarantaa puolustusvoimien kyvyn täyttää päätehtävänsä, sanoo pääesikunnan päällikkö Juha Rannikko.

Itsenäisyyspäivän paraatissa Kouvolassa puhunut Rannikko sanoo, ettei puolustusvoimat kykene täyttämään tehtäviään mikäli rahoitus tulevaisuudessa jää nyt asetetulle, vuoden 2015 tasolle.

- Rahoituksen tarkistustarpeen aiheuttavat puolustusvoimille uudistuksen kanssa samaan aikaan asetetut säästövelvoitteet, jotka leikkasivat puolustusbudjettia noin kymmenen prosenttia vuosina 2012 - 2015, Rannikko sanoi torstaina.

Hänen mukaansa puolustusvoimien kolme päätehtävää ovat Suomen sotilaallinen puolustaminen, muiden viranomaisten tukeminen ja osallistumisen kansainväliseen kriisinhallintaan vielä 2020-luvulla.

Puolustusvoimat on aloittanut kuluneena vuonna suurimman uudistuksen, mitä rauhanaikana on tehty, Rannikko totesi.
 
Tvälups kirjoitti:
yle uutiset Kotimaa 6.12.2012 klo 12:35
Pääesikunta: Resurssipula suurin uhka puolustusvoimille

Nykyisillä resursseilla puolustuksen perusratkaisuja ja puolustusvoimien tehtäviä joudutaan tarkistamaan ennen vuosikymmenen vaihdetta, sanoo vara-amiraali Juha Rannikko.

Määrärahojen supistuminen vaarantaa puolustusvoimien kyvyn täyttää päätehtävänsä, sanoo pääesikunnan päällikkö Juha Rannikko.

Pitäisiköhän kutsua reservit apuun??:lanssi:
Ai niin, kyse olikin rahasta.....
 
Koska rahaa ei ole ja "yleisestä" asevelvollisuudesta halutaan pitää kiinni niin asiahan on yksinkertaisesti ratkaistavissa, hankitaan vain varusmiehille kalusto ja koulutus. Mitä?! Ai se on jo niin. :D
 
Back
Top