Palataampa Pyhällölle.

SJ

Supreme Leader
Olisikos kellään kiinnostusta jatkaa spekulaatiota noista aikaisemmista sotapeleistä?

Vaihtoehdot olisi varmaan, että nyt ollaan saatu ukkoja 384 tielle, mikä haittaa vihollisen liikennettä Luumäensuuntaan (ja siis Lappeenrantaan). Tästä voisi seurata joko hyökkäys tai puolustusoperaatio, eli hyökkäys Miehikkälästä Muurikkalaan (eli tie 387), tai puolustusoperaatio, jossa koetetaan pitää vihollinen poissa tieltä 384.

Tai sitten voitaisiin ajatella hieman konservatiivisemmin ja olettaa, että evakuoimme viimeisimmässä tehtävässä sissit pois Miehikkälän alueelta, mahdollisesti toimitimme uudet tilalle ja palasimme takaisin Pyhällölle suunnittelemaan sen alkuperäisen pataljoonan lopullista hävittämistä. Koskapa tuollaisen vyöryttämisen suunnittelu ei varmaankaan olisi erityisen kiinnostavaa, kun homma riippuu pitkälti siitä, että kuinka paljon miehiä halutaan menettää ja paljonko tykistöä saadaan (tilannehan taisi olla se, että päätaistelut olivat muualla, joten kannattaisiko tuollaista mottia ruveta edes pyrkamaan), joten ajatellaanko, että vihollisen yritys pelastaa tuo saarroksissa oleva osasto onnistuu ja vihollinen saa samalla Pyhällön haltuunsa. Joten aluksi haluaisin tietää, että mitä olisi luvassa, kun vihollinen pääsee tielle 25 ja alkaa levittäytyä?
 
Kiinnostavaa olisi ainakin osallistua tällaiseen käytännön keskusteluun, ei näitä foorumilla turhan paljon näy! Silläkin riskillä, että olen wanhan kaartin rullista opetettu, joten en varmana osaa pallomerikuviota oikein. Se olisikin jänskää!
Jälkimmäistä vaihtoehtoa kommentoin ekana, vaikka se on mielestäni tylsä. Sen takia, että karrikoitu A2 kelt tuskin vain pelastaa saarroksissa olevan kalustonsa, ellei se samantien jatka tästä eteenpäin jotain pehmeintä saumaa pitkin...? Meinaan että kuviosta tulee isompi. No, tarttis katsella kartat taas uudestaan. Vinkki: jos haluat lietsoa väännön liekkeihin, tee ekasta vaihtoehdosta vaikka vajavainen kuva, periaatekartta.
 
Huomaa, että minulla ei ole minkäänlaista koulutusta tälläisiin asioihin, jotakin olen ehkä oppinut sivussa, mutta käytännössä minä voin cain agitoida toisia tekemään ehdotuksia siitä mitä voisi tapahtua. Tai sitten saada toiset kommentoimaan siitä, että mitä kiinnostaisi käsitellä (kiitos btw.).

Niin, ja kakkos vaihtoehto on tosiaankin se, että vihollinen ei vain pelastanut saarrettuja vaan jatkoi matkaansa ja ovat tien 26 ympäristössä Pyhällön kohdalla. Kysymys varmaankin olisi, että mihin siitä? Jos mennään sillä periaatteella, että ei puolusteta sitä suuntaa mihin vihollinen voi edetä, vaan sitä missä vihollinen ei saa olla menestyksekäs. Eli vaihtoehdot ovat tietä 26 etelään, pohjoiseen, tai jatkaako vihollinen turkian/tykkitietä kohti Uttia? Kommentteja?
 
Viimeksi muokattu:
No, tarttis katsella kartat taas uudestaan. Vinkki: jos haluat lietsoa väännön liekkeihin, tee ekasta vaihtoehdosta vaikka vajavainen kuva, periaatekartta.

Nämä skenaariot on mukavan kiinnostavia, joten aloittaja mahdollisuuksien/kiinnostuksen mukaan voisi luoda oikein hienon mega stragesisen kartan/selityksen mitä tapahtuu ja missä :)

Tässä peruskartta missä mysketään:
[gm]60.7568,27.3485[/gm]
 
Sinänsä ihan mielenkiintoinen skenaario - täytyisi vain tietää yleistilannetta vähän laajemmin että voisi sen kummemmin lähteä arvioimaan mitä voisi olla jatkossa luvassa..
 
Sinänsä ihan mielenkiintoinen skenaario - täytyisi vain tietää yleistilannetta vähän laajemmin että voisi sen kummemmin lähteä arvioimaan mitä voisi olla jatkossa luvassa..

Itse toivoin, että enemmän sotilaskoulutusta omaavat uskalaisivat heittää oman visionsa tilanteesta ja jatkaa siitä.

Mutta koska suuntia on kolme, niin vastauksiakin olisi varmaan myös kolme:

Jos vihollinen ei ole vielä saanut haltuun Haminaa, niin silloin tämä varmaan haluaisi apuja sille suunnalle.

Jos Lappeenrannan suunta takkuilee, niin miksi ei lähettää osastoa ottamaan siihen suuntaan yhteyttä, koukkauksen ja saarrostamisen vaaran pitäisi varmaan vähentää painetta monellakin tapaa ja sitten voisi varmaan myöskin vähentää kaikkea vastarintaa alueella Tie 26 - Lappeenranta - Vaalimaa.

Ja jos molemmat yllä olevista suunnista vetää suht. hyvin, niin miksi ei voisi koettaa painella lännen suuntaan ja antaa puolustajalle harmaita hiuksia, kun vihollista alkaa tulla joka tietä pitkin.

Vai oliko parempia ideoita?
 
Tarkoitin siis sitä, että jotta voisi arvioida vihollisen suuntautumista ja toimia, pitäisi tietää missä on puolustajan muita joukkoja, mitä ne ovat tehneet/saaneet aikaan, miten niiden on suunniteltu jatkossa toimivan - samoin pitäisi tietää enemmän vihollisesta/laajemmin sen toiminnasta, jotta osaisi arvioida miten se mahdollisesti jatkaa.
Eli täytyisi olla kuvat alueesta raja-Kymijoki siten että pohjoinen raja on jonkin verran VT6:n pohjoispuolella ja etelärajana rannikkoalue jonkin verran merialuetta mukaanlukien.

Yleisesti ottaen homma kai menisi jotenkin siten että menestystä tuetaan, sinne mihin reikää ja kulkuväylää syntyy sieltä työnnetään nopeasti joukkoa syvyyteen ja samalla joillakin joukoilla aletaan tuhoamaan hyökkääjän syvyyteen jäänyttä vihollista.
 
Tuo kartta pitäisi olla jotain 1:100 000 ja tehtävä jotain pienempää pipertelyä. Oletan, että osallistujien pääosalle pataljoonatason hallitseminen on hiukkasen vaikeaa, toki reserviläiset senkin osaavat, kun ovat intin käyneet, mutta silti.

Ehdotan, että postaatte joltain itäsuomalaiselta pätkältä suunnilleen tuon ym. kartan ja aletaan siitä uudestaan. Pienemmän pipertelyssä lienee haastetta kyllin, edelleen oletan.
 
Tarkoitin siis sitä, että jotta voisi arvioida vihollisen suuntautumista ja toimia, pitäisi tietää missä on puolustajan muita joukkoja, mitä ne ovat tehneet/saaneet aikaan, miten niiden on suunniteltu jatkossa toimivan - samoin pitäisi tietää enemmän vihollisesta/laajemmin sen toiminnasta, jotta osaisi arvioida miten se mahdollisesti jatkaa.
Eli täytyisi olla kuvat alueesta raja-Kymijoki siten että pohjoinen raja on jonkin verran VT6:n pohjoispuolella ja etelärajana rannikkoalue jonkin verran merialuetta mukaanlukien.

Yleisesti ottaen homma kai menisi jotenkin siten että menestystä tuetaan, sinne mihin reikää ja kulkuväylää syntyy sieltä työnnetään nopeasti joukkoa syvyyteen ja samalla joillakin joukoilla aletaan tuhoamaan hyökkääjän syvyyteen jäänyttä vihollista.

Jos sinulla olisi ideaa siitä mitä olisi meneillä, niin antaa tulla. Lava on sinun ja toiset jatkavat sitten sinun visiosta eteenpäin.
 
Jos olisin "punaisten nuolten komentaja" niin pyrkisin kaikin keinoin työntämään joukkoja sieltä läpi missä on reikää - suuntaamaan joukot mahdollisimman nopeasti Kymijoen ylityspaikoille - ja seuraavilla joukoilla alkaisin puhdistamaan VT6:n ja VT7:n välistä metsäaluetta puolustajan joukoista, jotta saisin nopeasti työnnettyä lisää joukkoja Kymijoen ylityksiin.
Nopeasti etenevä "kova kärki" kun kuitenkin sitoo puolustajan reservit enemmin tai myöhemmin - joka taas helpottaa painetta idemmässä mahdollisesti puolustajan kanssa jumiutuneiden joukkojen osalta, jolloin niitä alkaa pikkuhiljaa vapautumaan joukkoja puhdistamaan valtateiden välistä metsäaluetta ja/tai suunnattavaksi kohti länttä. Metsäalue on kuitenkin pakko puhdistaa tai ainakin sen läpi kulkevat tiet varmistaa, koska ampumatarvikehuolto on saatava kulkemaan taistelevien joukkojen perässä - polttoaine ei ole niin iso ongelma hyökkääjälle, koska sitä riittää suht hyvin, ampumatarvikkeet sensijaan saattavat muodostua ongelmaksi ja ne on saatava liikkumaan..siksi metsäalueen tiet on saatava varmistettua.
 
Eli vihollisen suunta voisi hyvinkin olla "suoraan"? Eli Pyhältö -> Turpaa -> Sippola -> Myllykoski (mahdollisesti Anjala). Sinälläänhän tämä olisi sopivaa, koska se menee yhteen aikaisempien kanssa, siis miksi vihollinen alunalkaenkaan koetti Pyhällön kautta. Tuossa muuten hoituu edellisen tehtävän osaston huolto samalla.
 
No teoriassa ainakin - sen hyökkäyksellä on varmasti tietyt ajalliset ja maantieteelliset tavoitteet ja niihin se pyrkii pääsemään. Toki heidän ajattelunsa mukaan (toiminnan) tavoitteeseen päästään tuhoamalla vastustajan materiaali ja henkilöstö, mutta se tuskin kuitenkaan tarkoittaa sitä, etteikö hyökkäyksen kärki voisi edetä hyvinkin nopeasti puolustajan syvyyteen - jäljempänä tulevien osien sitten keskittyessä tuhoamaan hyökkääjän syvyyteen jäänyttä vastustajaa.
 
Jos itsellä on ylivoima ja tappioista ei juuri välitetä, niin tuossa on selvä järki, koska tuolla tavalla saa enemmän "pinta-alaa" viholliseen ja se tarkoittaa aina vastapuolelle tappioita ja jos ollaan tuolla tavoin levällään, niin hankala siinä on vetäytyä tai saada täydennystä. Mutta käytännössä varmaankin toiminta on hieman rajatumpaa, koska miinat pitää saada tieltä, joten uria on vain rajallinen määrä. Mutta periaate on silti sama, missä liikenne vetää, niin sinne lisää vedettävää.
 
Mutta käytännössä varmaankin toiminta on hieman rajatumpaa, koska miinat pitää saada tieltä, joten uria on vain rajallinen määrä. Mutta periaate on silti sama, missä liikenne vetää, niin sinne lisää vedettävää.

Kyllä - myös miinat osaltaan pakottavat suuntaamaan liikettä sinne missä ura vetää. Miinoitteiden raivaaminen on hidasta ja usein senkin puolesta riskialtista, että useimmiten puolustaja pyrkii vaikuttamaan miinoitteiden lähiympäristöön tulella, jolloin tappioiden määrä helposti kasvaa miinoitteen läpi pääsemistä odottavassa joukossa. Sekin osaltaan saattaa vetää joukkoja sinne missä ura on auki ja eteenpäin pääsee - liike on kuitenkin aina osaltaan myös suojaa. Tokihan tämä on sitten puolustajan käännettävissä eduksi vastustajan liikkeen ohjaamisen muodossa.
 
Itse toivoin, että enemmän sotilaskoulutusta omaavat uskalaisivat heittää oman visionsa tilanteesta ja jatkaa siitä.

Mutta koska suuntia on kolme, niin vastauksiakin olisi varmaan myös kolme:

Jos vihollinen ei ole vielä saanut haltuun Haminaa, niin silloin tämä varmaan haluaisi apuja sille suunnalle.

Jos Lappeenrannan suunta takkuilee, niin miksi ei lähettää osastoa ottamaan siihen suuntaan yhteyttä, koukkauksen ja saarrostamisen vaaran pitäisi varmaan vähentää painetta monellakin tapaa ja sitten voisi varmaan myöskin vähentää kaikkea vastarintaa alueella Tie 26 - Lappeenranta - Vaalimaa.

Ja jos molemmat yllä olevista suunnista vetää suht. hyvin, niin miksi ei voisi koettaa painella lännen suuntaan ja antaa puolustajalle harmaita hiuksia, kun vihollista alkaa tulla joka tietä pitkin.

Vai oliko parempia ideoita?

Minusta hyvä lähtökohta voisi olla se (muistaakseni jotain tälläistä joskus esitinkin) että:

-Vihollinen hyökkää kärkenään Moot.Jv.Prikaati 7-tietä pitkin ja puolustaja on ryhmittänyt sitä kuluttamaan/hidastamaan alueellisen tst-osaston n. 30km matkalle karkeasti Vironlahti-Hamina väliseen maastoon lähinnä 7 tien ympäristöön. Haminan alueen puolustukseen on ryhmitetty vielä erillinen Tor.Pataljoona.

-Pyhältöön liiittyvässä tapauksessa vihollinen on lähettänyt yhden pataljoonan koukkaamaan Pyhällön kautta 26 tietä pitkin osatavoitteeksi asetetun Haminan puolustuksen kylkeen, samalla pyritään iskemään alueellisen tst-osaston huollon/epäsuoran kimppuun jonka arvellaan toimivan 26 tien kautta/sen itäpuolisessa maastossa.

-7 ja 6 teiden välisestä maastosta vastaavat yleisellä tasolla paikallisjoukot ja Pyhällön suojaksi on ryhmitetty (tiedustelun havaittua vihollisen liike sitä kohti) paikallisjoukkojen reservistä vielä erillinen tor.komppanja jonka puolustustehtävästä aikaisemmin keskusteltiin.

-Tässä vaiheessa kiivaimmat taistelut raivoavat lähempänä Haminan päätyä 7-tien varrella, mutta eteneminen pysähtelee/matelee koska tie on huolella murrostettu + sen viereiset peltoaukeat miinoitettu läpeensä. Pysähtyneen prikaatin kimppuun isketään jatkuvasti sivuilta ja toinen Moot.Jv.Prikaati odottelee jo omaa vetovuoroaan Vironlahden seutuvilla kunhan ura vaan aukeaisi.

-Pyhällössä erillinen komp. on tuhonnut koukkaavan pataljoonan kärjessä edenneen tiedustelujoukkueen ja sitounut sen jälkeen taistelemaan sitä seurannutta kärkikomppaniaa vastaan. Koukkaava pataljoona on lähettänyt toisen komppanian Pyhältöön eteläisemmän Liikkasentien kautta eivätkä paikallisjoukot kykene kovin pitkään estämään sitä raivaamasta miinoitteita auki ja pääsemääm sitä kautta Pyhällön peltoaukeille.

-26 tietä ei ole murrostettu/valmisteltu puolustukseen koska sitä kautta on tuette/huollettu omaa toimintaa.
 
Viimeksi muokattu:
Jos kuvaa vielä laajennetaan, niin seuraavana vihollisella olisi edessään Hamina-Kotka välille 7 ja 15 tien maastoon ryhmittynyt toinen alueellisen tst-osasto + Kotkan suojaksi ryhmitetty erillinen Tor.Pataljoona.

Ylempänä 6 tien maastossa sama kuvio olisi jaettu Kouvola-Luumäki ja Luumäki-Lappeenranta vastuisiin, mutta ei mennä nyt sinne.

Kuinka paljon tuollaisen 1+1 tst-osaston ja 1+1 TorPataljoonan pitäisi tuollaisella karkeasti 70km matkalla 7 tietä kyetä tuhoamaan vihollista? Parista (vahvistetusta) Moot.Jv.Prikaatista mehut (hyökkäyskyky) pois, riittääkö..?
Vois kuvitella että Kymijoki linjalla sitten odottelisivat viimeistään omat operatiiviset joukot ensimmäisiä vastaisku liikkeitä...

Äkkiseltään ainakin 7 ja 6 tien välinen maasto kaipaisi vähän enemmän vahvistuksia paikallisjoukoille jos/kun vihollinen lähtisi koukkailemaan sieltä pienempiä teitä meidän puolustuksen sivustoihin/tukialueille.
 
Kuinka paljon tuollaisen 1+1 tst-osaston ja 1+1 TorPataljoonan pitäisi tuollaisella karkeasti 70km matkalla 7 tietä kyetä tuhoamaan vihollista? Parista (vahvistetusta) Moot.Jv.Prikaatista mehut (hyökkäyskyky) pois, riittääkö..?

Sanoisin että tuhotyötä pitäisi tehdä suunnilleen MTJVPR TSTOS:a kohti...eli käytännössä prosenttiluvuiksi muutettuna suuruusluokkana joku 65-70% - jolloin peli olisi selvä. Tuolla alueella se on myös täysin mahdollista..ei kylläkään helppoa, mutta kuitenkin mahdollista.
 
Äkkiseltään ainakin 7 ja 6 tien välinen maasto kaipaisi vähän enemmän vahvistuksia paikallisjoukoille jos/kun vihollinen lähtisi koukkailemaan sieltä pienempiä teitä meidän puolustuksen sivustoihin/tukialueille.

Sitä tässä olen miettinyt, että jos alettaisiin ottaa noita koukkauksia kiinni vasta noin pitkän matkan päässä, niin noita komppanioita pitäisi olla alueella aika paljon, mutta aikaisemmissa tilanteissa oletin näin olevankin ja ainakin osan näistä taistelevan omia vastaavia taisteluita (mahdollisesti vain joukkueen kokoisia osastoja vastaan). Mutta jos komppanioita on vain yksi, niin koko taistelu olisi pitänyt mielestäni sijoittaa alkujaan jo tuonne Miehikkälän ja 7 tien välimaastoon, ja alkaa harata noita levittäytymis yrityksiä vastaan. Mutta jos muistan oikein, niin näinhän se taisi ollakin ekassa skenussa, että odotettiin Miehikkälän seudulta vetäytyviä komppanian rippeitä ja liitettiin ne omaan porukkaan. Ts. vihollinen totesi, että joka pirun tie ja etenkin risteys on miinoitettu ja niistä pitää mennä isommalla joukolla läpi, mikä sitten pakotti nämä viholliset Pyhällön reitille (joko onnistuimme arvaamaan asian tai sitten reitti jätettiin auki).
 
Sitä tässä olen miettinyt, että jos alettaisiin ottaa noita koukkauksia kiinni vasta noin pitkän matkan päässä, niin noita komppanioita pitäisi olla alueella aika paljon

Mielestäni ne koukkaukset nimenomaan kannattaa ottaa kiinni vasta pitkällä puolustajan syvyydessä - se vaikeuttaa hyökkääjän voimien keskittämistä, painopisteen luomista ja ennenkaikkea tulenkäytön keskittämistä merkittävästi - joka taas helpottaa puolustajan urakkaa melkoisesti.
Komppanioita ei välttämättä tuohonkaan ihan tuhottoman montaa tarvita, kunhan ne sijoitetaan järkevästi ja puolustajalle edulliseen maastoon. Hyökkääjälle voi ja pitääkin jättää liiketilaa - sinne MIHIN PUOLUSTAJA HALUAA - sillä saadaan liikettä "imutettua" puolustajan valitsemiin taistelupaikkoihin.
 
Sitä tarkoitin, että heti alkuunsa olisi aina jotakin meneillään, eli miina ja/tai väijytys joka mutkassa/risteyksessä, jotta koukkaus hieman hidastuisi. Myöskin muistuttaisin, että ekassa skenariossa aikaa valmistautumiseen oli muistaakseni päiviä, en tiedä voidaanko vihollinen johdattaa noin tarkkaan haluttuun paikkaan, vai oliko tuo valmistautumis aika hieman epärealistinen. Sanokaa te.
 
Back
Top