vehamala
Kenraali
Uusista alokkaista entistä harvempi keskeyttänyt palveluksen
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Uusista+alokkaista+entist%C3%A4+harvempi+keskeytt%C3%A4nyt+palveluksen/1135260123864
Tammikuussa aloittaneista alokkaista keskeytti 12,6 prosenttia. Viime vuoden toisessa saapumiserässä keskeyttäneitä oli liki kaksi prosenttiyksikköä enemmän.
Varusmiespalvelun keskeyttämiset ovat kääntyneet hienoiseen laskuun. Viime heinäkuussa palvelukseen astui 13 500 varusmiestä, joista 10,5 prosenttia palasi kotiin maitojunalla eli jätti palveluksen ensimmäisen kahden kuukauden aikana.
Tammikuussa aloittaneista keskeytti 12,6 prosenttia. Viime vuoden toisessa saapumiserässä keskeyttäneitä oli liki kaksi prosenttiyksikköä enemmän.
Yleisimmin palvelus keskeytyy terveydellisin perustein. Noin 35 prosentilla syynä ovat mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt. Tuki- ja liikuntaelinsairaudet ja erilaiset vammat ovat seuraavaksi yleisimmät syyt.
Siviilipalvelukseen siirtyy peruskoulutuskauden aikana hieman yli kaksi prosenttia saapumiserästä.
Puolustusvoimien koulutuspäällikön, eversti Pertti Laatikaisen arvion mukaan keskeytykset ovat monen tekijän summa.
Ennakko- ja kutsuntaterveystarkastuksissa palveluskelpoisuus kyetään määrittämään entistä paremmin koko asevelvollisuusajalle. Lisäksi on kiinnitetty huomiota koulutus- ja johtamiskulttuuriin.
Ennakkotarkastuksia tekevien lääkäreiden ja armeijan lääkäreiden käytäntöjä yritetään saada lähemmäs toisiaan, sanoo Puolustusvoimien ylilääkäri Pentti Kuronen.
Varsinkin terveyskeskuksissa saattaa työskennellä lääkäreitä, joilla ei ole käsitystä armeijan vaatimuksista. Silloin edessä voi olla nöyryyttävä kokemus, kun kotiin pitää lähteä ennen aikojaan. Kurosen mukaan ei ole kenenkään etu, että armeijassa käydään vain kääntymässä.