Palvelusta estävät tai haittaavat töppäilyt

JR49

Respected Leader
Oma poika meni vasta yläasteelle, mutta sitä ikäluokkaa olen, että tuttavien pojat alkavat yhä enemmän mennä armeijaan. Vaimon työkäverin poika menee kutsuntoihin seuraavana vuonna, ja pähkäilee jo nyt, että kun omaa ylinopeussakon mopolla, niin haittaako tämä?
Eli varmaan joku tietää, miten armeija nykyisin suhtautuu rikosrekisterimerkintöihin?

Oma tietämys ei varmaan enää päde 20 vuoden takaa. Tuolloinhan komppaniaamme suorastaan kerättiin pahimmat rikolliset, joilla oli eniten ongelmia viranomaisten kanssa niin palveluksessa kuin siviilissäkin.
Muistan, kun yksi valitti, että olisi halunnut spolliksi, mutta mopon virittämisestä tullut sakko tyrmäsi aikeen, ja jääkäriksi jäi.

Eli tuolloin ei suuremmin vissiin haitannut, kuin tiettyyn tehtäviin. Miten tänään?
 
Tuskinpa haittaa ylinopeussakko edes kuljuun haettaessa.
Sen sijaan tuore ratti luultavasti haittaisi. Omana aikanani 2000-luvun alussa Rukista pistettiin pihalle varusveijari, joka oli ajanut VLV:lla ratit. Ilmeisesti oli sen verran särmä kuitenkin, että Aukiin kelpasi takaisin eikä joutunut diplomivarusmieheksi (12kk).

Aamukamman keskustelujen mukaan jopa törkeä ratti mopolla ei ole estänyt jonkun kuljettajan uraa.
http://www.aamukampa.net/forum/viewtopic.php?f=49&t=4365

Vaikkapa Aluetoimistosta kysymällä saat virallista tietoa.
 
Joo, itse saavat kysyä, jos tätä enemmän haluavat tietää, mutta saivathan naiset nyt aamukahville puheenaihetta.
 
Omassa AUK-tuvassa oli kaksikin rattijuopumuksesta rangaistuksen saanutta ja mihinkään ei vaikuttanut ellei sitten RUK valintoihin. BMP-kurssille eivät varmaan olisi päässeet, mutta jv aliupseereiksi kylläkin.
 
Mitenköhän huumepuoli? Tuttava joku vuosi sitten valitteli poikansa sotkeutuneen huumeisiin, ja nyt kutsunnoissa ei paikkaa ainakaan tällä kertaa määrätty. Poika olisi itse kyllä halulla menossa intiin.
 
Huumeriippuvuudesta kertomalla saa pysyvän eron tornin aktiviteeteista. Näkyy kyllä sitten myös muissa rekistereissä.
 
Näin sen itsekin ajattelin. Jostain syystä pojan isä ei asiaa tajunnut ennakolta. Taisi olla isälle kova paikka.
Muistaakseni tuossa on 6 kk sääntö viime käytöstä, eli jos ilmoittaa että on käyttänyt, mutta ei 6 kk:teen, ei ole este palvelukselle.

Jos on tuomioita, joutuu tietenkin tarkempaan syyniin.

.....

Rikosrekisteri on muuten este erikoiusjoukkoihin ja ulkomaanpalvelukseen. Ja mainitaan selvyyden vuoksi ettå sakot eivät näy riikosrekisterissä. Siihen merkitään vain vankeusrangaistukset, riippumatta ovatko ehdollisia vai kovaa. Myös jos sakko muunnetaan vankeudeksi, se muuntorangaistus näkyy. Rikosrekisteristä sitten poistetaan tiedot rangaistuksesta eri aikamäärien jälkeen. Lyhyin aika on 5 v.
 
Huumeriippuvuudesta kertomalla saa pysyvän eron tornin aktiviteeteista. Näkyy kyllä sitten myös muissa rekistereissä.

Ei saa enää nykyään. Homma menee siten, että laitetaan E-luokkaan hakemaan vauhtia ja pompotetaan sinne 29-vuotiaaksi asti siltä varalta että lopettaisi käytön. Turha sitä on kyvykästä käsiparia hyljätä pienen pössyttelyn takia. Tietty turvallisuusselvitystä vaativiin juttuihin voi olla jännempää.

Lähde: luin jonkun firman lekureille tekemän kalvopakan aiheesta kun oli mil.fi:ssä jaossa ja kiinnosti. En löydä tähän hätään enkä muista mikä oli aikarajoitus viimeisestä käytöstä.
 
Jaa no, näin ainakin rykmentin komentaja jossain yhteydessä pari vuotta sitten kertoi.
 
Oma poika meni vasta yläasteelle, mutta sitä ikäluokkaa olen, että tuttavien pojat alkavat yhä enemmän mennä armeijaan. Vaimon työkäverin poika menee kutsuntoihin seuraavana vuonna, ja pähkäilee jo nyt, että kun omaa ylinopeussakon mopolla, niin haittaako tämä?
Eli varmaan joku tietää, miten armeija nykyisin suhtautuu rikosrekisterimerkintöihin?

Rikosrekisteriin joutuu vain vankeusrangaistuksista (ehdollisena tai kovana).

Rattijuopumuksesta voi tulla vankeutta, mutta mopolla ajetussa ylinopeudessa tuskin on rikosrekisteriin päässyt.

Astetta lievempi on sakkorekisteri ja ajokorttirekisteri, johon ylinopeudesta saa merkinnän. Yksittäisinä tekoina ei vaikuta yhtään mihinkään. Ehkä sitten jos niitä on enemmän kuin sormia tai mukana jotain vakavampaakin niin alkaa vaikuttamaan. Kaveri ei päässyt sotilaskuljettajakurssille, kun oli ajanut 150 km/h 50-rajoituksella.
 
Back
Top