Palvelusturvallisuus varusmiespalveluksessa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja TBman
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Jostain syystä jotkin nuoret miehet ovat kiinnostuneita armeijasta ja isänmaan palvelemisesta nimenomaan ase kädessä, niin pätevästäkin syystä pois jätetty saattaa kokea negatiivisia mielialoja, suurta pettymystä ja invaliditeetin tunnetta tuosta.
Varmasti näin ja esim. diabeteksen vaikutus on vaihdellut. Nyt vissiin ei pääse palvelemaan.

Valitettavasti puolustusvoimat ei tunnu etenevän B-miesten palveluksen kehittämisessä. Voisivat palvella kunniakkaasti ja tehdä osansa maanpuolustuksen eteen.
 
Upseerit vaihtuvat ja mielenkiinnon kohteet sen myötä. Urakierto (3-5 vuotta) vaikuttaa kehitykseen,
 
Mikähän mahtaisi olla arvon foorumistien oma käsitys omasta kuntoisuusluokasta tänäpäivänä, iän ja harrastusten myötähän tulee erinäisiä kremppoja.
Ikänäkö on pahin vaiva. Ammunta menee tauluihin mutta reisille kun lasit huurtuu eikä ilman näe kunnolla takatähtäintä, etutähtäimen ja taulun kyllä. Vielä 2 vuotta kuuskymppiseen.
 
Ikänäkö on pahin vaiva. Ammunta menee tauluihin mutta reisille kun lasit huurtuu eikä ilman näe kunnolla takatähtäintä, etutähtäimen ja taulun kyllä. Vielä 2 vuotta kuuskymppiseen.
Tarkoitus ei ollut tarkemmin udella kenenkään kuntoa, argumentaatiovirhe, sori siitä, vaan että kukin voi pohtia onko palveluskelpoisuusluokka muuttunut ajan myötä. Juu, ja ei teini olla enää itsekään
 
En tarkemmin vastannutkaan😉 Ikänäköiset ovat auttamatta ulkona taistelutehtävistä, vaikka muuten olisivat maastokelpoisia.
 
Mikähän mahtaisi olla arvon foorumistien oma käsitys omasta kuntoisuusluokasta tänäpäivänä, iän ja harrastusten myötähän tulee erinäisiä kremppoja.
Palveluskelpoisuuttahan määrittää lääkäri eikä sitä reserviläisille tietääkseni edes tehdä, mutta ilmeisesti tarkoitit että millainen kunto olisi mikäli se syystä X nyt testattaisiin?

Itselläni tunetmukset ovat kahtalaisia. Lihaskunto on epäintuitiivisesti sinänsä selvästi parempi kuin varusmiehenä (sen verran tullut mm. painettua hommia raksalla) ja välillä kestävyyskunto erityisesti (mm. pian palveluksen jälkeen lopetin tupakoinnin ja edellen pian sen jälkeen harrastamaan liikuntaa), mutta sittemmin astma on hieman rasittanut jälkimmäistä, ja viime aikoina välilevyn pullistuman rajoittama liikkuminen. Onneksi se vaiva on väliaikainen. Saa luvan ollakin, viimeiset puoli vuotta olen joutunut mm. pukemaan kengät potkaisemalla ne jalkaan.
 
Mikähän mahtaisi olla arvon foorumistien oma käsitys omasta kuntoisuusluokasta tänäpäivänä, iän ja harrastusten myötähän tulee erinäisiä kremppoja.
Tämä on mielenkiintoinen juttu. Minä olen varmuudella neljännen luokan nostettava miäs, kun on tuota massaa tullut aika paljon, vaikka olenkin kohtuullisesti juossut, hiihtänyt (jos mahdollisuus on tarjoutunut) ja ennenkaikkea harrastanut julmasti voimailua ja kamppailulajeja, niin ei minusta olisi vaikka kuukauden juoksukeikalle vihulaisen selustaan. Söisin ensimmäisellä viikolla kaikkien muonat ja nälkäkuolo korjaisi meidät täysin varmana.
Eli olen kiviriippa ressujoukossa.
 
Hoksasin iltapulussa asia artikkelikin.

Varmaan auttaisi jos kuskeja valvotetaan enemmän, kaikkein paras jos unohdetaan vaikka vartioon koko yöksi niin jaksaa sitten seuraavan päivän ajaa turvallisesti.
 
Varmaan auttaisi jos kuskeja valvotetaan enemmän, kaikkein paras jos unohdetaan vaikka vartioon koko yöksi niin jaksaa sitten seuraavan päivän ajaa turvallisesti.
On tosi hyvä vihje... Toivottavasti olet laittanut oikein kirjallisesti vetämään tämän esikuntaan, joohan?
 
Back
Top