Pappapataljoona sodassa

Museo

Kenraali
Unohdettua sotahistoriaa tämäkin.

Pappapataljoona - kirja sotilaista ja sotavangeista

YLE Lappi - Jorma Korhonen

Jos pataljoona koostuu nelikymppisistä miehistä, niin ei ihme, että se nimitetään "pappapataljoonaksi". Talvisodassa Viipurinlahdella taisteli tuollainen Lapin miesten joukko, virallisesti Erillinen Pataljoona 21.

Hassummaksi asian tekee se, että pääasiassa maakravuista koostuvan yksikön peitenimi oli Merivoimat C2. Peitenimen syy ei koskaan selvinnyt pataljoonan miehille.

Se ei ole liioin selvinnyt pappapataljoonasta kirjan kirjoittaneelle rovaniemeläiselle Mauri Hastille. Mauri Hastin kirja Pappapataljoona perustuu hänen isänsä tervolalaisen Lauri Hastin (1903-1978) ääninauhalle puhumaan kertomukseen ja yleisiin arkistotietoihin.

Vanhoja miehiä, pientilallisia ja tukkityöläisiä

Tuohon Er.P21:een kuului miehiä Tervolasta, Kemistä, Ranualta sekä suuri joukko Kittilästä ja Sodankylästä. Pappapataljoona -kirjassa Mauri Hast dokumentoi kovia ihmiskohtaloita sotatoimissa ja vangittuina. Kotirintamalla saatettiin vain arvella: "elossa-kadonnut-kuollut".Kirjan viimeisillä sivuilla on seikkaperäinen nimiluettelo pataljoonan miehistä ja selvitystä siitä, miten heille sotaretkellä ja -vankeudessa kävi.

Pappapataljoona -kirja kertoo mielenkiintoisesti miesten vangitsemisen, sitä seuraavat kuljetukset ja kuulustelut - myös vapautumisen.

Lauri Hastin vankeusmatka polveili monessa paikassa Neuvostoliitossa. Lopulta se ulottui Moskovasta 700 kilometriä itään, Grajazovetsin kaupunkiin. Siellä oli 600 sotavangin pääleiri; miesten joukossa oli vain kaksi naista.

"Nousimme kiven takaa kädet ylhäällä"

Pataljoonansa mukana Lauri Hast osallistui Viipurinlahdella muun muassa hurjaan Pukinsaaren taisteluun, mutta joutui sitten puna-armeijan vangiksi helmikuussa 1940. Vangiksi antautuessaan Lauri Hast myös lievästi haavoittui vihollisen luodista.

Näin hän kertoo: "Olimme asemissa saaren kaakkoiskulmassa, kun venäläisiä alkoi tulla edestä ja takaa. Tuttuja poikia kaatui ja haavoittui joka puolella. Lopulta meitä oli jäljellä enää neljä miestä ja me peräännyimme kohti rantaa suuren kiven taakse.

Venäläiset tulivat kiven toiselle puolelle ja vaativat meitä antautumaan ja tulemaan esiin. Sieltä lensi käsikraattikin meidän puolelle, mutta onneksi se ei räjähtänyt. Palosaaren Aukusti (Kittilästä) sen sitten ääneen sanoi, että eiköhän heitetä torrakot pois ja antauduta. Niin me sieltä kiven takaa tulimme pois kädet ylhäällä..." Antautumisvaiheessa Lauri Hast haavoittui lievästi vihollisen kivääristä.

Isän tarina piilossa 20 vuotta

Mauri Hast kuuli tuon isänsä tarinan ensimmäisen kerran vasta vuonna 1977. Ääninauha, vaatimaton C-kasetti pysyi pojan pöytälaatikossa piilossa lähes kaksikymmentä vuotta.

-Muistin nauhan, otin sen esiin ja innostuin selvittämään enemmän isäni vaiheita talvi- ja jatkosodassa ja yleensäkin tuon Er.P 21:n taustoja.

Mauri Hast kertoo, että pataljoonan kolmannen komppanian rientäessä rintamalle sen vahvuus oli 197 miestä. Kun komppania rauhan tultua hiihteli takaisin Kotkaan siinä oli enää jäljellä 8 aliupseeria ja 45 sotamiestä.

Hyökkäys jäänmurtajalla ja 200 potkukelkalla!

-Siinä sotimisessa Viipurinlahdella oli kyllä outojakin asioita, Mauri sanoo ja kummastelee miesten varustusta. Muonavahvuuteen kuului myös yhdeksän poroa. Eikä siinä kaikki...Vihollista päin piti hyökätä yhdellä jäänmurtajalla - Tarmolla - ja 200 potkukelkalla!, Sodankyläläinen Kalle Kiuru hieman häveliäästi kuvailee asiaa näin: "Katsokaa pojat! ...Pohjoisen papat, porot ja potkukelkat hyökkäävät! ...Onneksi jätettiin porot Mokraan ja on yö, etteivät kotkalaiset näe meidän salaisia aseitamme."

Tarmon hyökkäys- ja valloitusretket kuitenkin epäonnistuivat ja Kotkan satamassa alus sai vihollisen lentokoneesta täysosuman keulaansa ja vaurioitui pahoin.

Vapaus: oma koti, perhe ja työ...

Hast ja muut sotavangit myöhemmin vapautettiin huhtikuussa 1940. Suomalaisten ja neuvostoliittolaisten vankien vaihto tapahtui Vainikkalassa. Lauri Hast osallistui vielä jatkosotaan Ilomatsin suunnalla, mistä kotiutui 1944.

Pitkän ja värikkään sotataipaleen tehnyt mies pääsi vihdoin takaisin Tervolaan - kotiinsa. Hastien rintamamiestalo valmistui 1947.

Lauri Hast teki päivätyönsä Kemi Oy:n palveluksessa työnjohtajana. Yhdessä vaimo Saiman kanssa hän kasvatti neljä lasta, kolme tyttöä ja yhden pojan, Maurin.

Lauri Hast kuoli 75-vuotiaana vuonna 1978. Hän kuoli vuosi sen jälkeen, kun oli kertonut sotavankeustarinansa ääninauhalle. Veteraanin toive oli, että nauhoite saatetaan tulevien polvien tietoon kertomaan sodan julmuudesta ja sotaan joutuneiden ihmisten kärsimyksistä.
 
Mun Pappa oli Karjalan kannaksella talvisodasssa ja mun Ukki oli Sallan rintamalla talvisodassa taistelemassa isänmaan puolesta.
 
Back
Top