Pariisissa ammuttu poliiseja

Silmääni pisti tämä kohta sivulla kaksi olevasta kirjoituksesta:

Vuonna 2016 Ranskassa kuoli virantoimituksessa 26 poliisia ja 16000 loukkaantui. Poliisi&Oikeus-lehdessä kerrotaan tarkemmin kahdesta tapauksesta, jotka olivat harkittuja tappoja ja tappoyrityksiä.

Meanwhile in the US:

A total of 140 law enforcement officers were killed in 2016 in line of duty deaths.

Ranskan väkiluku on noin 65 miljoonaa. Tämä tarkoittaa 0,4 poliisikuolemaa vuodessa miljoonaa kansalaista kohti.

Yhdysvaltain väkiluku on noin 324 miljoonaa. Tämä tarkoittaa 0,43 poliisikuolemaa vuodessa miljoonaa kansalaista kohti.

Samaan aikaan maiden yleisen väkivaltaisuuden välillä on huomattava ero. Ranskassa tehdään vuodessa 1,2 tahallista henkirikosta 100 000 kansalaista kohti. Yhdysvalloissa tehdään vuodessa 3,9 tahallista henkirikosta 100 000 kansalaista kohti. Myöskin ero ampuma-aseiden saatavuudessa on maiden välillä suuri.

Kaikki tämä johtaa minut uskomaan, että useampi ranskalaispoliisi olisi elossa tänä päivänä, mikäli he olisivat käyttäneet virka-aseitaan amerikkalaiseen tapaan. Vastuu tästä on Ranskan ylimmillä oikeusviranomaisilla ja Ranskan poliittisella johdolla, jotka ovat asettaneet ihmiset tasavertaiseen asemaan keskenään. Asiahan ei ole näin.

Eräs viisas mies kertoi minulle aikanaan, että voimankäyttötilanteessa on kyse kolmen tahon turvallisuudesta: ensinnä sivullisten turvallisuudesta, koska he ovat syyttömiä tilanteeseen, toiseksi poliisien turvallisuudesta, koska heille maksetaan riskin ottamisesta, ja viimeiseksi kohdehenkilön turvallisuudesta, koska hän on omalla toiminnallaan aiheuttanut tilanteen. Jos väkijoukko alkaa heitellä poliisiautoa kohti polttopulloja, on kynnys aseenkäyttöön ylittynyt, ja vastuussa ovat kollektiivisesti kaikki ryhmän toimintaan osallistuvat.
 
Back
Top