Patria myi - mutta minne?

3JK

Kersantti
Kauppalehti Keskiviikko 16.06.2010 klo 12:52

Kuka tietää mistä on kysymys?

Puolustusvälinevalmistaja Patria on tehnyt kaupat elektronisesta valvontajärjestelmästä. Yhtiö luonnehtii sopimusta merkittäväksi avaukseksi. Kaupan arvo ja ostaja jäävät kuitenkin salaisiksi.

ARIS-järjestelmän toimitukset alkavat jo tänä vuonna ja jatkuvat vuoteen 2012.

ARIS on elektronisen tiedustelun järjestelmä, jonka avulla voidaan seurata, siepata ja tallentaa elektronista liikennettä, esimerkiksi radio- tai kännykkäliikennettä. Järjestelmän tavoite on pyrkiä murtamaan vastapuolen yritykset salata liikenne.

Markkinointijohtaja Simo Mäkipajan mukaan Patria on tehnyt alan tuotekehitystä koko 2000-luvun. Omasta tuotekehityksestä on nyt päästy sarjavalmistukseen.

Kauppa on saanut Mäkipajan mukaan valtioneuvoston hyväksynnän jo valmisteluvaiheessa.

Patrian omistavat Suomen valtio ja eurooppalainen puolustusvälinekonserni EADS.

STT

http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2010/06/34480&sort=false
 
Lehdistötiedotteessa lukee "European customer". Joku oikein kyyninen ja vainoharhainen voisi jopa kuvitella sen Euroopan maan olevan Suomi...
 
http://www.patria.fi/Patria_WWW_EN_Sisalto/Patria_WWW_EN/Products+and+services/Situational+Awareness+sitearea/Advanced+Real-Time+Intelligence+System/index.html

Lisäselvennystä kansalle.

Eikös PV:llä olla juuri ottamassa käyttöön uutta lentävää ELINT-kalustoa?
 
Joo mutta eikös se tiedustelulaitteisto tullut Lockheed Martinilta. Voihan siinä toki olla kotimaisiakin osia, mutta jotenkin tuntuu että nyt kyseessä on ihan ulkomainen asiakas kun asia oikein uutisoitiin. Mutta toivottavasti järjestelmä on suomessakin käytössä.
 
Museo kirjoitti:
Lehdistötiedotteessa lukee "European customer". Joku oikein kyyninen ja vainoharhainen voisi jopa kuvitella sen Euroopan maan olevan Suomi...

Haha! Samaa mietin, oman maan kansalaisille ei tod, kerrota, mutta muut tietävät asiat perustamispaikoista lähtien :D
 
Back
Top