Patria: puolustusvälinehankinnat vähenevät, kannattavuus hyvä

Tvälups

Ylipäällikkö
yle 19.3.2014 klo 16:25
Patria: puolustusvälinehankinnat vähenevät, kannattavuus hyvä
Patrian liikevaihto kasvoi viime vuonna, mutta pienentynee tänä vuonna.

Vakautta Patrian toimintaa tuo tänä vuonna kalustojen ylläpitoon liittyvät uudet hankkeet. Kuva: Jarno Mela / Lehtikuva
Puolustusvälinekonserni Patria ennakoi liikevaihtonsa laskevan tänä vuonna. Syynä on puolustussektorin hankintojen supistuminen niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Patria ennakoi myös kannattavuutensa laskevan viime vuoteen verrattuna.

Viime vuonna Patria-konsernin tulos ennen veroja kohosi 93 miljoonaan euroon, joka on yhdeksän miljoonaa euroa enemmän kuin vuotta aiemmin. Myönteiseen kehitykseen vaikuttivat muun muassa Kroatian ajoneuvotoimitusten päättyminen ja Ruotsin toimitusten alkaminen.

Viime vuonna Patria sai uusia tilauksia edellisvuotta enemmän, mutta samaan aikaan koko tilauskanta pieneni. Vakautta Patrian toimintaan tuo kuitenkin kalustojen ylläpitoon liittyvät uudet hankkeet.

Hämeenlinnassa Patria työllistää suoraan noin nelisen sataa ihmistä.
 
yle 9.4.2014 klo 16:19
Patria käy yt-neuvotteluja Tampereella ja Hämeenlinnassa – työt uhkaavat loppua yli sadalta
Patrian Land-liiketoiminta on käynnistänyt yt-neuvottelut Tampereella ja Hämeenlinnassa. Sastamalassa neuvottelut aloitettiin jo maaliskuussa. Nyt irtisanomisuhan alla on enintään 110 ihmistä.

Patrian Land-liiketoiminta vastaa muun muassa panssariajoneuvojen suunnittelusta ja valmistuksesta. Kuva: Ville Välimäki / Yle
Mistä on kyse?
  • Patria on aloittanut yt-neuvottelut Tampereella ja Hämeenlinnassa
  • Land-liiketoiminta käynnisti jo aiemmin yt-neuvottelut Sastamalassa
  • Sastamalan osalta ratkaisuja odotetaan huhtikuun lopulla, Tampereen ja Hämeenlinnan osalta neuvottelut päättynevät toukokuussa
Patria Land-liiketoiminnan nykyinen työtilanne ja tilauskanta eivät riitä tarjoamaan töitä kaikille. Siksi Patria on aloittanut yt-neuvottelut Tampereen ja Hämeenlinnan yksiköissään.

Irtisanomisuhka koskee 110 henkilöä. Mahdollisesti väkeä myös lomautetaan.

Liiketoimintajohtaja Mika Kari kertoo, että neuvotteluja uusista kaupoista on vireillä, mutta kauppojen toteutuminen kestää aikansa. Myös joihinkin hankkeisiin on tullut viivytyksiä.

Esimerkiksi viime marraskuussa solmittu panssariajoneuvokauppa Etelä-Afrikkaan ei myöskään takaa töitä pitkäksi aikaa. Suomessa valmistetaan vain esisarja ajoneuvoista. Loput 238 ajoneuvosta rakennetaan Etelä-Afrikassa.

Ajoneuvoihin ja asejärjestelmiin keskittyvä Land-liiketoiminta työllistää Hämeenlinnassa, Tampereella ja Sastamalassa noin 500 työntekijää ja toimihenkilöä. Hämeenlinnassa on töissä yli 430, Tampereella yli 50 ja Sastamalassa noin 20 ihmistä.

Sastamalan osalta yt-neuvottelut aloitettiin jo maaliskuussa ja tuloksia odotetaan huhtikuun lopussa. Tampereen ja Hämeenlinnan osalta yt-neuvottelujen arvioidaan päättyvän toukokuun loppuun mennessä.
 
Back
Top