Patrialle jättikauppa Ruotsiin

Radar

Kapteeni
Patria toimittaa Ruotsin armeijalle 113 panssaroitua miehistönkuljetusvaunua ase- ja muine järjestelmineen. Lisäksi kauppaan kuuluu optio toisen 113 ajoneuvon ostamisesta. Kaupan arvo on yhteensä noin 250 miljoonaa euroa. Alun perin tilauksesta sovittiin jo kesällä 2009, mutta tarjouskilpailusta valitettiin Tukholman lääninoikeuteen.

Patria AMV on panssaroitu modulaarinen ajoneuvo.

Vastaavia ajoneuvoista on tehty sopimus myös Suomen ja Puolan armeijan kanssa. Yhteensä Patria on sopinut 1 300 ajoneuvon kaupasta.

Patria sai kyseisen ajoneuvotilauksen Ruotsista jo kesäkuussa 2009, mutta tarjouskilpailun hävinnyt BAE Systems Hägglunds valitti Ruotsin puolustusvoimien materiaalilaitoksen päätöksestä.

Nyt solmittu tilaus vahvistui toisen tarjouskilvan jälkeen.

Ruotsin asevoimien on tarkoitus käyttää vaunuja kriisinhallintatehtävissä.
Toimitusjohtaja pitää kauppaa merkittävänä

Patrian toimitusjohtaja Heikki Allonen pitää kauppaa erittäin merkittävänä niin Patrialle kuin koko pohjoismaiselle puolustusteollisuudellekin. Allonen muistuttaa, että kauppasumma 250 miljoonaa euroa on suuri suhteutettuna Patrian 550 miljoonan euron vuotuiseen liikevaihtoon.

Allonen ei halua kommentoida, millaisissa tehtävissä Ruotsi aikoo ajoneuvoja käyttää, mutta kertoo, että yleensä tällaisia ajoneuvoja käytetään erilaisissa kriisinhallinta- ja koulutustehtävissä. Ruotsille toimitettavien AMV-ajoneuvojen aseistusta Allonen kuvailee "normaaliksi" - esimerkiksi Suomessa kyseisissä ajoneuvoissa on 12,7 millimetrin konetuliase.

Ajoneuvot kootaan Hämeenlinnassa, mutta osa elektronisesta paketista, moottoreista ja suojamateriaaleista tulee Ruotsista ja Norjasta. Projekti alkaa Allosen mukaan heti, mutta varsinaiset työt painottuvat vuosiin 2012 ja 2013.

- Tavoitteena on, että panssariajoneuvot saadaan toimitettua vuoden 2013 loppuun mennessä, Allonen linjaa.

Allonen ei usko, että Patrialle koituu ikävää jälkipyykkiä tästä kaupasta.

- Tarjouskilpailu on hoidettu erittäin läpinäkyvästi, ja Ruotsi on pitänyt hyvin huolta koko prosessista, Allonen painottaa YLE Uutisten haastattelussa.
 
Katotaan sitten mitä suomalaiset ostaavat sieltä.

Ehkä lisää CV9030 tai RBS70 tai Archer telatykki??????
 
Pohjoiselle valmiusyhtymälle panssari-tekat (tai CV9030:t), lisää it-ohjuksia, Arcerit olis kivoja... Ainii, ja pari - kolme monitoimikorvettia.
 
Älkääs nuolasko vielä kun tipahtaa... meinaan Patrian kaupasta voi tulla uusi riitautus! Ja jos näin käy, se on Patrian menoa!
 
Teräsmies kirjoitti:
Archer on liian kallis.

Archerista taitaa olla karvalakkimalli tekeillä. Sama alusta, mutta tavallinen tykki. Se voisi olla passeli peli. Oletettavasti halvempi käyttää, kuin telavetoinen. Kuitenkin kohtuullinen liikkuvuus dumpperin alustan takia. Viimeisen päälle olevan automaation puuttuessa voi olla kohtuullinen ylläpitokustannuksiltaan. Vaatii tietysti miehiä, kuten tavalliset tykit. Se ei liene ongelma asevelvollisuuden jatkuessa.
 
AKE-ukki kirjoitti:
Älkääs nuolasko vielä kun tipahtaa... meinaan Patrian kaupasta voi tulla uusi riitautus! Ja jos näin käy, se on Patrian menoa!

Olet oikeassa, lujin että BAE on mahdolisuus "överklaga beslutet" ja sitten se alkaa uudestaan.

On vähän kun EU:n demokraatia jos Irlanti olisi sanonut EI siihen Lissabonfördarget niin olisi tullut uus kansanäänestys.....
 
Kyllä sieltä jotain varmaan ostetaankin...jos nyt joskus ylipäätään noita kauppoja toimituksiin saakka saadaan puskettua. Suurvalmistajat pitävät painetta päällä ja pieniä kuritetaan ja opetetaan.
 
JOKO kirjoitti:
Teräsmies kirjoitti:
Archer on liian kallis.

Archerista taitaa olla karvalakkimalli tekeillä. Sama alusta, mutta tavallinen tykki. Se voisi olla passeli peli. Oletettavasti halvempi käyttää, kuin telavetoinen. Kuitenkin kohtuullinen liikkuvuus dumpperin alustan takia. Viimeisen päälle olevan automaation puuttuessa voi olla kohtuullinen ylläpitokustannuksiltaan. Vaatii tietysti miehiä, kuten tavalliset tykit. Se ei liene ongelma asevelvollisuuden jatkuessa.

Archer

Last edited by a moderator:

Jos Patria vaikka tekis Sisun alustalle ajoneuvotykin? :a-laugh:
 
AKE-ukki kirjoitti:
Älkääs nuolasko vielä kun tipahtaa... meinaan Patrian kaupasta voi tulla uusi riitautus! Ja jos näin käy, se on Patrian menoa!

Meinaatko että Patria ei voittaisi kolmatta kierrosta?
 
Olisi hyvä jos se menis läpi se kauppa...sitten on ehkä Norjan vuoro, Suomi ostaa Nasams II sieltä ja ne etsii uuta miehistökuljetusvaunua ja Suomi on esitänyt AMV:n.....
 
Teräsmies kirjoitti:
AKE-ukki kirjoitti:
Älkääs nuolasko vielä kun tipahtaa... meinaan Patrian kaupasta voi tulla uusi riitautus! Ja jos näin käy, se on Patrian menoa!

Meinaatko että Patria ei voittaisi kolmatta kierrosta?

Toivottavasti voittaa! Mutta mikä mahtaa olla Patrian taloudellinen tilanne? Kestääkö se uusien tilausten viivästymistä?
 
Luulisi siellä olevan tilauksia alle sen verran, että pelivaraa löytyy. Jos siellä ei ole joskus tekemistä kaikille ukoille, niin silloinhan ne varmaan laittaa ukkoja pihalle tai lomalle.
 
juhapar kirjoitti:
JOKO kirjoitti:
Teräsmies kirjoitti:
Archer on liian kallis.

Archerista taitaa olla karvalakkimalli tekeillä. Sama alusta, mutta tavallinen tykki. Se voisi olla passeli peli. Oletettavasti halvempi käyttää, kuin telavetoinen. Kuitenkin kohtuullinen liikkuvuus dumpperin alustan takia. Viimeisen päälle olevan automaation puuttuessa voi olla kohtuullinen ylläpitokustannuksiltaan. Vaatii tietysti miehiä, kuten tavalliset tykit. Se ei liene ongelma asevelvollisuuden jatkuessa.

Jos Patria vaikka tekis Sisun alustalle ajoneuvotykin? :a-laugh:

No, eipähän kävisi ainakaan tykki-insinöörikadettiupseereille aika pitkäksi. :lanssi: On taas haastetta muutamaksi vuosikymmeneksi, ylitöitä ja ylennyksiä tiedossa ja käy halvaksi pitkässä juoksussa kun tykillä ei rauhan aikana saa ampua.

Pyörivä kivi ei sammaloidu ja pennissä on miljoonan alku ja sitä rataa.
 
Alligator hyllätiin aikaisen kilpailussa

Det svenska stridsfordonet Alligator diskades tidigt av FMV. Anledningen var att man inte uppfyllde alla så kallade ”skall”-krav i upphandlingen.

Det innebär att Alligator aldrig värderades helt och hållet mot de andra fordonen i upphandlingen.
Även den schweiziska Mowag och tyska Boxer diskades för att de inte uppfyllde ”skall”-kraven.
Slutstriden om den svenska ordern kom i stället att stå mellan finska AMV Patria och franska Nexter, och där var Patria överlägsen.
Det framgår av det så kallade tilldelningsbeslutet, som alla anbudsgivare i upphandlingen får ta del av. Där framgår att Hägglunds inte uppfyllde kraven på bland annat lastvolym och underhållssystem.
– Reglerna i LOU, lagen om offentlig upphandling, är väldigt oförlåtande, säger brigadgeneral Anders Carell, chef för FMVs anskaffningskontor mark. De företag som inte klarar ”skall”-kraven får inte gå vidare i upphandlingen. Det här är krav som företagen vet i förväg att de måste klara.

På BAE Systems Hägglunds i Örnsköldsvik är besvikelsen stor:
– Det är helt obegripligt. Vi anser att vi uppfyller alla skallkrav, ändå så anser FMV att vi inte gör det. Och det handlar om formuleringar i detaljer. Vi har lagt ner så mycket tid och kraft på att säkerställa att vi inte skulle falla på någon sån här formaliasak, vi har haft jurister som kollat allting. Ändå sker det här, säger Tommy Gustafsson-Rask, marknadschef.

– Vi har ett mycket konkurrenskraftigt anbud, vi är djupt besvikna att det inte ens fick utvärderas.

När FMV för ett år sedan första gången gav ordern till Patria överklagade Hägglunds, och fick rätt. Upphandlingen fick göras om från början. Frågan är om man tänker överklaga en gång till?
– Det kan jag inte svara på nu. Vi måste få kompletterande information från FMV, vi måste förstå hur de tänker först, säger Tommy Gustafsson-Rask.

Ett överklagande måste vara inlämnat den 23 augusti

Award decision

http://www.nyteknik.se/incoming/article2456905.ece/BINARY/Award+DecisionArmoured+WheeledVehicle+System+2014.pdf
 
juhapar kirjoitti:
JOKO kirjoitti:
Teräsmies kirjoitti:
Archer on liian kallis.

Archerista taitaa olla karvalakkimalli tekeillä. Sama alusta, mutta tavallinen tykki. Se voisi olla passeli peli. Oletettavasti halvempi käyttää, kuin telavetoinen. Kuitenkin kohtuullinen liikkuvuus dumpperin alustan takia. Viimeisen päälle olevan automaation puuttuessa voi olla kohtuullinen ylläpitokustannuksiltaan. Vaatii tietysti miehiä, kuten tavalliset tykit. Se ei liene ongelma asevelvollisuuden jatkuessa.

Jos Patria vaikka tekis Sisun alustalle ajoneuvotykin? :a-laugh:

Huomasin hymiön :a-wink: mutta silti ajattelin laittaa linkin videoon, sillä kuorma-auton alustallehan on Israelissa tarjolla Soltam ATMOS, joka on tavallaan Patrian pikkuserkun kaima (siis Tampellan kautta). No, tuossahan saisi olla jyrympi MAASTOkuorma-auto ja ehkä tykin kaikki asiat ei ole ihan kohdallaan. Mahdollisuus ampua Excalibur-tason kranaattia? Kestääkö käytössä vai samaa tautia kuin 155H83? Hinta ilmeisesti kolmanneksen Archerin nykymallista (luettu tosi luotettavasta lähteestä eli youtuben kommenteista..).

Tässä näppärä esittelyvideo, tosin muzakki ei
 
Last edited by a moderator:
Kasikolmonen taitaa olla ihan ok tuote. Ysikasissa ne ongelmat ovat. Ellei sitten ole vuoden sisällä saatu kuntoon. Ja tuo Soltamin ase kyllä muistuttaa pitkälti K83:a, koska niillä on yhteinen esi-isä (122K60).
 
Nyt se on 100% varma että Patria voitti!!!! :)

BAE Hägglunds ska INTE överklaga beslutet!!!!
 
Back
Top