Tvälups
Ylipäällikkö
yle uutiset Blogi 3.5.2013 klo 10:17
Pekka Ervasti: Sotasalaisuuksia
Suomalainen ei koskaan puhu sodasta suoraan. Se koukkaa, kirjoittaa Pekka Ervasti blogissaan.
Kansanedustajat saavat ensi viikolla eteensä ulkoasianvaliokunnan mietinnön hallituksen puolustus- ja turvallisuuspoliittista selonteosta. Siinä tyhjenee koko verbaalinen panosvyö kerralla, kun parlamentaarikot iskevät korpisoturin peräänantamattomuudella turvallisuuspolitiikkamme murtokohtiin.
Eikä tässä kaikki.
Puolustusvoimien ylipäällikkö Sauli Niinistö aikoo kutsua ensi kesänä pari komppaniallista turvallisuuspolitiikan asiantuntijoita maastoharjoitukseen Naantalin Kultarantaan. Tarkoitus on paitsi verestää vanhoja inttimuistoja myös opetella uudestaan ulkoa turvallisuuspolitiikan liikkuvat osat.
Turvallisuuspoliittissa keskustelussa kieli on kuitenkin syytä panna keskelle kylää. Liian sotaisiin tai militaristisiin termeihin on syytä suhtautua kuin ruosteiseen merimiinaan: karkuun ja äkkiä!
Aina ei Suomessa näin ole ollut.
Kaikkihan me muistamme, kuinka aivan itsenäisyyden alussa Suomen hallituksessa istui sotaministeri. Se oli komealta kalskahtava titteli, josta nykysivarikin ymmärtää, mikä oli kyseisen viskaalin pääasiallinen toimenkuva.
Tänään meillä on puolustusministeri ja paikalla istuu intin käymätön mies, joka näyttää kiltiltä harrypotterilta. Onpa hommassa nähty pari naistakin, joista toinen ei virkaan astuessaan tuntenut edes arvomerkkejä! Tämä kaikki kuvastaa huolestuttavalla tavalla Suomen sotahalujen täydellistä romahtamista. Me ollaan ihan puolustuskannalla vaan. Jos nyt joskus joku sotilastoimihenkilö harhautuu univormu päällä rajan yli, niin hän on todennäköisesti menossa rauhaa turvaamaan tai adjutantin ominaisuusuudessa kantamaan presidentin puolison käsilaukkua valtiovierailulla.
Niinpä Suomi nytkin Afganistanissa Naton kanssa vaan kriisiä hallitsee, vaikka talibanit vastapuolella käyvät täyttä pyhää sotaa.
Kun kansainvälinen sotilas-, anteeksi puolustusyhteistyö, lisääntyi 1990-luvulla, Suomestakin tuli läntisen sotilas-, ei kun puolustusliiton Naton aseveli - tai siis rauhankumppani. Silloin vähän aikaa puhuttiin, että suomalaisetkin sotilaat voisivat osallistua rauhaanpakottamiseen. Osasto seis! Siis pakottamiseenko? Eihän pieni rauhantahtoinen Pohjoismaa voi sellaista termiä kalistella. Siksi tehtiin aivan uusi asento ja rauhaanpakottamisesta tuli kriisinhallintaa. Niinpä Suomi nytkin Afganistanissa Naton kanssa vaan kriisiä hallitsee, vaikka talibanit vastapuolella käyvät täyttä pyhää sotaa.
Koska kansalaiset vierastavat läntistä sotilas- ei kun puolustusliitto Natoa, niin meidän ulkopoliittinen johto korostaa milloin pohjoismaista sotilas-, ei kun puolustusyhteistyötä, milloin EU:n puolustusyhteistyötä.
Edellinen tarkoittaa mm. lentelemistä Hornetilla ilman pyssyjä ja paukkuja Islannin ilmatilassa. Jos jotain uhkaavaa ilmenee, norjalainen Nato-hävittäjä käy kurkkaamassa, onko rys... ei kun tuntematon ilma-alus tulossa. Suomalainen jokasäänhävittäjä pyrähtää siinä vaiheessa kotilieden lämpöön Keflavikin upseerimessin siideribaariin, jossa ruotsalaiset JAS:it ovatkin jo tovin aikaa istuskelleet diskuteeraamassa entisistä, kunniakkaista sotilassaavutuksista. Kyse on siis ajasta ennen Pultavan taistelua vuonna 1709.
EU:ssa Suomi on mukana mm. nopean toiminnan joukkoissa. Jossakin niitä kutsutaan taistelujoukoiksi (natoksi: Battle Group), mutta ei meillä. Puolustusvoimien sisällä tosin muutamat hurjapäät ovat puhuneet nopean koston joukoista. Nämä henkilöt on todennäköisesti jo erotettu armeijan palveluksesta ohjesäännön vastaisen karkean kielenkäytön vuoksi. Tai ei heitä tarkasti ottaen ole erotettu. He vain joutuivat "puolustusvoimauudistuksen yhteydessä toteutettujen muutostoimenpiteiden kohteeksi".
Kun Suomi aikoinaan harkitsi uusien kuljetushelikopterien hankintaa, kenraalit olisivat samalla halunneet tilata myös muuttaman taisteluhelikopterin. Hanke ei saanut ilmaa roottorien alle, vaikka viime metreillä ryhdyttiin puhumaan saattokoptereista. Olisi ehkä pitänyt puhua kirjastohelikoptereista ja laajentaa niiden tehtävänkuva harvaanasuttujen alueiden sivistyspalveluiden turvaamisen suuntaan.
Ennen sanottiin, että suomalainen sotilas ei koskaan peräänny, vaan tekee vain täyskäännöksen ja hyökkää jälleen. Hyökkääminen on nykyisin kuitenkin täysin poissuljettu etenemismuoto. Tämä kävi selväksi, kun hallitus äskettäin laati kyberpuolustusta käsittelevän selvityksen. Sotilaat toivoivat Suomi kehittäisi itselleen verkkohyökkäyskykyä. Työryhmään kuuluneet poliitikot saivat oitis akuutin silmien vipatus- ja sydämen tykytyskohtauksen. He eivät halunnet puhua atakista ollenkaan. Mietinnön mukaan hyökkäys onkin nyt vaikuttamista.
Onkohan Parolan panssariprikaatissa jo muutettu kaikki tankit vaikuttamisvaunuiksi?
Pekka Ervasti
Kirjoittaja on Yle Uutisten politiikan toimituksen päällikkö
Pekka Ervasti: Sotasalaisuuksia
Suomalainen ei koskaan puhu sodasta suoraan. Se koukkaa, kirjoittaa Pekka Ervasti blogissaan.
Kansanedustajat saavat ensi viikolla eteensä ulkoasianvaliokunnan mietinnön hallituksen puolustus- ja turvallisuuspoliittista selonteosta. Siinä tyhjenee koko verbaalinen panosvyö kerralla, kun parlamentaarikot iskevät korpisoturin peräänantamattomuudella turvallisuuspolitiikkamme murtokohtiin.
Eikä tässä kaikki.
Puolustusvoimien ylipäällikkö Sauli Niinistö aikoo kutsua ensi kesänä pari komppaniallista turvallisuuspolitiikan asiantuntijoita maastoharjoitukseen Naantalin Kultarantaan. Tarkoitus on paitsi verestää vanhoja inttimuistoja myös opetella uudestaan ulkoa turvallisuuspolitiikan liikkuvat osat.
Turvallisuuspoliittissa keskustelussa kieli on kuitenkin syytä panna keskelle kylää. Liian sotaisiin tai militaristisiin termeihin on syytä suhtautua kuin ruosteiseen merimiinaan: karkuun ja äkkiä!
Aina ei Suomessa näin ole ollut.
Kaikkihan me muistamme, kuinka aivan itsenäisyyden alussa Suomen hallituksessa istui sotaministeri. Se oli komealta kalskahtava titteli, josta nykysivarikin ymmärtää, mikä oli kyseisen viskaalin pääasiallinen toimenkuva.
Tänään meillä on puolustusministeri ja paikalla istuu intin käymätön mies, joka näyttää kiltiltä harrypotterilta. Onpa hommassa nähty pari naistakin, joista toinen ei virkaan astuessaan tuntenut edes arvomerkkejä! Tämä kaikki kuvastaa huolestuttavalla tavalla Suomen sotahalujen täydellistä romahtamista. Me ollaan ihan puolustuskannalla vaan. Jos nyt joskus joku sotilastoimihenkilö harhautuu univormu päällä rajan yli, niin hän on todennäköisesti menossa rauhaa turvaamaan tai adjutantin ominaisuusuudessa kantamaan presidentin puolison käsilaukkua valtiovierailulla.
Niinpä Suomi nytkin Afganistanissa Naton kanssa vaan kriisiä hallitsee, vaikka talibanit vastapuolella käyvät täyttä pyhää sotaa.
Kun kansainvälinen sotilas-, anteeksi puolustusyhteistyö, lisääntyi 1990-luvulla, Suomestakin tuli läntisen sotilas-, ei kun puolustusliiton Naton aseveli - tai siis rauhankumppani. Silloin vähän aikaa puhuttiin, että suomalaisetkin sotilaat voisivat osallistua rauhaanpakottamiseen. Osasto seis! Siis pakottamiseenko? Eihän pieni rauhantahtoinen Pohjoismaa voi sellaista termiä kalistella. Siksi tehtiin aivan uusi asento ja rauhaanpakottamisesta tuli kriisinhallintaa. Niinpä Suomi nytkin Afganistanissa Naton kanssa vaan kriisiä hallitsee, vaikka talibanit vastapuolella käyvät täyttä pyhää sotaa.
Koska kansalaiset vierastavat läntistä sotilas- ei kun puolustusliitto Natoa, niin meidän ulkopoliittinen johto korostaa milloin pohjoismaista sotilas-, ei kun puolustusyhteistyötä, milloin EU:n puolustusyhteistyötä.
Edellinen tarkoittaa mm. lentelemistä Hornetilla ilman pyssyjä ja paukkuja Islannin ilmatilassa. Jos jotain uhkaavaa ilmenee, norjalainen Nato-hävittäjä käy kurkkaamassa, onko rys... ei kun tuntematon ilma-alus tulossa. Suomalainen jokasäänhävittäjä pyrähtää siinä vaiheessa kotilieden lämpöön Keflavikin upseerimessin siideribaariin, jossa ruotsalaiset JAS:it ovatkin jo tovin aikaa istuskelleet diskuteeraamassa entisistä, kunniakkaista sotilassaavutuksista. Kyse on siis ajasta ennen Pultavan taistelua vuonna 1709.
EU:ssa Suomi on mukana mm. nopean toiminnan joukkoissa. Jossakin niitä kutsutaan taistelujoukoiksi (natoksi: Battle Group), mutta ei meillä. Puolustusvoimien sisällä tosin muutamat hurjapäät ovat puhuneet nopean koston joukoista. Nämä henkilöt on todennäköisesti jo erotettu armeijan palveluksesta ohjesäännön vastaisen karkean kielenkäytön vuoksi. Tai ei heitä tarkasti ottaen ole erotettu. He vain joutuivat "puolustusvoimauudistuksen yhteydessä toteutettujen muutostoimenpiteiden kohteeksi".
Kun Suomi aikoinaan harkitsi uusien kuljetushelikopterien hankintaa, kenraalit olisivat samalla halunneet tilata myös muuttaman taisteluhelikopterin. Hanke ei saanut ilmaa roottorien alle, vaikka viime metreillä ryhdyttiin puhumaan saattokoptereista. Olisi ehkä pitänyt puhua kirjastohelikoptereista ja laajentaa niiden tehtävänkuva harvaanasuttujen alueiden sivistyspalveluiden turvaamisen suuntaan.
Ennen sanottiin, että suomalainen sotilas ei koskaan peräänny, vaan tekee vain täyskäännöksen ja hyökkää jälleen. Hyökkääminen on nykyisin kuitenkin täysin poissuljettu etenemismuoto. Tämä kävi selväksi, kun hallitus äskettäin laati kyberpuolustusta käsittelevän selvityksen. Sotilaat toivoivat Suomi kehittäisi itselleen verkkohyökkäyskykyä. Työryhmään kuuluneet poliitikot saivat oitis akuutin silmien vipatus- ja sydämen tykytyskohtauksen. He eivät halunnet puhua atakista ollenkaan. Mietinnön mukaan hyökkäys onkin nyt vaikuttamista.
Onkohan Parolan panssariprikaatissa jo muutettu kaikki tankit vaikuttamisvaunuiksi?
Pekka Ervasti
Kirjoittaja on Yle Uutisten politiikan toimituksen päällikkö