Pelletit, halkokaminan korvaajana ja muutakin

hessukessu

Kenraali
Eivätkös nykyiset kaminat ole jo aikansa eläneitä museokapistuksia? Lämpöä antavat kyllä kohtuudella, mutta koko ajan pitää olla tankkaamassa haloilla ja koettaa pitää lämpötilaa justiinsa sopivana, ettei kamina hehkuta liikaa tai ettei tuli sammu. Tekniikkakin lienee jo mennyt hieman eteenpäin vai mitä?

Tuli mieleeni, kun luin Yleisradion uutisista pellettikaminasta, että siinäpä sopiva vekotin. Yhdellä "latauksella" pellettikamina tuottaa tasaisesti lämpöä 6-8h ihan itsekseen. Lisäksi halot käyvät kyllä noihin, jos pellettiä ei ole saatavilla (olisi kyllä suotavaa, jos varusmiehet voisivat keskittyä harjoittelemiseen halkojen hakkaamisen sijaan btw.). Kannettavan mallin tekeminen ei liene mahdotonta kunhan insinööri asiaan perehtyy toviksi. Miksei tuollaiseen voisi laittaa säiliöitäkin, jotka voidaan täyttää vaikka hiekalla tai vedellä ja jotka sitovat paremmin lämpöä pelkän peltikuoren sijaan.

En tosin näe mitään syytä, miksei puolustusvoimat voisi hankkia tai pakko-otattaa kriisitilanteessa pellettikoneita ja tehdä niistä pellettejä lämmitystarkoituksiin? Eikös pelleteistä voisi tehdä myöskin häkäpönttöihin tms. sopivia ja/tai käyttää asianmukaisissa generaattoreissakin, joten monikäyttöisyyttä riittäisi ja raaka-ainetta piisaa metsäkaupalla. Häkäpöntöllä tai sähköllä toimiva vekotin, joka käy hakkeella ja joka voi itse tehdä haketta puusta, olisi eräänlainen ikiliikkuja meikäläisessä maastossa! Luulisi puolustusvoimiakin kiinnostavan moinen. Eihän niillä Suomen öljyriippuvuutta saada korvattua, mutta ainakin saataisiin miehet ja varusteet lämmitettyä sekä tuotettua paikallisesti sähköäkin tovin verran.

Miltä kuulostaa?
 
Puolustusvoimilla on jo ihan toimivia kerokamiinoitakin telttoihin. Ne ovat takuulla kevyempiä kuin mitä pellettikamiinasta saataisin tehtyä ja kerosiini kuljettaminenm jakaminen ja varastoiminen on helpmpaa kuin pellettien, koska kerosiinille on olemassa jo valmiit, kuljetuskalustot, jakelulaiteet ja -järjestelmät sekä säilytysastiat. En musita noiden kulutusta, mutta taisi olla niin, ettei jerrykannullinen mennyt likikään vuorokaudessa vaikka koko ajan oli päällä.
 
Roope Ristintekijä kirjoitti:
En musita noiden kulutusta, mutta taisi olla niin, ettei jerrykannullinen mennyt likikään vuorokaudessa vaikka koko ajan oli päällä.
Jos näikseen on, niin sitten se on kyllä hyvä systeemi. Toimii ilmeisesti ilman sähköä kokonaan? Löytyykö kuvia/speksejä jostain?
 
hessukessu kirjoitti:

En muista oliko täysin ilman virtaa. Kuvista ei ole tietoa ja specsitkin unohtuneet. Viimeksi näin noita käytössä 2001 Kosovossa. Määristäkään ei ole mitään tietoa.
 
hessukessu kirjoitti:
Eivätkös nykyiset kaminat ole jo aikansa eläneitä museokapistuksia? Lämpöä antavat kyllä kohtuudella, mutta koko ajan pitää olla tankkaamassa haloilla ja koettaa pitää lämpötilaa justiinsa sopivana, ettei kamina hehkuta liikaa tai ettei tuli sammu.

Toisaalta - kamiina on toimintavarmuudessaan ihan omaa luokkaansa.

Jos olen ymmärtänyt kertausharjoitusten tiimellyksessä oikein, kutakuinkin kaikkien kenttäensihoitoyksikoiden (ehas, ja mitä niitä nyt on...) lämpö ja valolähteet (ja jopa teltan pystytys) ovat täysin riippuvaisia dieselvoimakoneista. Jo rauhanajan harjoituksissa koneet ovat tökkineet tosi pahasti: häiriöitä tulee tiuhaan eikä kone pörise yhdellä tankkauksella edes yön yli. Näin ollen - pienikin häiriötilanne tai polttoainejakelun katko aiheuttaa sen että kokonainen joukkue on pimeässä ja kylmässä - kykenemätön huolehtimaan edes itsestään saatikka hoitamaan tehtäväänsä. Ymmärtääkseni mitään valo/lämpö varajärjestelmää systeemiin ei kuulu. (Korjatkaa toki jos olen väärässä.)

Omana inttiaikana pelattiin puukamiinojen ja petromaksien kanssa: lämpö ei katkennut koskaan - ja petromaksin käytön oppi idiootitkin aika nopeasti. -> Toiminnalle vaarallisia lämpö/valokatkoja ei ollut oikeastaan ollenkaan - toisin kuin kertausharjoituksissa uudemman kaluston kanssa. Ehkä jollain kenraalilla on hienot suunnitelmat paperilla miten homma toimii - mutta ihan mielelläni raahaisin mukana paria kamiinaa ja petromaksia siltä varalta että homma kusee. Ja ainahan se jossain vaiheessa kusee.
 
karvanalle kirjoitti:

Erään maakuntajoukon ehasiin pääsin taannoin tutustumaan ja satuin ääneen ihmettelemään, että eikös tässä pitänyt olla ne ilmakaariteltat käytössä. Vastaus oli, että ne valmistetaan ulkomailla ja korjaukset tapahtuu siellä myös, käytössä ollut korkeahko puolijoukkueteltta taas on kotimaista tekoa ja korvattavat teltat voi siis hankkia kotimaasta. Sama idea oli kaminan käytössä. Mutta koska monet laitteet (siis hoitopuolen laitteet) tarvitsevat sähköä, niin generaattori on oltava käytössä, ja tästä syystä valaistus oli sähkövalaistus. Lisäksi taisivat olla sitä mieltä, että patterilamput on sen verran käteviä nykyään, että ei ole syytä olla käyttämättä niitä.
 
SJ kirjoitti:

Mikään kriittinen hoitohärpäke ei tarvitse töpselisähköä. Pattereilla ja akuilla pärjätään hyvin (saturaatiomittari, otsalamput, etc.) kunhan peruslämpö ja hyvä yleisvalaistus (=petromax) on olemassa. Tietty sähköllä saadaan oloja paremmiksi ja mukaviksi (ja autoklaavit, polttolaitteet yms. toimintaan), mutta ei sähkö lääkintätoiminnalle sinällään ole mikään välttämättömyys - paitsi jos lämpö/valo riippuvainen sähkön saannista.

Ilmakaariteltat on sitten oma kapittelinsa, niistäkin voi olla montaa mieltä. Kiva teltta kun sattuu toimimaan, mutta niiiiiiiin altis pienille häiriötekijöille....
 
Niin, tuossa jäi sanomatta, että ne akut vähintään pitää saada ladattua. En sinällään tunnista mitä varustusta siellä oli, mutta vissiin ne oli aika samaa kalustoa kuin amppareissa. Deffa siellä oli, mutta en usko, että se on niin tärkeä kuin ampparissa yleensä. Toisaalta kuoleehan noita varusmiehiäkin aina välillä sydänvaivoihin.
 
Roope Ristintekijä kirjoitti:
Puolustusvoimilla on jo ihan toimivia kerokamiinoitakin telttoihin. Ne ovat takuulla kevyempiä kuin mitä pellettikamiinasta saataisin tehtyä ja kerosiini kuljettaminenm jakaminen ja varastoiminen on helpmpaa kuin pellettien, koska kerosiinille on olemassa jo valmiit, kuljetuskalustot, jakelulaiteet ja -järjestelmät sekä säilytysastiat. En musita noiden kulutusta, mutta taisi olla niin, ettei jerrykannullinen mennyt likikään vuorokaudessa vaikka koko ajan oli päällä.

Kriisiaikana öljypohjaiset tuontipolttoaineet ovat niin tiukassa ja ensimmäisenä säännöstelyyn meneviä, että niitä on turha käyttää telttojen ym lämmitykseen; parempi säästää ne ja niiden kotimaiset korvikkeet (rypsiöljydiesel) pv:n ja siviilihuollon liikkuvalle kalustolle!

Telttakamiinoita, joita käytetään myös valmisosalinnoitteiden lämmittämiseen, olisi kyllä syytä kehittää. Mistäpä otat riittävästi kuivia halkoja, jos pari-kolmasataatuhatta miestä pitää majoittaa telttohin ja korsuihin helmikuun pakkasilla... Nykymetsissä on kuivaa keloa ja vastaavaa aika harvassa, joten lämmityspolttoaine on joka tapauksessa toimitettava muun huollon mukana joukoille.
Pelletit tai jonkinlaiset puupuristepalikat, jotka voidaan varastoida ja kuljettaa tiiviisti ja kompaktisti, voisivat olla ratkaisu. Niiden polttoon pitäisi suunnitella uusi kamiinamalli tai ainakin jonkinlainen lisälaite nykyisiin; ihan sellaisenaan niitä ei voi nykykamiinaan laittaa.

Kyllä näitä asioita joku on varmaan miettynyt virkatyönäänkin...
 
hessukessu kirjoitti:
Eikös pelleteistä voisi tehdä myöskin häkäpönttöihin tms. sopivia ja/tai käyttää asianmukaisissa generaattoreissakin, joten monikäyttöisyyttä riittäisi ja raaka-ainetta piisaa metsäkaupalla. Häkäpöntöllä tai sähköllä toimiva vekotin, joka käy hakkeella ja joka voi itse tehdä haketta puusta, olisi eräänlainen ikiliikkuja meikäläisessä maastossa! Luulisi puolustusvoimiakin kiinnostavan moinen. Eihän niillä Suomen öljyriippuvuutta saada korvattua, mutta ainakin saataisiin miehet ja varusteet lämmitettyä sekä tuotettua paikallisesti sähköäkin tovin verran.

Miltä kuulostaa?

Nykyautot taitavat olla sen verran herkkiä kapineita, että häkäpönttö ei oikein toimi... Biodiesel tai jätteestä tehty etanoli-bensaseos lienevät nykyään toimivampia kriisiajan polttoaineita.
 
hessukessu kirjoitti:
Eivätkös nykyiset kaminat ole jo aikansa eläneitä museokapistuksia?
Ovat, mutta mahdollista korvaajaa ei pitäisi tarkastella erikseen, vaan osana telttaa. Minimoitavia asioita ovat mm. näkyvyys lämpökamerassa, hinta, paino, pystytysaika, fyysinen koko, polttoaineen vaatima logistiikka. Nestemäisillä polttoaineilla toimivat lämmittimet ovat vahvoilla, kunhan ovat tyyppiä multifuel. Nykyään myydään esim. retkeilijöille keittovehkeitä, joilla pystyy rajoitetussa määrin lataamaan sähkölaitteita USB:n kautta. Hyödyllinen ominaisuus sotilaspuolellakin.

Sitäkin olisi hyvä tutkia, kuinka kylmissä olosuhteissa on mahdollista pärjätä ilman kaminaa ja silti nukkua hyvin. Entä jos hyvien makuupussien, -alustan ja teltan lisäksi olisi esim. avaruushuopa-tyyppinen ratkaisu makuupussien päälle? Pienentää lämpösignaalia, ei paina paljon jne.
 
Nukkumaan varmaan pystyy nykyvehkeillä ilman lämmitintäkin, mutta vaatteita ei tahdo saada kuivaksi. Kovilla pakkasilla parin kolmen vuorokauden oleilu ilman kamiinaa varmaan onnistuu, jos on riittävästi varasukkia ja hanskoja. Hankalinta lienee vesi- ja räntäkelillä.
 
Victor Charlie kirjoitti:

Jep. Ja jos porukka on ulkona märissä kamppeissa, kohta on porukkaa sairaana. Ei hyvä. Kesälläkin kannattaa polttaa kaminallinen puita yön aikana ennen teltasta lähtöä vaikka ei lämmön puolesta olisikaan välttämätöntä, juuri siksi että saadaan kamppeista kosteus pois. Sukat ja kengät tärkeimmät.
 
Back
Top