Persianlahti 1 hajanaisia huomioita

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja baikal
  • Aloitus PVM Aloitus PVM

baikal

Supreme Leader
Olen tässä välillä lukea tankannut juttuja ko. sodan tapahtumista. Liittouman kannalta onnistumiseen näyttäisi vaikuttaneen se, että Ilmasota-osio onnistui hyvin eikä Irakin ilmapuolustus kyennyt edes haastamaan missään kohtaa Liittouman ilmavoimaa.

Jotkut kirjoittajat väittävät, että NL:n vetäessä noin 7500 sotilasasiantuntijaa Irakista, ilmapuolustus käsitteenä hävisi siluvei saman tien. Jäljelle jäi lkm suuri aseistus, mutta vailla mitään kunnollista käyttömahdollisuutta, kokonaisuus oli ollut NL:n hanskassa.

Kun maahyökkäys alkoi, liittouma ampui tykistöllä kahteen murtokohtaan kuusi tuntia, tähän yhtyivät myös MLRS:t voimallisesti. Kuuden tunnin höyhentämisen jälkeen vastassa oli vain antautuvia, pökertyneitä, poissa tolaltaan olevia, haavoittuneita tai kaatuneita. Tämä silti, vaikka irakilaisasemat olivat vähintään hyvin tehtyjä ja suunniteltuja ja vaikka osa ammunnoista meni totaalisesti ohi. Osa näistä asemista oli koskemattomia sikäli, että niihin ei oltu kohdistettu ilmapommituksia ollenkaan. Syvyydessä tilanne oli toinen, siellä oli puolustautuja saanut jo viikkokausia niskoilleen ilmapommituksia.

Joku kirjoittaja korosti sitä, että tämä tykistötulen kohteena ollut toinen alue näytti siltä kuin se olisi isolla kuokalla käännetty kasvimaa...kaatuneita erittäin vähän, mutta joukot henkisesti täysin pois pelistä.

ps. yhteensä näihin kahteen murtokohtaan ampui yhteensä 800 erilaista tykistöasetta...tämä lkm ei ole välttämättä täysin oikea, mutta lähellä se on.

Kääntelin ja vääntelin tuota kotvan mielessäni. Kestääkö mikään linnoittautunut puolustaja toimintakykyisenä saatuaan puoli päivää tykistötulta niskoilleen? Käykö siinä just näin?
 
Ei puolustuksessa ole kysymys siitä että merkittävän kokoista, ilmamekanisoitua tai edes moottoroitua hyökkääjää vastaan voitaisiin estää yhdessä kohtaa murron syntyminen. Se on vähän sellainen "missä aukko - täällä aukko" -juttu isommassa mittakaavassa. Samalla lailla kuin jalkaväen puolustus komppaniatasalla ei ole siinä kaivetussa montussa kyykkimistä, ei puolustus millään tasalla ole perimmältään jäykkää vastaanottoa.

Tietenkin, jos olisi itse siinä organisaation palasessa joka ottaa kuvatun kaltaisen tulentiheyden vastaan ja sittemmin tulee konekärjellä lanatuksi, ei ajatus isomman kuvan toimivuudesta juuri lohduttaisi.

Toisin päin käännettynä, eri tasoisesti linnoitettujen puolustusasemien olemassaolo ja jatkuva kaivautuminen/linnoittaminen jne. aina kun liike lakkaa... No, ilman on turha tapella, niin kuin sanotaan.
 
koponen kirjoitti:
Ei puolustuksessa ole kysymys siitä että merkittävän kokoista, ilmamekanisoitua tai edes moottoroitua hyökkääjää vastaan voitaisiin estää yhdessä kohtaa murron syntyminen. Se on vähän sellainen "missä aukko - täällä aukko" -juttu isommassa mittakaavassa. Samalla lailla kuin jalkaväen puolustus komppaniatasalla ei ole siinä kaivetussa montussa kyykkimistä, ei puolustus millään tasalla ole perimmältään jäykkää vastaanottoa.

Tietenkin, jos olisi itse siinä organisaation palasessa joka ottaa kuvatun kaltaisen tulentiheyden vastaan ja sittemmin tulee konekärjellä lanatuksi, ei ajatus isomman kuvan toimivuudesta juuri lohduttaisi.

Toisin päin käännettynä, eri tasoisesti linnoitettujen puolustusasemien olemassaolo ja jatkuva kaivautuminen/linnoittaminen jne. aina kun liike lakkaa... No, ilman on turha tapella, niin kuin sanotaan.

Joo, näin se on. Lähinnä kuitenkin tarkoitin sitä, että kuuden tunnin jauhaminen tuon kokemuksen valossa riittää pistämään puolustajan kuutamolle SIINÄ NIMENOMAISESSA kohteessa. Eikä näitä kokemuksia ja kirjoituksia voi yks yhteen vetää esim. meikäolosuhteisiin, yksistään maasto on kovasti toisenlaista kuin aavikko.

Mielenkiintoisin kysymys minusta: onko kuitenkin niin, että tänä päivänä täytyy kyetä kiistämään hyökkääjän ilmaherruus mieli pärjätä muutenkaan? Olipa ne maastot ja suot millaisia hyvänsä sitten.

En meinannut ensin kirjoittaa koko aiheesta, mutta viime aikoina on pohdittu monessa topissa sitä, ovatko Ilmavoimat itseasiassa lähes tarpeettomat.

Jos Ilmaherruus täytyy voida ainakin kiistää, jos meinaa menestyä, riittääkö siihen pelkkä Ilmatorjunta? Ei taida vaan riittää?
 
baikal kirjoitti:
Kun maahyökkäys alkoi, liittouma ampui tykistöllä kahteen murtokohtaan kuusi tuntia, tähän yhtyivät myös MLRS:t voimallisesti. Kuuden tunnin höyhentämisen jälkeen vastassa oli vain antautuvia, pökertyneitä, poissa tolaltaan olevia, haavoittuneita tai kaatuneita. Tämä silti, vaikka irakilaisasemat olivat vähintään hyvin tehtyjä ja suunniteltuja ja vaikka osa ammunnoista meni totaalisesti ohi. Osa näistä asemista oli koskemattomia sikäli, että niihin ei oltu kohdistettu ilmapommituksia ollenkaan. Syvyydessä tilanne oli toinen, siellä oli puolustautuja saanut jo viikkokausia niskoilleen ilmapommituksia.

Joku kirjoittaja korosti sitä, että tämä tykistötulen kohteena ollut toinen alue näytti siltä kuin se olisi isolla kuokalla käännetty kasvimaa...kaatuneita erittäin vähän, mutta joukot henkisesti täysin pois pelistä.

ps. yhteensä näihin kahteen murtokohtaan ampui yhteensä 800 erilaista tykistöasetta...tämä lkm ei ole välttämättä täysin oikea, mutta lähellä se on.

Kääntelin ja vääntelin tuota kotvan mielessäni. Kestääkö mikään linnoittautunut puolustaja toimintakykyisenä saatuaan puoli päivää tykistötulta niskoilleen? Käykö siinä just näin?

Tyhmällä raudalla on sijansa, kuten tästäkin jutusta selviää. Ei hyökkääjällä taida nykyäänkään olla tuota parempia vaihtoehtoja huolellisesti linnoittautunutta puolustajaa vastaan. Irakilaisten ongelmana oli mielestäni puolustuksen vähäinen syvyys ja it:n puutteen takia kyvyttömyys vastahyökkäyksin. Maakalustoa irakilaisilla olisi kyllä ollut hyvinkin näyttävään vastahyökkäykseen murtokohdassa.

Onko mitään tietoa irakilaisten vastatykistöstä? Jenkeillä ei käsittääkseni ollut kantaman puolesta etua.

Kuinka leveitä nuo murtokohdat muuten oli?
 
baikal kirjoitti:
Mielenkiintoisin kysymys minusta: onko kuitenkin niin, että tänä päivänä täytyy kyetä kiistämään hyökkääjän ilmaherruus mieli pärjätä muutenkaan? Olipa ne maastot ja suot millaisia hyvänsä sitten.

En meinannut ensin kirjoittaa koko aiheesta, mutta viime aikoina on pohdittu monessa topissa sitä, ovatko Ilmavoimat itseasiassa lähes tarpeettomat.

Jos Ilmaherruus täytyy voida ainakin kiistää, jos meinaa menestyä, riittääkö siihen pelkkä Ilmatorjunta? Ei taida vaan riittää?

Mielestäni meidän hävittäjien merkittävin tehtävä on vihollisen pakottaminen vastatoimiin. Suurvalta saa varmasti suoritettua huolella suunnitellut ja toteutetut pommituslennot pientä naapuriansa vastaan. Tehokas hävittäjätorjunta tekee pommituslennoista kuitenkin suuria ja vaikeita operaatioita, joissa aloite on puolustajalla. Hyökkääjä tarvitsee runsaasti koneita suojaus ja elso tehtäviin. Tästä tulee se hävittäjätorjunnan merkittävin hyöty. Vihollinen ei kykene lentämään kovinkaan montaa suurta operaatiota vuorokaudessa. Sen seurauksena taivas on suurimman osan ajasta tyhjä ja maavoimien liikkeet ovat mahdollisia.
 
JOKO kirjoitti:
baikal kirjoitti:
Kun maahyökkäys alkoi, liittouma ampui tykistöllä kahteen murtokohtaan kuusi tuntia, tähän yhtyivät myös MLRS:t voimallisesti. Kuuden tunnin höyhentämisen jälkeen vastassa oli vain antautuvia, pökertyneitä, poissa tolaltaan olevia, haavoittuneita tai kaatuneita. Tämä silti, vaikka irakilaisasemat olivat vähintään hyvin tehtyjä ja suunniteltuja ja vaikka osa ammunnoista meni totaalisesti ohi. Osa näistä asemista oli koskemattomia sikäli, että niihin ei oltu kohdistettu ilmapommituksia ollenkaan. Syvyydessä tilanne oli toinen, siellä oli puolustautuja saanut jo viikkokausia niskoilleen ilmapommituksia.

Joku kirjoittaja korosti sitä, että tämä tykistötulen kohteena ollut toinen alue näytti siltä kuin se olisi isolla kuokalla käännetty kasvimaa...kaatuneita erittäin vähän, mutta joukot henkisesti täysin pois pelistä.

ps. yhteensä näihin kahteen murtokohtaan ampui yhteensä 800 erilaista tykistöasetta...tämä lkm ei ole välttämättä täysin oikea, mutta lähellä se on.

Kääntelin ja vääntelin tuota kotvan mielessäni. Kestääkö mikään linnoittautunut puolustaja toimintakykyisenä saatuaan puoli päivää tykistötulta niskoilleen? Käykö siinä just näin?

Tyhmällä raudalla on sijansa, kuten tästäkin jutusta selviää. Ei hyökkääjällä taida nykyäänkään olla tuota parempia vaihtoehtoja huolellisesti linnoittautunutta puolustajaa vastaan. Irakilaisten ongelmana oli mielestäni puolustuksen vähäinen syvyys ja it:n puutteen takia kyvyttömyys vastahyökkäyksin. Maakalustoa irakilaisilla olisi kyllä ollut hyvinkin näyttävään vastahyökkäykseen murtokohdassa.

Onko mitään tietoa irakilaisten vastatykistöstä? Jenkeillä ei käsittääkseni ollut kantaman puolesta etua.

Kuinka leveitä nuo murtokohdat muuten oli?

Kantamaetu oli irakilaisella tykistöllä, niitä rassasi Liittouman ilmavoima, noin kolmannes putkistosta oli pois pelistä aika nopeasti toiminnan alettua. Jos en väärin ymmärtänyt niin keskimäärin kantamaetu oli 5 mailia eli 8 kilsaa irakilaisten hyväksi.

Murtokohdat olivat leveitä. Paljonko aavikolla on murtokohdan leveys, jos kaksi komppaniaa (ps) posottaa rintamassa läpi? Otaksun, että se on noin pari kilometriä? Olisko tätä rajoittanut sitten miinoitusten tähteet en tiedä?

Jos olen oikein ymmärtänyt tuon maaliasian, niin irakilaiset "tarjosivat" koko ajan enemmän maaleja kuin voitiin iskeä. Jos se on ollut noin, niin on se aika hulppea tilanne, kun ottaa huomioon potentiaalin, joka oli käytössä.

Joku kirjoittaja hypetti hyökkäysvauhdin tosiasiassa määräytyneen logistiikan perusteella, ei vastarinnan, tiedä sitten.
 
Kyllä tämä Irakin sota ja sitä edeltävä Persianlahden sota näyttivät ainakin sen mitä tapahtuu valtiolle joka menettää täysin oman ilmatilansa hallinnan.

Irakin maahyökkäys Khafjin kaupunkiin, Persianlahden sodan alussa löi Amerikkalaisten ja Saudien sodanjohdon ällikällä. Se ei kuulunut liittoutuneiden sotasuunnitelmiin ja näin Irakin armeijan 3.panssaridivisjoonan ja 2:n eri mekanisoidun divisjoonan joukot ajoivat Saudien rajan yli liput hulmuten miehittäen Khafjin pikkukaupungin. Toki amerikkalaisten tiedustelu oli varoittanut sodanjohtoa hyökkäyksen mahdollisuudesta, mutta CENTCOM oli liian keskittynyt johtamaan ilmakampanjaa jotta olisi ottanut vakavasti varoitukset.

Vaikka liittokunnan ilmavoimat tekivät jatkuvasti hyökkäyksiä Irakilaisia joukkoja vastaan, Irakilaisten joukoista osa tunkeutui kaupunkiin ja valtasi sen.
USA:n merijalkaväen kopterilentäjätkin katselivat UAS:n lähettämää kuvaa Irakilaisten tankkikolonnasta etenemässä, eivätkä saaneet liittyä vastahyökkäykseen. Syynä tähän oli ilmasodan vastaavan Buster Glossonin (vastasi 14th air division komennosta ja Irakin oli ilmasodan kampanjan suunnittelujohtaja) mukaan aiemmin samana päivänä (29.1.1991) liittouman ilmavoimien kärsimät tappiot (ei selventänyt) ja tappioita ei ilmeisesti saanut tulla enempää.

Seuraavina päivinä lopputulos oli kuitenkin Irakin joukkojen ilmatorjunnasta huolimatta niille totaalinen tappio.
Pääosa Khafjiin pyrkivistä Irakilaisjoukoista tuhottiin ilmaiskuilla (F-16, Harrier, A-10) rypälepommien ja ohjusten avulla tai pakotettiin perääntymään rajan taakse. Irakilaisillahan ei ollut tässä vaiheessa enää kykyä käyttää ilmavoimiaan edes alueelliseen ilmaherruuden kiistämiseen.

Vaikka edeltävää taistelua ei voi täysin verrata meidän olosuhteisiin, voidaan kyllä mielestäni sanoa että pelkkä ilmatorjunta ei voi yksinään torjua voimakasta ilmahyökkäystä. Kyllä omien joukkojen liikkuessa ne ovat helposti havaittavissa ja tuhottavissa jos ilmatilaa hyökkäysalueella ei voida edes hetkellisesti kiistää ilmavoimien avulla.

Khafjin taistelua pidetään esimerkkinä juuri massiivisten ilma-iskujen lamauttavasta/pysäyttävästä tehosta hyökkävää viholliskärkeä vastaan (ja vastustajan ilmapuolustuksen puutteellisuudesta).
 
Ilmapuolustuksen merkitys on kääntäen merkityksellinen suhteessa yhteiskunnan poikkeusolojen kestokykyyn.

Sattuneesta syystä en "väärän" puolustushaaran koulutuksesta huolimatta ole harmissani kun Suomen ilmapuolustukseen satsataan. Vaikuttavin ja kustannustehokkain tapa toteuttaa sitä jää väkisinkin ammattilaisten harteille, kun dynamiikasta ei tunnuta olevan vakavasti harrastavienkaan keskuudessa lainkaan yksimielisiä. Ei sillä että ammattilaisetkaan olisivat, sillä merkityksellisimpien uhkamallien kansainväliset referenssit ovat heikot.
 
koponen kirjoitti:
Ilmapuolustuksen merkitys on kääntäen merkityksellinen suhteessa yhteiskunnan poikkeusolojen kestokykyyn.

Sattuneesta syystä en "väärän" puolustushaaran koulutuksesta huolimatta ole harmissani kun Suomen ilmapuolustukseen satsataan. Vaikuttavin ja kustannustehokkain tapa toteuttaa sitä jää väkisinkin ammattilaisten harteille, kun dynamiikasta ei tunnuta olevan vakavasti harrastavienkaan keskuudessa lainkaan yksimielisiä. Ei sillä että ammattilaisetkaan olisivat, sillä merkityksellisimpien uhkamallien kansainväliset referenssit ovat heikot.

En minäkään. Mielestäni on tulkittu aivan oikein "taivaan merkit".
 
baikal kirjoitti:
Olen tässä välillä lukea tankannut juttuja ko. sodan tapahtumista. Liittouman kannalta onnistumiseen näyttäisi vaikuttaneen se, että Ilmasota-osio onnistui hyvin eikä Irakin ilmapuolustus kyennyt edes haastamaan missään kohtaa Liittouman ilmavoimaa.

Jotkut kirjoittajat väittävät, että NL:n vetäessä noin 7500 sotilasasiantuntijaa Irakista, ilmapuolustus käsitteenä hävisi siluvei saman tien. Jäljelle jäi lkm suuri aseistus, mutta vailla mitään kunnollista käyttömahdollisuutta, kokonaisuus oli ollut NL:n hanskassa.

Kun maahyökkäys alkoi, liittouma ampui tykistöllä kahteen murtokohtaan kuusi tuntia, tähän yhtyivät myös MLRS:t voimallisesti. Kuuden tunnin höyhentämisen jälkeen vastassa oli vain antautuvia, pökertyneitä, poissa tolaltaan olevia, haavoittuneita tai kaatuneita. Tämä silti, vaikka irakilaisasemat olivat vähintään hyvin tehtyjä ja suunniteltuja ja vaikka osa ammunnoista meni totaalisesti ohi. Osa näistä asemista oli koskemattomia sikäli, että niihin ei oltu kohdistettu ilmapommituksia ollenkaan. Syvyydessä tilanne oli toinen, siellä oli puolustautuja saanut jo viikkokausia niskoilleen ilmapommituksia.

Joku kirjoittaja korosti sitä, että tämä tykistötulen kohteena ollut toinen alue näytti siltä kuin se olisi isolla kuokalla käännetty kasvimaa...kaatuneita erittäin vähän, mutta joukot henkisesti täysin pois pelistä.

ps. yhteensä näihin kahteen murtokohtaan ampui yhteensä 800 erilaista tykistöasetta...tämä lkm ei ole välttämättä täysin oikea, mutta lähellä se on.

Kääntelin ja vääntelin tuota kotvan mielessäni. Kestääkö mikään linnoittautunut puolustaja toimintakykyisenä saatuaan puoli päivää tykistötulta niskoilleen? Käykö siinä just näin?

Varmaan mikä tahansa porukka ottaa kipeää kuuden tunnin valmistelusta.

Liittoutuneilla oli kuitenkin se etu, että pommituskampanja kesti niin pitkään ja oli niin totaalisen yksipuolista hallintaa. Vaikka noita etulinjan joukkoja ei olisi pommitettukaan, on niillä varmasti ollut tieto (HTT:n irakilaisesta versiosta), mitä muualla tapahtuu. Kun muutaman kuukauden miettii, että kaikki on menetetty ja vastustaja täysin ylivoimainen, on tuollainen rapsakka kuusituntinen piste iin päälle.

Olisi itseasiassa mielenkiintoista tietää, miten varma Saddamin kaatuminen olisi ollut. Oppositio alkoi ilmeisesti tosissaan nostaa päätään, ja varmaan tavalliset sotilaatkin ajattelivat liittouneiden tulevan clausewitzilaisessa hengessä Bagdadiin ja vaihtavan hallituksen. Miksipä siis taistella kaatuvan hallituksen puolesta täysin ylivoimaista vihollista vastaan? Jos tällainen henki on rintamajoukoissa päässyt valloilleen, ei ihme että antautuivat joukoittain.
 
baikal kirjoitti:
Kun maahyökkäys alkoi, liittouma ampui tykistöllä kahteen murtokohtaan kuusi tuntia, tähän yhtyivät myös MLRS:t voimallisesti. Kuuden tunnin höyhentämisen jälkeen vastassa oli vain antautuvia, pökertyneitä, poissa tolaltaan olevia, haavoittuneita tai kaatuneita. Tämä silti, vaikka irakilaisasemat olivat vähintään hyvin tehtyjä ja suunniteltuja ja vaikka osa ammunnoista meni totaalisesti ohi. Osa näistä asemista oli koskemattomia sikäli, että niihin ei oltu kohdistettu ilmapommituksia ollenkaan. Syvyydessä tilanne oli toinen, siellä oli puolustautuja saanut jo viikkokausia niskoilleen ilmapommituksia.

Joku kirjoittaja korosti sitä, että tämä tykistötulen kohteena ollut toinen alue näytti siltä kuin se olisi isolla kuokalla käännetty kasvimaa...kaatuneita erittäin vähän, mutta joukot henkisesti täysin pois pelistä.

ps. yhteensä näihin kahteen murtokohtaan ampui yhteensä 800 erilaista tykistöasetta...tämä lkm ei ole välttämättä täysin oikea, mutta lähellä se on.

Kääntelin ja vääntelin tuota kotvan mielessäni. Kestääkö mikään linnoittautunut puolustaja toimintakykyisenä saatuaan puoli päivää tykistötulta niskoilleen? Käykö siinä just näin?

Irakilaiset sovelsivat neuvostoliittolaisten taisteluajatusta puolustuksesta. Jalkaväki divisioonat asettuivat puolustukseen. Vihollisen oletettiinkin murtautuvan puolustuslinjojen läpi. Taakse sijoitettujen panssariyksikköjen tehtävänä oli lyödä tämä läpimurtohyökkäys. Yllättäen homma ei sitten toiminut kun edes yhtä pataljoonaa ei saanut siirtää ilman pääesikunnan lupaa- komentoyhteyksien katketessa joukot menettivät toimintakykynsä. Irakin armeija pärjäsi kohtuullisesti kun se soti pitkittynyttä asemasotaa iranilaisten kanssa- liittoutuman joukot olivat kaikin tavoin liian kova pala irakilaisille. Irakilaiset reserviläiset olivat tottuneita aivan toisenlaiseen sotaan. Nyt ei ollut vastassa iranilaista jalkaväkeä joita saattoi ruilia hyvin valmistelluista asemista. Neljän viikon asemasodan jälkeen ei myöskään lomailtu kotona kahta viikkoa.

Toisaalta jos lähdemme elättelemään toivekuvia siitä, että suomalaiset pystyvät pitämän jonkun tietyn maastonkohdan kun suurvalta kohdistaa suurhyökkäyksen painopisteen sinne erehdymme pahasti. Pahimman jyrän alle joutuneet komppaniat ja pataljoonat tulevat saamaan pahan löylytyksen - johtajien tehtävänä on varmistaa että tappiot myös pysyvät tällä tasolla eikä puhuta prikaatista tai prikaateista. Henkisesti oli myös tärkeä valmistautua siihen, että tulevassa sodassa ei välttämättä ole mitään rintamaa sanan varsinaisessa merkityksessä vaan syvä taistelualue jossa välillä peräydytään, välillä pidetään asemat ja joskus jopa hyökätään länteen. Yksiköiden täytyy pystyä kokoamaan itsensä kerta toisensa jälkeen vaikka löylytystä onkin tullut.
 
Mitä minä muistan tästä sodasta, näin livenä cnn kanavalta kun ne pommitivat Bagdadia...

3 ensinmäiset viikot niin oli ilmavoimat mikä hyökkäsi + laivaston Tomahawk ohjukset.

Sitten meni maavoimat sisään ja Irakilla oli venäläisä "asiantuntija" tai siellä oli ollut korkeita upseeria, niin luulen että ne valmistelivat puolustuksen että ensin oli normaalit joukot ja sen takana " Republican Guards" ja bagdad ympärille Guards joukkoja.

Iraakin paras joukko oli nämä Fenadejin tai mikä niiten nimi oli.
 
Mosuri kirjoitti:
baikal kirjoitti:
Kun maahyökkäys alkoi, liittouma ampui tykistöllä kahteen murtokohtaan kuusi tuntia, tähän yhtyivät myös MLRS:t voimallisesti. Kuuden tunnin höyhentämisen jälkeen vastassa oli vain antautuvia, pökertyneitä, poissa tolaltaan olevia, haavoittuneita tai kaatuneita. Tämä silti, vaikka irakilaisasemat olivat vähintään hyvin tehtyjä ja suunniteltuja ja vaikka osa ammunnoista meni totaalisesti ohi. Osa näistä asemista oli koskemattomia sikäli, että niihin ei oltu kohdistettu ilmapommituksia ollenkaan. Syvyydessä tilanne oli toinen, siellä oli puolustautuja saanut jo viikkokausia niskoilleen ilmapommituksia.

Joku kirjoittaja korosti sitä, että tämä tykistötulen kohteena ollut toinen alue näytti siltä kuin se olisi isolla kuokalla käännetty kasvimaa...kaatuneita erittäin vähän, mutta joukot henkisesti täysin pois pelistä.

ps. yhteensä näihin kahteen murtokohtaan ampui yhteensä 800 erilaista tykistöasetta...tämä lkm ei ole välttämättä täysin oikea, mutta lähellä se on.

Kääntelin ja vääntelin tuota kotvan mielessäni. Kestääkö mikään linnoittautunut puolustaja toimintakykyisenä saatuaan puoli päivää tykistötulta niskoilleen? Käykö siinä just näin?

Irakilaiset sovelsivat neuvostoliittolaisten taisteluajatusta puolustuksesta. Jalkaväki divisioonat asettuivat puolustukseen. Vihollisen oletettiinkin murtautuvan puolustuslinjojen läpi. Taakse sijoitettujen panssariyksikköjen tehtävänä oli lyödä tämä läpimurtohyökkäys. Yllättäen homma ei sitten toiminut kun edes yhtä pataljoonaa ei saanut siirtää ilman pääesikunnan lupaa- komentoyhteyksien katketessa joukot menettivät toimintakykynsä. Irakin armeija pärjäsi kohtuullisesti kun se soti pitkittynyttä asemasotaa iranilaisten kanssa- liittoutuman joukot olivat kaikin tavoin liian kova pala irakilaisille. Irakilaiset reserviläiset olivat tottuneita aivan toisenlaiseen sotaan. Nyt ei ollut vastassa iranilaista jalkaväkeä joita saattoi ruilia hyvin valmistelluista asemista. Neljän viikon asemasodan jälkeen ei myöskään lomailtu kotona kahta viikkoa.

Toisaalta jos lähdemme elättelemään toivekuvia siitä, että suomalaiset pystyvät pitämän jonkun tietyn maastonkohdan kun suurvalta kohdistaa suurhyökkäyksen painopisteen sinne erehdymme pahasti. Pahimman jyrän alle joutuneet komppaniat ja pataljoonat tulevat saamaan pahan löylytyksen - johtajien tehtävänä on varmistaa että tappiot myös pysyvät tällä tasolla eikä puhuta prikaatista tai prikaateista. Henkisesti oli myös tärkeä valmistautua siihen, että tulevassa sodassa ei välttämättä ole mitään rintamaa sanan varsinaisessa merkityksessä vaan syvä taistelualue jossa välillä peräydytään, välillä pidetään asemat ja joskus jopa hyökätään länteen. Yksiköiden täytyy pystyä kokoamaan itsensä kerta toisensa jälkeen vaikka löylytystä onkin tullut.

Näin juuri. Iran-Irak sota todennäköisesti teki Aavikkomyrskyä ajatellen lähinnä hallaa. Irak oli tottunut taistelemaan osapuolta vastaan jolla oli ainoastaan elävässä voimassa ylivoima, mutta niin tykistössä, ilmavoimissa, kuin panssarivaunuissa raaka alivoima. Iranilaisilla oli myöskin ongelmia saada riittävää A-tarvike huoltoa. Lienee ollut niin että jopa onnistuineimmilla hyökkäyksillä tykistöntulta oli käytössä kohtuullisen vähän. Oikeastaan tässä mielessä Aavikkomyrskyä voitaisiin katsoa vuoden -40 Ranskan kaatumisen valossa, opit ja armeija ovat jämähtäneet johonkin joka ei tullut toistumaan.

Irakilaisilla oli myöskin tulenjohdollinen systeemi hyvin jäykkää ja hidasta. Vaikka tykistöllä olisikin putkia kiitettävä määrä ja niillä ulottuvuutta niin niiden käyttö on kovin kankeaa, vasteajat on erittäin hitaita. Eräs esimerkki kertoo kuinka Ameriikkalainen joukko koitti hyökätä muutamia kertoja mutta sai tykistön tulta aina vastaan niin paljon että se perääntyi. Aikansa pähkäiltyään jenkit huomasi että maassa on valkoisia tynnyreitä joiden he päättelivät olevan vihollisen tykitön maalipisteitä. Etsittiin reitti noiden välistä ja siitä saatiin hyökätä tykistöltä rauhassa kun tulenjohto ei kyennytkään reagoimaan kovin nopeasti. Ehkä tarina on tosi, ehkä ei. Mutta tuo tykistön tulen käytön jäykkyys on tunnettu tosiasia, kuten koko järjestelmän jäykkyys ja kaavamaisuus. Lähi-Idässä ylipäätään ollaan hyvin surkeita kopioimaan NL:n sotaoppeja, teknisesti opit ja manuaalit voidaan kyllä jakaa upseereille, mutta kun kulttuuri on sellainen että se(kään) ei heikäläisille sovellu niin ei voi mitään. Tuosta on kirjoitettu aika paljon, milloin Saudeja, Egyptiläisiä, Irakilaisia seuraamalla. Jos näitä vastaan pistetään viimeisimmillä opeilla ryyditetty armeija joka toimii tehtävätaktisten periaatteiden mukaisesti, sen jokainen taso pyrkii oma-aloitteisuuteen ja on koulutettu tehtäväänsä hyvin niin melkoinen tukkanuotta siitä tuntuu tulevan.

Irakin armeija oli teollisuusajan armeija, Koalition armeija oli mitä suuremmissa määrin informaatioajan armeija. Tulivoimaa saadaan keskitettyä 10 kertainen määrä 10 kertaa lyhyemmässä ajassa, kuten eräs esimerkki selventää 40-luvun ja 90-luvun välistä eroa. Aika huimalle kuulostaa jos se on edes sinne päin, Irakin tulen käyttö esim Suomalaiseen -44 malliin ei välttämättä kestä vertailua muuten kuin suora-ammunta-aseiden kohdalla...

Ja yhtenä tekijänä Koalition helppoon voittoon oli varmaan Normandia versio 2, jossa vihollisen strategista johtoa kyettiin hämäämään hyökkäyksen painopisteellä ja omaa peliä saatiin jatkettua erittäin pitkälle vihollisen syvyyteen ennenkuin vastaustaja ehti reagoimaan.

Baikal: Kyllä meikäläisitä yhtymistä tulee hyvin todennäköisesti silppua ilman että vihollisen ilmaylivoimaa voidaan kiistää. Tästä mainittiin PV:n sivustolla majailleesta NATO-tekstistä jossa sitä käsiteltiin siinä valossa että sitä koskevat (negatiiviset) myytit julistettiin vääriksi. Kyseinen harhaluulo koski juuri Kosovon sodan opetuksia siitä että asevoimat voivat pärjätä ilma-alivoimaisina... Tekstin mukaan pärjää niin kauan kun ei tarvitse liikkua. Vaan kun sotia ei voiteta jähimällä. Jos meinaa liikkua niin vihollisen ilmaylivoima on kyettävä kiistämään ainakin siksi aikaa.

En tiedä miten IT voi kiistää vihollisen ilmaylivoiman. Luulisi että kun on tarpeeksi laukaisualustoja,. hyvät tutkat, paljon ohjuksia niin pystyy... Vaan en tiedä kun minä olen sen verran tyhmä näissä asioissa.
 
Kartta sodasta

800px-DesertStormMap_v2.svg.png


574px-Kuwaitheel.svg.png
 
THE WAR FOR ISRAEL
(and you thought the oil was for the U.S.)

Oil pipelines to Israel.
israeli_pipelines.jpg


h123.jpg


Israel is in the midst of its plan to use the United States military, which it controls, to conquer Iraq and divert Iraqi oil to the Haifa refinery via the Mosul to Haifa pipeline. The U.S. has built airbases at H1, H2 and H3 (which stand for Haifa 1, 2 and 3) to protect this strategic pipeline. The pipeline is used to send oil to Israel. Paid for with the blood of American soldiers that die in Iraq

http://echosdesmontagnes.blogspot.com/2011/08/barack-obama-jerusaliste-franc-macon.html
 
baikal kirjoitti:
Mielenkiintoisin kysymys minusta: onko kuitenkin niin, että tänä päivänä täytyy kyetä kiistämään hyökkääjän ilmaherruus mieli pärjätä muutenkaan? Olipa ne maastot ja suot millaisia hyvänsä sitten.

Jos Ilmaherruus täytyy voida ainakin kiistää, jos meinaa menestyä, riittääkö siihen pelkkä Ilmatorjunta? Ei taida vaan riittää?
Eikös tapaus Serbiassa nähty, että Jenkit eivät uskaltaneet lentää alle 2km korkeudessa ja helikoptereita ei uskallettu käyttää ollenkaan, kun vastassa oli asiallisesti hoidettua ilmatorjuntaa ?

Myös pommitustulokset oli vähän sitä sun tätä ja se nähtiin, kun "tuhotut" panssarivoimat vetäytyivät taistelutoimien loputtua.
 
sinko kirjoitti:
Eikös tapaus Serbiassa nähty, että Jenkit eivät uskaltaneet lentää alle 2km korkeudessa ja helikoptereita ei uskallettu käyttää ollenkaan, kun vastassa oli asiallisesti hoidettua ilmatorjuntaa ?

Myös pommitustulokset oli vähän sitä sun tätä ja se nähtiin, kun "tuhotut" panssarivoimat vetäytyivät taistelutoimien loputtu
No jenkkien tavoitteet olivat aika rajattuja ja kohdetta ei pyritty valloittamaan. Tappioiden sietämiskyky oli hyvin rajattu, toisin kuin eräällä muulla ilmansuunnalla.

Ja kyllä tuolla maskirovkalla voidaan saada paljon aikaan..
 
sinko kirjoitti:
baikal kirjoitti:
Mielenkiintoisin kysymys minusta: onko kuitenkin niin, että tänä päivänä täytyy kyetä kiistämään hyökkääjän ilmaherruus mieli pärjätä muutenkaan? Olipa ne maastot ja suot millaisia hyvänsä sitten.

Jos Ilmaherruus täytyy voida ainakin kiistää, jos meinaa menestyä, riittääkö siihen pelkkä Ilmatorjunta? Ei taida vaan riittää?
Eikös tapaus Serbiassa nähty, että Jenkit eivät uskaltaneet lentää alle 2km korkeudessa ja helikoptereita ei uskallettu käyttää ollenkaan, kun vastassa oli asiallisesti hoidettua ilmatorjuntaa ?

Myös pommitustulokset oli vähän sitä sun tätä ja se nähtiin, kun "tuhotut" panssarivoimat vetäytyivät taistelutoimien loputtua.

Alhainen lentokorkeus ei estänyt siltikään iskemästä infraan, voimalinjoihin tai varikkoihin. Suurin syy Jenkkien tehottomuudelle taisivat olla Serbien valelaitteet ja hankala, vuoristoinen maasto. Seassa ajelleet siviiliautotkaan eivät tunnetusti tehneet hommaa helpommaksi kuten tiedetään surullisista esimerkeistä.

Paljon on tapahtunut vuosikymmenessä. Libyassa NATO:n ilmavoimat murjoivat Libyan armeijaa miten halusivat huolimatta 3,5 km:n minimilentokorkeudesta tietyillä alueilla. Pelkona oli Igla-S ohjuksen epäilty hankinta Libyalle. Maasto oli tietysti helppoa ja takasi selkeät toimintamahdollisuudet sensoreille ja tiedustelulle. Tosin ei ilmatorjuntakaan ollut kummoisesti järjestetty.

Main thing oli että NATO:n avulla tuo vallankumous tehtiin mahdolliseksi. Muutoin tulos olisi ollut toinen.
 
sinko kirjoitti:
baikal kirjoitti:
Mielenkiintoisin kysymys minusta: onko kuitenkin niin, että tänä päivänä täytyy kyetä kiistämään hyökkääjän ilmaherruus mieli pärjätä muutenkaan? Olipa ne maastot ja suot millaisia hyvänsä sitten.

Jos Ilmaherruus täytyy voida ainakin kiistää, jos meinaa menestyä, riittääkö siihen pelkkä Ilmatorjunta? Ei taida vaan riittää?
Eikös tapaus Serbiassa nähty, että Jenkit eivät uskaltaneet lentää alle 2km korkeudessa ja helikoptereita ei uskallettu käyttää ollenkaan, kun vastassa oli asiallisesti hoidettua ilmatorjuntaa ?

Myös pommitustulokset oli vähän sitä sun tätä ja se nähtiin, kun "tuhotut" panssarivoimat vetäytyivät taistelutoimien loputtua.

Kosovon sodan opeissa pitää muistaa se että vastustaja ei kokeillut samaan aikaan hönkiä päälle raskaasti varustetuilla prikaateilla ja tykistöllä jne..

On hankala päätellä miten serbien vastahyökkäys olisi toiminut, jos sellaiseen olisi pitänyt turvautua.

Tietysti voisi päätellä sen, että jos vastustaja lähtisi meitä vastaan runnomaan ilmakampanjaa, niin hyvä naamiointi voisi säästää maavoimia siihen asti kunnes Toveri Jyrä lähtee liikkeelle
 
Liitouman ja Irakin tappioita Irakin sodissa 2003 asti;




USA force

January 17-1991 F/A-18C Hornet from the carrier USS Saratoga "Captain Michael Scott Speicher" was shot down on the first night of the war by Iraqi MiG-25PDS flown by Lt. Zuhair Dawood of the 84th squadron of the IrAF,fired an R-40TD missile.The missile impacted Scott Speicher's jet head on when he was travelling Mach 0.92. The impact sent the aircraft spiraling downwards and most people believe Speicher died on the impact of the missile.
In another incident, an Iraqi MiG-25PD, after eluding eight U.S. Air Force F-15s, fired three missiles at General Dynamics EF-111A Raven electronic warfare aircraft, forcing them to abort their mission and leave attacking aircraft without electronic jamming support.
In yet another incident, two MiG-25s approached a pair of F-15s, fired missiles (which were evaded by the F-15s), and then outran the American fighters. Two more F-15s joined the pursuit, and a total of 10 air-to-air missiles were fired at the MiG-25s, although none reached them.According to the same sources, at least one F-111 was also forced to abort its mission by a MiG-25 on the first 24 hours of hostilities, during an air raid over Tikrit.

January 17 - An A-6E Intruder is shot down by a surface-to-air missile. The pilot (Lieutenant Robert Wetzel) and navigator/bombadier (Lieutenant Jeffrey Norton Zaun) are captured. They were released on March 3.

January 17 - An F-15E Strike Eagle (Serial Number : 88-1689) is shot down by anti-aircraft artillery (AAA). The pilot (Major Thomas F. Koritz) and WSO (Lieutenant Colonel Donnie R. Holland) are killed. Their bodies were recovered.

January 17 - An F/A-18C Hornet is shot down. The pilot (Lieutenant Robert Dwyer) was lost over the North Arabic Gulf. Lieutenant Robert Dwyer served in Carrier Air Wing 8 (CVW-8). His body was never recovered (officially listed as KIA-BNR).

January 18 - An A-6E Intruder is shot down by anti-aircraft artillery (AAA). The pilot (Lieutenant William Thomas Costen) and navigator/bombadier (Lieutenant Charlie Turner) are killed. Their bodies were recovered.

January 18 - An OV-10 Bronco is shot down by surface-to-air missile. The pilot (Lieutenant Colonel Clifford M. Acree) and observer (Chief Warrant Officer Guy L. Hunter, Jr.) are captured. They were released on March 6.

January 18 - An F-4G Wild Weasel (Serial Number : 69-7571) crashes in the Saudi Arabian desert after attacking Iraqi air defenses,Both pilots eject over friendly territory and are rescued.

January 19 - An F-15E Strike Eagle (Serial Number : 88-1692) is shot down by an SA-2E surface-to-air missile. The pilot (Colonel David W. Eberly) and WSO (Major Thomas E. Griffith) are captured. They were released on March 6 and March 3 respectively.

January 19 - An F-16C Fighting Falcon (Serial Number : 87-0228) is shot down by a SA-6 surface-to-air missile. The pilot (Captain Harry 'Mike' Roberts) is captured. He was released on March 6.

January 19 - An F-16C Fighting Falcon (Serial Number : 87-0257) is shot down by a SA-3 surface-to-air missile. The pilot (Major Jeffrey Scott Tice) is captured. He was released on March 6.

January 21 - An F-14A+ Tomcat (b/n 161430) is shot down by an SA-2 surface-to-air missile while on an escort mission near Al Asad airbase in Iraq. The pilot was rescued by USAF Special Operations Forces but the RIO (Slade, L.R.) was captured. He remained a POW until his release on March 3.

January 28 - An AV-8B Harrier II is shot down by anti-aircraft artillery (AAA). The pilot (Captain Michael C. Berryman) is captured. He was released on March 6.

January 31 - An AC-130H Spectre (Serial Number : 69-6567) is shot down by a surface-to-air missile. The entire crew of fourteen are killed. Their bodies were recovered.

February 2 - An A-6E Intruder is shot down by anti-aircraft artillery (AAA). The pilot (Lieutenant Commander Barry T. Cooke) and navigator/bombadier (Lieutenant Junior Grade Patrick K. Connor) are killed. Only LTJG Connor's body is recovered as LTCMDR Cooke's body was never found (officially listed as KIA-BNR).

February 2 - An A-10A Thunderbolt II (Serial Number : 80-0248) is shot down by a SA-16 surface-to-air missile. The pilot (Captain Richard Dale Storr) is captured. He was released on March 6.

February 9 - An AV-8B Harrier II is shot down by a surface-to-air missile. The pilot (Captain Russell A.C. Sanborn) is captured. He was released on March 6.

February 15 - An A-10A Thunderbolt II (Serial Number : 78-0722) is shot down by a SA-13 surface-to-air missile. The pilot (Lt. James Sweet) is captured. He was released on March 6.

February 15 - An A-10A Thunderbolt II (Serial Number : 79-0130) is shot down by a SA-13 surface-to-air missile. The pilot (Captain Steven Phyllis) is killed and his body was later recovered.

February 19 - An OA-10A Thunderbolt II (Serial Number : 76-0543) is shot down by a SA-9 surface-to-air missile. The pilot (Lieutenant Colonel Jeffery Fox ) is captured. He was later released on March 6.

February 23 - An AV-8B Harrier II is shot down by a surface-to-air missile. The pilot (Captain James N. Wilborn) is killed and his body was later recovered.

February 25 - An OV-10 Bronco is shot down by surface-to-air missile. The pilot (Major Joseph Small III) is captured and observer (Captain David Spellacy) is killed. Major Small was released on March 6 and Captain Spellacy's body was recovered.

February 27 - An AV-8B Harrier II is shot down by anti-aircraft artillery (AAA). The pilot (Captain Reginald Underwood) is killed and his body was later recovered.

February 27 - An F-16C Fighting Falcon (Serial Number : 84-1390) is shot down by anti-aircraft artillery (AAA). The pilot (Captain William Andrews) is captured. He was released on March 6.

B-52G "Nicknamed In Harm's Way"
Other Iraqi air-to-air kills are reported in Russian sources, where the US claims other cases of combat damage, such as the B-52 "In HARM's way", which the US claims was hit by friendly fire, when an AGM-88 High-speed, Anti-Radiation Missile (HARM) homed on the fire-control radar of the B-52's tail gun; the jet was subsequently renamed "In HARM's Way! Iraqi / Russian sources reported that in the Gulf War of 1990-1991 an Iraqi MIG-29s managed to damage an American B-52G, nicknamed "In Harm's Way" with a R-27R missile. According to USAF the incident was a rather unusual case of friendly-fire: the B-52G defensive gun operator is reported to have locked onto a friendly F-4G Wild Weasel jet on his fire-control radar, suspecting it to be an Iraqi MiG. The Weasel recognized being tracked by a fire-control radar and responded by firing a HARM anti-radiation missile, which hit the B-52. This incident was also the reason the aircraft, which survived the damage, was later nicknamed "In Harm's Way".

Desert storm dogfights

Iraqi air force

In the Gulf War of 1990-1991, when the Coalition intervened, they faced the world's fourth largest air force to combat. In the opening days of the war, many air-air engagements occurred, where Iraqi interceptors would engage Coalition ones and vice-versa. This is a list of all known air-air engagements that occurred during the Gulf War.

USAF EF-111 vs. IRAF Mirage F-1
In the opening minutes of the Gulf War on 17 January 1991, an unarmed USAF EF-111, crewed by Captain James A. Denton and Captain Brent D. Brandon scored a kill against an Iraqi Dassault Mirage F1EQ, which they managed to maneuver into the ground, making it the only F-111 to achieve an aerial victory over another aircraft. According to Iraqi sources confirmed that Iraqi Mirage F-1EQ piloted by Najim Abdullah Al-Jubouri didn't crash, but managed to hit the F-111 with Magic missile. Probably an early detonation of missile have confused pilots as both sides claim victory.

17 January 1991

USAF F-15C vs. IRAF MiG-29

The first air-air kills of the war occurred when two USAF F-15Cs shot down two Iraqi MiG-29s
17th January 91 - An Iraqi MiG-29 Shot down by F-15C 85-119 58 TFS/33 TFW pilot on K. "J.B." Kelk.
17th January 91 - An Iraqi MIG-29 shot down by F-15C 85-125 58 TFS/33 TFW pilot Capt. Chuck "Sly" Magill (USMC).

IrAF MiG 29 vs RAF GR.1 Panavia Tornado

19th January 1991 - An Iraqi Mig-29 Hit the ground while trying to avoid F-15C 85-114 58 TFS/33 TFW pilot Capt. Cesar "Rico" Rodriguez, "Jameel Sayhood was an Iraqi pilot in the Gulf War who it is claimed managed to attain one of the few aerial victories by the Iraqi Air Force in his MiG-29B, before being shot down by USAF Captain Craig Underhill and Captain Cesar Rodriguez with their F-15Cs mere minutes after his air-air victory" Captain Sayhood was flying his MiG-29B in Iraq on the third day of the war in order to root out and shoot-down Coalition aircraft bombing Iraq. It is claimed that RAF pilots Gary Lennox and Adrian Weeks were flying their Panavia Tornado on a bombing mission at Tallil Airfield in Iraq. Sayhood spotted them and promptly brought them down with an R-60 missile from his MiG's arsenal.Weeks and Lennox were killed in the crash of their aircraft, serial ZA467. However this aircraft is recorded as having crashed on 22 January on a mission to Ar Rutbah.

USAF F-15Es vs IrAF MiG 29

Sayhood continued his mission defending Iraqi airspace and came across two F-15Cs piloted by Captains Craig Underhill and Cesar Rodriguez. Underhill and Rodriguez spotted a pair of MiG-29s and gave chase when AWACS picked up Sayhood and his wingman. Sayhood and his wingman promptly engaged the two American aircraft and one of the most intense dogfights of the Gulf War ensued. The two MiGs and F-15s flew straight at each other, each attempting to visually identify their aggressors. Underhill faced Sayhood's wingman, while Sayhood himself faced Rodriguez. Underhill fired an AIM-7 at Sayhood's wingman, hitting him head on and killing him instantly.At the same time this was happening, Rodriguez sensed a radar lock by Sayhood, throwing him onto the defensive. Rodriguez dove down to the deck in order to confuse Sayhood's radar with ground clutter, hoping to shake the radar lock on his aircraft. After seeing his wingman killed, Sayhood briefly broke off the attack. Rodriguez and Underhill started heading south for a tanker, when Sayhood approached them from the north. Rodriguez and Underhill turned around to face Sayhood. Underhill got a radar lock on Sayhood with an AIM-7, but didn't fire because he wasn't sure if Sayhood was friendly or not. Sayhood sliced into their formation causing a "classic merge". Underhill climbed, keeping his lock on Sayhood, while Rodriguez stayed committed to the merge in order to visually identify the aircraft as hostile. As they passed each other, Rodriguez identified it as Iraqi, and each pilot turned left to engage the other. Sayhood was relying on the MiG's better turning radius to get onto Rodriguez's tail. They slowly spiraled towards the ground until Sayhood attempted to pull out using a split-s. Rodriguez didn't follow, and just before Sayhood could pull out, he crashed into the ground. He managed to eject from his MiG, however it is unknown if he survived.

USAF F-15Cs vs. IRAF MiG-25s

Two IRAF MiG-25s fired missiles at a group of F-15Cs escorting a bombing run in Iraq (which were evaded by the F-15s). The F-15Cs give chase, but were forced to give up when the MiGs outran them. A total of 10 missiles were fired at the MiGs.

USAF F-111s vs. IRAF MiG-23

An Iraqi MiG-23 fired a R24T missile at a F-111 on a bombing run and scored a hit, although the bomber made it safely back to base. Another similar incident occurred with the same Iraqi interceptor several minutes later, this F-111 also made it back to base despite the severe damage to the aircraft. This is Iraq's only aerial victory of the Gulf War using MiG-23s.
IRAF MiG-29 vs USAF F-111 and B-52G
An Iraqi MiG-29 struck an F-111 aircraft with a R60 missile, though the sturdy F-111 stayed airworthy. Several minutes later the same pilot fired a R27 missile at a B-52G on a bombing run, severely damaging it [ R-27R missile/Nicknamed In Harm's Way].

19 January 1991

USAF F-15Cs vs. IRAF MiG-25s

In a brief dogfight, two F-15Cs engaged and shot down two Iraqi MiG-25s attempting to engage them, both using AIM-7 missiles.

USAF F-15Cs vs. IRAF Mirage F1s.

Two F-15Cs destroyed two Mirage F1s (an unarmed,trying to flee to Iran) with AIM-7 missiles.

USAF F-15Cs vs. IRAF MiG-23s.

Beyond visual range or BVR kill, four MiG-23s took off from an Iraqi airbase wasn't armed, caught them trying to flee to Iran. One of them turned back with mechanical problems, however the other three pressed on. Four F-15Cs were flying when AWACs reported the MiGs. The four F-15s lined up, were assigned targets and fired AIM-7 missiles at all of them, destroying all three MiGs within seconds of each other. Only three of the F-15C pilots were granted kills, as the fourth missile didn't reach the MiG until after it had already been brought down.
26th January 1991 - An Iraqi MIG-23 (an unarmed,headed to Iran) Shot down by F-15C 85-104 58 TFS/33 TFW pilot Capt. Rhory "Hoser" Draeger.
26th January 1991 - An Iraqi MIG-23 (an unarmed,headed to Iran) Shot down by F-15C 85-108 58 TFS/33 TFW pilot Capt. Anthony "Kimo" Schiava.
26th January 1991 - An Iraqi MIG-23 (an unarmed,headed to Iran) Shot down by F-15C 85-114 58 TFS/33 TFW pilot Capt. Cesar "Rico" Rodriguez.

29 January 1991

USAF F-15C vs. IRAF MiG-23

An American F-15C shoots down an unarmed MiG-23 fleeing to Iran with an AIM-7 missile.

2 February 1991

USAF F-15C vs. IRAF IL-76

An American F-15C shoots down an Iraqi transport, an IL-76, with an AIM-7 missile.

USAF F-15C vs. IRAF MiG-21s

An American F-15C takes down two Iraqi MiG-21s with AIM-7 missiles after they both engage him.

USAF A-10A vs. IRAF Bo-105

A USAF A-10 ground attack aircraft, shoots down an Iraqi Bo-105 chopper using its GAU-8 30mm cannon.

7 February 1991

USN F-14 vs. IRAF Mi-8

A USN F-14 shoots down a IRAF Mi-8 helicopter with an AIM-9 missile.

USAF F-15C vs. IRAF Mil-24

A F-15C shoots down an IRAF Mil-24 with an AIM-7 missile.

15 February 1991

USAF A-10A vs. IRAF Mi-8

An A-10A ground attack aircraft shoots down an Iraqi Mi-8 helicopter with its gatling gun.

22 March 1991

USAF F-15C vs. IRAF Su-22

In accordance with the ceasefire, an F-15C shoots down an Iraqi Su-22 bomber with an AIM-9 missile.

No-fly zone


The 1994 Black Hawk shootdown incident, sometimes referred to as the Black Hawk Incident, was a friendly fire incident over northern Iraq that occurred on April 14, 1994 during Operation Provide Comfort (OPC). The pilots of two United States Air Force (USAF) F-15 fighter aircraft, operating under the control of a USAF airborne warning and control system (AWACS) aircraft, misidentified two United States Army UH-60 Black Hawk helicopters as Iraqi Mil Mi-24 "Hind" helicopters. The F-15 pilots fired on and destroyed both helicopters, killing all 26 military service members and civilians from the United States (U.S.), United Kingdom, France, Turkey, and the Kurdish community. The third loss was a UAV Predator shot down by a Mig-25 in December 2002.

27 December 1992

USAF F-16 vs. IRAF MiG-25

A MiG-25 crossed the no-fly zone and an F-16 shot it down with an AIM-120 missile.

17 January 1993

USAF F-16s vs. IRAF Su-22s

Two IRAF Su-22 "Fitters" open fire on two USAF F-16s in protest of the no-fly zones. No aircraft are damaged in the encounter.

5 January 1999

USAF F-15Cs and USN F-14s vs. IRAF MiG-25s

A group of four Iraqi MiG-25s crossed the no-fly zones and sparked a dogfight with two patrolling F-15Cs and two patrolling F-14s. A total of six missiles were fired at the MiGs, none of which hit them.

9 September 1999

USN F-14 vs IRAF MiG-23

A lone MiG-23 crossed the no-fly zone heading towards a flight of F-14s. One F-14 fired a AIM-54 Phoenix at the MiG but missed and the MiG headed back north.

23 December 2002

USAF RQ-1 Predator vs. IRAF MiG-25

In what was the last aerial victory for the Iraqi Air Force before Operation Iraqi Freedom, an Iraqi MiG-25 destroyed an American UAV RQ-1 Predator after the drone opened fire on the Iraqi aircraft with a Stinger missile.
 
Back
Top