Perussuomalaiset: Kontiolahti kielipolitiikan uhri

Tvälups

Ylipäällikkö
Perussuomalaiset: Kontiolahti kielipolitiikan uhri
STT 10.02.2012 14:25

Perussuomalaisten kansanedustajat Ismo Soukola, Pentti Oinonen, Jussi Niinistö ja Pirkko Ruohonen-Lerner sekä Perussuomalainen-lehden päätoimittaja Harri Lindell marssivat luovuttamaan välikysymyksen puolustusvoimauudistuksesta.

Perussuomalaiset tiukkaavat hallitukselta perusteluja Puolustusvoimien rajulle saneeraukselle. Perussuomalaiset jättivät perjantaina aiheesta välikysymyksen. Hallitukselta kysytään muun muassa, miten se aikoo palauttaa poliittisen päätöksenteon uskottavuuden ja turvata Puolustusvoimien toiminnat, henkilöstön aseman ja alueellisen tasa-arvon.

Perussuomalaisten mielestä uudistuksesta on syytä keskustella nyt, eikä vasta syksyllä osana puolustusselontekoa, jolloin päätökset on jo tehty.

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö (ps.) ihmettelee, mihin Ilkka Kanervan (kok.) johtamaa puolustusselonteon kontaktiryhmää tarvitaan, kun sille ei ole annettu olennaisia tietoja Puolustusvoimien rakenteiden muuttamisesta. Perussuomalaiset päättivät jo torstaina vetää edustajansa pois ryhmästä.

– Emme halunneet jäädä hallituksen panttivangiksi tässä asiassa, koska meille ei siellä riittävästi tietoa annettu tästä valmistelusta.

Perussuomalaisten mukaan eduskunta on jäämässä lähes kokonaan uudistusta koskevan päätöksenteon ulkopuolelle.

Niinistö muistuttaa, että kyse on suurimmasta Puolustusvoimien uudistuksesta sitten jatkosodan päättymisen.

– Emme halua, että eduskunnasta tehdään näin tärkeässä asiassa kumileimasinta.

Perussuomalaiset katsovat myös, että kielipolitiikka selätti puolustus- ja aluepolitiikan, kun ruotsinkielinen Dragsvikin varuskunta säästyy, mutta Pohjois-Karjalan prikaati Kontiolahdella ei.

Niinistö ei lakkauttaisi Dragsvikiäkään, jos se olisi hänestä kiinni. Hänen mielestään myös ruotsinkieliselle varusmiespalvelukselle on Suomessa sijansa, eikä yhtään varuskuntaa tarvitsisi lakkauttaa.
 
Tvälups kirjoitti:
Perussuomalaiset: Kontiolahti kielipolitiikan uhri
STT 10.02.2012 14:25

Perussuomalaisten kansanedustajat Ismo Soukola, Pentti Oinonen, Jussi Niinistö ja Pirkko Ruohonen-Lerner sekä Perussuomalainen-lehden päätoimittaja Harri Lindell marssivat luovuttamaan välikysymyksen puolustusvoimauudistuksesta.

Mistäs lähtien ulkoparlamentaariset voimat ovat välikysymyksiä jättäneet? :a-rolleyes:
 
Perussuomalaiset ei hyväksy varuskunnan lakkautusta
Karjalainen 13.02.2012 15:06

Pohjois-Karjalan perussuomalaisten piirihallitus ei hyväksy varuskunnan lakkauttamista Kontiolahdelta.
–·Lakkautuksen myötä alueellinen maanpuolustus ei ole enää uskottavalla tasolla, todetaan kannanotossa.
Piirihallitus pelkää, että varuskunnan siirtyminen kauemmaksi lisää siviilipalveluksen suorittavien määrää ja myös tältä osin vaikuttaa maan puolustusta heikentävästi. Lisäksi varuskunnan lakkautus on kova isku muutenkin heikon työllisyyden omaavalle alueelle.
–·Säästöjen syntyminen lakkauttamisen myötä on hyvin epätodennäköistä, sillä valtion on annettava erilaisia alueellisia tukia, joilla menetetyt työpaikat korvataan.
Piirihallitus ei hyväksy myöskään kuntien pakkoliitoksia.
–·Kuntauudistusesitys on jatkoa keskustan ajamalle paras-hankkeelle, ja jatkaa näin palvelujen keskittämistä entistä laajemmalla sektorilla. Jo nyt voimassa olevat säädökset ja asetukset ovat omiaan viemään palveluita ja päätösvaltaa yhä kauemmaksi kuntalaisista.
 
http://ruotsivapaaehtoiseksi.fi/
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/131
Ruotsin kieli valinnaiseksi oppiaineeksi kaikilla kouluasteilla

Suomessa kielivaatimukset ovat maailman tiukimmat. Jokaisen ammattiin opiskelevan on opiskeltava ja osattava vähintään kahta itselle vierasta kieltä ja asiantuntija-ammateissa toimivilta odotetaan lisäksi kolmannen vieraan kielen osaamista. Tämä johtuu siitä, että koulutusjärjestelmässämme jokaisen suomenkielisen on opiskeltava ruotsia pakollisena kielenä. Missään muussa maailman maassa ei ole vastaavaa vähemmistön puhumaa kieltä koskevaa vaatimusta. Tilanteen epätarkoituksenmukaisuutta lisää suomen ja ruotsin vähäinen käytettävyys kansainvälisesti.

Maailman valtakielten osaamisen heikko taso haittaa Suomen kansainvälistä kilpailukykyä. Kansainvälinen kanssakäyminen edellyttää hyvän englannin osaamisen lisäksi myös muiden maailmankielien osaamista. Ruotsin kielen pakollisuus ja yksilöiden oppimiskyvyn rajallisuus johtavat käytännössä vieraiden kielien taitamisen ohuuteen ja valintamahdollisuuksien kapeutumiseen. Niiden lasten tai nuorten, jotka hyötyisivät englannin tai äidinkielen lisätunneista, olisi tarkoituksenmukaisempaa opiskella vain yhtä vierasta kieltä.

Kielikoulutuspolitiikkamme epäonnistuu myös siinä mihin se sanoo pyrkivänsä. Kaikilta korkeakoulutetuilta vaadittava ns. virkamiesruotsi ei takaa ruotsinkielisiin palveluihin riittävää kielitaitoa. On parempi, että motivoituneet, vapaaehtoisesti ruotsia opiskelevat ammattilaiset vastaavat tästä tehtävästä.

Perustuslain tarkoittamista suomen- ja ruotsinkielisen väestön sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeista on huolehdittava, mutta tämä onnistuu paremmin nojaamalla vapaaehtoisuuteen kuin pakkoon. Lisäksi näin kunnioitettaisiin myös perustuslain henkeä ja kirjainta, koska vapaus on perusteena tasapuolisesti sama molemmille väestönosille.

Esitämme, että hallitus ja eduskunta ryhtyvät toimiin ruotsin kielen opiskelun muuttamiseksi vapaaehtoiseksi. Kieli- ja koulutuspolitiikan pitää turvata, että ne oppilaat jotka eivät opiskele ruotsia, eivät joudu jatko-opintojen ja työuran suhteen epätasa-arvoiseen asemaan suhteessa ruotsia opiskeleviin. Minkään kouluasteen tutkinnoissa ei pidä vaatia ruotsin kielen osaamista. Julkiset palvelutehtävät on järjestettävä niin, että suomenkielinen voi ruotsia osaamatta toimia julkisissa tehtävissä ja ruotsinkieliset saavat hyvää palvelua niiltä, joiden kielitaito perustuu vapaaehtoiseen ruotsin opiskeluun.
 
Tvälups kirjoitti:
Perussuomalaiset ei hyväksy varuskunnan lakkautusta

Sitä niittää mitä kylvää..

Perussuomalaiset arvottivat Kreikka-kysymyksen arvokkaammaksi kuin kaikki muut eduskunnalle 4 vuoden aikana tulevat asiat.

Perussuomalaisilla olisi ollut mahdollisuus hoitaa tämä Kontioranta-asiakin kunnolla, eikä vaan jäädä takariviin huutelemaan. Perhanan käpykaartilaiset!
 
Minäkin ei hyväksy P-K Karjalan prikaatin lakkautusta
 
skärdis kirjoitti:
Hejsan kirjoitti:
Minäkin ei hyväksy P-K Karjalan prikaatin lakkautusta

Jassoo, mitäpä ajattelit asialle tekeväsi?

Oletko Suomen kansalainen? Eli äänestätkö vaaleissa?

Joodåå en voi tehdä mitään, voikko presidentti tehtä jotain?
 
Back
Top