Huhta
Greatest Leader
Foorumilla on meneillään massa-armeijan renesanssi Ukrainan sodan myötä. Mutta millaista asevoimaa voidaan jatkossa edes pyörittää?
Syntyneiden määrä on jatkuvasti ollut laskusuunnassa. Olemme jo pudonneet 45 000 henkilön ikäluokkiin totutusta ~60 000:sta. Voitaneen arvioida, että 30-luvun puolivälistä eteenpäin meillä tulee olemaan vuosittain n. neljännes vähemmän varusmiehiä kuin nykyisellään - eli n. 15 000 nykyisen n. 20 000 sijaan. Tämä siis olettaen, ettei vapautuskriteerejä tiukenneta ja ettei palveluskelvottomien osuus ikäluokasta kasvaisi (lihavuus, mt-ongelmat, jengirikolliset T-miehet).
Toinen haaste kohdataan väestön samanaikaisesti vanhetessa. Jos ja kun siviiliyhteiskunnan toimivuuden kannalta välttämättömien tehtävien määrä pysyy vakiona, niin tekijät näihin töihin joudutaan ottamaan kutistuvasta työikäisten joukosta. Tämä tarkoittaa, että yhä suurempi osuus reserviläisistä ei ole käytettävissä sotilaallisen maanpuolustuksen tarpeisiin, vaan heidän kriisiaikainen tehtävä on jatkaa siviilityönsä hoitamista.
Miten tähän haasteeseen vastataan?

www.stat.fi

Tilastokeskus
Syntyvyys Ensimmäisen polven ulkomaalaistaustaisille syntyi vuonna 2015 noin 6 200 lasta. Tällä sivulla tarkastellaan maahanmuuttajataustaisten syntyvyyttä syntyperä-muuttujan kautta. Suomalaistaustaisia ovat kaikki ne henkilöt, joilla vähintään toinen vanhemmista on syntynyt Suomessa...