Pikku-uutisia Suomesta

Lukekaahan karjalainen fi:stä hiukan uusinta otantaa.
Ja taustoja tuntematta voin kompata Marjetaa siinä, että tuossa työssä voi saada tuommoisen syytteen, vaikkei syyllinen olisikaan. Jopa ns. "normaalien" lasten kanssa toimiessaan joutuu jatkuvasti miettimään, onko vastapuolella joku, joka tekee perättömän ilmiannon. Kaveri sai kymmenisen vuotta sitten kenkää perättömän pahoinpitelysyytteen vuoksi (juttua ei nostettu, koska erosi vapaaehtoisesti), tosin taustalla oli se, että perseili muuten ja oppilaat vihasivat miestä lukulaidaltaan.

Opetus-/kasvatustehtävissä joutuu valitettavasti rajoittamaan lapsia ja kaikki eivät siitä tykkää ja osa haluaa jopa kostaa rajoittamisen. En väitä, etteikö aiheellisiakin syytöksiä olisi, päinvastoin jopa minä tiedän ihan oikeitakin pahoinpitely- ja hyväksikäyttötapauksia kasvatus- ja opetusalalta, enkä väitä, etteikö Marjetan tapaus voi olla todellinen, mutta ennen kivien heittelyä odottaisin kuitenkin oikeuden päätöstä.

Kannattaa myös muistaa, että suomalainen oikeus tuomitsi isän pahoinpitelystä, kun tämä otti raivokohtauksen saaneen lapsensa syliin ja esti tätä vahingoittamasta itseään, muita ihmisiä ja kaupan omaisuutta. Valvontakamerasta näkyi, että isä ei tehnyt muuta kuin otti syliin, mutta kun jälki jäi, niin pahoinpitelyn kynnys ylittyi.
 
En ihmettele kyllä lainkaan. Suomi on pienehköistä puutteistaankin huolimatta erinomainen paikka elää "taviksena". Ja tavisten elämänlaatuhan noissa tutkimuksissa jyllää.

Selailin läpi koko 156 maata käsittävää listaa, ja siinä tuli muutama havainto:
  • Top-4 koostui pohjoismaista (joukosta puuttui vain Ruåtsi :p; se sijalla 9).
  • Muista lähinaapureista Viro sijalla 63 ja hieman yllättäen Venäjä naftisti ylempänä, sijalla 59.
  • Israel sijalla 11. Lähi-idän epävakaudesta huolimatta onnellisia; hyvä niin. Seuraavaksi parhaat lähi-idän maat oli arabiemiraatit sijalla 20 ja Qatar sijalla 32.
  • Paras "puoliköyhä" (ostovoimakorjattu BKT/hlö alle 20000 dollaria) maa Costa Rica sijalla 13.
  • Paras köyhä (ostovoimakorjattu BKT/hlö alle 10000 dollaria) maa Guatemala sijalla 30.
  • Onnettomin EU-maa on Bulgaria sijalla 100.
  • Onnettomin Euroopan maa on Ukraina sijalla 138. Surullinen lukema; kovin häntäpäässä, edellä esim. Uganda (135), Benin (136) ja Sudan (137).
  • Libya sijalla 70. Sijoitus tuntuu aika käsittämättömän korkealta, jos miettii maan tilannetta. Tutkimus kuitenkin on tuore: pohjautuu vuosiin 2015-2017.
Varsinkin tuo Libyan sijoitus kertoo varmaan siitä, ettei tuo onnellisuusmittari ole kovin luotettava. Harva miettinesi kahta kertaa, kummassa asuu mieluummin: EU-maa Bulgariassa (100) vai Libyassa (70). Tai mistä sitä tietää; ehkä Libyan heimolaiset, beduiinit yms. ovat onnellisia oman elämäntapansa piirissä.
Suomi on maailman onnellisin maa. Mihin tuo kaikki perustuu. Asia vaatii tarkastelua pidemmältä ajanjaksolta:

Ihminen saapuu eurooppaan ja sai täältä neandertalin ihmisen geenejä. Eurooppalaisissa on siis enemmän neandertalin ihmistä kuin esim aasialaisissa (Svante Pääbon mukaan). Ehkä myös opimme jotain heiltä.
Antiikin kreikkalaiset kehittivät tiedettä, taidetta, filosofiaa ja loivat demokratian. Tärkeää oli myös että estivät persialaisten tulon eurooppaan.
Roomalaiset levittivät kreikkalaista kulttuuria länteen. Tärkeää oli että 300-luvulla kristinusko tuli rooman valtion ainoaksi sallituksi uskonnoksi.
Kirkon valtakaudella luotiin yliopistoverkosto eurooppaan. Kun tieteen valtakausi alkoi olivat yliopistot jo olemassa.
Uskonpuhdistus oli tärkeä vaihe.
Löytöretket ja teollinen vallankumous muuttivat maailmaa.
Suomen kannalta merkittävää oli suomen sodan jälkeinen aika, autonomia. Ehkä parasta aikaa suomen historiassa oli 1800-luvun loppu (klingen mukaan).
1917 oli viisaita valtiomiehiä jotka ajoivat itsenäisyyttä.
1918 takapakkia kehityksessä.
Talvisodassa kansa yhtenäinen.
1944 torjunta onnistui.
Sodan jälkeen asutettiin evakot.
Sitten luotiin hyvinvointiyhteiskunta.
 
Liititkö tähän aikamomentumiin jo esileikinkin?:p Ei sillä, kyllä tosimies hoitaa tuossa aikaikkunassa koko session.:whistle:

Maanpuolustajien touhut kestää tunnin ja 11 minuuttia, joka lupakäytännössä huomioitakoon:

10 minuuttia esileikkiä
Minuutti toimintaa
Tunti tajuttomuutta
 
Suomi on maailman onnellisin maa. Mihin tuo kaikki perustuu. Asia vaatii tarkastelua pidemmältä ajanjaksolta:

Ihminen saapuu eurooppaan ja sai täältä neandertalin ihmisen geenejä. Eurooppalaisissa on siis enemmän neandertalin ihmistä kuin esim aasialaisissa (Svante Pääbon mukaan). Ehkä myös opimme jotain heiltä.
Antiikin kreikkalaiset kehittivät tiedettä, taidetta, filosofiaa ja loivat demokratian. Tärkeää oli myös että estivät persialaisten tulon eurooppaan.
Roomalaiset levittivät kreikkalaista kulttuuria länteen. Tärkeää oli että 300-luvulla kristinusko tuli rooman valtion ainoaksi sallituksi uskonnoksi.
Kirkon valtakaudella luotiin yliopistoverkosto eurooppaan. Kun tieteen valtakausi alkoi olivat yliopistot jo olemassa.
Uskonpuhdistus oli tärkeä vaihe.
Löytöretket ja teollinen vallankumous muuttivat maailmaa.
Suomen kannalta merkittävää oli suomen sodan jälkeinen aika, autonomia. Ehkä parasta aikaa suomen historiassa oli 1800-luvun loppu (klingen mukaan).
1917 oli viisaita valtiomiehiä jotka ajoivat itsenäisyyttä.
1918 takapakkia kehityksessä.
Talvisodassa kansa yhtenäinen.
1944 torjunta onnistui.
Sodan jälkeen asutettiin evakot.
Sitten luotiin hyvinvointiyhteiskunta.
Tuosta jäi välistä kohdan "Uskonpuhdistus oli tärkeä vaihe." jälkeen 30-vuotinen sota, jossa kävimme hakemassa hyvinvointiyhteiskunnan rakennuspalikoita Keski-Euroopan luostareista ja yliopistoista - yhdessä ruotsalaisten kanssa tietty.
 
Totta. Tuo tärkeä hyvinvointimme kivijalka oli jäänyt pois listasta. Mutta olisikohan mennyt ruotsin puolelle pääosa saaliista!?

Onnellisuutta on euroopassa, erityisesti protestanttisissa maissa. Ja nimenomaan siellä missä on korkea progressio verotuksessa. Korkea verotus ja puuduttavat saarnat tekevät ihmisen onnelliseksi.
 
Tein tuon pitkän listan historiasta koska sillä on vaikutusta: jos perustaisimme onnellisen valtion vaikka afrikkaan, niin ei se kauaa sellaisena säilyisi. Pian johtajat jo jakaisivat hyvää kavereille ja sukulaisille. Ei ole historiaa, joka tukisi hyvää valtiota.

Protestanttisissa maissa on arvoja jotka tukevat hyvää yhteiskuntaa. Muualla saatetaan arvostaa enemmän vaikka omaisuutta tai sukua. Jossain voidaan jopa arvostaa sitä että osaa höynäyttää toisia.
 
Lähinnä enemmän ihmettelen, kenelle tulee yllätyksenä, että viihdemaailmassa kiskotaan stimulantteja ja paljon. Aika naiivia kuvitella satojen keikkojen vuosivauhtia painettavan selvinpäin.
 
Kaverin psyyke ei kestä minkäänlaista vankilassa istumista. En tiedä tapauksesta muuten mitään, mutta viimeistään nyt kannattaa huumehet jättää pois.
Se on vaan kyllä muutama vuosi jartsallekkin kiinteää,jos tuosta hänenkin kohdalle törkyhuumausainerikos napsahtaa.
 
Back
Top