Pikku-uutisia Suomesta

Pitää muuten paikkansa! Silloinen yrityksemme tehdaspalokunta mittasi säteilyä mm. sadevesikaivoista heti turman tapahduttua. (säteilyarvoja en nyt muista!!) Arvot olivat kuitenkin todella järkyttäviä! Asiasta kiellettiin kertomastai!

Olin silloin intissä Raasin korvessa aliupseerina viimeisellä leirillä ja nukuttiin yö taivasalla..aamulla oli joka jätkällä hirvee päänsärky..luultiin että nuotion savusta johtui...?:confused: (vieläkin on tallessa "nippanappa" jossa on kaikki intin aamut ja tapahtumat merkattu)
No tämä juttu unohtui mutta osasin yhdistää nämä tapahtumat toisiinsa vasta paljon myöhemmin ja kun poika syntyi yli 20 v myöhemmin sillä havaittiin 10 päivän ikäisenä hermokudos syöpä eli oli alkanut jo sikiöasteella..
Vaikea sanoa onko näillä yhteyttä tsernobyliin mutta pistää miettimään...?

Poika on kuitenkin jutusta selvinnyt ja on kutsunnat edessä..:cool:
 
Kaikki joilla mittalaitteita oli tietysti mittailivat ja tottahan tuo kerrottu on. Muutakin kautta olen saanut vahvistuksen.
Jos tuokin olisi tapahtunut vielä muutama viikko myöhemmin niin iso osa suomen lehmistä olisi ollut laitumella ja syönyt tuoretta nurmea laskeuma-alueella niin olisi muuten juotu melko säteilevää maitoa täällä. Muutenkin oli onnea silloin matkassa esim vallitsevien ilmavirtausten suhteen ettei ihan pahiten jääty laskeuman alle, mietien vain miten olisi sen ajan tietämyksen ja tiedotuksen kanssa käynyt. Voisivat ainakin syövät olla VIELÄ yleisempiä kuin nykyisin..
 
Olisko hei jotain mitä voitais taas kieltää? Ehkä parvekkeet? Kenties ilma? Kopiot ihan mistä vaan..?

Karjalainen kirjoitti:
Paraisten poliisi otti Turun koirapartion avulla maanantai-iltana kiinni mieshenkilön, joka uhkasi tappaa itsensä .22-kaliperin käsiaseella.

Tummelitie suljettiin maanantaina kello 22.30 aikaan, ja ohikulkijoiden käskettiin kävellä toista reittiä.

Mieshenkilö seisoi kerrostalon parvekkeella käsiaseen kanssa. Ihmiset kerrostalossa käskettiin takaisin sisään asuntoihin parvekkeilta.

Poliisi sai miehen luopumaan aseesta kovalla käskytyksellä poliisiauton kaiutinta käyttäen.

Mieshenkilö otettiin lyhyen ajan sisällä kiinni, ja kukaan ulkopuolinen ei missään vaiheessa ollut vaarassa. Miehellä ollut käsiase osoittautui mallia vahvemmaksi ilma-aseeksi.

http://www.karjalainen.fi/uutiset/u...pysaytettya-kasiaseen-kanssa-heiluneen-miehen

Vaan mikähän tuolla kaverilla nyt sitten loppujen lopuksi onkaan ollut kädessä? Mikä ihme on "mallia vahvempi ilma-ase"? Mikäli ilma-aseen mallina on ollut .22 -pienoispistooli niin tuskinpa sitä vahvempia ilmapistooleita kuitenkaan löytyy? Saatika sitten että ilma-aseen mallina olisi vaikkapa .45 tai S&W .500 -kalliiberin laite. Lienen ymmärtänyt jotain väärin.
 
Tuskinpa toimittaja on päässyt asetta kopeloimaan joten varmaan hän on poliisin antaman lausunnon varassa. Luulisi että poliisi osaisi kuvailla tarkemmin mikä (ilma)ase on kyseessä.
 
Olisiko poliisi sanonut "ilmeni, että ase on mallia vahvempi ilma-ase".

Edit: Siis viittaa varmaan isompaan kuin 4,5 milliseen ilmakkoon.
 
http://yle.fi/uutiset/valtion_kaivo...nkkijat_kaarmeissaan_kilpailutuksista/8841844

Valtion kaivosyhtiö Terrafame markkinaoikeuteen – alihankkijat käärmeissään kilpailutuksista
Tiivisrakenneurakoitsija ViaCon on kannellut Talvivaarassa kaivostoimintaa pyörittävästä valtion omistamasta Terrafamesta markkinaoikeuteen. Terrafamea syytetään liikesalaisuuksien vuotamisesta kilpailijalle ja myös yritysten syrjimisestä tarjouskilpailuissa.

Meillä valtionyhtiöissä on totuttu toimimaan kuin itse halutaan. Ei niin kuin lait ja asetukset määräävät.
Tästä on esimerkkejä. VR:n pendolino hankita, jossa VR.n kalustopuolen pomo vei valmiit piirustukset Fiatille italiaan ja kappas, tuli muuten ihan vähän pienemmällä hinnalla junatarjous mukaan "kilpailuun" ja valituksi tuli...
Ratikoiden ja metrovaunujen korjausten "kilpailuttaminen", eli vedättäminen suomeksi sanottuna... :)
Maan tapa... Eh, siis mikä se olikaan?
 
Ehkä "liraukset" ja yllämainittu toiminta vähenevät jatkossa, jos toiminta ajetaan alas?:
Eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtajan Kaj Turusen (ps.) mukaan entistä Talvivaaran kaivosta on syytä ruveta ajamaan alas tämänpäiväisen hallinto-oikeuden päätöksen jälkeen.

Turusen mukaan hallinto-oikeuden päätös tarkoittaa käytännössä, että valtion kannattaa käyttää Talvivaaran käytettävät panokset kaivoksen alasajoon ja työllisyyden hoitoon alueella.

Entistä Talvivaaran kaivosta pyörittää Terrafame. Suomen valtion kokonaan omistama Terrafame Group omistaa Terrafamen.
http://www.suomenmaa.fi/?app=NeoDirect&com=6/3/107668/a5ad85566d
vaikka lupa yhdeksi vuodeksi purkuputkelle heltisikin:
http://www.talouselama.fi/uutiset/terrafame-sai-luvan-purkuputken-kayttoon-6545690
 
Tuollahan oli jo aikaisemmin joku ulkomaan elävä heitellyt toimittajia kivillä.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001168223.html
Poliisiauto sytytettiin tuleen Hanhikiven mellakassa – vahingoista ei vielä tietoa
943ec80894b8417a8aefa34bb0ce723d.jpg

(KUVA: Ville Honkonen, Google Maps)

Julkaistu: 28.4. 16:11 , Päivitetty: 28.4. 16:14

Veijo Alavaikko kertoo, että rauhanomaisesti alkanut tilanne muuttui väkivaltaiseksi, kun kymmenet mellakoitsijat alkoivat heitellä poliiseja kivillä ja huudella uhkauksia.

– Iltapäivällä sytytettiin lisäksi maijamallinen poliisiauto palamaan. Se saatiin sammutettua, mutta minulla ei ole vielä tietoa siitä kuinka pahasti auto vahingoittui.

IS:n tietojen mukaan Limingan kohdalla Raahentiellä on poliisiautoja letkassa matkalla kohti Pyhäjokea.

11a63fa0545e4ce1b14c4504d3e45ed9.jpg

Sivullisilla ei ole Hanhikiven niemeen mitään asiaa. (KUVA: Ville Honkonen)

Alavaikon mukaan alueella on poliisin joukkojenhallintaryhmiä ja tilanne on edelleen päällä. Poliisi on ottanut kiinni ainakin kymmenkunta henkilöä, joita epäillään muun muassa virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.

– Kiinniotettujen määrä kasvaa koko ajan. Katsotaan lopputulema sitten kun tilanne rauhoittuu.

– Rikosnimikkeistä on vielä aikaista puhua, kun hässäkkä on päällä. Poliisiauton sytyttäminen on törkeimmästä päästä niitä rikoksia.

Alavaikko ei tiedä, onko yhteenotossa loukkaantunut aktivisteja tai poliiseja.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Kaleva.

Uutista päivitetty kello 16.13.
 
Taannoin oli juttu itäsuomen yliopiston lehtorista joka jäi kiinni pedofiliasta. Syytteet julkaistiin tänään ja on siinä tavaraa. Ei taida ehdollista tulla?
Jokaisen rikosnimikkeen tuomio pitäisi laskea yhteen. Se olisi oikeus ja kohtuu.
'
"54-vuotiasta yliopistonlehtoria syytetään 19 eri rikoksesta. Rikosnimikkeiden lista on kokonaisuudessaan alla. Ilta-Sanomat ei julkaise syytetyn nimeä eikä epäiltyjen tekojen tarkkoja päivämääriä tai paikkakuntia uhrien suojelemiseksi.
  • Sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapito
  • Törkeä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan levittäminen
  • Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö

  • Törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö
  • Törkeä ihmiskauppa
  • Pahoinpitely
  • Alkoholirikos

  • Raiskaus

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001169439.html
 
On siinä cv:tä yhdelle miehelle. Mitenhän on opetustyö sujunut tältä lehtorilta, onko ollut ihan tavallinen opettaja villakangastakkeineen jossa nahkapaikat kyynärpäissä vai onko joku jo aavistellut jotain outoa olevan taustalla..?
 
Taannoin oli juttu itäsuomen yliopiston lehtorista joka jäi kiinni pedofiliasta. Syytteet julkaistiin tänään ja on siinä tavaraa. Ei taida ehdollista tulla?
Jokaisen rikosnimikkeen tuomio pitäisi laskea yhteen. Se olisi oikeus ja kohtuu.
'
"54-vuotiasta yliopistonlehtoria syytetään 19 eri rikoksesta. Rikosnimikkeiden lista on kokonaisuudessaan alla. Ilta-Sanomat ei julkaise syytetyn nimeä eikä epäiltyjen tekojen tarkkoja päivämääriä tai paikkakuntia uhrien suojelemiseksi.
  • Sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapito
  • Törkeä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan levittäminen
  • Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö
  • Törkeä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan levittäminen
  • Törkeä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan levittäminen
  • Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö
  • Törkeä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan levittäminen
  • Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö
  • Törkeä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan levittäminen
  • Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö
  • Törkeä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan levittäminen
  • Törkeä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan levittäminen
  • Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö
  • Törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö
  • Törkeä ihmiskauppa
  • Pahoinpitely
  • Alkoholirikos
  • Sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapito
  • Raiskaus

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001169439.html

Kaipa tuosta tulee sitä kuuluisaa suomalaisen oikeusvaltion rikollisille myöntämää "paljous alennusta" kun on ollut noin pirun ahkera...?:rolleyes:
 
Joo, taitaa käydä niin, että tuomio tulee kahdesta isoimmasta rikoksesta ja jälkimmäisestä saa vain 50% kakusta. Ja tietenkin juippi saa ensikertalaisena vielä 50% alennuksen kakkuun, siis sen lisäksi, että on muuten hyvämaineinen henkilö. Joten mahtaakohan edes nähdä linnaa sisältä?
 
Voi olla että saa vielä vahingonkorvauksia...? :rolleyes:
 
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001170305.html
Puolueen kondomit olivat liikaa 12-vuotiaan pojan äidille: ”Mikä oikein on se viesti?”
Kuudesluokkalaisen pojan äiti ihmettelee jaossa olleita ehkäisyvälineitä koululaisille suunnatussa tapahtumassa.

Vantaalla asuva 12-vuotias poika osallistui kaupungintalolla huhtikuun lopussa pidettyyn Vaikuttaja-päivään. Tilaisuuden tarkoituksena on tarjota lapsille ja nuorille mahdollisuus vaikuttaa kaupungin päätöksentekoon.

Jos viestinä on se, ettei lisää demareita!!! Ovat vihdoin ymmärtäneet ehkäistä itsensä pois puoluekartalta :D
 
http://yle.fi/uutiset/verohallinto_...a_tarkoitus_ei_ole_murtaa_lahdesuojaa/8854274
Verohallinto: "Meillä on lakisääteinen tehtävä, tarkoitus ei ole murtaa lähdesuojaa"
Niin kutsutuista Panaman papereista voisi paljastua veronkiertoilmiötä ja verotettavaa tuloa, johtava lakimies Matti Merisalo Verohallinnosta sanoi A-studiossa. Yle on kieltäytynyt luovuttamasta papereita ja vedonnut lähdesuojaan.

Verohenkilöillä on "tehtävä" olla mahdollisimman vaikeita ja vaikeaselkoisia alamaisia kohtaan (siis kansalaisia)
Alamaiset ovat verohenkilöiden mielestä tyhmiä, yksinkertaisia ja vähäläntiä....

:)

Tässä vastakannanottoa:

http://www.journalistiliitto.fi/uut...rottajan-kotietsinnat-olisivat-lainvastaisia/
SJL:n lakimies Panama-jutusta: "Verottajan kotietsinnät olisivat lainvastaisia"
"Journalistien työpaikoille ja kotiin kohdistuvat kotietsinnät on säännönmukaisesti todettu laittomiksi", kirjoittaa Journalistiliiton lakimies Jussi Salokangas.

Johon pontta antaa tämä:
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/0...desuoja-koskee-myos-lahteen-antamaa-aineistoa
Timo Huovinen: Lähdesuoja koskee myös lähteen antamaa aineistoa
Vuoden 2015 syyskuussa kansainvälisten tutkivien toimittajien järjestöön kuuluvilla toimittajilla oli käsissään journalismin ja sananvapauden kannalta merkittävä aineisto. Saksalaisen Süddeutsche Zeitungin haltuunsa saama valtava tietovuoto oli peräisin panamalaisesta asianajotoimistosta.
 
Viimeksi muokattu:
http://www.tekniikkatalous.fi/talou...tkakortilla-kayttoon-otettavaa-pyoraa-6239907
HKL ja konsortio Moventia & Smoove SAS allekirjoittivat sopimuksen Helsingin uudesta kaupunkipyöräpalvelusta tänään keskiviikkona. Sopimus tehtiin kymmeneksi vuodeksi ja sen arvo on 12,95 miljonaa euroa.
Moventia on espanjalainen perheomisteinen joukkoliikenneyritys, joka operoi busseja ja raitiovaunuja muun muassa Barcelonan alueella. Smooven kaupunkipyörät ovat käytössä esimerkiksi Ranskan Strasbourgissa ja Nizzassa.

Tähänkään ei kelvannut HKL:n yhteistyökumppaniksi suomalainen... :)
On se villi firma tuo hesingin kaapunni... Mitä kauempaa hommaa tarjotaan, niin sen varmemmin se valitaan... Pääseeköhän sillä joku lautakunta matkustelmaan mukavasti.... :D
 
Suosi siis Suomalaista...:oops:
 
Back
Top