Pikku-uutisia Suomesta

  • Viranomaiset tarkastivat Helsingissä yhteensä 86 taksia. Näistä 51:ssä oli puutteita.
  • Huomautettavaa löytyi muun muassa taksien hinnastoista, sekä taksiluvan ja taksivalon esillä olemisessa.
  • Joukossa oli myös kokonaan luvaton taksi, sekä katsastamaton ajoneuvo.

60%tarkastetuista takseista puutteellisia. Hyvin menee.

 
Suomen Kuvalehti julkaisi verkossa 21.12. kirjoituksen otsikolla:
Ei saa puhua mitään talon ulkopuolelle

Siinä puhutaan HS:n julkaiseman jutun rikoskäsittelystä toimittajien kannalta katsoen. Kolmea toimittajaa uhataan rangaista maanpetoksesta, mutta vastaava päätoimittaja Kaius Niemi siis välttää syytteet. Siinä kuvataan toimituksen sisällä annettua määräystä olla hiljaa asioista ulkopuolisille. HS siis suojautuu vaikenemalla aina kun mahdollista.

Kirjoitus oli mielenkiintoinen. Yksi toimittajista pelkäsi kotona olevan tietokoneen sisällön paljastuvan vääriin käsiin. Hän meni talon kellariin vasaroimaan konettaan rikki ja onnistui aiheuttamaan tulipalon alun. Hän hälytti palokunnan, mutta päivystäjä hälytti omasta aloitteestaan myös poliisin, koska puhelimassa teko vaikutti erikoiselta. Siitä poliisi pääsi toimittaja kotiin penkomaan tavaroita. Että semmoista…

Asiassa on se kummallinen piirre, että lain mukaan päätoimittajan pitäisi vastata alaistensa kirjoittamista jutuista, mutta jos on HS:n päätoimittaja, niin ei. Oliko tässä tapauksessa jotain poikkeavaa?
 
Viimeksi muokattu:
Pakettiauto törmäsi bussin kylkeen Tampereen Lahdesjärvellä keskiviikkona
Tossa on muuten takana yksi läjä sitä Sulkavuoresta rakennettavasta jätevedenpuhdistamosta louhitusta murskeesta, jota on pitänyt varastoida ympäri pitäjää, kun sinne Näsijärveen ei ole saanut vielä viedä uudeksi Näsisaareksi. Kun oli valitettu. Nyt on valitukset kaatuneet ja saaren teko saa alkaa. Mitenkähän saataisiin valittajat maksamaan aiheutuneet ylimääräiset kustannukset?
 
Suomen Kuvalehti julkaisi verkossa 21.12. kirjoituksen otsikolla:
Ei saa puhua mitään talon ulkopuolelle

Siinä puhutaan HS:n julkaiseman jutun rikoskäsittelystä toimittajien kannalta katsoen. Kolmea toimittajaa uhataan rangaista maanpetoksesta, mutta vastaava päätoimittaja Kaius Niemi siis välttää syytteet. Siinä kuvataan toimituksen sisällä annettua määräystä olla hiljaa asioista ulkopuolisille. HS siis suojautuu vaikenemalla aina kun mahdollista.

Kirjoitus oli mielenkiintoinen. Yksi toimittajista pelkäsi kotona olevan tietokoneen sisällön paljastuvan vääriin käsiin. Hän meni talon kellariin vasaroimaan konettaan rikki ja onnistui aiheuttamaan tulipalon alun. Hän hälytti palokunnan, mutta päivystäjä hälytti omasta aloitteestaan myös poliisin, koska puhelimassa teko vaikutti erikoiselta. Siitä poliisi pääsi toimittaja kotiin penkomaan tavaroita. Että semmoista…

Asiassa on se kummallinen piirre, että lain mukaan päätoimittajan pitäisi vastata alaistensa kirjoittamista jutuista, mutta jos on HS:n päätoimittaja, niin ei. Oliko tässä tapauksessa jotain poikkeavaa?
Päätoimittajan vastuu muuttui 2004 lainsäädännöllä.
 
Sitä tosiaan voisi kysyä "puolueettoman median" toimittajilta, että mikä on heidän puoluekantansa. Vastausta ei varmasti kuulu, niin puolueettomia he ovat!
 
Suomen Kuvalehti julkaisi verkossa 21.12. kirjoituksen otsikolla:
Ei saa puhua mitään talon ulkopuolelle
..........

Asiassa on se kummallinen piirre, että lain mukaan päätoimittajan pitäisi vastata alaistensa kirjoittamista jutuista, mutta jos on HS:n päätoimittaja, niin ei. Oliko tässä tapauksessa jotain poikkeavaa?
Tarkennusta edelliseen:

Luin päätöksen perusteluja vanhoista lehdistä. HS kirjoitti 29.10. näin:

Syyteratkaisun asiassa teki apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe.

Hänen mukaansa tapaus on oikeudellisesti hyvin vaikea. Oikeudenkäynnissä tulee harkittavaksi muun muassa se, minkä sotilastiedustelua koskevien tietojen julkaisu on mahdollisesti ollut kiellettyä ja onko tietoja ollut saatavilla julkisista lähteistä.

”Tämä on hyvin erikoinen asia ja rikosnimike on äärimmäisen harvinainen. Tiedossani ei ole mitään aikaisempaa vastaavaa tapausta”, Rappe sanoo.

.......
Päätoimittaja ja toimituspäällikkö vapautuivat Rappen mukaan rikosepäilyistä, koska ”mielestäni ei ollut selvitystä siitä, että he olisivat osallistuneet salassa pidettäväksi katsotun tiedon julkistamiseen”.

Syytteet kohdistuvat vain kahteen toimittajaan ja tuolloiseen vt. esihenkilöön, koska heidän epäillään omalla toiminnallaan aktiivisesti osallistuneen tietojen julkaisemiseen.

Lakipykälä kieltää myös ulkoisen turvallisuuden vuoksi salattujen tietojen julkistamisen ohella niiden välittämisen ja luovuttamisen eteenpäin. Rappe sanoo, että syyteratkaisu koski tietojen saattamista julkisuuteen mutta ei niiden välittämistä toimituksen sisällä.

”Sen perkaaminen olisi tuntunut hedelmättömältä”, Rappe sanoi.

Syyttäjän julkisiksi tulleissa syyttämättäjättämisen päätöksissä kerrotaan, että vastaava päätoimittaja Niemi kiisti esitutkinnassa syyllistyneensä epäiltyihin rikoksiin. Päätöksen mukaan hän käytti oikeuttaan olla myötävaikuttamatta itseensä kohdistuneen rikosepäilyn selvittämiseen ja kieltäytyi vastaamasta kysymyksiin.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä päätteli, ettei Niemi tiennyt jutusta ennen sen julkaisua. Näkemyksensä Niemen tiedoista syyttäjä perusti erään toimittajan viesteihin ja kertomukseen.

Apulaisvaltakunnansyyttäjän käsityksen mukaan Niemi olisi estänyt jatkoartikkeleiden julkaisemisen ensimmäisen jutun jälkeen. HS on kuitenkin julkaissut myös ensimmäisen jutun jälkeen tiedustelulakeihin liittyviä kirjoituksia.

Myös Mäkinen kieltäytyi kommentoimasta asiaa esitutkinnassa samoilla perusteilla kun Niemi. Mäkinen toimi jutun julkaisun aikaan niin sanottuna johdon takapäivystäjänä. Syyttäjän mukaan Mäkisen mahdolliset tiedot asiasta jäivät esitutkinnassa epäselväksi.


-----------------
On ilmeistä, että muuttunut lainsäädäntö vuonna 2004 selittää tilanteen. Kyse ei ole tuon sanomalehden samasta erikoiskohtelusta. Kuitenkin molemmat mainitut henkilöt Niemi ja Mäkinen olisivat voineet halutessaan kertoa kaikki asiaan liittyvät puolet.

Nyt he vapautuivat syytteistä, koska ei ollut pitäviä todisteita heitä vastaan. He vaikenivat asioista, koska niin sai tehdä. Kyse on lainkäytöstä. Heillä oli oikeus tehdä näin. En tunne asioita niin paljon, että voisin väittää vastaan.

Jossakin muualla luin tuosta lainmuutoksesta asiantuntijan arvion, että tästä eteenpäin on vaikea saada päätoimittajia vastuuseen alaistensa kirjoituksista. Toimittajat saavat itse vastata asioista oikeudessa kirjoituksistaan.

Jos esimies kuitenkin tunnustaa ja myöntää osallisuutensa kirjoitukseen, niin asia on toinen.
 
Back
Top