Pinnoitteet ja kyllästeet tekstiileille

proileri

Kenraali
Maastokuvioketjussa tätä sivuttiinkin jo, mutta koska kenkien lankkaukselle on oma ketjunsa niin miksei myös vaatekyllästeille sitten. Eli mitä kyllästeitä olette käyttäneet ja havainneet hyviksi millekin materiaalille?

Itseä tällä hetkellä kiinnostaisivat kevyemmät spray-tuotteet, olisi kätevä jos olisi yksi hyvä millä voisi suihkutella takkeja ja kangaskenkiä että saisi vähän hylkimään vettä ja likaa.
 
Kai nuo pinnoitteet löytyvät pääsääntöisesti Nikwaxin, Grangersin, Heyn ja Collonilin tuotteista. Niitä on tullut itse kokeiltua ja Grangers Fabsil on ollut paras polycotton vaatteelle sekä kuluneelle gorelle. Uudelle gorelle taas Nikwax pesukoneella. Collonilin tuotteet on pääsääntöisesti kengille, mutta yksi tuote käy myös vaatteille, se oli ihan hyvää, mutta suht kallista.
Ilmeisesti noille pestäville on tärkeää lämpö käsittelyn jälkeen, eli kuivausrumpu tai silitys. Muutenkin jotkut väittävät, että silitys parantaa hieman polycottonin ominaisuuksia pikkusateella, sitä ei ole tullut kokeiltua.
 
Sitä en sitten tiedä, että mitä nuo kyllästeet tekee esim M05 maastopuvun NIR-ominaisuuksille, loistaako käsittelyn jälkeen? Itseä asia ei ole murehdittanut kun omat maastopuvut on jo kilometrejä nähneitä ja NIR-ominaisuuksilla tms ei ole mitään väliä.
 
Ilmeisesti noille pestäville on tärkeää lämpö käsittelyn jälkeen, eli kuivausrumpu tai silitys.
Moro. Itse käsittelyn jälkeen vienyt vaatteet ilmavasti ripustettuina saunan lämpöön (n. 70°). Toimii hyvin myös Fjällrävenin vahalle, ei tarvitse silittää ja selittää vaimolle, miksi silitysrauta on niin tahmea. Noista NIR-omituisuuksista en piittaa pätkän vertaa näissä vaelluskamppeissa.
 
Ei ole tullut kokeiltua sitä, vaikuttavatko Scotchgard (3M) yms. kyllästeaineet IR ominaisuuksiin. Jakotavaraan ei kannata suihkutella mitään. Omat kamppeet ovat sitten eri asia. Mainitun tuotemerkin (3M) alla on useita käsittelyaineita eri tarkoituksiin ja muilta löytyy lisää.

Osa aineista on sellaisia, joilla vaate pestään. Tässä yksi combo (Nikwax), toinen on pesuaine teknisille (esim. kalvo) tekstiileille ja toinen on käsittelyaine. Olen käyttänyt 1-2 -kerroksisille kalvovaatteille ja vettä hylkiville asusteille. Halpoja eivät tökötit mielestäni ole, joten ei ihan joka pesukerran tavaraa ainakaan minulla.
IMG_2385.JPG
 
Itseäni kiinnostavat etenkin nuo konepestävät aineet, että saisi tasaisen levityksen ja tasaisen korkean lämpötilan. Sopisi parhaiten laiskalle ja mukavuudenhaluiselle miehelle. Vaatteet ja myrkyt pesukoneeseen pyörimään ja itse samalla (takaisin) makaamaan sohvalle. Kone tekee työn. :p
 
Sen verran varoitan, että ainakin meidän talouden Siemenssiin jäi sellainen kiva vaaleanharmaa kerros tuota Nikwaxia :eek: Onneksi lähtee pois, mutta tuoksu ja ulkonäkö oli semmoista, että emäntä karjaisi aika kovalla komentoäänellä siivoamaan jäljet:rolleyes: Onneksi puhdistui vetäsemällä oikein kuuman ohjelman perään tyhjällä koneella.
 
Ei ole tullut kokeiltua sitä, vaikuttavatko Scotchgard (3M) yms. kyllästeaineet IR ominaisuuksiin. Jakotavaraan ei kannata suihkutella mitään. Omat kamppeet ovat sitten eri asia. Mainitun tuotemerkin (3M) alla on useita käsittelyaineita eri tarkoituksiin ja muilta löytyy lisää.

Osa aineista on sellaisia, joilla vaate pestään. Tässä yksi combo (Nikwax), toinen on pesuaine teknisille (esim. kalvo) tekstiileille ja toinen on käsittelyaine. Olen käyttänyt 1-2 -kerroksisille kalvovaatteille ja vettä hylkiville asusteille. Halpoja eivät tökötit mielestäni ole, joten ei ihan joka pesukerran tavaraa ainakaan minulla.
Katso liite: 16040

Itse olen tilannut tuota Nikwaxia Amazonin kautta, välillä löytyy isompia pakkauksia suht edukkaasti, erityisesti Englannista.
 
Sen verran varoitan, että ainakin meidän talouden Siemenssiin jäi sellainen kiva vaaleanharmaa kerros tuota Nikwaxia :eek: Onneksi lähtee pois, mutta tuoksu ja ulkonäkö oli semmoista, että emäntä karjaisi aika kovalla komentoäänellä siivoamaan jäljet:rolleyes: Onneksi puhdistui vetäsemällä oikein kuuman ohjelman perään tyhjällä koneella.

Kiitos vinkistä!

Kokemusta on konevärjäyksistä niin arvasin että smäidää sinne koneeseen jää. Mutta eiköhän sieltä jäämät lähde. Kuumaa, pesuainetta ja tarvittaessa vaikka sitruunahappoa niin tulee rummun pesu tehtyä siinä samalla. Rouva vaan kiittää oma-aktiivisuudesta. :D
 
Kannatta putsata kone etukäteen myös pesuaineesta ja huuhteluaineesta. Itsellä meni eka käsittely käteen kun en tajunnut putsata pesuainelokeroa kunnolla.
 
Millaisia vaatteita aiot käsitellä? Pistähän tietoa kuinka onnistuit :)

50/50 polycottonia. Vaatteissa on jo DWR käsittely valmistajan toimesta ja pyrin välttämään niiden pesemistä viimeiseen saakka. Mutta jossain vaiheessa on pakko pestä ja sitten täytyy varmaan käsitellä uudelleen. Valmistaudun tässä jo valmiiksi niin on selkeät sävelet sitten kun on käsittelyn aika. Kiitoksia vaan erinomaisista vinkeistä. :cool:
 
Kannatta putsata kone etukäteen myös pesuaineesta ja huuhteluaineesta. Itsellä meni eka käsittely käteen kun en tajunnut putsata pesuainelokeroa kunnolla.
Moro. Tuo normipesuaineiden sisältämä zeoliitti on todella kovaa kauraa näille Goretex + yms. kalvoille. Tukkii kalvon perusteellisesti, jopa lopullisesti. Minäkin vaelluskamppeet käsitellyt yleensä Nikwaksin tuotteilla, ovat hyviä, kalliita. Tosin peruspuku vaelluksilla ollut RVL partiopuku, 50/50 pv/pe, ei tartte rankasti käsitellä, kastuu, mutta kuivuu yhtä nopeasti.
 
Jep. Meillä on siirrytty zeoliittivapaaseen pesuaineeseen aikoja sitten, meni yks pesukone hajalleen, oli ihan täynnä tuota savea.
 
Kuvassa yksi ponneaineeton suihkutettava käsittelyaine. En ole itse kokeillut, perhekomentaja :) tai jälkikasvu on ilmeisesti suihkutellut johonkin. Järki on ollut ostoksessa mukana, tuote ei haise kärpäsmyrkylle (vierastan hajustettuja tuotteita, mm. hajustettujen pesuaineiden hajua* on lähes mahdoton saada pois, yäk!).

IMG_2386.JPG

P.S. Haistan maastossa hajusteaineet sopivien ilmasto-olosuhteiden vallitessa melko hyvin, nortista yms. puhumattakaan. Tästä on joskus pupujussipuuhissa ollut hyötyä.
 
Viimeksi muokattu:
Onkos noista markettien myymistä perinteisistä spraysuoja-aineista mihinkään. Esim. tuo perinteisin Woly Protector 3x3?

Vaikea sanoa miten kyllästeet vaikuttavat NIR-suojaukseen. Periaatteessa pahinta kamaa suojauksen kannalta ovat pesuaineiden sisältämät optiset kirkasteet, joiden tehtävä on nimenomaan loistaa kivasti, myös NIR-aallonpituuksilla. Luultavasti kyllästeissä ei mitään tämmöisiä kirkastavia tekijöitä tarkoituksella ole, mutta tietenkin osa kemikaaleista teoriassa voi tehdä jotain vastaavaa sattumalta.

Kuten aikaisemmin puhuttu muualla, niin sporttipesuaineissa ja allergiaystävällisissä tuotteissa on yleensä vähiten noita lisäaineita. Sporttipesuaineissa käsittääkseni yleensä on se idea, että pyritään minimoimaan kankaaseen jäävät ainesosat.
 
Onko antaa vinkkejä johonkin tiettyyn pesuaineeseen jossa noita optisia kirkasteista olisi vähiten? Käsinpesu & nyrkkipyykki mäntysuovalla lienee ainakin turvallinen vaihtoehto? :D

Joskus ammoisina aikoina puhuttiin myös siitä, että pulveripesuaineet jättävät vaaleita jäämiä kankaan saumoihin, joka saattaisi näkyä valonvahvistimella? Tiedä sitten häntä, mutta nestemäisiä tulee käytettyä.

Ps. Jos mietitte, niin älkää laittako mäntysuopaa pesukoneeseen. Saattaa rikkoa koneen. Kuulemani perusteella pyykinpesuaineilta vaaditaan tietyt ominaisuudet ja mäntysuopa ei tätä täytä. Kuulemma konepesuun sopimaton pesuaine saattaa johtaa veden tihkumiseen tiivisteiden läpi väärille paikoille ja alueille koneessa ja vaurioittaa mekaniikkaa ja elektroniikkaa. Syynä ilmeisesti mäntysuovan liika vaahtoavuus. Nyrkkipyykkiin parempi kun kosher.
 
Back
Top