Pioneeri- ja Suojelujotos KIPINÄ 2014

ratikkakuski

Korpraali
Lahjoittaja
#1
Pioneeri- ja Suojelujotos KIPINÄ 2014


Viime viikonloppuna järjestettiin valtakunnallinen Pioneeri- ja Suojelujotos KIPINÄ 2014 Kajaanissa. Tämä jotos on Pioneeriaselajin valtakunnallinen päätapahtuma. Kilpailu kiertää vuosittain eri varuskunnissa.



Kilpailuun osallistui toistakymmentä 3 – 5 henkistä partiota, ilahduttavasti naisiakin mukana. Viikonlopun aikana käytiin läpi 21 rastia. Lämmintä riitti sillä mittarit näyttivät parhaimmillaan +28 – 29, varjossa. Metsässä möyriessä tuntui välillä viidakkotunnelmalta.



Kisan motto: Sillat täytyy ensin rakentaa ennen kuin ne voi polttaa, kipinä sytyttää tulen.

Osallistuiko tämän palstan lukijoita ko jotokselle ?


Allekirjoittaneelle tämä oli jonkinlainen juhlajotos, 10:s Pioneeri- ja Suojelujotos. Hieman tunnelmia seuraavassa;


Kilpailu oli hyvin järjestetty, mm varustaminen ja purkaminen sujuivat mallikkaasti. (Varusmies) työvoimaa oli tarpeeksi käytettävissä, ja lukuisat kantahenkilökuntaan kuuluvat hoitivat työnsä loistavasti. Kuljetukset sujuivat. Samoin kiitos vapaaehtoisille toimitsijoille, teitte arvokasta maanpuolustustyötä. Monenlla toimitsijalla oli aikaisempaa kokemusta kilpailijana, joten homma toimi.


Kilpailurasteilla käytiin läpi pioneeri- ja suojeluaselajin asioita, painottaen tällä kertaa jalkaväen taistelua ja sen tukemista. Ryhmän taistelua osana isompaa joukkoa.


Erityisesti mieleen jäi uuden telamiinan ja uuden raivaamisenestopanoksen esittely. Viralliselta nimeltään TM-62, moniherätepanos, vaikutti hyvin pätevältä vehkeeltä. Samoin raivaamisenestopanos. Nämä ovat sotaväen käytössä niin uusia laitteita että niitä ei saanut siellä kuvata. Välineiden halkileikaukset ym tekniset tiedot eivät kuulu avoimelle foorumille.


Samaten uuden taistelutavan esittelyä käytiin läpi useammassa kisasuorituksessa. Varmaankin tarkoituksella niin että matkan varrella tunsi ”Ahaa elämyksiä”, hoksasi että näinkö tämä meneekin.. :) Hienoa että ”pallomeritaktiikkaa” opetetaan tällaisille ”Wanhoille jäärillekkin”. Ainakin perusteita ymmärtää nyt entistä paremmin.


Malliksi muutama kuva eräältä rastilta. Sirotemiinojen raivausta.



POKS paloja




Lankaa leikataan



POKS






Osallistuitko tälle jotokselle toimitsijana tai kilpailijana ?
 
#2
Siellähän olin ja lämmintä riitti. Onneksi omat toimet vaativat vähemmän liikuntaa kuin kilpailijoilla. Siitä huolimatta vettä kului sillä tahdilla ettei koskaan, eikä tullut "normaalia" tietä ulos vaikka sitä lipitti litrakaupalla...
 

ratikkakuski

Korpraali
Lahjoittaja
#3
Joo. Tämä oli jo ainakin 5 kerta kun Pioneeri- ja Suojelujotoksen ajaksi sattuu helteinen sää. Muistini mukaan 2009 Kajaanissa satoi rankasti lauantaina iltapäivällä, mutta lämpö nousi sitten hellelukemiin sunnuntaina.

Vielä keskustelun avauksesta. Reilun viikon aikana tätä viestiä on katsottu 185 kertaa. Olet ensimmäinen joka vastasi. Pitääköhän tästä kaikesta tosiaan vetää sellaisia johtopäätöksiä että MP harrastuksessa on kaksi eri porukkaa: "kuraportaan kaverit" jotka eivät paljon palstoilla / viihdy / jaksa / osaa notkua, ja sitten "nettikommandot" jotka kehittelevät karttaruutupommeja ja muita vastaavia näppäimistojensä takana. Tämä jaottelu vain ihan vähän :) kärjistettynä.

Toivottavasti olen väärässä..


EDIT: Typo
 
Viimeksi muokattu: