Poliisin Karhu-erikoisyksiön autohankinnasta tuli totaalinen pannukakku

Ymmärränkö minä nyt oikein:

Autot tulevat ja:

Kun autot tuotiin Suomeen, ne olisi pitänyt viedä lopputarkastukseen Poliisin tekniikkakeskukseen Kouvolaan. Tätä ei kuitenkaan pystytty tekemään, sillä Karhuryhmä vei autot suoraan lentokentältä Pasilan poliisitalolle.

Toinen syytetty kertoi oikeudessa, että Helsingin poliisin edustajien mukaan autoilla on kiire ja ne piti saada heti käyttöön.

"Ne vietiin väkisin", mies kertoi.

Tekniikkakeskus yrittää piipittää:

Tekniikkakeskus oli jo aiemmin painottanut Helsingin poliisille, että autoja ei saa päästää läpi ennen kuin ne on hyväksytty Suomessa tiekäyttöön. Rekisteröinnistä olisi siis kuulunut huolehtia ennen vastaanottoa.

Joku herra isoherra siis sai röyhkeydellä pari alempaa virkamiestä nostamaan tassut pystyyn eivätkä nämä pölleröt tajunneet olevansa ainoita vastuullisia byrokraatteja.

Lopulta syytettyjen penkille päätyi kaksi Poliisin tekniikkakeskuksen työntekijää, sillä määräysten mukaan keskus vastaa kaikkien poliisiautojen hankinnasta.
Jos karhuryhmä veisi väkisin autot, niin en minäkään hanttiin panisi ainakaan paljain käsin.
 
Jos olisin tekniikkakeskuksen syytetty, niin alkaisin laulaa nimiä julki... Kuka käski, milloin, jne. On amatöörimäistä, jos tietää, että on annettu laiton käsky, mutta ei vaadi käskyä kirjallisena tai jos se ei ole mahdollista (siihen ei suostuta), niin pitää AINA kirjoittaa ylös sanatarkkaan mitä sanottiin, kuka sanoi, milloin sanoi (päivämäärä ja kellonaika) ja kuka muu oli kuulemassa. Tämä pätee aivan missä tahansa työpaikassa, kaupan kassasta alkaen.
 
Niiinhän se varmaan on, mutta käytännössä monikin pelkää seurauksia. Työttömällä on vaikeaa lyhentää esim. asuntolainoja.
 
Kaikin puolin ammattitaidotonta "räpellystä" , mutta vastuussa on hankinnan suorittavat eivät siitä päättäneet.
Isot päälliköt ovat kirstun vartijoita (tosin näitä meidän rahoittamia kirstuja pruukataan raottaa melko helposti verrattuna yksityisen sektorin kirstuihin).

Suis Emeritus res.
 
On totta, että on käsittämätön moka teknisiltä asiantuntijoilta olla ymmärtämättä, että EU:n ulkopuolelta tuodun auton rekisteröinti Suomeen on todella hankalaa ilman kalliita muutostöitä. Tämän kuka tahansa autofani olisi voinut sanoa. Tuntuukin, että ko. asiantuntijat eivät tienneet autoista edes perusasioita ja silti toteuttivat hankinnan.

Kilpailutettiinko hanke EU:n laajuisesti? Tuon arvoinen julkinen hankinta olisi pitänyt kilpailuttaa. Eikö laitettu kilpailutukseen ehdottomiksi teknisiksi vaatimuksiksi EU-tyyppihyväksyntää? Aika perusmokia, joihin hankinnan ammattilainen ei saa rangaistuksetta syyllistyä.

Ei herra iso herran, joka rahoituksen myöntää, tarvi eikä pidä sekaantua teknisiin yksityiskohtiin, joten sikäli ymmärrän päätöksen syyttää näitä teknisiä asiantuntijoita
 
Eikös hankinta ollut HILMAssa eli ilmeisesti kilpailutettiin. Silloin oli myös budjetti tiedossa ja itse ainakin arvelin että sillä summalla ei hankintaa järkevästi suoriteta.
 
On totta, että on käsittämätön moka teknisiltä asiantuntijoilta olla ymmärtämättä, että EU:n ulkopuolelta tuodun auton rekisteröinti Suomeen on todella hankalaa ilman kalliita muutostöitä. Tämän kuka tahansa autofani olisi voinut sanoa. Tuntuukin, että ko. asiantuntijat eivät tienneet autoista edes perusasioita ja silti toteuttivat hankinnan.

Ei ongelma ollut siinä, että autot tuotiin EU:n ulkopuolella vaan siinä, että ne eivät täyttäneet vaatimuksia. Tarina ei kerro, että vaatimukset olisivat tilaajilta unohtuneet vaan virhe on voinut tapahtua myös panssaroinnin toteuttajalle. Kriittisen mokan tekivät ne jotka menivät hyväksymään autot.
 
Normitoimintaa Helsingin poliisilaitoksella.

Tuo autojen leväperäinen käyttö on enemmän normi, kuin virhe.
Hyvänä esimerkkinä kadulla tehtävä partiointi tunnuksettomilla autoilla.
Osa näistä "virka-autoista" vuokrataan vuoden soppareilla ja kukaan ei tarkasta, että onko ajoneuvo edes laillisessa kunnossa kun niillä sitten suoritetaan partiointia.
Taannoittain olin virkaveljieni kanssa menossa syömään hesassa ja pari siviiliherrasmiestä kovisteli eräällä kadulla jotain äijää. Otteet näyttivät mielestäni hiukan rajuhkoilta ja kävelin sitten siihen viereen ja sanoin rauhoittavasti, että hosuminen seis, mikä on kupletin juoni ja vastauksena tuli, että lähe menemään, ei kuulu sinulle.
Tällöin nappasin vieressä olleen kaverin kyynärhankaan ja otin myös toisen hepun kiinni toiseen käteen ja kysyin, että mikä on tosiaan juoni tässä hommassa, kun kaksi mukiloi yhtä kadulla... Noh, siinä vaiheessa se kyynärvarressä ähisevä heppu sanoi, että virkatehtävä. Tietysti epäilin sanaa ja varovaisesti löysäsin otetta äijistä ja sitten he kaiversi badget esiin. Noh, huumepoliisin kenttäyksikkö siinä oli oikein tottavie. Äijillä oli siinä kadunlaidassa 500 sarjan BMW ja panin reisterin mieleeni. Tilanne selvisi ja mentiin syömään mutta tarkastin kännyllä sen rekisterinumeron tiedot ja ylläri oli vaan se, että HERZ.n vuokraama auto ja katsastamatta sekä vero maksamatta... :S

Omituista, että ajellaan noin vaan autolla eikä välitetä ajoneuvon laillisesta ajokunnosta pätkääkään.
Noh, olihan se hiukan huvittava koko nujakointihommakin siinä kadulla, kaksi äijää yrittää pidellä sitä kolmatta ja eivät heti onnettomat sano, kun kysytään, että ovat polliisista. :D
 
Ootko varma, ettet pilannut kuukausia valmistelussa ollutta sting-operaatiota paljastamalla huumediilereinä esiintyvien poliisien coverin??
 
Pilasin. :) Puristin muuten senverran napakasti, että kahvi nautitaan tippoina muutaman seuraavan päivän aikana :D
 
Yleissääntönä on että lehdistöreferaatit oikeusjutuista menevät aina aika lailla pieleen. Osallisten haastatteleminen lehtiartikkeleihin tuottaakin sitten kaikkea muuta kuin objektiivista tietoa.

Kovasti on taas herravihaa nostettu ketjussa.
 
Itse näen suurimma vääryyden tässä virkamiehen käytöksessä.
Virkamiehet itse ovat kovasti selittämässä kuinka jotain asioita tulee tehdä virkavastuulla. No nyt sitten tehtiin virkavastuulla, ajatus hyvä ja kannatettava, mutta sitten tuli moka. Kun tätä mokaa alettiin tutkia, ei sille virkavastuulle löydykkään kantajaa(iso herra).

Tämä on mielestäni hyvin yleistä Suomessa, puheet vastuusta ovatkin paskapuheita joita pelkurit viljelevät.
Suoraselkäinen virkamies nostaisi käden ylös ja perustelisi päätöksensä, sekä tarvittaessa puolustaisi sitä. Nyt pari alemman tason kaveria sai paskakuorman niskaansa. Ansaitsivatko sen on toinen asia.

Mikäli julkisuudessa mainitut tiedot Helsingin poliisilaitoksen osuudesta pitävät paikkaansa, tulisi tämän "iso herran" henkilölllisyys selvittää.
Mikäli näin ei tehdä, kansalaisten luottamus virkamiehiä kohtaan ja poliisia kohtaan kokee vakavan kolahduksen.
Valitettavasti koko juttu asettaa kyseenalaiseksi poliisin kykyä tutkia omaa toimintaansa, eikä huhu "iso herrasta" ainakaan helpota asiaa.

Toivottavasti saatte kiinni mitä ajoin takaa.
 
Kovasti syytetään tuota Poliisin Tekniikkakeskusta. Tämähän ei ole ainoa juttu lähiaikoina. Nyt on myös ihmettelyn aiheena myös starttipistooli jupakka. Asia on lähetenyt aikoinaan liikkeelle POHA:n toimesta. Tullikin on osallisena mukana. Ja Poliisin Tekniikkakeskus asiantuntijana.

Juttua on pyöritelty jo eri oikeusasteissa ja jutun tiimoilta löytyy mitä ihmeellisempiä perättömiä väitteitä, asiakirjojen hukkaamisia ja vastuunpakoilua.

Mikä meidän lainvalvojia oikein vaivaa? Jotenkin tuntuu, että lakpykäliä sovelletaan tarkoituksellisesti oman "maun" mukaan. Ja ennakkopäätöksiä koitetaan muiluttaa tarkoitukselliseti!

Näillä toimilla kansalaisten luottamus ei ainakaan parane POHA ja kumppaneita kohtaan.

Itse en ota kantaa starttareihin. Kyse on syvällisemmästä eli yksilön oikeuturvasta ja viranomaisen mielivallasta.
 
Poliisia epäillään lahjuksen ottamisesta Helsingissä

Tiistai 17.2.2015 klo 16.05 (päivitetty klo 19.46)

Helsingin käräjäoikeus vangitsi tiistaina poliisin ja lahjuksen antamisesta epäillyn miehen.

Aiemmin Karhu-ryhmään kuulunutta poliisia epäillään törkeästä lahjuksen ottamisesta ja törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä.

Asianajaja kertoo miehen kiistävän rikosepäilyt. Mies kuuluu Helsingin poliisilaitoksen alipäällystöön.

Tutkinnanjohtaja, kihlakunnansyyttäjä Jukka Haaviston mukaan epäilyt liittyvät erään yrityksen toimintaan.

- Kyse on yleisesti siitä, että firma on myynyt Helsingin poliisilaitokselle erilaisia tuotteita ja tämä poliisi, jota epäillään, on ollut osallisena hankintojen tekemisessä. Selvitetään sitä, onko hän saanut etuja tältä yritykseltä.

Yritys on myynyt Helsingin poliisilaitokselle ainakin varusteita sekä muun muassa ollut mukana panssaroitujen ajoneuvojen toimittamisessa erikoisryhmä Karhulle. Suomalaisyrityksen edustajaa epäillään törkeästä lahjuksen antamisesta. Myös hän kiistää syyllistyneensä mihinkään.

Käräjäoikeus vangitsi tiistaina molemmat miehet syytä epäillä -perusteella, joka on kahdesta vaihtoehdosta lievempi. Epäilyt ajoittuvat vuosiin 2006-2010.

Helsingin poliisi on aloittanut prosessin epäillyn ylikonstaapelin pidättämiseksi virasta.

Haaviston mukaan tapauksella ei ole mitään yhteyttä Helsingin huumepoliisin hyllytettyyn päällikköön Jari Aarnioon liittyvään vyyhteen. Aarnio kiistää syyllistyneensä mihinkään. Vaikka esillä on yhtä aikaa kaksi eri epäilyä, ovat Haaviston mukaan poliisin lahjonnat harvinaisia rikoksia.

"Ei saisi tapahtua"

Tutkinnanjohtaja Haavisto kertoo, että tutkinta alkoi viime viikolla.

- Tämähän on tosiaan Helsingin poliisilaitoksen omasta selvityksestä ja ilmoituksesta lähtenyt, että kyllä siinä oma valvonta on pelannut.

Poliisipäällikkö Lasse Aapio kertoo epäilyjen heränneen poliisilaitoksen hallinnossa julkisesta asiakirjasta havaituista rahansiirroista, jotka näyttivät tapahtuneen ilman laillista perustetta.

- Rahansiirtojen perusteella tehtiin tutkimuksia ja selvittelyjä ja tultiin johtopäätökseen, että asia pitää siirtää syyttäjälle, Aapio sanoo.

Selvittely alkoi viime viikon tiistaina ja asia siirrettiin tutkintaa johtavalle syyttäjälle perjantaina. Aapion mukaan rahansiirrot eivät koske poliisilaitoksen tilejä.

Hän pitää rikosepäilyjä erittäin vakavana.

STT
 
Viimeksi muokattu:
Lahjuksen ottamisesta epäilty ex-karhuryhmäläinen pysyy vangittuna
Tiistai 24.2.2015 klo 15.09
Helsingin käräjäoikeus on jatkanut lahjusrikoksesta epäillyn helsinkiläispoliisin vangitsemista.
Miehen epäillään saaneen etuja yritykseltä, joka on myynyt Helsingin poliisilaitokselle muun muassa erilaisia varusteita.
Aiemmin Karhu-ryhmään kuulunutta miestä epäillään törkeästä lahjuksen ottamisesta ja törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä. Käräjäoikeus katsoi, että epäilylle on todennäköisiä syitä. Tekojen epäillään alkaneen vuonna 2005 ja jatkuneen vuoteen 2012.
Tutkinnanjohtajan, kihlakunnansyyttäjä Jukka Haaviston mukaan tapauksessa on kyse varojen siirrosta. Epäilty summa on useita kymmeniä tuhansia euroja.
Käräjäoikeus jatkoi myös törkeästä lahjuksen antamisesta epäillyn suomalaisyrityksen edustajan vangitsemista.
Molemmat miehet kiistävät rikosepäilyt.
Haavisto on kertonut aiemmin, ettei tapauksella ole mitään yhteyttä Helsingin huumepoliisin hyllytettyyn päällikköön Jari Aarnioon liittyvään vyyhteen
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top