Politiikka

Tulipahan äänestettyä.

Ehdokkaiden valinta oli hieman haastavaa, kun ei yhtään tuttua nimeä. Olen nyt vaalikoneen uhri, valkkasin sen antamalta listalta sopivasta puolueesta pätevän oloiset kaverit.

Ihmettelin vähän, kun kone tyrkytti sopivampana demaria, sitten oli PS, kok ja KD ehdokkaita loput. Ja yksi satunnainen vasemmistoliitosta?
 
Vasemmistoliiton Koskelan suulla "Suomi on siirtynyt vasemmalle".
No rajataan tätä nyt vaan, koska nää on lopulta paikallisvaalit, eikä Eduskuntavaalit.

Se olisi kiva kuulla vasemmistolta, mistä rahaa tulisi sote-aluehallintoihin, kun ei rahaa ole. Kiva iloita vaalin voittamisella, kansalaisille luvattu sitä ja tätä hyvää, mutta vaikeampi toteuttaa.

.
 
Mitä jos valittaisiin kansanedustajat kaikkien oikeustoimikelpoisten, täysi-ikäisten Suomen kansalaisten keskuudesta arpomalla? Aina jos joku kieltäytyy, arvotaan seuraava ja niin edelleen kunnes on 200 arvottua täynnä. Tuolloin ainakin valitut (tai siis arvotut) edustaisivat kansaa suhteellisen tasaisesti ja tasalaatuisesti ja jäisi etukäteen valehteleminen eli vaalikampanja pois.
Mä tässä yhtenä päivänä leikittelin ajatuksella, että tekoäly kokoaisi eduskunnan, joka edustaisi mahdollisimman tasaisesti suomalaisia. Jokainen oikeustoimikelpoinen henkilö rankattaisiin ehkä noin kymmeneen kategoriaan (tyyliin sukupuoli, ikä, koulutustaso, asuinpaikka, perhekoko jne), ja näiden perusteella tietokone laskisi kokoonpanon, joka vastaisi mahdollisimman tarkasti Suomen väestöä.
 
Sellaiset johtajat millainen kansa 😉

Suomen kansa vaan on niin pöljää, että antaa äänensä kelle tahansa joka on ollut iltapäivälehden lööpeissä. En osaa selittää miksi näin on, mutta jotain asialla ehkä on tekoa sen kanssa, että "tuttua on turvallista äänestää". Tuttu mediasta ja asia on ok.
Julkkiksethan on ääniharavia ja siksi puolueet haluaa niitä listoilleen.

Vaikka meillä on kansan-edustus-laitos ja sen myötä laulajalla, taikurilla ja kaikenlaisilla poppamiehillä on oma edustajansa Arkadianmäellä, itse olen sitä mieltä, että jokaisella kansanedustajalla tulee olla jokin näyttö siitä, että hallitsee ja ymmärtää valtion ja valtiontalouden toimintaa. Mulle on ihan ok se, että edustajaksi pääsylle olisi selkeä kynnys, joka on tietotaidolla ylitettävä.

Käytännössä se tarkoittaisi parhaimmillaan yliopistotason koulutusta valtio-opissa tai rahoitussektorilla. Sopisihan eduskuntaan jokunen yrittäjäkin merkonomipohjalla. Mikäs siinä, koulutukset listaan vaan ja jos ei poppamieheltä löydy, niin ei pääse ehdokkaaksi.
Mä olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että esim Eduskuntaan ei pitäisi mennä harjoittelemaan, vaan pitäisi olla kokemusta poliittisesta vaikuttamisesta alemmalta tasolta; esim kunnallispolitiikasta. Vaihtoehtoisesti riittäisi, että olisi riittävä määrä tietyn tasoisia opintoja soveltuvilta aloilta.

Tällä tavalla ei suljettaisi ovia keneltäkään, jolla olisi älyä ja pitkäjänteisyyttä opiskella esim avoimessa yliopistossa, vaikka ei kunnallispolitiikassa pärjäisikään niin hyvin että tulisi valituksi.
 
^ Naurattaahan se, mutta niin se vaan on.
Vasemmiston voittokulku takaa kansainvälisten sopimusten tinkimättömän noutattamisen ja jakamattomien ihmisoikeuksien nöyrän kunnioittamisen. Eli lisää elättejä Suomeen.

Minua lähinnä itkettää joka kerran, kun näen tilinauhasta ennakonpidätyksen määrän.
 
Jos eilisen vaaleja pitää tiivistää niin persuja äänestäneistä iso osa haluaa lisää sosialismia.

Muuten mentiin aikalailla tasaisesti, mutta persujen takaa lipesi suuret joukot vasemmiston kelkkaan.
Yleensä kai käy niin että pettyneet äänestäjät, puolueesta riippumatta, menevät ensin nukkuvien puolueeseen. Sen jälkeen seuraavissa vaaleissa vasta hyppäävät äänestämään jotain muuta puoluetta, ellei alkuperäisen puolueen suunta ole muuttunut riittävästi.
 
Mä tässä yhtenä päivänä leikittelin ajatuksella, että tekoäly kokoaisi eduskunnan, joka edustaisi mahdollisimman tasaisesti suomalaisia. Jokainen oikeustoimikelpoinen henkilö rankattaisiin ehkä noin kymmeneen kategoriaan (tyyliin sukupuoli, ikä, koulutustaso, asuinpaikka, perhekoko jne), ja näiden perusteella tietokone laskisi kokoonpanon, joka vastaisi mahdollisimman tarkasti Suomen väestöä.

Eikö lopullinen valinta hoituisi parhaiten lottokoneella?

Tai Speden Spelien tyyliin Virallinen Valvoja noukkii laatikosta voittavat äänestyslipukkeet?
 
Vasemmistoliiton Koskelan suulla "Suomi on siirtynyt vasemmalle".
No rajataan tätä nyt vaan, koska nää on lopulta paikallisvaalit, eikä Eduskuntavaalit.

Se olisi kiva kuulla vasemmistolta, mistä rahaa tulisi sote-aluehallintoihin, kun ei rahaa ole. Kiva iloita vaalin voittamisella, kansalaisille luvattu sitä ja tätä hyvää, mutta vaikeampi toteuttaa.

.
Vihervasemmiston äänestäjien kannattaisi ainakin käydä lukemassa aatteen pimeät prinsiipit tuolta:

Esim:
17. kysymys: Voidaanko yksityisomistus hävittää kerralla?

Vastaus: Ei, ei voida, samoinkuin ei voida kerralla laajentaa olemassaolevia tuotantovoimia yhteiskunnallisen talouden luomiseen tarvittavissa puitteissa. Siksi kaikista merkeistä päätellen lähenemässä oleva proletaarinen vallankumous pystyy vain vähitellen uudistamaan nykyistä yhteiskuntaa ja se hävittää yksityisomistuksen vasta sitten, kun luodaan siihen tarvittavien tuotantovälineiden paljous.

Voi olla, että kaikki äänestäneet eivät kuitenkaan tietoisesti kannata moista.
 
Minä pidän sitä ihan normaalina, että eri vaaleissa äänestetään eri puolueita. Kunnallis- ja aluepolitiikassa lähinnä käytetään verotuloilla saatuja rahoja valtion määräämiin asioihin. Eduskunnassa (="valtio") säädetään lainsäädäntöä ja pyritään huolehtimaan, että maassa olisi rahaa mitä käyttää ja hyvä järjestys. Esim. joku ulkopolitiikasta innostunut entinen kenraali. Kumpaan laittaisit, eduskuntaan vai kunnanvaltuustoon? Tai koulun rehtorin?
 
Kuntavaaleissa on myös kokemattomampia ehdokkaita. Tämä korostuu vahvasti perussuomalaisissa, joka on nykymuodossaan verrattain nuori puolue. Joukossa ei vaan ole sopivia ehdokkaita joka kuntaan. Kotikunnassakin vain muutama hassu ehdokas oli perustellut vastauksensa vaalikoneisiin tai perustelut olivat vähintäänkin mielenkiintoisia.

Eduskuntavaaleihin riittää paremmin päteviä ehdokkaita ja eduskunnassa käsiteltävät asiat ovat enemmän perussuomalaisten agendalla. En vetäisi siis vielä raksia perussuomalaisten yli. Paljon on kiinni hallituskauden lopusta.

Tosin vaikka kannatus saataisiin oikaistua eduskuntavaaleihin, kuntavaalien heikosta kannatuksesta voi tulla perussuomalaisille merkittävä ongelma. Poliitikon alut eivät pääse opettelemaan toimintaa alemmilla tasoilla, mistä olisi apua valtakunnan politiikassa.
 
Miten olisi vaikka "kokemusta pääministerinä toimimisesta yhden pandemian aikana ja yhden Euroopan mantereella tapahtuneen oikeudettoman hyökkäyksen aikana sekä valtion viemisestä Naton jäseneksi. Myöhemmin toiminut kansainvälisen politiikan lobbarina/konsulttina, jossa luonut hyvän julkisuuskuvan ja mahtavat sosiaalisen verkostot"?
Heh, ja meritokratiassa kyseisellä henkilöllä ei yhden kauden kansanedustajana olisi ollut mitään asiaa pääministeriksi.
 
Kuntavaaleissa on myös kokemattomampia ehdokkaita. Tämä korostuu vahvasti perussuomalaisissa, joka on nykymuodossaan verrattain nuori puolue. Joukossa ei vaan ole sopivia ehdokkaita joka kuntaan. Kotikunnassakin vain muutama hassu ehdokas oli perustellut vastauksensa vaalikoneisiin tai perustelut olivat vähintäänkin mielenkiintoisia.

Eduskuntavaaleihin riittää paremmin päteviä ehdokkaita ja eduskunnassa käsiteltävät asiat ovat enemmän perussuomalaisten agendalla. En vetäisi siis vielä raksia perussuomalaisten yli. Paljon on kiinni hallituskauden lopusta.
Edellisiin kuntavaaleihin verrattuna se rökäletappio tuli. Neljä vuotta sitten riitti parempia ehdokkaita ja kansa halusi heitä äänestää.

Nyt ei käyty edustavaalien uusintaan vaan nimenomaan valtuustoissa käy kato kun liki puolet nyt neljä vuotta istuneista persuista katoaa.
 
Se olisi kiva kuulla vasemmistolta, mistä rahaa tulisi sote-aluehallintoihin, kun ei rahaa ole. Kiva iloita vaalin voittamisella, kansalaisille luvattu sitä ja tätä hyvää, mutta vaikeampi toteuttaa.
Eihän sitä mistään tietenkään kellekään tule. Sinänsä vähän hassua että juuri persuja rankaistiin näissä terveydenhuolto-vaaleissa (vaikka aluevaaleissa taisikin tulla vähemmän takkiin kuin kunnanvaltuustoissa), kun se mitä itse katselin persujen ehdokkaiden vaalilupauksia ja puolueen ohjelmaa, niin ei näyttänyt paljoa olevan eroa vasemmistoon.
 
Mielikuvat on tärkeitä. Purra on epäonnistunut siinä että hallituksen - jota vetää Orpo - epäonnistumiset ovat äänestäjien mielissä kaatuneet persuille eikä pääministerille. Niiltäkin osin joissa persuilla ei edes ole ministeriä.
 
Ei niitä mielikuvia yhtään paranna esiintyminen saksien kanssa.

Jotain ihmeen sisäpiirin larppausta ja kuitenkin todellisia leikkauksia äänestäjille olivat tekemistä.

Kuinka voisikaan mennä pieleen..
 
Back
Top