Presidentinvaalit 2024

samovaari

Kapteeni
Moro.
Kun nyt Sauli valitaan (ennakoin) seuraavaksi kaudeksi 2018-2024, kenestä voisi tulla seuraava presidentti?
Omasta mielestäni tällainen henkilö on noussut aika huomioitavaksi.
Antti Häkkänen. (kok, varapuheenjohtaja)
Oikeustieteen maisteri, oikeusministeri Sipilän hallituksessa.
Perustelut:
- sopiva puolue
- sopiva ikä (v.-85 syntynyt)
- sopiva koulutus
- vakuuttava toiminta valtakunnan syyttäjän (Nissinen) erossa
- vakuuttava toiminta tiedustelulain eteenpäin menon perusteluissa

Omasta mielestäni A. Häkkänen on varteenotettava ehdokas seuraavaksi presidentiksi.
 
Minä ainakin olen alkanut seurata tätä Häkkästä sillä silmällä. Hänessä saattaa olla sitä jotain positiivisessa mielessä. Mutta katsellaan sentään vielä rauhassa. :cool:
 
Hieman lisää ministerikokemusta ja varmasti tulee olemaan varteenotettava kandidaatti, jos halua lähteä kisaan on.
 
Mielenkiintoinen aihe! Viime aikoina on valittu useita menneiden vuosikymmenien standardeilla nuorehkoja valtionpäämiehiä tai pääministereitä. (Macron, Trudeau ym.).

Suomessa näkisin tärkeimmäksi että päämies ei seuraavalla kerralla olisi enää kylmän sodan miehiä tai naisia.

Minulla ei ole suosikkipuolueita, joten minulla ei ole myöskään toiveita seuraavaksi presidentiksi.

Kokoomus on ollut valtapuolueena vuodesta 1987 minkä vuoksi sillä on paljon sopivia ehdokaskandidaatteja - toisaalta valtakin päättyy aina, nykyinen dominanssi ei ole ennustus tulevaisuudesta, se johtaa ylimielisyyteen kuten Kepulla ja demareilla aikoinaan. Vihreiltä ehdokkaana voi olla hyvinkin Haavisto edelleen. SDP on alhossa.

Keskustasta voi tulla yllätysnimiä, mutta miten olisi Mika Lintilä? Jos taas kepu valitsee hyssyttelystrategian ehdokas lienee Annika Saarikko tms. naisihminen joka on kotimaan politiikan päätöksenteossa kokenut.
 
Viimeksi muokattu:
Moro.
Kun nyt Sauli valitaan (ennakoin) seuraavaksi kaudeksi 2018-2024, kenestä voisi tulla seuraava presidentti?
Omasta mielestäni tällainen henkilö on noussut aika huomioitavaksi.
Antti Häkkänen. (kok, varapuheenjohtaja)
Oikeustieteen maisteri, oikeusministeri Sipilän hallituksessa.
Perustelut:
- sopiva puolue
- sopiva ikä (v.-85 syntynyt)
- sopiva koulutus
- vakuuttava toiminta valtakunnan syyttäjän (Nissinen) erossa
- vakuuttava toiminta tiedustelulain eteenpäin menon perusteluissa

Omasta mielestäni A. Häkkänen on varteenotettava ehdokas seuraavaksi presidentiksi.

Hys hys.

Suomessa lahjakkuus yleeensä huomataan sen verran ajoissa, että se ehditään tehdä vaarattomaksi.
 
Suomessa lahjakkuus yleeensä huomataan sen verran ajoissa, että se ehditään tehdä vaarattomaksi

Meinaatko, että puolueen sisäinen kisa kyllä pudottaa liian näkyväksi nousseen -kunnon miehen- tms.? Voihan se olla Hyvätsiskot-kerholle liian houkutteleva maalitettava. Mutta katsellaan, tossa jätkässä voi olla jotain ihan oikeata. Missään tapauksessa suomipolitiikassa ei näitä ole liikaa.
 
Moro.
Kun nyt Sauli valitaan (ennakoin) seuraavaksi kaudeksi 2018-2024, kenestä voisi tulla seuraava presidentti?
Omasta mielestäni tällainen henkilö on noussut aika huomioitavaksi.
Antti Häkkänen. (kok, varapuheenjohtaja)
Oikeustieteen maisteri, oikeusministeri Sipilän hallituksessa.
Perustelut:
- sopiva puolue
- sopiva ikä (v.-85 syntynyt)
- sopiva koulutus
- vakuuttava toiminta valtakunnan syyttäjän (Nissinen) erossa
- vakuuttava toiminta tiedustelulain eteenpäin menon perusteluissa

Omasta mielestäni A. Häkkänen on varteenotettava ehdokas seuraavaksi presidentiksi.

Laitetaanpa sitten downereita, vaikka ei Häkkänen kummoisempi olekaan - ei toisaalta erikoinenkaan ainakaan tähän mennessä

- Sopiva puolue on mielipidekysymys. Kokoomuksen dominanssi katkeaa jossain vaiheessa yhtä äkkiä ja odottamatta kuin Kepun ja Demarien aikanaan. Milloin? Kuka tilalle? Ken tietää. Kokoomuksen dominanssi on johtanut erinäisiin korruptiokiemuroihin jotka puhkeavat jossain vaiheessa. Tämä ei ole sinänsä puolueen vika, vaan johtavaan puolueeseen, olipa se mikä tahansa, liittyy aina kärkkyjiä ja siihen liittymällä on aina mahdollisuuus korruptiodiileihin. Valta-asema ei tarjoa eväitä uudistumiseen, siihen tarvitaan tappioita.
- Liian nuori 2024, 2030 tai 2036 sitten Väykkää vastaan kisaamaan. Olisikohan Vapaavuori kuitenkin Kokoomuksen paras toivo ensi vaaleissa - ellei sorru johonkin kuntapolitiikan korruptiokiemuroihin
- Koulutukseen en kiinnittäisi mitään huomiota. Vuoden 1994 vaaleissa oli useampi tohtori ja paras - kansakoulunopettaja - voitti. Presidentivaaleihin mentäessä poliittinen kokemus on kumonnut koulutuksen arvon. Sinänsä olisi hyvä, jos presidentti olisi tohtori, eli olisi voinut ottaa vähän retriittiaikaa jolloin on tullut etäisyyttä päivänpolitiikkaan. Tämän voi toki tehdä toisellakin tavalla, Niinistön tapauksessa EKP-pesti oli tällainen, Koivistolla Suomen Pankki.
- Häkkäsen toiminta kahdessa viimeisessä tapauksessa ei ole ollut mitenkään poikkeuksellista, Nissisen luottamus oli mennyt niin totaalisesti. Kahtokaapa miten Tullin tapauksessa toimitaan... Tiedustelulain suhteen en näe mitään erityisen ansiokasta läpiajossa.
 
Viimeksi muokattu:
Vapaavuorella on ongelma. Ei hänestä koko Suomen presidenttiä tule. Yllä jo kerrottiinkin, hän on sotkeutunut kuntapolitikointiin ja populismiin.

Kunpa tuo Häkkänen pysyisi tarkkana. Hän ei taida suoltaa typeryyksiä "twiitteriinkään"?
Susannasta minä myös tykkään. Jos saataisiinkin jämäkkä nainen.

Ei mulla muuta.
 
Vapaavuorella on ongelma. Ei hänestä koko Suomen presidenttiä tule. Yllä jo kerrottiinkin, hän on sotkeutunut kuntapolitikointiin ja populismiin.

Niin sanotusta "hyvästä perheestä" lähtöisin oleva Vapaavuori ei edusta sellaista arvomaailmaa jonka minä voisin hyväksyä. Jopa viranomaisten ja oikeuden pöytäkirjoista löytyvät taustat kertovat hänen arvoistaan. Siis pahimmasta päästä olevasta luonnevikaisesta koulukiusaajasta..joka syyllistyi kaikenlaiseen pikkukoiruuteen, näpistelyihin ja jäi lopulta kiinni jopa varkaudesta. Kaverinsa kanssa yhdessä potkivat täysin aiheetta (tai ehkä saaden hakkaamisesta jonkinlaista sairasta mielihyvää) ja sattumalta vastaan tulleen nuoremman ja heikomman pojan, joka sai elinikäiset vammat. Tuomio oli naurettavan pieni, mutta perheen maine ja tutut lakimiehet oikeudessa tasoittivat tietä. Tuskinpa rattijuopumuskaan on mitään erityistä meriittiä koko kansan presidentiksi pyrkivälle. Nämä tuomiot ovat vain ns. "jäävuoren huippu", siis tekoja joista jäätiin ns. "kiinni", eikä vanhempienkaan apu enää riittänyt pelastamaan tuomiolta.
1982 Pahoinpitely. Uhri 14 vuotias (Vapaavuori 17). Tuomio 1 kk 15 päivään vankeutta (ehdollisena)
1984 Varkaus. Varastivat kaveriporukalla myyntiautomaatteja saaden niistä rahat(kolikot). Tuomio sakkoja
2001 Rattijuopumus. Tuomio n. 2.000 € (11.430 mk) sakkoa
Näistä huolimatta moni pitää häntä erittäin hyvänä ja kyvykkäänä poliitikkona. Mutta, jos hieman syvemmältä raaputtaa pintaa löytyy se todellinen Vapaavuori. Ehkä nuo em. viranomaisten kirjaamat tapaukset antavat hieman vihjeitä luonteenpiirteistä ja ns. "arvomaalimasta". Tässä tapauksessa en sanoisi että tuomiot on kärsitty ja asiat ovat menneisyyttä. Mutta palataan niihin sitten myöhemmin jos tarvetta ilmenee.

Kokoomuksesta löytyy tuhansittain parempia ehdokkaita kaikkiin mahdollisiin julkisiin tehtäviin.
 
Viimeksi muokattu:
Keskustasta voi tulla yllätysnimiä, mutta miten olisi Mika Lintilä? Jos taas kepu valitsee hyssyttelystrategian ehdokas lienee Annika Saarikko tms. naisihminen joka on kotimaan politiikan päätöksenteossa kokenut.

Kepun ehdokas kuuden vuoden päässä pidettävissä presidentinvaaleissa tullee olemaan Olli Rehn/filosofian tohtori (Oxford). Hän on EU:n komissarivuosiensa myötä kouliintunut ja erittäin osaava diplomaatti. Ei tuo itseään esille mutta osaa vaikuttaa. Fiksu ja pätevä kaveri, edustamastaan puolueesta huolimatta.
 
Juha Sipilä
Petteri Orpo
Jussi Halla-aho
Ville Niinistö
Jussi Niinistö
Sampo Terho
Li Andersson
Jyrki Katainen
Jutta Urpilainen
Alex Stubb
Carl Haglund
Henna Virkkunen

Siinä ainakin mahdollisia ehdokkaita.
 
Voittaja on joko Kokoomuksen tai Keskustan ehdokas, tai sitten Niinistö jatkaa poikkeusjärjestelyillä kun sota-aikana ei voi järjestää vaaleja.

Puolueiden ehdokas-problematiikka on siinä, että ehdokas valitaan yleensä sisäisellä äänestyksellä, joka taas muuttuu helposti puolueen sisäiseksi valtakamppailuksi, joka taas voi tuottaa sellaisen ehdokkaan, joka on kansan syville riveille kauhistus. Oli miten oli, seuraavien vaalien 2. kierroksella moni valitsee ruton ja koleran väliltä.
 
Juha Sipilä
Petteri Orpo
Jussi Halla-aho
Ville Niinistö
Jussi Niinistö
Sampo Terho
Li Andersson
Jyrki Katainen
Jutta Urpilainen
Alex Stubb
Carl Haglund
Henna Virkkunen

Siinä ainakin mahdollisia ehdokkaita.

Hahahaha! Kunnon parodialista, loistavaa! :D
 
Hahahaha! Kunnon parodialista, loistavaa! :D

Eikös tässä haettu potentiaalisia ehdokkaita, ei haavekuvia? Li Andersson olisi varmaankin Vasemmistoliitolle hyvä ehdokas - toivoahan valinnasta ei olisi, mutta esiintyjänä hän on hyvä ja voi tuoda ääniä. Ville Niinistö samoin - tosin epäilen, että etenkin jos Haavisto menee toiselle kierrokselle Vihreät tarttuu vielä kerran haavistoon 2024. Jutta Urpilainen ei olisi ainakaan huonompi kuin Tuula Haatainen.

Kokoomuksen osalta, jos eurofederalismikapitalismi sen kun kiihtyy niin Käteinen kuin Stubb olisivat passeleita ehdokkaita. Ehkä ennemmin Katainen koska hän ei herätä niin vahvoja negatiivisia intohimoja kuin Stubb. Virkkunen voisi olla ihan hyvä ehdokas Kokkareille jos kv-tilanne rauhoittuu, hiukan kuin Kokoomuksen Halonen.
 
Kepun ehdokas kuuden vuoden päässä pidettävissä presidentinvaaleissa tullee olemaan Olli Rehn/filosofian tohtori (Oxford). Hän on EU:n komissarivuosiensa myötä kouliintunut ja erittäin osaava diplomaatti. Ei tuo itseään esille mutta osaa vaikuttaa. Fiksu ja pätevä kaveri, edustamastaan puolueesta huolimatta.

Olli Rehn unohtui tässä hötäkässä, varmasti paras mies mitä Kepusta olisi tarjolla ja allekirjoitan. Lisäksi annan pointsit Rusin puolustamisesta. Itse asiassa, jos Olli olisi ehdokkaana minun olisi vaikea kuvitella jotain toista realistista ehdokasta jota äänestäisin.
 
Eikös tässä haettu potentiaalisia ehdokkaita, ei haavekuvia? Li Andersson olisi varmaankin Vasemmistoliitolle hyvä ehdokas - toivoahan valinnasta ei olisi, mutta esiintyjänä hän on hyvä ja voi tuoda ääniä. Ville Niinistö samoin - tosin epäilen, että etenkin jos Haavisto menee toiselle kierrokselle Vihreät tarttuu vielä kerran haavistoon 2024. Jutta Urpilainen ei olisi ainakaan huonompi kuin Tuula Haatainen.

Kokoomuksen osalta, jos eurofederalismikapitalismi sen kun kiihtyy niin Käteinen kuin Stubb olisivat passeleita ehdokkaita. Ehkä ennemmin Katainen koska hän ei herätä niin vahvoja negatiivisia intohimoja kuin Stubb. Virkkunen voisi olla ihan hyvä ehdokas Kokkareille jos kv-tilanne rauhoittuu, hiukan kuin Kokoomuksen Halonen.

Jaaha, minä katoin listaa ja käsitin näköjään väärin. Omasta mielestä nuo on kaikki ihan täysiä ihmisperseitä, poislukien halla-aho. Katainen ja stupido ynnä urpilainen, siksi listaa vitsiksi luulinkin.
 
  • Tykkää
Reactions: jak
Itse leikittelen ajatuksella,että Suomi joutuu seuraavan kuuden vuoden aikana yhä syvempään EU-integraatioon ja erilaiset taakanjaot lisääntyvät. Tällöin persut laittavat peliliikkenä Halla-ahon ehdolle. En väitä,että mies voittaisi,tuskin itsekkään sitä haluaisi mutta oikeanlaisessa poliittisessa ilmastossa voisi tehdä ihan kelpo tuloksen. Siitä seuraava peppukipu viihdyttäisi meistäkin monia. Lisäksi Jussi harvoin tenteissä päästelee sammakoita tai muutenkaan sekoilee, joten olisi mukavempaa katsottavaa. Kirsikkana kakun päälle olisi se, että toimittajien pitäisi hieman olla varuillaan nokkeluudessaan, sillä Jussi kuittaa armotta takaisin ja sehän ei itsetietoisille haastattelijoille sovi.
 
Back
Top