Jaa niin pitäsköhän tuo vaalikirjekin avata. Enpä muista koska olisin ollut vähemmän innoissani pressanvaaleista. Ehkä vuonna 2000 oli vähän samantapaiset meh-fiilikset. Yksikään ehdokas ei iske minuun.
Stubbilla olisi homman vaatimaa kokemusta, muttei ne kokemukset ole välttämättä niin mairittelevia. Erikoisen hyvää kuvaa ulkoministerinä hänestä ei jäänyt, ja pm-kausi oli pannukakku. Stubb vaikuttaa vahvalta anglofiililtä, suuntaus jolle olen jossain määrin allerginen. Kampanjassa hän on puhunut ympäripyöreitä. Karismaa hänellä kyllä olisi pressaksi.
Haavisto on riittävän kokenut, ja myös esiintymiskykyinen. Mutta jo viime vaaleissa hän vaikutti väsähtäneeltä, enkä usko hänen kuudessa vuodessa piristyneen. Menneisyydessä hänellä oli vahva aseistariistuntaa kannattava politiikka. Minusta ihmisille pitää antaa mahdollisuus muuttaa mielipiteitään ja korjata virheitään (tämä pätee myös esim. Purran ja Halla-Ahon menneisiin lausuntoihin), mutta hiukan vaikea noin pitkää historiaa maanpuolustusvastaisuudesta on ohittaa. Al-Hol kohusta sen sijaan olen vahvasti eri mieltä kuin palstan valtaosa - Haavisto toimi vain lakien ja asetusten mukaan. Tosin ministeriön johtajuustaito voidaan tietenkin kyseenalaistaa.
Halla-aho on fiksu mies jolla on monia fiksuja mielipiteitä. Mutta ideologisia sokeita pisteitä häneltä löytyy. Kokemus presidentiksi olisi hyvin vaatimaton. Itse asiassa Halla-ahon uralta näkyy selkeä vastuun paikkojen pakoilu. Halla-aho ei vaikuta hyvältä diplomaatilta, eikä hänellä ole kummoista karismaa.
Rehnillä on mittava kokemus, mutta kovasti jäänyt muiden jalkoihin kisoissa. Presidentille ei voi käydä niin.
Aaltolaa varmaan harmittaa että tuli lähteneeksi soppaan mukaan. Vähän hänen puolestaan harmittaa, että pientä mediapelin makua on siinä tavassa millä lehdistö hänestä otsikoi. Toisaalta, en usko että hän erityisen hyvin sopisi presidentiksi tunnetusta älykkyydestään huolimatta.
Essayah on onnistunut useassa yhteydessä antamaan itsestään myönteisen kuvan. Hän ei ole riehuja eikä demagoogi. Mutta hänellä on ne muutama kohta, joista kantaa otetaan tinkimättömän vakaumuksen äänellä. Minua ei haittaa presidentin uskovaisuus, mutta johonkin poliittiseen asiaan ei voi antaa lausuntoa vain sillä perusteella koska Vanha testamentti.
Urpilainen on aina vaikuttanut pehmeältä ja tuuliviirimäiseltä. Ihan sympaattisen oloinen henkilö, mutta en näe häntä vahvana johtajana.
Anderssonin positiot taas on aina olleet vahvoja, eikä häntä voi myös syyttää mistään Putin-sympatioista. On virkistävää että politiikan huipulla on tänä päivänä radikaaliksi tunnustautuva henkilö. Mutta radikalismin haittapuoli on sitten se, että moderaattia linjaa kannattavan on vaikea hänen taakseen mennä.
Harkimosta nyt ei ole paljoa sanottavaa. Tyyppi yrittää olla Suomen Trump, mutta Hjallis ei ole Trump, eikä Suomi USA.
Nukkumatin äänestäminen on käynyt mielessä, mutta ehkä kuitenkin uurnille vääntäydyn, jos ei muuta niin kahville.