Presidentinvaalit 2024

Niin no, Jussi ei kuitenkaan enää poliitikkona jatkanut maanpuolustusvastaisella linjalla, pikemminkin päinvastoin. Eiköhän se tässä ole se pontti ja kontrasti Pekkaan.
Eli kumpikin tuli tolkkuihinsa. Toinen vähän aikaisemmin.
 
Kumpikaan ei ole suorittanut sitä. Trump oli tosin lähellä astua, mutta sai vapautuksen jonkun jalkavaivan takia.
Taisi olla niin, että Trump oli joutua armeijaan, mutta sai vapautuksen tekaistun jalkavaivan takia.

 
Ainoa pointtini on että sivari on laillinen tapa suorittaa velvollisuutensa. Ei se ole mielipide vaan fakta. Näissä jameissa paljon merkityksellisempää on mitä muuta ihminen on tehnyt myöhäisteini-ikänsä jälkeen.

Vaikka kuinka ollaan mp-palstalla niin intti vs sivari ihmisen arvon mittarina on aivan vitun lapsellista ajattelua. Itse äänestin sivari-Halla-ahoa. Tietysti toivon että hän olisi käynyt armeijan koska silloin meillä olisi ainakin yksi yhteinen elämänkokemus. Stubbin kanssa ole eri planeetalta vaikka ollaan miehekkäästi intin käyneitä ja olen vain yhden natsan ylempänä kuin Yli Päällikkö.

Ja kyllä, tämä on mielipiteeni, vain minun mielipiteeni, ja aina jaksaa ihmetyttää että joku tulee tämän minulle erikseen kertomaan internetissä.

Et tainnut laillisuusasioista puhua mitään.
Ei kai kukaan ole väittänyt että vm-palvelus auttaisi sodanjohdollisesti. Vai mitä tarkoitit viittauksella Mannerheimiin.

Minun mielestä siviilipalvelus ei ole samanarvoinen vm-palveluksen kanssa. Ei vain ole. Hyvä että tuon vm-palveluksen suosio on kuitenkin pysynyt riittävän korkealla tasolla.
 
Onko sivari vaihtoehto, jonka voi siitä vaan valita?

Ei ole. Siviilipalvelukseen määrätään vain asevelvollisen vakaumuksen perusteella. Millään muulla perusteella sivariin ei pääse, eikä se mikään varsinainen valinnanmahdollisuus ole.

Jos Mestari selittelee jostakin muusta niin hän on valehdellut kutsunnoissa. Ei ole siis ollut vahvaa vakaumusta vaan jotain nuoren miehen angstia.
Ennen oli sivarinkin osalta kunnollista. Vakaumus syynättiin ja moni hakemus hylättiin. Kestokin oli 14 tai 16kk ja olosuhteet paikoin kohtuullisen karut.
 
Juu. Näinköhän vihreät jatkossa tuuppaavat Ville Niinistöä framille, vai onko siellä muita tyrkyllä?
Käytännössä Haaviston isoin äänestäjäkunta haluaa nostaa pressaksi tahon jolla on mies kumppanina. Väitän että valtaosa Haavistoa äänestävistä halusi nimenomaan sateenkaaripressan, ei niitä se henkilö ittessään ja sen kyvyt kiinnostanut. Eli seuraavana kääntäisin katseet johonkin vastaavat kriteerit täyttävään. Sebastian Tynkkynen saattaisi siten olla seuraava pressakandi jolla on mahdollisuudet vastaavaan suoritukseen. Valitsijayhdistyksen kautta ”puolueettomasti” tietenkin ehdolle, kuten Haavistonkin tapauksessa. Saisinäinollen PS:n tuen ja sateenkaariväen tuen myös.
 
Viimeksi muokattu:
Se olisi nykyaikaa. Tiktokissa vertaillaan ensin tinder-matcheja ja eniten tykätystä tulee sen vuoden emäntä/isäntä/kumppani linnan juhliin.
Sehän olisikin virkistävää. Ei puolivallaton vaan täysvallaton viriili poikamies pressana, ja sitten saataisiin jännätä, onko sama maan äiti vielä kuvioissa linnan juhlien koittaessa, vai onko jo uusi mimmi kierrossa.
 
Suomen pressanvaalien hyvä ja reilu meininki saa ylistystä maailmalla.


Ja miksi ei saisi, oli kunniakas ja arvokas prosessi kampanjoinnin alusta loppuun. Suomi ja suomalaisuus ovat näyttäneet parhaat puolensa politiikan kentällä nyt kaksi kertaa parin vuoden aikana. Yksituumainen ja puoluepoliittiselta sapelinkalistelulta välttynyt Nato-prosessi ja nyt tasavallan presidentin valinta. Hyvä me.
 
Suomen pressanvaalien hyvä ja reilu meininki saa ylistystä maailmalla.


Ja miksi ei saisi, oli kunniakas ja arvokas prosessi kampanjoinnin alusta loppuun. Suomi ja suomalaisuus ovat näyttäneet parhaat puolensa politiikan kentällä nyt kaksi kertaa parin vuoden aikana. Yksituumainen ja puoluepoliittiselta sapelinkalistelulta välttynyt Nato-prosessi ja nyt tasavallan presidentin valinta. Hyvä me.
Voin kertoa että ainakin USA:ssa hämmästellään silmät ymmyrkäisinä mille demokraattinen prosessi parhaimmillaan näyttää. Saataisiinpa talouskeskustelua vietyä eteenpäin samalla otteella.
 
Jotenkin tämä kuva minusta kuvaa hyvin uutta presidenttiä. Jotenkin ylimielisen oloinen oli koko ajan. Toivottavasti virallisessa kuvassa saadaan toi virnistys pois.

Katso liite: 92979
Jotenkin lapsellinen irvistys " hitsi olen kukkulalla, oon paras ja oon niiiin onnellinen, katsokaa minua". Mutta ihmisillä on erilaista ilmekkyyttä, vaikea sanoa.
 
Kumpikaan ehdokas ei varsinaisesti niitä perinteisiä arvoja edustanut, mutta veikkaisin että ajatus homoista presidenttiparina oli kuitenkin lestadiolaisille niin sanotusti liian hapokasta. Yritystähän Pekalla oli, itseäni huvitti kyllä tämä Iltalehden uutinen:

Haavisto iskee kepu-Suomen sydämeen – Lauloi virsiä vanhoillislestadiolaisten kanssa​

Alexander Stubb voitti lähes kaikissa kunnissa, joissa Jussi Halla-aho ja Olli Rehn olivat voittaneet ensimmäisellä kierroksella. Se ratkaisi vaalit. Maaseutu ratkaisi.

Pekan kampanjaväki haistoi asian mutta kosiskelu joko ei mennyt läpi tai jäi liiaksi viime metreille. Veikkaan ensimmäistä. Kyllähän vihreät profiloituvat isoon Cityyn, jossa popsitaan tofua eikä ymmärretä metsänomistajaa. Sillä että joku koinii koirasta, ei ole muuta merkitystä kuin että biologian kirja on kaikissa asioissa luettu väärin päin.
 
Torniosta ylöspäin entisellä Lapin kommunistien vahvalla tukialueella oli kyllä haavistolaisia kuntia monta.

Olen sitä mieltä, että osa mediaa vain yritti tehdä homoudesta ja homofobiasta isomman numeron kuin se oli

 
Tässä taas yksi Hesarin mielensäpahoittaja. On se kamalaa kun suomalaiset äänestäjät vieroksuvat Pekkaa tämän homouden takia.


EDIT: vaatimattomasti samassa lehdessä kaksi artikkelia siitä miten homokammoisia juntteja äänestäjät ovat.

 
Et tainnut laillisuusasioista puhua mitään.
Ei kai kukaan ole väittänyt että vm-palvelus auttaisi sodanjohdollisesti. Vai mitä tarkoitit viittauksella Mannerheimiin.

Minun mielestä siviilipalvelus ei ole samanarvoinen vm-palveluksen kanssa. Ei vain ole. Hyvä että tuon vm-palveluksen suosio on kuitenkin pysynyt riittävän korkealla tasolla.
No nimenomaan ja vain laillisuudesta, koska se on ainoa mihin voisi tarttua tässä lapsellisessa intti/sivarikänätyksessä, kun puhutaan viisi-kuusikymppisistä äijistä. Ikävä jos jäi epäselväksi. Pecsi tai Halla-aho ei kumpikaan lintsannut vaan teki mitä laki edellytti, ei enempää eikä vähempää. Se riittää minulle. Mannerheim esimerkkinä siitä että jos vain yksi kolmestatoista presidentistä on tajunnut mitään sodanjohtamisesta, ja silti ollaan edelleen olemassa, niin ei se 6kk, 8kk, 9kk, 11kk (God tier) tai 12kk varusmiehenä ole mikään autuaaksi tekevä ansio.

Itsestään SELVÄÄ on että intti on oikea ratkaisu, jokaiselle joka siihen terveytensä puolesta pystyy. Kaikki eivät vain pysty kakaroina tekemään oikeita ratkaisuita. Pitääkö siitä kärsiä loppuikänsä? Elinkautinenkin loppuu aikanaan mutta aseellisen palvelun välttäminen tuomitaan ikuisesti.

Tämä tästä tähän, vaikka aihe onkin selvästi kutkuttavan kiihottava.
 
Back
Top