Puheloinen Ylelle: Varusmiespalvelus lyhenee kahdella viikolla

pstsika

Haukka
Iltasanomat kirjoitti:
Puheloinen Ylelle: Varusmiespalvelus lyhenee kahdella viikolla

: 12.09.2011 23:05
Varusmiespalvelusta aiotaan lyhentää kahdella viikolla vuoden 2013 alusta, puolustusvoimain komentaja, kenraali Ari Puheloinen kertoi Ylelle vierailullaan Lappeenrannan Maasotakoululla.
Kahden viikon koulutustauko ennen seuraavan saapumiserän tuloa vähentäisi henkilökunnan ylitöitä, helpottaisi lomien pitämistä ja toisi puolustusvoimille viiden miljoonan euron säästöt.

Palvelusajan lyhentäminen on vain osa puolustusvoimien laajoja säästötoimia. Puolustusministeri Stefan Wallin (r.) kertoi Uutispäivä Demarissa pitävänsä ammattisotilaiden irtisanomisia ja lomautuksia varsin todennäköisinä.

Puheloisen mukaan henkilöstön koulutusta aiotaan supistaa jo vuonna 2014.

– Muutoin ei ole mahdollista saavuttaa vaadittuja säästöjä. On varauduttava siihen, että siinä yhteydessä myös sotilaita joudutaan irtisanomaan, sanoi Puheloinen.
STT

Linkki uutiseen.
 
Tuo on varmasti ihan fiksu veto ja kenties tosiaan vähentää myös hlöstön kuormitusta. Ei taida kesää tehdä tuo kaksi viikkoa suuntaan ei toiseen. Maltillinen ja monia asioita huomioiva ratkaisu, mielestäni.

Paniikkinappularatkaisu olisi ollut siirtyminen esim. 4 kk:n palvelukseen.
 
baikal kirjoitti:

Eikö tämäkin ehdotus ollut Siilasmaan poppoon lausunnossa? Näin se järkeistäminen muuttuu yhtäkkiä säästämiseksi, kun on tarvis esittää miten ahtaalla muka ollaan.
 
Bo Ek kirjoitti:

Kyllä pv on talousosastollaan aika ahtaan portin pielessä nyt, mutta MIKSI, se on hyvä kysymys.
 
Kyllä se vaikuttaisi hyvin pitkälle itse aiheutetulta murheelta. Suunnitelmallisuus on ollut jo pitkään enintään välttävää tasoa ja fokus ties missä lillukanvarsissa päätehtävän sijaan. Budjetti ei mahdollista ympäriinsä hyörimistä ja sitä satoa nyt korjataan.
 
Back
Top