Puna-armeija

miheikki

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
#1
Ruukinmatruuna uskoo Neuvostoliiton asemahdin suorituskyvyn olleen ala-arvoinen. Paljon väitteitä, joita on vaikea uskoa. Koko kirjoitus on tässä.

http://takkirauta.blogspot.fi/2013/03/puna-armeijan-patjomkinin-kulissit-eli.html?utm_source=feedburner&utm_medium=feed&utm_campaign=Feed:+Takkirauta+(Takkirauta)
RM kirjoitti:
WEDNESDAY, MARCH 27, 2013
Puna-armeijan Patjomkinin kulissit, eli Frunzen opissa, osa II

Ruukinmatruuna törmäsi artikkeliin, joka oli ns. korutonta kertomaa Venäjän armeijasta - ja missä jamassa se tosiasiallisesti oli.



No. Meille jokaiselle suomalaisille lienee käsite Patjomkinin kulissit sangen tuttu. Venäjä on maa, joka perustuu harhautukselle ja maskirovkalle, ja jossa kaikki petkuttavat toisiaan, ja etenkin ulkomaita. Jos Venäjä olisi roolipeli, se olisi Paranoia. Venäjän tuntien on paljon todennäköisempää, että Patjomkinin kulissit ovat tosikertomus kuin vain pelkkä ilkeämielinen huhu.

Mutta kaikkein suurin Patjomkinin kulissi koko Neuvostoliitossa - ja Venäjällä - oli Puna-Armeija itse. Sillä Puna-armeija ei ollut taisteluvoima lainkaan vaan valtava harhautus, jolla kehitysmaa esitti supervaltaa ja pullisteli lihaksiaan ja jolla se uskotteli olevansa supervalta. Neuvostoliitto oli koprokratia - p*skiaisten valta - siellä valtaa pitivät psykopaatit ja öykkärit, jotka kuvittelivat, että kaikki maailman valtiot ja niiden johtajat olivat samanlaisia molopäitä kuin he itsekin. Puna-armeija oli valtava, hirveä bluffi - jonka katsominen olisi voinut merkitä Neuvostoliiton tuhoutumista koska tahansa - mutta länsivallat eivät olleet innostuneita tuon bluffin katsomisesta. Koska he eivät olleet sellaisia molopäitä kuin miksi Neukkulan koprokraatit heidät kuvittelivat.

Puna-armeija ei ollut Stalinin vallan jälkeen enää armeija. Sitä saattoi parhaimmin luonnehtia valtavaksi örkkilaumaksi: kurittomaksi, keskenään riiteleväksi ja huonosti koulutetuksi, rudimentaarisin asein aseistetuksi sotalaumaksi, jossa isoimmat öykkärit pitivät valtaa ja kuri ei perustunut sotilashierarkiaan vaan fyysiseen väkivaltaan. Se oli riittävän iso uskottavaan bluffiin ja Varsovan liiton vasallivaltioiden terrorisointiin sekä öykkäröintiin reunavaltioille. Mutta se oli pelkkää kuumaa ilmaa: ja neuvostojohtajat tiesivät sen.

Puna-armeija oli lukumääräisesti valtava, ja sillä oli valtava määrä aseita. Mutta sotajoukkojen todellista voimaa ei ole ikinä mitattu lukumäärillä ja vaikka aseet vaikuttivat hmmm... vaikuttavilta, todellisuus oli toinen. Ruukinmatruunalla on suvussaan iso joukko kapiaisia, ja hän muistaa heidän todenneen Jos vanjan aseessa on enemmän osia kuin alasimessa, se ei toimi - ja paitsi että aseet olivat hyvin rudimentaarisia ja käyttäjälle vaarallisia, ne olivat epäluotettavia ja niissä oli usein pahoja vikoja. Suurin osa aseistuksesta oli patarautaa, joka kelpasi lähinnä tylpäksi lyömäaseeksi, mutta jonka toimintakyky länsimaista aseistusta vastaan osoitettiin turhankin selvästi niin Koreassa, Vietnamissa kuin Israelin ja arabienkin sodissa. Mene, mene, tekel, ufarsin...

Mikä Puna-armeijassa sitten oli vikana? Miksi se ei ollut armeija lainkaan, vaan örkkilauma? Miksi se oli pelkkä valtava bluffi - bluffi, joka paljastui vasta Afganistanissa? Uskoivatko neuvostojohtajat itse tuohon bluffiin? Jotta saisimme vastaukset noihin kysymyksiin, lienee parasta tutkia, mikä Puna-Armeijassa sitten oikeastaan oli vikana.

1. Asevelvollisuus

Koko Gordionin solmun purkautuminen lähtee miehistötasolta, eli asevelvollisuudesta. Puna-armeija perustui asevelvollisuudelle. Se on OK, jos ryhdytään varustamaan kolmannen maailman kleptokratiaa, mutta sillä ei rakenneta ensimmäisen maailman supervalta-armeijan haastajaa. Asevelvollisuus on todellakin leikkaus koko yhteiskunnan ikäluokasta, ja Neuvostoliitossa suuri - ehkä suurin - osa ikäluokan miesaineksesta oli täysin kelvotonta. Monet eivät edes puhuneet venäjää, tai saattoivat olla käytännössä lukutaidottomia, varsinkin eteläisten tasavaltojen kazahit, uzbekit ja kirgiisit. Tai sitten he saattoivat olla lähinnä tribaalikulttuurien edustajia ja kykenemättömiä alistumaan sotilaskuriin, kuten tšetšeenit tai azerit. Ja jos he olivat europideja, he saattoivat olla poliittisesti epäluotettavia kuten eestiläiset tai juutalaiset. Ainoat luotettavat sotilaat olivat venäläiset, valkovenäläiset ja ukrainalaiset; kaikki muut olivat lähinnä painolastia. Ja jos yli puolet ikäluokasta on joko kelvotonta tai epäluotettavaa - ja joka tapauksessa koulutus joudutaan mitoittamaan sen heikoimman aineksen mukaan.

Ja kuitenkin paras aines lintsasi armeijasta. Joko todellisen tai keksityn sairauden tai vaivan takia; tai kirjautumalla yliopistoon, sillä yliopisto-opiskelijat oli vapautettu armeijasta. Tai heillä oli suhteita. Tai he lahjoivat kutsuntaviranomaiset. Tai he yksinkertaisesti livistivät. Tapoja oli monia. Neuvostoliitto oli totalitaristinen mutta tehoton valtio. Jokaisessa valtiossa kaikkein fiksuimmat pojat keksivät aina jonkun tavan lintsata asevelvollisuudesta, eikä Neuvostoliitto ollut poikkeus.

Lopputulos oli, että ikäluokasta saatiin riviin vain epäonnekkain ja heikoin aines, ja siitäkin liki puolet oli täysin käyttökelvotonta. Kun vielä muistetaan, että Strategiset ilmavoimat (ohjusjoukot), KGB, Punalaivasto sekä Kansallinen Ilmapuolustus veti parhaat päältä, Puna-armeija sai lähinnä vain ne pahnanpohjimmaiset.


2. Koulutus tai pikemminkin sen puute

Kutsunnat siis oli pidetty, fiksuimmat olivat lähteneet jo tässä vaiheessa lipettiin, jäljellejääneistä paras aines oli rekrytoitu strategisiin ilmavoimiin, KGB:hen, laivastoon tai kansalliseen ilmapuolustukseen, ja jäljellä olivat enää jäljellejääneet, joista suuri osa oli tyhmiä, heikkolahjaisia, epäluotettavia, kielitaidottomia tai kyvyttömiä sotilaskuriin. Tai edustivat venäläisille vihamielisiä kansallisuuksia. Ja heistä piti sitten tehdä sotilaita.

Stalinin aikana tätä yritettiin, mutta hänen seuraajansa tajusivat tehtävän mahdottomuuden. He tajusivat, että suurimmasta osasta porukkaa ei ollut muuhun kuin työpalvelukseen. Ja niinpä siinä kävikin. Noin puolta asevelvollisista ei koulutettu sotilaiksi lainkaan. He olivat käytännössä orjia - epävapaita ja palkattomia työvelvollisia.

Tämä voi kuulostaa oudolta, mutta Puna-armeijassa ei ollut alokaskoulutusta lainkaan. Siellä ei ollut, toisin kuin Suomen raskaassa, mitään sellaista "valmistavaa" ajanjaksoa, jossa pojat olisi ensin koulutettu talon tavoille ja sen jälkeen käsittelemään aseita ja toimimaan yksikön jäsenenä. Puna-armeijassa nuorukaiset assignoitiin suoraan yksiköihin. Noin puolet joutui työpalveluyksiköihin, jotka olivat käytännössä orjatyöpataljoonia, joilla teetettiin ilmaisia töitä (kuten perunannostoa, tienrakennusta tms) ja jotka eivät saaneet lainkaan asekoulutusta. Loput joutuivat sitten eri yksiköihin ympäri maata, joissa heidän oli tarkoitus saada ase- ja aselajikoulutus - ja joissa he huomasivat olevansa pahnanpohjimmaisia ja kiusaamis-, kidutus- ja nöyryytyshierarkian pohjalla.

Miksi näin? Ensinnäkin alokaskoulutus on intensiivistä - ja kallista - puuhaa. Puna-armeija oli miesluvultaan hirvittävän valtava, ja vaikka sinne mätettiin rahaa ja resursseja kuin malmia masuuniin, se eli koko ajan hevosenkenkäbudjetilla. Jättämällä sellaiset hienoudet kuin alokaskoulutus pois Puna-armeija säästi resursseissa. Perusyksikköjen tehtävä oli sitten antaa asekoulutus.

Joka oli poikkeuksetta hyvin rudimentaarinen ja puutteellinen. Sotilaat saatettiin opettaa ampumaan ja marssimaan ja leiriytymään, mutta siihen se jäikin. Tärkein osa koulutuksessa oli poliittinen - siis jatkuva indoktrinointi ja propaganda. Puna-armeija on aina luottanut enemmän määriin kuin laatuun, ja tuo koulutus loi määriä, ei laatua. Saattoi olla, että kahden vuoden palvelusaikansa aikana varusmiehet pääsivät ampumaan Kalašnikoveillaan yhden (1) kerran. Ammukset olivat kalliita ja aseet kuluivat. Ei niitä sopinut haaskata.


3. Organisaation yläpainoisuus

Mistä päästään sitten siihen ongelmaan, että Moskovan gona oli hyvin huonosti koulutettu ja yleensä edusti pikemminkin sitä damiaisluokkaa kuin yhteiskunnan toivoja. Heidän oppimiskykynsä ja omaksumiskykynsä oli heikko, joka tarkoitti, ettei heitä voitu kouluttaa sen kummemmin. Stalinin aikana ihmisaallot toimivat hyvin, "ei ne meitä kaikkia kuitenkaan saa tapetuksi". Mutta mitä enemmän vuodet vierivät, teknologia kehittyi ja länsimaailma venytti laadullista etumatkaa, sitä enemmän myös armeijassa tarvittiin erikoisosaajia. Mutta niihin ei kyetty laittamaan varusveijareita. No keitä sitten? Upseereita!

Puna-armeijassa arvioitiin olleen yksi upseeri jokaista ryhmää kohti. Erityistehtäviin, joissa länsiarmeijoissa pantiin sotamies tai aliupseeri, Puna-armeijassa assignoitiin erikoisupseeri. Noin 20% Puna-armeijan sotilaista oli upseereita.

Jolloin päästiin tilanteeseen "liian monta päällikköä, liian vähän inkkareita". Upseerit eivät, toisin kuin varusveijarit, palvele pakotettuina eivätkä orjan asemassa. He ovat kunnianhimoisia ja päteviä. Mutta silloin, kun heitä on liikaa, tuloksena on kaaos. Aivan kuten kirjassa Uljas uusi maailma kävi Kyproksella, kun tuotettiin pelkkiä alfoja. Toisekseen upseerit eivät tykkää siitä, että heillä teetätetään töitä, jotka oikeastaan kuuluisivat sotamiehille. Usein kävi niin, että kun neuvostoliittolainen sotalaiva lähti Länteen, sotilastarkkailijat panivat merkille, kuinka kurinalaisia miehet olivat ja miten hyvin he toimivat. Jälkeenpäin on paljastunut, että tällaisen laivan miehistö koostui pelkistä upseereista, joista osa oli nimetty vt. matruuseiksi - siksi, etteivät länkkärit pääsisi vihille Punalaivaston todellisesta tilasta. Maskirovkaa parhaimmillaan!

Neuvostoliiton asevoimat olivat hirvittävän yläpainoiset ja siellä upseerien suhde miehistöön ja aliupseereihin oli valtavan suuri. Ja Sun Tzu kertoo että miten siinä käy: kun upseerit ovat vahvoja ja heitä on paljon, ja miehet heikkoja ja kyvyttömiä, tulos on luhistuminen.


4. Alhaalta ontto organisaatio

Mutta vielä pahempaa oli tiedossa. Puna-armeijassa ei nimittäin ollut lainkaan toimiupseereita eikä kanta-aliupseereita. Aliupseeristo oli lakkautettu 1950-luvulla. Puna-armeijassa oli pelkkiä varusmiehiä ja upseereita - siitä välistä puuttui kokonaan se lenkki - aliupseeristo - joka hitsaa suorittavan ja komentavan portaan yhteen. Armeijalta puuttui selkäranka - sillä oli pelkät aivot ja lihakset, mutta ei lainkaan osaavia aliupseereita. Koko Puna-armeijan aliupseeristo koostui varusmiehistä. Anglosaksisissa armeijoissa aliupseeristo on aina ollut vahvassa ja tärkeässä asemassa, samoin Saksassa, mutta Puna-armeijassa staršinan puuha oli lakkautettu 1950-luvulla, ja sensijaan että olisi siirrytty yhtenäispäällystöön kuten Suomessa, siirryttiin erillispäällystöön - kantapeikot olivat kaikki upseereita, ja aliupseeristo varusmiehiä. Näiden välillä oli ylikäymätön kuilu ja kastiero. Upseeristo ja varusmiehet elivät eri maailmoissa; varusmiehet olivat kuin keskitysleirivankeja, kun taas upseerit kuin keskitysleirivartijoita.

Lopputulos oli armeija, jossa ei ollut sisäistä luottamusta eikä informaation kulkua ylhäältä alas eikä alhaalta ylös. Mutta myös nuoret upseerit joutuivat pulaan: heillä ei ollut kokeneita staršinoita tukenaan eikä tutoroimassa heitä.


5. Dedovštšina

Samalla, kun 1950-luvulla lakkautettiin kanta-aliupseeristo, luotiin pohja dedovštšinalle eli "gonakultille". Tuo sanahirviö on samanaikaisesti sekä pennalismia, kiusaamista että brutalisointia; ja kastijärjestelmä. Puna-armeijassa oli vuosittain kaksi saapumiserää, ja koska palvelusaika oli kaksi vuotta ja alokasaikaa ei ollut vaan kaikki joutuivat suoraan perusyksiköihin, siitä muodostui neljä ikäluokkaa. Dedovštšinan kaltaista kiusaamista on ollut aina, mutta se räjähti käsiin kun kanta-aliupseeristo lakkautettiin - varusmiehillä ei ollut enää mitään pidäkkeitä toistensa suhteen, koska kaikki aliupseerit olivat varusmiehiä - ja kun 1967 myös rikollisia, narkomaaneja ja antisosiaalisia yksilöitä alettiin määräämään palvelukseen, sillä syntyvyys ja sitämyötä ikäluokat olivat kääntyneet Neuvostoliitossa laskuun.

Dedovštšinassa vastasaapunut nuorimman ikäluokan varusmies on pelkkä orja. Kaikki monottavat ja kiusaavat häntä, ja häntä terrorisoidaan pidäkkeettä. Jos hän yrittää pullikoida vastaan, hänet mukiloidaan ja pahoinpidellään, ja saatetaan jopa murhata. Ja voi onnetonta, jos hän on vaikkapa mongoli, juutalainen tai muslimi; jos hän joutuu vaikkapa georgialaisten tai valkovenäläisten porukkaan, hän on pelkkää jauhelihaa heidän käsissään. Nuorimman ikäluokan varusmies ryöstetään, hän joutuu luovuttamaan omaisuutensa ja varusesineensä vanhemmilleen, ja jos hän yrittää vaatia oikeutta itselleen, hänet sakinhivutetaan ja usein tapetaan. Murhat olivat todella riesa neuvostoarmeijassa. Niitä ei tutkittu. Ne yksinkertaisesti vaiettiin kuoliaaksi.

Tilanne helpottaa seuraavassa ikäluokassa uuden jauhelihan saapuessa palvelukseen, ja mitä enemmän aika kuluu, sitä enemmän vanhemmat varusmiehet hyötyvät tästä. He ovat kuin mafia, joka terrorisoi nuorempiaan.

Seuraus on, ettei Puna-armeijassa ollut minkäänlaista kuria. Koska sotilasarvot eivät merkinneet yhtään mitään - ainoastaan se, missä ikäluokassa varusmies oli - ja koska ded, kotiutumisvuorossa oleva varusmies oli kaikkein ylinnä, saattoi kotiutuvan ikäluokan sotamies pahoinpidellä tai tappaa nuoremman ikäluokan kersantin eikä kukaan välittänyt yhtään mitään. Varusmiesten hierarkia oli vankila- tai keskitysleirihierarkia - ei sotilashierarkia.


6. Demoralisaatio

Josta looginen seuraus oli täydellinen demoralisaatio. Varusmiesten palvelusmotivaatio oli olematon, ja pahimmillaan dedovštšina johti, paitsi tappoihin ja murhiin, myös suoranaiseen verikoston kierteeseen. Eri kansallisuuksien välillä ei ollut mitään solidaarisuutta, ja eri yksiköiden välillä ei vallinnut hyväntahtoista kilpailua kuten länsiarmeijoissa, vaan katkera viha ja antipatia. Tilanne oli täsmälleen sama kuin Warhammerin örkkien animosity-sääntö; eli että eri yksiköiden varusmiehet saattoivat hyökätä toistensa kimppuun pahoinpidelläkseen tai tappaakseen toisiaan. Tämä oli jälleen syy, miksi varusmiehille ei annettu aseita muutoin kuin kuittia vastaan, ja miksi taistelukoulutus pidettiin minimissä: varusmiehet olivat täysin demoralisoituneita ja olisivat saattaneet alkaa käyttää aseita toisiaan vastaan, sillä kukapa ei haluaisi kostaa sitä turpasaunaa kuukausi sitten, kun nyt on aseet käsissä?

Tuollainen porukka ei ole armeija. Se on pelkkä örkkilauma. Paperilla nuo valtavat joukko-osastot näyttivät varmaan upeilta ja mahtavilta, mutta varusmiehillä ei ollut mitään muuta palvelusmotivaatiota kuin hengissä selviäminen. Ja kun he vihasivat toisiaan, he olivat täysin arvaamattomia. Jos heille olisi annettu aseet, he olisivat saattaneet alkaa ampumaan mieluummin toisiaan kuin vihollista. Tällainen täysin demoralisoitunut armeija ei olisi kestänyt tuntiakaan yhtäkään länsiarmeijaa vastaan. Se olisi kertakaikkiaan luhistunut. Se ei olisi ainoastaan lähtenyt karkuun; se olisi heittänyt aseensa jorpakkoon ja antautunut joukolla länsivalloittajille.


7. Helvetilliset palveluolosuhteet

Eikä tilannetta paljoa helpottanut se, että Venäjä on suuri. Armeijassa tiedettiin, että mitä lähempänä kotia varusmiehet palvelivat, sitä hanakammin he lähtivät karkureiksi, ja tiedettiin myös, että mitä lähempänä rajaa varuskunnat tai yksiköt olivat, sitä hanakammin he loikkasivat ulkomaille. Niinpä suuri osa palveluspaikoista oli niinsanotusti hornantuutissa: Kauko-Idässä, Siperiassa, Kiinan rajalla, Jäämeren rannalla tai Karjalan korvessa.

Jossa olosuhteet olivat todella tukalat. Valtavan kokonsa vuoksi Puna-armeijan pääomakulut olivat valtavat, ja resurssit per sotilas heikot. Ruoka oli huonoa ja yksitoikkoista, ja varusmiehet kärsivät säännöllisesti aliravitsemuksesta. Venäjän talvi on kylmä, ja vaatetus usein heikkoa. Vapaa-aikaa ei ollut, vaan sen täytti poliittinen indoktrinaatio. Palvelu oli yksitoikkoista ja usein pelkkää palkatonta orjatyötä vaikkapa perunannostossa kolhoosilla. Ja kaikesta oli puute.

Mutta venäläinen ei ole tyhmä. Koska sosialismissa kaikki on yhteistä eikä kukaan omista mitään, kaikkea saattoi varastaa ja myydä siviileille. Ja siviileiltä puolestaan sai kaikkea sellaista, millä sai pään sekaisin ja ajatukset pois julmasta maailmasta. Niinpä juopottelu oli suosittu ajanviete. Samoin narkomania. Sosialismissa oli puutetta lähes kaikesta muusta paitsi alkoholista, ja ruukinmatruuna kuuli eräältä Ilmavoimissa palvelleelta ystävältään varsin mielenkiintoisen tarinan venäläisistä MiG-21-mekaanikoista ja miten hydrauliikkanesteestä tehdään ryypiskelukelvollista tai miten tutkan jäähdytysnesteenä olevaa spriitä voi juoda. Siviileillä oli viinaa ja armeijalla bensiiniä: niinpä bensiiniä yleisesti varastettiin ja myytiin siviileille, joilta sai ruokaa ja viinaa. Ja jos oltiin eteläisissä tasavalloissa, niin oopiumia ja heroiinia. Myös armeijan vaatteet, kuten karvalakit ja saappaat, olivat kysyttyjä. Vaihtoipa muuan panssarimiehistö kokonaisen panssarivaunun viinaan! [Voidaan kysyä, mitä kolhoositalonpojat sillä tankilla sitten oikein tekivät. Olihan siinä ainakin tonnikaupalla romumetallia sekä radio ja optiikkaa.]


8. Valtavat pääomakulut

Entäpä sitten aseet ja varusteet? Koska Puna-armeija oli hirvittävän kokoinen heinäsirkkalauma, sen pääomakulut olivat valtavat: kasarmit, varuskunnat, satamat, varikot, korjaamot jne. Tuon kaiken ylläpito vaati valtavasti resursseja ja mirljarldeja rjuplija. Seuraus oli, että varsinaiseen asekoulutukseen saati sitten käyttöön ei enää resursseja liiennyt.

Sanotaan, että Punailmavoimilla on satakertaisesti lentokoneita Suomen ilmavoimiin verrattuna. Ainoa, mitä se merkitsee, on että konfliktitilanteessa Ilmari Juutilaisen suomenennätys ilmavoitoissa olisi ollut vaarassa. Suomalaiset olisivat teurastaneet Punailmavoimat vielä pahemmin kuin mitä Karjalan ilma-armeija teurastettiin 1944 taisteluissa. Valtavat pääomakulut merkitsivät, että lentäjät eivät saaneet lentotunteja, koska koneita ei ollut varaa lähettää ilmaan. Neuvostolentäjät saivat alle kymmenen lentotuntia vuodessa. Ruukinmatruunakin saa enemmän! Kymmenen lentotuntia vuodessa on liian vähän että sillä pidetään edes harrasteilmailijan taitoja yllä, saati taistelulentäjän. Maailmassa on kahdet ilmavoimat yli muiden, ja toiset löytyvät Suomesta ja toiset Israelista. USA:n laivaston ilmavoimat sekä Fleet Air Arm ja Bundesluftwaffe pääsevät lähelle. Mutta Punailmavoimat eivät.

Ja sama juttu laivaston kanssa. Suomen laivastossa ollaan ajossa aina kun voidaan, ja lähdetään merelle kun voidaan. USA:n ja Britannian laivastoissa jokaisella sotalaivalla on A- ja B-miehistöt, ja ne lähetetään vuorotellen merelle niin, että kun yksi on tullut kotiin, niin toinen lähtee. Mutta Punalaivastossa ei ollut varaa lähteä merelle tuolla tavoin. Laivat kertakaikkiaan ruostuivat laituriin, koska ne olivat liian kalliita käyttää. Pääomakulut, kuten satamat ja telakat, veivät ne rahat, joilla laivoja oli tarkoitus käyttää.


9. Epäluotettavat, vaaralliset ja huonot aseet

Jos vanjan aseessa on enemmän liikkuvia osia kuin alasimessa, se ei toimi. Tässä on vinha perä. Venäläiset aseet ovat hyvin krouveja, kolhoja ja kömpelöitä. Niissä on usein pahoja suunnitteluvirheitä tai luotettavuusongelmia. Tai niillä ei osu mihinkään. Tämä nähtiin Israelin ja arabien sodissa, jossa daavid-Israel rökitti goljat-arabeja mennen tullen. Amerikkalaisvalmisteinen Sherman-panssarivaunu (Sherman!) oli enemmän kuin kova vastus T-62 -panssarivaunulle, vanhemmista vaunuista puhumattakaan. Israelista on 1950-luvun jälkeen tullut enemmän hävittäjä-ässiä kuin koko muussa maailmassa yhteensä. Ja amerikkalaiset antoivat pelottavan maineen toisessa maailmansodassa saaneelle T-34 -vaunulle eli siis Sotkalle nimen Spam can huomatessaan, kuinka helppoa se oli tuhota Shermanin 76-millisellä panssarikanuunalla, Jacksonin tai Pattonin 90-millisestä puhumattakaan.

Venäläiset aseet suunnitellaan krouveiksi usein sen takia, että niiden käyttäjät ovat joko tyhmiä, heikkolahjaisia tai heikosti koulutettuja, ja funktionaalisuus joudutaan mitoittamaan sen mukaan. Ei siinä mitään. Mutta että ne ovat myös usein käyttäjälleen vaarallisia tai hajoavat käsiin. Amerikkalaiset kirosivat omaa M-16 -rynkkyään Vietnamissa mutta niin kirosivat pohjoisvietnamilaisetkin AK-47:aa. Siitä vain ei puhuta. Kalašnikov on epätarkka ja altis toimintahäiriöille ja jumittaa helposti.

Venäläiset osaavat kyllä tehdä ihan hyviä aseita, varsinkin lentokoneita, ja aerodynamiikan sekä avioniikan osaaminen oli aivan läntistä tasoa. Mutta niitä oli hyvin vähän koska ne olivat kalliita. On helpompaa tuottaa kymmenen MiG-21:tä samaan hintaan kuin yksi Su-27. Ja jos pilotit saavat kymmenen lentotuntia vuodessa, niin tulos on joka tapauksessa sama.


10. Surkea logistiikka

Armeija marssii vatsallaan, ja USA on aina osannut logistiikan. Juuri USA:n ylivoima logistiikassa ratkaisi länsirintamalla sodan länsiliittoutuneille ja demoralisoi Saksan täysin. Mutta venäläiset eivät ikinä ole osanneet logistiikkaa. Venäjän logistiikka perustui neuvostoaikana rautateille ja se perustuu sille yhä. Puna-armeija tekee kaikki kuljetuksensa rautateitse. Samoin Puna-armeija hyökkää aina rautatien suunnassa eikä lähde seikkailemaan kauas ratalinjasta. Syystä, että kaikki tarvekalut ja sapuska kuljetetaan junilla. Kuormureita on vähän ja ne kuluttavat paljon bensiiniä (!) ja niissä on pieni rahtitila kokoonsa nähden eivätkä ole kovinkaan maastokelpoisia. Niinpä Puna-armeija hakee huoltonsa junista ja kuljettaa logistiikkansa mukanaan.

Mutta tuo surkea logistiikka merkitsee myös, että Puna-armeijalla oli iso joukko varastoja ympäriinsä hajotettuina, ja valtava määrä muonaa, lääkintätarpeita ja ammuksia jouduttiin varastoimaan telttoihin tai taisvasalle - jossa ne pilaantuivat nopeasti, ja niitä menetettiin paljon. Samoin on arvioitu, että liki 30% polttoaineesta menetettiin jo kuljetuksessa, kiitos janoisten kuormurien ja tankkiautojen sekä huonojen ja vuotavien kanisterien.

Ja kuormasta on helppoa syödä. Autokuskin puuha oli suosittua, koska siinä pääsi varastamaan. Sekä besorgaamaan. Usein saattoi käydä myös, että ei pelkästään autolasti, vaan myös itse autokin, hävisi teille tietymättömille. Autokuski oli dilkannut kaiken ja lopulta myynyt autonkin ja ostanut viinaa ja ruokaa ja huumeita. Kukaan ei puhunut asiasta mitään, koska siitä olisi joutunut itsekin liemeen.

No, entä sitten?

Lopputulos oli, että koko Puna-Armeija oli pelkkä Patjomkinin kulissi ja pelkkää maskirovkaa. Me tiedämme nyt, että ne mahtavat Voitonpäivän paraatit Punaisella torilla olivat pelkkää hämäystä. Yksiköt, jotka marssivat em. paraateissa, olivat pelkkiä paraatisotilaita - heidät oli koko varusmiesaikansa koulutettu tätä yhtä nimenomaista tehtävää - Voitonpäivän paraatia - varten. He treenasivat kaksi vuotta pelkkää yhtä ainoaa paraatia varten! Samoin nuo kaikki aseet, kaikki varusteet - kaikki tuo parafernalia - olivat pelkkää maskirovkaa; niiden ainoa tehtävä oli jymäyttää ulkomaisia tarkkailijoita uskomaan, että Neuvostoliitto oli supervalta. Todellisuudessa ne olivat kaikki pelkkiä tyhjiä kuoria; ja ylilennot järjestettiin niin, että lentokoneet kiersivät valtavaa isoa kehää ja lensivät moneen otteeseen Moskovan yli. Ja mikä pahinta, neuvostojohtajat itsekin uskoivat tuohon maskirovkaan!

Kenraaleille oli täysin selvää, että missä mentiin ja mikä armeijan tosiasiallinen tila oli. Mutta poliitikoille ja politrukeille ei ollut. He uskoivat, että Neuvostoliitto oli suuri ja mahtava ja että kaikki oli sitä, miltä se näytti.

Ja lopulta Afganistan romahdutti kaiken. Puna-armeija marssi Kabuliin paraatimarssia - ja lähti sieltä lyötynä, piestynä ja häntä koipien välissä kotiin. Se menetti valtavan määrän miehiä ja kalustoa siellä, ja lyötiin täydellisesti. Iso joukko sotilaita, varsinkin eteläisten tasavaltojen muslimeja, loikkasi mudzaheddinien puolelle. Puna-armeija ei ollut armeija. Se oli örkkilauma. Ja tämä tuli julmalla tavalla selväksi koko maailmalle.

Oli selvää, että Puna-armeija oli uudistuksen tarpeessa. Pahaksi onneksi Neuvostoliitto romahti ennenkuin asialle ehdittiin tehdä mitään. Ja Venäjä peri Neuvostoliiton armeijan - ja kaikki nuo kymmenen ongelmaa siinä sivussa. Plus sitten markkinatalouden. Neuvostoaikana armeija oli saanut kaiken haluamansa ja kustannuksia ei oltu laskettu. Nyt jouduttiin tekemään budjetti ja suunnittelemaan sekä laskemaan kustannukset. Se on vain pahentanut tilannetta Venäjällä. Plus sitten koko ajan pienenevät ikäluokat sekä se, että riviin saadaan vain noin 10% ikäluokasta. 90% asevelvollisikäisistä pojista lintsaa.

Venäjän karhu on paperikarhu. Sillä on silti atomihampaat; ja se voisi olla paljon parempi ja tehokkaampi kuin mitä se on. Mutta sillä on täsmälleen sama haaste kuin Suomellakin: iso itäinen naapuri. Jos Neuvostoliiton ja USA:n suhteet olivat "erilaisten järjestelmien rauhanomaista rinnakkaineloa", niin Neuvostoliiton ja Kiinan suhteet olivat "samanlaisten järjestelmien vihamielistä rinnakkainoloa" ja kiinalaisia hiertää yhä Amur-Ussurin kahakat sekä muutamat rajakiistat. Mutta Venäjän voimat Kiinan rajalla ovat liian heikot ja Kiina pahaksi onneksi on nouseva tähti kun taas Venäjä laskeva sellainen.

Venäjä ei ole koskaan niin vahva kuin miltä se vaikuttaa eikä koskaan niin heikko. Mutta kun Venäjä alkaa uhittelemaan, se yrittää peittää sillä heikkouttaan, ja kun se on vahva, niin se mielellään leikkii isoaveljeä. Venäjällä on muutamia erinomaisia yksiköitä, kuten 58. armeija (Georgiasta tuttu) sekä Spetznazit, ja Tšetšeniasta tutut joukot. Ne kootaan vapaaehtoisista ja myös luotettaviksi tunnetuista kansallisuuksista, kuten slaaveista. Venäjä on luopumassa asevelvollisuudesta ja siirtymässä ammattiarmeijaan, ja upseerien määrää on rajusti vähennetty ja samalla halutaan luoda kanta-aliupseeristo. Mutta suurin osa Venäjän armeijasta on aivan yhtä murheellisessa tilassa kuin neuvostoaikanakin. Samoin ilmavoimilla on muutamia erinomaisia yksiköitä ja osastoja - mutta suurin osa ilmavoimista mätänee kentille huollon ja polttoaineen puutteesta ja lentäjät saavat aivan liian vähän lentotunteja.

Mutta ken elää, se näkee. Aika näyttää, mihin suuntaan Venäjän asevoimat kehittyvät - jos kehittyvät. Kehitettävää on valtavasti, ja vaikka Putin on upottanut miljardeittain öljytuloja armeijaan, se on yhä surkeassa tilassa. Vie vuosikymmeniä, ennenkuin Venäjällä on länsimaisten standardien mukainen armeija.
 

baikal

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
#2
Alleviivaan Ruukinmatruunan kirjoituksen täysin, sataprosenttisesti. En tunne henkilöä Matruunan takana, eikä tarvitsekaan, hän kirjoittaa merkittävän hyviä sisältöjä.

Suomalaiset Sotilaat eli ylin upseeristo tiesi tämän aivan hyvin jo aikoja sitten. He tiesivät, mutta vain vasitussa piirissä tästä keskustelivat.

Amerikkalaisten tavoite oli: Saksa matalana, Usa sisällä ja Neukut ulkona. Ja vain puna-armeijaa "pelkäämällä" tämä tavoite voitiin toteuttaa.

Suomessa tajuttiin pa:n tilanne, samoin NL:n todellisuus, reality, silloin viimeistään, kun Puolan solidaarisuus jäi jyräämättä. Jokin oli muuttunut peruuttamattomasti ja NL:n loppuliuku oli alkanut.

Paasikivi silti taisi tajuta olennaisimman meidän kannaltamme: "olipa Venäjä miten heikko hyvänsä, se on meille silti mahtava".
 

Tvälups

Ylipäällikkö
#3
Asetekniikan osalta en allekirjoita. Esim. RM:n parjaama AK -miksi niitä vakavastiotettavia parjaustekstejä ei ole ilmaantunut?
Ajoneuvokaluston maastokelvottomuus.. Esim. Graz (tai MTLB) käy ja kulkee kun Suomen Sisut jymähtävät paikoilleen.

Minun kaksi lankoani on matematiikan tohtoreita, RM:n logiikalla tämä tekee minusta alan asiantuntijan?
 
#4
Ettei vaan ois ollu joku russofoobi, kun kirjoitteli tuon RM:n artikkelin? "Kaikki mitä tulee idästä, on paskaa. Paitsi kusi."?
 

Creidiki

Kenraali
Lahjoittaja
#5
Tjaahah. Kohtaamiset Migien kanssa Koreassa ja Vietnamissa taisivat olla USAF:lle kuitenkin kohtuullisen ikäviä yllätyksiä ja kummatkin aiheuttivat muutoksia sekä lentokonesuunnitteluun että taktiikkaan.

Maailman sotakentillä on runsaammin käytössä entisen Varsovanliiton rautaa kuin länsikalustoa. Onhan se Suomenkin tyksitö varustettu pääosin 122 ja 152 mm itäraudalla. Taitaa kaluston suhteen Ruukinmatruuna maalata aika isolla sutilla?

Miehistön koulutus oli ala-arvoista paitsi ensi linjan osastoissa. A-luokan miehet ja välineistö oli Saksassa ja muut saivat mitä saivat. Afganistanissa Puna-Armeija ajoi paraatimarssia Kabuliin ja tiettävästi teki selvää jälkeä jokaisesessa sotilaallisessa yhteenotossa sodan aikana. Puna armeija vetäytyi Afganistanista hävinneenä sikäli ettei se kyennyt saavuttamaan tavoitteitaan mutta että piestynä? Heh heh.

Puna-Armeija peilaa Neuvostoliiton yleistä kehitystä. Valtava kapasiteetin laajentuminen Stalinin aikana, sotatalouden ongelmat ja yritys uudistua Hrutzevin aikana. Hidas rapautuminen Breznevin aikana ja suoranainen romahdus Gorbatzovin aikana.
 

Iso-Mursu

Ylipäällikkö
#6
Tvälups kirjoitti:
Asetekniikan osalta en allekirjoita. Esim. RM:n parjaama AK -miksi niitä vakavastiotettavia parjaustekstejä ei ole ilmaantunut?
Ajoneuvokaluston maastokelvottomuus.. Esim. Graz (tai MTLB) käy ja kulkee kun Suomen Sisut jymähtävät paikoilleen.

Minun kaksi lankoani on matematiikan tohtoreita, RM:n logiikalla tämä tekee minusta alan asiantuntijan?
Venäläisen kaluston rohmukulutuksen ymmärtääkseni voi kyllä allekirjoittaa.

Ja perusvalurauta aseet kai toimivat ihan ok?

En ole kuullut että joku valittaisi 122mm tykeistä että ne toimisivat päin sitä naisen kalleinta
 

miheikki

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
#7
Kirjoituksen kotisivulla on mukavasti kommentointia.
 
#9
Määräkin on laatua.
 

miheikki

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
#10
Syvään taisteluun : johdatus Neuvostoliiton maavoimien sotataitoon 1917-1991
Kulomaa, Jukka (2007)

Tiivistelmä:
Maanpuolustuskorkeakoulun sotahistorian opetuksessa on pitkään koettu ongelmana se, että neuvostoliittolaisesta sotataidosta ei ole ollut käytettävissä sellaista suomenkielistä yleisesitystä, jonka avulla lukija voisi nopeasti saada yleiskuvan aiheesta ja joka sisältäisi myös tuoreimman tutkimustiedon. Tämä julkaisu on tarkoitettu täyttämään todettua aukkoa Neuvostoliiton maavoimien osalta.
Tarkastelussa keskitytään uhkakuvan, doktriinin, keskeisten yhtymäorganisaatioiden ja sotataidon eri osa-alueiden — strategian, operaatiotaidon ja taktiikan — kehitykseen. Esityksen sivumäärä on pidetty tarkoituksellisesti suppeana, ja tapahtumahistoriaa on otettu mukaan vain sikäli kun se on ollut tarpeellista näiden painopistealueiden ymmärtämiseksi. Aiheesta enemmän kiinnostuneelle kirja antaa perusteita, jotka toivottavasti herättävät kysymyksiä ja kannustavat tietämyksen syventämiseen.
Esitys perustuu pääasiassa länsimaisiin teoksiin ja artikkeleihin, joita on täydennetty venäjänkielisillä yleisesityksillä, Maanpuolustuskorkeakoulussa laadituilla tutkielmilla ja muulla aineistolla. Aihepiirin lukuisten tutkijoiden joukosta on erityisesti korostettava yhdysvaltalaisen David Glantzin panosta. Kirjoittaja on voinut tukeutua paljon hänen laajaan tuotantoonsa, jossa on monipuolisesti hyödynnetty myös Neuvostoliitossa
ja Venäjällä julkaistua alan kirjallisuutta.
Mittavien kokonaisuuksien pelkistämisessä ja sotataidollisten kehityslinjojen havainnollistamisessa on käytetty paljon numerotietoja. Lukuihin on suhtauduttava kriittisesti, sillä niiden luotettavuutta ei ole kaikilta osin ollut mahdollista varmistaa tieteellisen tutkimuksen edellyttämällä tavalla. Tätä ongelmaa ei tekstissä erikseen korosteta, mutta lukijan tulee ottaa se huomioon lukuja käyttäessään.
http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/103367/Syvään taisteluun 2007 2p (net).pdf?sequence=2
 
Top