Puolustusvoimain komentaja: Nykynuorisoa haukutaan turhaan

Puolustusvoimain komentaja Ari Puheloinen otti tänään Kuopiossa kantaa nykynuorison puolesta.

– Mielestäni nuoria moititaan aivan turhaan siitä, että he eivät osaa pilkkoa puita tai sytyttää nuotiota.

– Tämän päivän nuorilla on monia taitoja, joita edellisillä sukupolvilla ei ollut. Esimerkiksi tietotekniikka- ja tietojärjestelmätaidot ovat heillä aivan uskomattomalla tasolla.

Puheloisen mukaan eri taitojen kehittyminen pitää ottaa huomioon myös puolustusvoimissa tapahtuvassa koulutuksessa.

– Veteraanit kysyvät minulta usein, minkälaisia sotilaita nykynuorista tulee. Vastaan, että heistä tulee yhtä hyviä kuin isistään ja isoisistään, Puheloinen totesi.

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/puolustusvoimain-komentaja-puheloinen-nykynuorisoa-haukutaan-turhaan/737822
 
Jeps. Taistelu alkaa IP-osoitteesta eikä kaminasta, kun on makuupussit. No toisaalta jossain kohtaa pitää tähän järjestelmään sovittaa myös vanha sanomalaitereititys.
 
Allekirjoitan komentajan mielipiteen täysin, ainakin melkein.
Mutta kyllä se on meidän vanhempien vika ellei lapsemme opi käden taitoja, joita me vielä opimme lapsena.
Pitää huomioida, että ei se peli silti ole menetetty. Kyllä puolustusvoimissa parhaan mukaan opetetaan puuttuvat taidot, ainakin yritetään.
Itse nostaisin vakavammiksi puutteiksi koululiikunnan oppituntimäärät ja tietynlaisen yhteisöllisyyden puutteen.
Yhteisöllisyys ilmeni ennen yhteisenä tekemisenä, niin perheen ja sukulaisten kuin kavereiden kanssa. Perheen kanssa liikuttiin luonnossa, järvellä kalassa jne, opittiin käytännön juttuja. Kavereiden kanssa pelattiin futista, hokia, tehtiin lennokeita ja leikittiin sotaa. Näin ainakin meillä, eräässä pikkukylässä 70-luvulla.
Oli ne aikoja.
 
Puukon käytön ja nuotionsytyttämisen kurssi

Leppis kirjoitti:
Allekirjoitan komentajan mielipiteen täysin, ainakin melkein.
Mutta kyllä se on meidän vanhempien vika ellei lapsemme opi käden taitoja, joita me vielä opimme lapsena.

Muistelen ryömineeni vapaaehtoisesti korkkipyssyn kanssa maastossa viimeksi seitsenvuotiaana. Kahdeksanvuotiaana päätin, että se on liian lapsellista ja ryhdyin kokoamaan pienoismalleja. Sain syntymäpäivälahjaksi 12-vuotiaalta ryhmänjohtajaltani ja hänen siskoltaan McDonnel-Douglas Phantomin, jollaisia oli televisiokuvissa Vietnamin sodasta yhdessä B-52:ien kanssa.

Nuotiota olen sytytellyt seitsenvuotiaana isän kanssa ja puukkoa olen kokeillut kuusivuotiaasta alkaen. Oikeaa veistämistä isoisän kanssa oikeammalla puukolla tuli kokeiltua kahdeksanvuotiaana mm. pajupilliä jne.

Ilmakiväärillä olen ampunut kuusivuotiaana. Se oli hieman iso, saksalainen pieni Haenel 304. En ole koskaan ampunut roskalintua, en millään aseella. Minusta oli jotenkin eläinoikeuksien vastaista nimitellä jotain luojanluomaa roskaksi. Tältä pohjalta ole sitä mieltä, että särkiä roskakaloiksi nimittelevät ovat jotenkin henkisesti vajaita, jotka eivät osaa edes yhtä tapaa syödä nälissään särkeä, jotta kasvaisi järkeä.

Lisäksi naapurissa oli yksi mukava kesy varis, Vaakku, jolla oli oranssinvärinen villalanka kaulan ympärillä, jottei kukaan naapuri murhaisi häntä roskalintuna. Vaakku raakkui mukavia ja söi tarjottua kaurapuuroa.

12-vuotiaana ammuin saksalaisella kaksipiippuisella haulikolla. Siinä oli puolalainen villikarjupatruuna suurilla hauleilla. Se potkaisi olkapäähän.

16-vuotiaana hankin tarkkuuspienoiskiväärin ja lopulta tarkkuuspienoispistoolin.

En ole koskaan oikein ymmärtänyt niitä, joilla pitää olla Colt Peacemaker tai joku .44 Magnum. Toisaalta ei mikä tahansa 9.00 mm:nkään ase ole mukava ampua mitättömältä pistoolin ampumaetäisyydeltä. En oikein ymmärrä, mitä ajatusta on voimakkaassa pistoolissa tai revolverissa. Jos luoti lentää suoraan ja suurella energialla, ei pistoolilla kuitenkaan mitään see, koska se on kivääriin verrattuna niin epätarkka pitkillä etäisyyksillä.

Minusta Puheloisen ei pidä vaipua synkkyyteen vanhempien ja isovanhempien kanssa. Lisää vain P1:lle järjestymishöykkyytystä hieman vähemmän ja käskee puukonkäyttökurssit. Määrää lisäksi, että metsäkeikalle uusimman ikäluokankin pitää ottaa puukko mukaan maastoon Leathermaninsa rinnalle ja haettaa vaikka Ruotsista halvat ja halvalla kukattavat Mårat.

On paljon helpompaa opettaa aikuiselle nuotiontekoa ja puukonkäyttöä kuin opettaa tietokoneista tietämätöntä ohjelmoimaan IP:t oikein, tai läppärin palvelin toimimaan niin, että että tieto kulkee.

Minusta oppimisvaje olisi suurempi, jos väki osaisi käyttää puukkoa ja tehdä nuotion, mutta tietokoneen käyttö pitäisi aloittaa virran käynnistämisestä tai älypuhelimen kytkemisestä WLAN:iin.
 
Hyvä kirjoitus jokirannalta.

Ja tämä lainaus on beef :
"On paljon helpompaa opettaa aikuiselle nuotiontekoa ja puukonkäyttöä kuin opettaa tietokoneista tietämätöntä ohjelmoimaan IP:t oikein, tai läppärin palvelin toimimaan niin, että että tieto kulkee."
 
Leppis kirjoitti:
Allekirjoitan komentajan mielipiteen täysin, ainakin melkein.
Mutta kyllä se on meidän vanhempien vika ellei lapsemme opi käden taitoja, joita me vielä opimme lapsena.
Pitää huomioida, että ei se peli silti ole menetetty. Kyllä puolustusvoimissa parhaan mukaan opetetaan puuttuvat taidot, ainakin yritetään.
Itse nostaisin vakavammiksi puutteiksi koululiikunnan oppituntimäärät ja tietynlaisen yhteisöllisyyden puutteen.
Yhteisöllisyys ilmeni ennen yhteisenä tekemisenä, niin perheen ja sukulaisten kuin kavereiden kanssa. Perheen kanssa liikuttiin luonnossa, järvellä kalassa jne, opittiin käytännön juttuja. Kavereiden kanssa pelattiin futista, hokia, tehtiin lennokeita ja leikittiin sotaa. Näin ainakin meillä, eräässä pikkukylässä 70-luvulla.
Oli ne aikoja.

Niin meillä jo pojat mualimalla mutta ensiks ne opetin käyttään puukkoa, sitten pyytään kalaa(siimalla ja koukulla), sitten Suomen elukat , sen jälkeen ampuminen niin ettei saaliista mee mitään haaskuuseen...
Nyt hyö on hakemassa paikkaansa tässä yhteiskunnassa(Opiskelemassa, samalla työssä, pari ammattia taustalla)...
Oisko mun pitäny tehä jotain toisin?

ps.Heitä 3
 
RE: Puukon käytön ja nuotionsytyttämisen kurssi

jokiranta kirjoitti:
En oikein ymmärrä, mitä ajatusta on voimakkaassa pistoolissa tai revolverissa. Jos luoti lentää suoraan ja suurella energialla, ei pistoolilla kuitenkaan mitään see, koska se on kivääriin verrattuna niin epätarkka pitkillä etäisyyksillä.

Rekyylinhallinta. Kuka tahansa oppii ampumaan tarkasti tai nopeasti. Näiden yhdistäminen on vaikeaa. Mikä on pitkä etäisyys pistoolille tai revolverille? Oletko tutustunut praktikaliin, siluettiammuntaan tai käsiasemetsästykseen (ei valitettavasti Suomessa laillista tällä hetkellä kuten ei aikoinaan ollut jouset tai äänenvaimentimet metsästyksessä)? Piipun pituus ei tee aseesta epätarkkaa vaan lyhyt tähtäinväli (ampuja). On valitettavaa että meillä on tälläisiä joiden mielestä toisten aseet ovat tarpeettomampia kuin toisten. Punavihreille ja muille totalitäärisestä yhteiskunnasta haaveileville kaikki aseet ovat pahoja mutta hallitse ja hajota toimii rajoitus ja kiristys kerrallaan kohti tavoitetta. Kenelläkään aseita omistavalle ei liene mitään syytä olla suvaitsematon tai ymmärtämätön muita harrastajia kohtaan joiden lajit tai aseet sattuvat olemaan erilaisia.
 
Nuoria pitää kehua, sillä he ovat oivallisia niissä asioissa joihin ympäröivä todellisuus ja kiinnostus heitä ohjaa.

Itse karsastan sitä ilmiötä, että yhteiskunnan häiriönsietoisuus on jotenkin valunut yksilötasolle, ja pahimmoillaan jo sukupolvissa.

Omiin kasvatusperiaatteisiini on kuulunut ajoittainen mukavuuden haastaminen ja mukavuuskaavojen rikkominen. Kokemuksen mukaan se ei ole tuhonnut turvallisuutta - sitä oikeaa ihmisen rakennusainetta - vaan paistanut sille uusia tiiliä rakennusaineeksi.

Ämpärimitalla mitaten siis yhtä hyviä. Saisi vain olla mukana tarpeeksi sitä luolamiehen kiveä mausteeksi.
 
Puhe-loinen toi esiin hyvän pointin. Olen viime ajat yrittänyt opetella katsomaan tätä maailmaa toisin silmin. Aina se ei onnistu. Kovin herkästi ärsyynnyn, kun koen, että ihmiset eivät ole laiskuuttaan tehneet tai opetelleet jotain asioita tai syystä, että ovat itsekkäitä ja vaativat, että asiat tehdään ja maksetaan heidän puolestaan. Asioiden priorisoiminen on kuitenkin sellainen seikka, jonka hallitseminen ei ole helppoa. On usein vaikea muistaa, että tärkeintä on oppia niitä joka päiväisessä arjessa tarvittavai asioita. Siis ihan rauhan aikana normaalioloissa tarvittavia. Ei sovi toki myöskään unohtaa valmistautumista kriisiajan varalle. Jossain kohtaa kuitenkin ihmisen ajankäytön ja oppimiskyvyn maksimikapasiteetti tulee vastaan. Elämästä ei pidä myöskään tehdä liian kurjaa ja askeettista ehdoin tahdoin kuin korkeintaan ajoittain. Missä kohtaa kulkee sopiva kompromissien linja on tälläisen vanhan jäärän vaikea hahmottaa ja sulattaa.

Sain tuossa hiljan lahjaksi DVD:n. Kyseessa on Red Dawn Rising (Punainen vaara) Definitive Edition. Kahden levyn paketti. Elokuva sinälläänpitää suomalaisen silmiin sisällään sangen paljon amerikkalaista paatosta, sankarikulttia ja koomisiakin piirteitä. Sen elokuvahistoriallista ja elokuvateknistä merkitystä ei kuitenkaan käy kiistäminen. Vaikuttavampi ja kiinnostavampi tuosta olikin se kakkoslevy, joka sisälsi dokumentteja tuon elokuvan teosta, katsauksia asiaan jälkikäteen, sen vaikutuksesta politiikkaan ja elokuvateollisuuteen sekä näyttelijöiden esittelyä, haastatteluja, katsauksia heidän myöhempään uraansa, selvityksiä heidän valmistautumisestaan elokuvaan ja elokuvan teon olosuhteista. Mukana oli myös selvityksiä kuvauspaikoista, niiden valinnan vaikutuksesta myöhempään elokuvateollisuuteen, paikallisten kommentteja, kuvaustekniikan, lavasteiden ja efektien selvityksiä sekä roolihahmojen luonneanalyyejä. Käytiinpä läpi jopa amerikkalaiselle elokuvalle harvinainen vieraiden kielten käyttö, sekä harvinaisen tarkka ulkolaisen kaluston kopioiden valmistus. Elokuvassa ei itse asiassa kyetä mielestäni tuomaan selvästi esille kaikkien valmistelujen ja näyttelijöiden valmistautumisen sekä sääolojen vaikutusta samalla tavalla kuin tuossa dokumenttiosassa.
Miksi tuon tämän esille? Elokuvaan oli valittu sangen nuoria näyttelijöitä. Käytännössä kaikki nuorista pääosanäyttelijöistä tekivät sittemmin menestyksekkään uran (joidenkin jatkuu vieläkin). He pitävät edelleen keskenään yhteyttä ja tuntevat kokeneensa jotain merkittävää keskenään ja useimmat heistä mainitsevat tuon elokuvan tekemisen joko hauskimmaksi tai merkittävimmäksi rai molempia urallaan. Useassa haastattelussa he toivat esille kuinka positiiviseksi asiaksi he kokivat sen että saivat oppia selviytymistaitoja, joita elokuvan kuvaamassa tilanteessa tarvittiin ja että he joutuivat niitä haastavissa kuvausolosuhteissa myös hyödyntämään ja oppimaan lisää kantapään kautta. Esiin nousi moninaita kertoja myös kuinka tärkeänä he kokivat noiden taitojen hallitsemisen aj kuinka sen tajuaminen kasvoi ajan myötä. Elokuvan vaikutus selviytymistaitojen opiskelun lisääntymiseen oli sen ilmestyessä merkittävä. Se ravisteli amerikkalaist yhteiskuntaa ollen tuona ajankohtana poliittisesti rohkea veto sekä herättäen kansalaisia tajuamaan uhan mahdollisuuden toisella tapaa kuin aiemmin. Sittemmin innostus on hiipunut etenkin maailmanpolitiikan muuttumisen myötä. Osalle on tosin jäänyt tuo uhkaan valmistautumisen malli liiankin vahvasti päälle ja uhkia kehitellään sitä mukaa itse kun vanhat kaatuvat. Järkevä lnja menee todennäköissti jälleen jossain siinä välissä, mutta missä kohtaa. Miten saadaan suuri enemmistö sille järkevälle linjalle eikä jakaantuneeksi kumpaankin äärilaitaan?
 
Back
Top