Armeija modernisoi Paseja liki 80 miljoonalla eurolla
5.12.2013 16:24 Päivitetty 5.12.2013 20:07
33
Jarmo Huhtanen
Helsingin Sanomat
Marja Seppänen-Helin / Lehtikuva
Kunnostettavien Pasien tyyppi on XA-180 eli ne ovat 1980-luvulla rakennettua ensimmäistä mallisarjaa. Kuvassa on ilmatorjuntaan tarkoitettu erikoismalli.
Puolustusministeriö ja Puolustusvoimat ovat sopineet merkittävistä maavoimia koskevista asekaupoista.
Puolustusvoimat kunnostuttaa 280 panssaroitua Pasi-miehistönkuljetusvaunua.
Noin 78 miljoonaa euroa maksavan modernisoinnin tekee kotimainen puolustustarvikeyhtiö Patria.
Työ tehdään kahdessa vaiheessa tämän vuosikymmenen aikana, jos rahoitus onnistuu suunnitellusti.
Maavoimat hankkii lisäksi Norjasta 171 käytettyä BV 206 -tela-ajoneuvoa.
Niiden veroton hinta on kaksi miljoonaa euroa, ja ne toimitetaan Suomeen ensi vuonna.
Maavoimat ostaa myös käytettyjä panssarintorjuntaohjusten ampumalaitteita Hollannista.
Laitteet kuuluvat Suomen hankkimaan keskikantaman Euro-Spike-järjestelmään.
Paseista on vuosikymmenten mittaan rakennettu useita eri versioita. Nyt kunnostettavat Pasit kuuluvat ensimmäiseen mallisarjaan, joka on valmistettu 1980-luvulla.
Paseihin lisätään turvallisemmat istuimet, niiden sähköjärjestelmä uusitaan ja ajoneuvot saavat pintaansa uudenlaisen maalin. Lisäksi moottorit, voimansiirrot ja akselit korjataan tai vaihdetaan tarvittaessa.
Remontoitavat Pasit on tarkoitettu alueellisten ja operatiivisten joukkojen käyttöön.
”Kunnostuksella saadaan maavoimien uuteen taistelutapaan liittyen Karjalan prikaatin, Porin prikaatin ja Uudenmaan prikaatin joukkojen liikkuvuus varmistettua 2030-luvulle asti”, sanoo jalkaväen tarkastaja, eversti
Jukka Valkeajärv i.
Tela-ajoneuvojen osto on jatkoa pari vuotta sitten tehdylle kaupalle, jossa Suomi hankki Norjasta noin 230 käytettyä tela-ajoneuvoa.
Valkeajärvi selittää tela-ajoneuvojen halpaa hintaa sillä, että Suomi pääsi hyödyntämään suotuisaa aikaikkunaa, koska Norja oli juuri luopumassa BV 206 -ajoneuvoista.
Tela-ajoneuvojen kahden miljoonan euron hintaa voi verrata keskiviikkona julkistettuun kauppaan, jolla armeijalle ostetaan pakkassaappaita 4,6 miljoonalla eurolla.
”Meillä oli esiselvitys, jossa selvisi, että uusien telakuorma-autojen hinta oli noussut niin huimaksi, ettei meidän rahoituskehyksillä ole niihin varaa”, Valkeajärvi sanoo.
”Ostetuilla tala-ajoneuvoilla varmistetaan pohjoisen joukkojen ja iskuportaan liikkuvuus 2030-luvulle Kainuun prikaatin ja Jääkäriprikaatin kouluttamille ja perustamille joukoille.”
BV 206 -kaupan myötä tulee täysin uutena asejärjestelmänä 81 millimetrin kranaatinheitintelakuorma-auto.
Valkeajärven mukaan niitä on testattu Suomessa viime ja tänä vuonna, ja kokemukset olivat hyviä.
Korjaus 20.07: Korjauksen summa oli alkuperäisessä jutussa liian suuri.
PM Tiedotteet 05.12.2013 12:40
Kotimaisia hankintoja: Puolustusvoimien XA-180-miehistönkuljetusvaunut nykyaikaistetaan
Puolustusministeri päätti 5.12.2013 puolustusvoimien hankinnoista, joilla on kotimaassa lähes 300 henkilötyövuoden työllistävä vaikutus.
Puolustusministeriö on valtuuttanut Maavoimien Materiaalilaitoksen Esikunnan allekirjoittamaan hankintasopimuksen XA-180 -miehistönkuljetusvaunujen, niin kutsuttujen Pasien, elinjaksopäivityksestä Patria Land Service Oy:n kanssa.
Hankintasopimus tuo Paseihin liikenneturvallisemmat istuimet, uusitun sähköjärjestelmän mittaristoineen sekä uuden ulkopinnoitteen. Myös Pasien avainkomponentit, kuten moottori, voimansiirto ja akselit, tarkastetaan ja tarvittaessa peruskorjataan tai vaihdetaan.
Hankintasopimus koskee ensimmäisen vaiheen toimitusvuosina 2014-2017, esisarja-ajoneuvon sekä seitsemänkymmenen miehistönkuljetusajoneuvon elinjaksopäivityksen sarjan hankintaa. Hankkeen tämän vaiheen arvo on n 16 milj ? ja työllistävä vaikutus n. 70 henkilötyövuotta.
Sopimukseen sisältyy myös lisähankintavaraus kahdensadankymmenen miehistönkuljetusajoneuvon elinjaksopäivityksestä vuosina 2017-2021. Hankinta liittyy maapuolustuksen kehittämisohjelmaan, jossa kehitetään joukkojen liikkuvuutta. Elinjaksopäivitettävillä ajoneuvoilla varustetaan erityisesti alueellisia ja operatiivisia joukkoja. Hankintasopimuksen arvonlisäverollinen arvo lisähankintavarauksineen on n. 78 miljoonaa euroa ja työllistävä vaikutus yli 200 henkilötyövuotta.
Lisäksi ministeri Haglund on valtuuttanut puolustusvoimat hankkimaan taistelijan vaatetusvarustukseen kuuluvia pakkassaappaita varusmiehille vuosina 2014-2016. Hankintasopimuksen arvo on noin 4,6 miljoonaa euroa ja tarjouskilpailun voittajaksi valittiin suomalainen Berner Oy. Solmittava hankintasopimus sisältää lisähankintavarauksen, jota myös muut Pohjoismaat voivat hyödyntää. Berner on toimittanut pakkassaappaita puolustusvoimille vuodesta 2011 lähtien.
Näiden ohella puolustusministeri päätti valtuuttaa puolustusvoimat hankkimaan Tanskasta pienehkön ylijäämämäärän raketinheitinalustoja ajoharjoittelukäyttöön sekä ampumatarvikkeita.