Puolustusvoimien henkilökunnalle säännöllinen lentoyhteys Mikkelistä Helsinkiin

Tvälups

Ylipäällikkö
Puolustusvoimien henkilökunnalle säännöllinen lentoyhteys Mikkelistä Helsinkiin
YLE Etelä-Savo 2.2. klo 13:34


Pilatus yhteyskone on yksi Ilmavoimien käyttämästä työmatkaliikennekoneesta

Puolustusvoimat aloittaa säännöllisen lentoliikenteen Mikkelin lentokentällä. Ilmavoimien arkipäivisin järjestämä työmatkaliikenne on tarkoitettu puolustusvoimien henkilökunnalle.

- Ilmavoimien koneilla olisi joka tapauksessa lennettävä, perustelee Majuri Veli Pekka Salonen Maavoimien Esikunnasta lentojen aloittamista.

Majuri Veli-Pekka Salonen Maavoimien esikunnasta kertoo, että lentoja käyttävät muun muassa Maavoimien Esikunnan sekä Mikkelin varuskunnan muiden hallintoyksiköiden henkilöstö virkamatkoina Mikkelistä Helsinkiin

Salosen mukaan lentoliikenne hyödyntää Ilmavoimien uutta kalustoa, joka on hyvä pitää ilmassa paitsi lentokoneiden testauksen, myös lentäjien ammattitaidon vuoksi.

- Lennoilla hyödynnetään puolustusvoimien resursseja ja veronmaksajien antamia varoja. Maavoimien ja Ilmavoimien yhdessä toteuttama koordinoitu lentotuntien käyttö puolustusvoimien virkamatkoihin on kustannustehokasta. Ilmavoimien koneilla olisi joka tapauksessa lennettävä, Salonen perustelee säännöllisten lentojen aloittamista.

Salosen mukaan lentojen aikataulut eivät välttämätt sovi kaikille Puolustusvoimien työntekijöille, joten matkoihin käytetään edelleen myös autoja ja junaa.

Lennot pyritään aloittamaan helmikuun puolessa välissä.
 
Kiva että meidän veronmaksajien antamat rahat antavat mahdollisuuden tuettuun työmatkalentämiseen, ettei koneet ruostu käytön puutteesta.
 
No eipähän tarvi ihmetellä, mihin ne rahat hävis...

"Lennoilla hyödynnetään puolustusvoimien resursseja ja veronmaksajien antamia varoja" Kaikken veronmaksajien hyödyksi, kun nappikauloja vituttaa mennä junalla? Ei kai sentään sen takia? No, hyvä että siitä on lentäjille hyötyä. Hienoa, että tuota puolta asiasta koetataan tuoda esille. Kintuillehan se PR-mielessä kusee.

Johonkin aikaan ne vinkui, että toiminnot Mikkelistä pitää siirtää Helsinkiin.. En ymmärrä miksi niiden on ihan pakko Helsingissä ravata, mutta saapa nähdä siirtyykö toiminta uudistuksen yhteydessä. Silloinhan lennot jäis ennen pitkää poies.
 
Suomen ilmavoimat osti kuusi Pilatus PC-12 NG -konetta keväällä 2009 22,5 miljoonan euron hintaan. Koneet tulevat käyttöön vuoden 2010 loppuun mennessä, ja niillä korvataan vuodesta 1983 asti käytössä olleet Piper PA-31-350 Chieftain -koneet.[3] Pilatuksista ensimmäiset saapuivat Suomeen viikolla 27 ja loput kesän 2010 aikana.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Pilatus_PC-12
 
Eipä ole pitkäkään kun uutisoitiin videoneuvottelujärjestelmistä ymv. hajautetun työskentelyn mahdollistavista viritelmistä. Hyvin näyttäisi toimivan.

Tai ehkä tämä liittyy Tvälupsin toisaalla uutisoimaan työmahdollisuuteen. Ikävä on etänä pökkiä.
 
Kepulaisuutta aidoimillaan. Ensin hajasijoitetaan, sitten lennätetään samoja ihmisiä stadiin. Ei hyvää päivää
 
kimmo.j kirjoitti:
Kepulaisuutta aidoimillaan. Ensin hajasijoitetaan, sitten lennätetään samoja ihmisiä stadiin. Ei hyvää päivää

Ei taida siviilejä tarvittaessa kyytiin mahtua/päästä?:
Täällä paikallisessa lehdessa kehuttiin '... säännöllisen reittiliikenteen alkavan..." tjsp.
 
http://www.hankintailmoitukset.fi/fi/notice/view/2011-030811/
 
"Salosen mukaan lentojen aikataulut eivät välttämättä sovi kaikille Puolustusvoimien työntekijöille, joten matkoihin käytetään edelleen myös autoja ja junaa."

Katsokaapas mahtuuko seuraavat henkilöt näille lennoille:
Jouni Backman sdp
Pauliina Viitamies sdp
Leppä Jari kesk
Katri Komi kesk
Toivakka Lenita kok
Turunen Kaj ps
 
"puolustusvoimien ydintoiminnot on kyettävä säilyttämään", sanoi amiraalikin taannoin. Eikä vain säilyttämään vaan mieluummin niitä YDINTOIMINTOJA on kehitettävä pikkasen. Toisiin asioihin löytyy rahaa ja resursseja, toisiin ei ihan samalla pieteetillä.
 
Onhan Suomi iso maa noin maantieteellisesti katsoen, joten ei lentäminen ole liioiteltua.
Lähinnä ihmetyttää, tämä päivittäinen lentäminen "reitillä". Voin olla toki väärässä, mutta kyllä tossa hiukan huono maku jää.
Toisaalta kuinka luotettavaa uutisointi tässä tapauksessa on, on toinen kysymys.
 
kimmo.j kirjoitti:
Onhan Suomi iso maa noin maantieteellisesti katsoen, joten ei lentäminen ole liioiteltua.

Mikkeli - Tsadi välillä lentäminen on liioittelua ja siksi kyseistä reittiä ei mikään liiketaloudellisesti toimiva operaattori ole enää vuosiin suostunut lentämään.

Jopa Finavia eli valtion lentokenttäfirma on pessyt kätensä koko Mikkelin lentokentästä ja nyt koko "lentoasema" on Mikkelin kaupungin oma "bisnes". Bisnes siitä on kaukana, mutta kun veronmaksajien rahoilla operoidaan, niin ei sen ole niin nuukaa..

http://www.mikkelinlentoasema.fi
 
Back
Top