Puolustusvoimien koneilla mahdollista uutta työpaikka katsomaan

Tvälups

Ylipäällikkö
Karjalainen 24.01.2013 12:55
Puolustusvoimien koneilla mahdollista uutta työpaikka katsomaan

Joensuuhun vuonna 2015 perustettavan Puolustusvoimien palvelukeskuksen työpaikoista kiinnostuneet tutustuvat tänään Joensuuhun. Valtaosa yli sadasta tällä hetkellä muualla Suomessa Puolustusvoimien palveluksessa työskentelevästä henkilöstä saapui torstaiaamuna Joensuun lentoasemalle kahdella Puolustusvoimien koneella.

-  Lentoasemalta lähdemme linja-autoilla kiertoajelulle, jolla tutustumme Joensuun asuinalueisiin ja keskustaan, viestintäpäällikkö Ville Moilanen Joensuun kaupungilta kertoo.

Moni Joensuuhun muuttamisesta kiinnostunut ei ole aiemmin edes käynyt kaupungissa, joten päivän tarkoitus on perehdyttää vierailijoita Joensuun palveluihin.

Päivän aikana pidetään esimerkiksi tietoiskuja, joissa esitellään muun muassa kaupungin opiskelutarjontaa ja harrastusmahdollisuuksia. Työn perässä mahdollisesti muuttavia on ennakkoon mietityttänyt myös puolisoiden työmahdollisuudet kaupungissa.

Joensuun kaupunki, Pohjois-Karjalan maakuntaliitto, JOSEK oy ja Puolustusvoimat järjestävät tutustumispäivän yhteistoiminnassa.
 
Back
Top